Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Pitkä vaellus

5. Moos. 2-34

(Joosua 11-24)



Aabrahamista Moosekseen

Israelilaisten kantaisä Aabraham on elänyt välillä 2000-1700 ja oli kotoisin Kaldean Uurista, Gen 11:31. Tämä Uur oli tuon seudun ja koko maailman vanhimpiin kuuluvan sumerilaisen kulttuurin keskus. Tuohon aikaan siellä oli Eufrat-virran latvaosilla kuuluisa Marin valtakunta. Marin pääkaupungin rauniot on kaivettu esiin äskettäin ja sen kulttuuri on todettu erittäin kehittyneeksi. Voidaan siis olettaa, että Aabraham oli paitsi rikas myös sivistynyt mies.

Aabraham muutti siis Marista Kanaaniin kierteleväksi paimentolaiseksi. Tapa ei ollut outo. Eufrat-joen ylikansoitetusta laaksosta virtasi väkeä Kanaaniin. Kanaanissa Aabraham ei kuitenkaan saanut pysyvää jalansijaa. Sielläkin viljavat laaksot olivat jo tiheään asuttuja. Paimentolaisilla oli kuitenkin tilaa kierrellä laumoineen hedelmättömillä aroseuduilla. Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä elämää ymmärrämme, jos ajattelemme nykyisten Palestiinan beduiinien tai Lapin saamelaisten elintapoja. Karjalauma ja sen tarpeet määräsivät asuinpaikan ja kulun.

Joosefin ja koko veljessarjan muutto Egyptiin voidaan ajoittaa vuoden 1750 e.Kr. jälkeiseen aikaan. Vuodesta 1750 e.Kr. vuoteen 1580 e.Kr. oli Egyptissä hyksojen aika. Se oli tämän maan suurinta alennustilan aikaa. Ilmeisesti nälän liikkeelle ajamat seemiläiset paimentolaiset Palestiinan-Syyrian alueilta valloittivat Egyptin ikivanhan kuningaskunnan tuolloin aivan yllättäen. Toista sataa vuotta nämä egyptiläisten halveksimat "hiekantallaajat" pitivät tuota kuuluisaa sivistysmaata vallassaan. Tältä ajalta ei ole säilynyt paljon mitään tietoja. Muuten Egyptin historia on paremmin tunnettu. Paremmuus ei ole erittäin tarkkaan tunnettu, vrt. esim kronologian epäselvyydet. Noiden hykso-faaraoiden aikana siis Joosef oli Egyptin mahtimies. Myös israelilaiset saivat silloin olla rauhassa, sillä hyksot tietysti suosivat sukulaiskansaa Israelia.

Kun egyptiläiset sitten v. 1580 e.Kr. saivat kapinan kautta hyksot palatseista ja vallasta, alkoi seemiläisille, siis myös israelilaisille kovat ajat. Orjina ja pilkattuina he saivat raataa Egyptin rakentamiseksi. Raamatusta tunnettu orjuuttaja-faarao oli ilmeisesti Ramses II. Hän oli "rakennushullu", joka on jättänyt jälkeensä valtavan määrän komeaa tuotantoa. Aina ei ikävä kyllä voida varmasti tietää, mitä hän itse sai aikaan, sillä hän on myös hakkauttanut aikaisempien faaraoiden rakentamista monumenteista heidän nimensä pois ja pannut oman nimensä tilalle. Ei siis ole mitään ihmettelemistä siinä, että tämä rakentaja ei halukkaasti päästänyt hyvää ja ilmaista orjaväkeä, israelilaisia maastaan. Toisaalta taas ymmärtää, miksi juuri silloin Israel halusi päästä lähtemään.

Mooses merkitsee egyptiksi ilmeisesti vain "poika". Se voi kyllä olla myös yhdistelmä sanoista mo ja ouse. Mo on vesi ja ouse on nostettu eli siis vedestä nostettu. Tämän sivistyneen johtajansa opastamana israelilaiset pakenivat Egyptistä kohti Kanaanin maata. Matka ei ole kovin pitkä. Suurikin joukko vaeltaisi sen muutamassa viikossa. Ei se 40 vuotta kestä. Korpivaelluksen tarkoitus olikin muualla. Tuon vaelluksen aikana hedelmällistä maata viljelleistä ja sitten orjuuteen alistuneista kaupunkilaisista tuli jälleen vapaita, taistelemaan valmiita ja kykeneviä paimentolaisia. Ei säikky orjalauma voinut valloittaa Kanaania ja eikä pitää sitä hallussaan. Jotkut kyselevät, miten israelilaiset saattoivat elää siellä erämaassa. Silloin kysyjä ajattelee Saharan tapaista hiekka-aavikkoa. Ei Siinai ja sen ympäristö sellaista ole. Siellä elää nykyisinkin satoja tuhansia paimentolaisia. Siellä on paljon keitaita ja ruohoa kasvavia laaksoja. Viljan viljelyyn sade ei riitä, mutta karjalaumoille riittää heinää. Ilmeistä kuitenkin on, etteivät israelilaiset kulkeneet yhdessä muuta kuin alkumatkan. Sitten he hajaantuivat heimoittain ja perheittäin laajemmalle alueelle kuten nykyisetkin beduiinit tekevät.



Kanaanin valloittaminen

Jumala on aina Israelia johtaessaan käyttänyt apunaan mieluummin sopivien olosuhteiden järjestelemistä kuin suoranaisia yliluonnollisia ihmeitä. Eikö israelilaisten lähdössä rikkaasta Egyptistä erämaahan ollut tätä järjestelyn makua. Suurin Egyptin ihmeistä oli juuri heidän halunsa lähteä pois. Ja tämän halun Jumala järjesti tuon orjuuttaja-faaraon avulla.

Kuinka sitten järjestyi Kanaanin valloitus? Inhimillisesti ajatellen se ei olisikaan ollut mahdollista muutamaa sataa vuotta aikaisemmin, esimerkiksi Aabrahamin aikana. Silloin Kanaanin maa oli tiheään asuttu ja rikas ja hyvin linnoitettu. Mutta kun Egypti oli 1580 e.Kr. ajanut hykso-hallitsijat maastaan, se valloitti koko Kanaanin ja Syyrian. Sitten muutamassa sadassa vuodessa näistä alusmaista imettiin veroina kaikki mahdollinen. Kanaanin väkiluku aleni suuresti ja sen rikkaus oli mennyttä. Linnoitukset rappeutuivat. Ei ollut yhtenäistä johtoa vaan hajanaisia kaupunkeja.

Poliittisesti heikon aurinkofaaraon Ekhnatonin jälkeen Egyptin mahti alkaa vähentyä. Sen ote Kanaanista herpoaa. Vain merenrannikon kaupungit enää ovat egyptiläisten valvonnassa. Muualla on sekasorto, keskinäiset taistelut ja korruptio.

Tähän valloittajille avoimeen maahan hyökkäsi nyt 1200-1100 e.Kr. kaksi kansaa, israelilaiset ja filistealaiset. Ensin filistealaisista. 1200-luvulla ilmestyi jostakin Keski- tai Pohjois-Euroopasta indogermaaninen kansainvaellus, merikansat. Ne ilmestyivät ensin Kreikkaan, sitten Vähään-Aasiaan, Syyriaan ja Kanaanin maahan. Vasta Egyptin faarao Ramses III onnistui pysäyttämään ne. Nämä barbaarit hävittivät kukoistavat valtiot. He kulkivat maitse härkävankkureilla ja meritse purjelaivoilla. He olivat pelottavia sotureita, tavattoman pitkiä verrattuna sen ajan muihin kansoihin. Kun heidän tunkeutumisensa Egyptiin estyi, Kreetan saarelta purjehtineet joukot asettuivat Kanaanin maan rannikolle, Gassan alueelle. Heitä sanottiin filistealaisiksi.

Näillä Kanaanin maasta kilpailevilla filistealaisilla oli israelilaisiin verrattuna useita etuja. He olivat tottuneita sotureita, he olivat sivistystasoltaan etevämpiä ja heillä oli yhtenäinen johto ja johtajat. Myös aseistuksessa he olivat ylivoimaisia. Tämän takasi heidän heettiläisiltä saamansa raudan käsittelytaito. Muut kansat käyttivät vielä pronssia ja elivät pronssiaikaa. Filistealaiset vartioivat raudan salaisuutta erittäin tarkoin, kuten Raamattukin kertoo (1 Sam 13:19-22).

Israelilaiset tunkeutuivat Kanaanin idästä Jordanin takaa. Kun he lähestyivät aluetta, kaikki sen seudun kuninkaat kielsivät heiltä läpikulun. Silloin he joutuivat turvautumaan aseisiinsa. Israelilaisille itselleenkin oli yllätys, että he voittivat. He valloittivat koko Jordanin itäisen rannan. Sinne jäikin sitten osa heistä asumaan, 2 1/2 heimoa: Gaad, Ruuben ja puolet Manassea. Kun Israelin joukot sitten ylittivät Jordanin, tapahtui sellaista, minkä voidaan sanoa vaikuttaneen psykologisesti edullisesti heihin. Jordan kuivui ja he kulkivat sen yli kuivin jaloin. Muutenhan sen ylittäminen ei olisi kyllä ollut ongelma kuivana aikana, sillä niin vähäinen tuo joki on. Jordanin juoksun kuivuminen ei kyllä ollut ainutkertaista. Maanjäristykset tukkivat sen aika usein ja samoin syöpymisestä johtuvat rantojen suistumiset jokeen. Näin on käynyt esim. vuonna 1906, jolloin joki oli tukossa täydet 24 tuntia. Samoin maanjäristys tukki sen v. 1924 ja 1927. Mutta miten se maanjäristys sattui juuri silloin, kun israelilaiset odottivat rannalla?

Kanaanin maan valloitus jatkuu Joosuan kirjan mukaan sitten Jerikon valtauksen jälkeen Ain valloituksella, Gibean liittymisellä israelilaisiin ja amorilaisten vuoristokuninkaiden voittamisella. Etelän vuorimaan valloituksen jälkeen oli Galilean vuoriston vuoro. Nykyäänkin arkeologit ovat yksimielisiä siitä, ettei kaupunki ollut linnoitettu Joosuan valloitettua sen. Asuttu joka tapauksessa.

Joosuan kirjaa lukiessa saa ehkä väärän käsityksen Kanaanin maan valloituksesta. Koko haltuun ottaminen näyttää lukijasta tapahtuvan suhteellisen nopeasti ja sotaisesti. Totuus kuitenkin löytyy, jos jaksaa tutkia kirjoitusta tarkkaan. Valloitukseen meni aikaa pari sataa vuotta. Asuttaminen tapahtui pääasiassa hiljaisesti etenevänä siirtolaisuutena. Israelilaisten paimentolaisperheet muuttivat karjalaumoineen vuoristoihin, erämaan laitoihin, ja metsäseuduille, jotka olivat asuttamattomia tai autioituneet egyptiläisten julman riistopolitiikan seurauksena. Usein maahanmuuttajat tekivät sopimuksia ja liittoja kanaanilaisten kanssa. He tulivat avioliittojen kautta naapuriensa sukulaisiksi. yhteenottoja sattui harvoin. Vasta sitten tuli hankaluuksia, kun israelilaiset olivat täyttäneet kaikki asuttamattomat vuoristot ja alkoivat pyrkiä alas laaksoihin, joita kanaanilaiset yhä asuttivat.

Kun kanaanilaiset kansat huomasivat israelilaisvaaran, heillä oli eräitä etuja, mutta myös vaikeuksia näihin verrattuna. Vaikeutena oli kanaanilaisten jakautuminen eri kansoihin ja pieniin kaupunkilaisvaltioihin. Varsinaisten kanaanilaisten lisäksi maata pitivät hallussaan heettiläiset, amorilaiset, hivviläiset, girgasilaiset, perissiläiset ja jebusilaiset. Nämä eri kieliä puhuvat ja keskenään sotivat kansat eivät saaneet yhteistä rintamaa tulokkaita vastaan. Sama vaikeus oli kuitenkin myös israelilaisilla. Heistäkin tavallisesti vain pari kolme heimoa toimi yhdessä. Vain Joosua kykeni saamaan vähäksi aikaa suuremman liittoutuman. Lännestä hyökkäsi samaan aikaan filistealaiset. He olivat yhtenäinen sotilaskansa ja siksi he menestyivätkin valloituksessa hyvin. Aluksi tästä sivustatuesta oli apua myös israelilaisille, mutta pian he joutuivat keskenään yhteenottoihin. Silloin israelilaiset jäivät tappiolle. Vasta kuninkaiden Saul ja Daavid aikana sotaonni kääntyi israelilaisille suotuisaksi. Pari sataa vuotta he kuitenkin olivat alakynnessä, osittain jopa filistealaisten alaisinakin. Laaksotaisteluissa kanaanilaisten kansojen etuna oli hevosten ja sotavaunujen käyttö. Israelilaiset eivät niitä omistaneet. Vuoristossa ja erämaassa niillä ei ollutkaan käyttöä. Mutta laaksojen tasankoja israelilaiset syystä pelkäsivät. Niissä sotavaunut tekivät pelottavaa jälkeä tunkeuduttuaan jalkamiesjoukkoon. Israelilaiset eivät myöskään osanneet taistella linnoitettuja kaupunkeja vastaan.



Vaellus jatkuu

Kun israelilaiset saivat Kanaanin maan lopullisesti valloitetuksi n.vuoden 1000 paikkeilla, seurasi lyhyt tauko heidän pitkässä vaelluksessaan. Mutta jo v. 722-720 e.Kr. kymmenen pohjoista heimoa eli Israelin valtioon kuuluneet, vietiin pakkosiirtolaisuuteen Assyyriaan. Sille matkalle he jäivät. He sulautuivat muihin kansoihin. Vuonna 586 e.Kr. vietiin myös eteläiset heimot, Juuda ja Benjamin vankeuteen Baabeliin. Nämä ja osa leeviläisistä palasi kuitenkin v.539 e.Kr. jälkeen Luvattuun maahan takaisin. Siellä he elivät persialaisten, makedonialaisten, kreikkalaisten, syyrialaisten ja lopulta roomalaisten alaisina vuoteen 70 j.Kr., jolloin Jerusalem hävitettiin. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin heidät lopullisesti karkotettiin maastaan. Makkabilais-aikana 163-63 e.Kr. osa Israelia oli osittain vapaana ja v. 100 tienoilla jopa koko varsinainen juutalaisalue.

On hyvä muistaa, että koskaan Daavidin jälkeen koko kansa ei ole elänyt Israelissa. Kauppa, pakkosiirtolaisuudet ja muuttoliike ovat vaikuttaneet, että vaikka Jeesuksen aikana Palestiinassa oli suhteellisen vapaata, vain pieni osa juutalaisista eli siellä. Juutalaisia oli tuolloin toistakymmentä miljoonaa, yhtä paljon kuin nykyisinkin ja 10-11 % Rooman valtakunnan väestöstä, vain kymmenesosa heistä eli Palestiinassa.

Viimeiset pari tuhatta vuotta on pitkä vaellus jatkunut Euroopassa, Aasiassa, Amerikassa ja kaikkialla maapallon pinnalla. Se jatkuu yhä, vaikka onkin jo perustettu uusi Israelin valtio Palestiinaan. Mutta kerran aikojen lopulla Jumala kokoaa valitun kansansa yhteen Jerusalemiinsa. "Ensi vuonna Jerusalemissa", sanovat juutalaiset pääsiäistä viettäessään, mutta eivät palaa kuitenkaan vapaaehtoisesti. Mitä Herran on tehtävä heille? Vai tapahtuuko lopullinen paluu vasta taivaalliseen Jerusalemiin? Silloinko vasta valittu kansa hyväksyy Jeesuksen Messiaaksi? Kerran vaellus päättyy. Uuden liiton valitut ovat Jeesukseen uskovat. Kerran he liittyvät meihin ja niin koko Israel pelastuu.