Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Saarnaaja

Johdanto

Jatkaessamme Vanhan testamentin opiskelua meidän on hyvä palauttaa mieliimme tällä ensimmäisellä luennolla se, kuinka Jeesus opetti opetuslapsiaan lukemaan Vanhaa testamenttia. Ylösnoussut Jeesus ilmestyi kahdelle opetuslapselleen Emmauksen tiellä. Jeesus opetti heille kuinka koko Vanha testamentti puhuu siitä, että Kristuksen piti kärsiä ja nousta sen jälkeen ylös taivaaseen. Vanhan testamentin kirjoitukset ennustavat tulevia Messiaan päiviä. (Luuk 24:25-27).

Koko opetuslapsijoukon ollessa koolla Jeesus ilmestyi heillekin. Jeesus sanoi heille: "Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." (Luuk 24:44). Vanha testamentti kokonaisuudessaan on lupaus Messiaasta. Uusi testamentti sisältää tämän lupauksen täyttymyksen. Kirjoitusten luvattu Messias, Jeesus, on tullut. Tämän Pyhä Henki tahtoo kirkastaa meille. Ensimmäisistä opetuslapsistakin sanotaan: "Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset." (Luuk 24:45). Olkoon tällainen rukous meidänkin sydämessämme, että Pyhä Henki avaisi meillekin kirjoitukset ja me löytäisimme niistä Kristuksen.



TURHUUKSIEN TURHUUS

1. Salomon saarnaaja

Vanhassa kirkkoraamatussa Saarnaajan kirjan nimenä on Salomon saarnaaja. Juuri ennen ajanlaskumme alkua elänyt rabbi Sammai opetti, että kirja on Salomon kirjoittama. Luther sanoi kirjan olevan Salomon ajalta ja kirjan sisällön myöskin Salomolta, joskaan ei suorastaan hänen kirjoittamansa. Saarnaajan kirja ilmaisee itse kirjoittajastaan, että hän oli Daavidin poika, Israelin kuningas Jerusalemissa (1:1,12). Kirjan heprealainen nimi Kohelet on kuningas Salomon traditionaalinen nimi. Lisäksi kirjan toisen luvun kuvaus Saarnaajan valtavasta rikkaudesta ja viisaudesta sopii mainiosti juuri Salomoon, (ks. esim. 1 Kun 10:23). Saarnaajan kirjassa me kuulemme viisaan kuninkaan, Salomon opetusta.



2. Kirjan keskeiset teemat

Saarnaajan pohdiskelun lähtökohtana on halu selvittää, "mitä ihmisen on paras tehdä vähinä elinpäivinään tämän taivaan alla." (2:3). Hän oli vanhana ja viisaana miehenä oppinut, että elämä on lyhyt. Nyt hän halusi pohtia ja myös opettaa nuoremmilleen, kuinka elämä tulisi elää. Hänellä oli vahva elämänkokemus elämän kaikilta aloilta. "Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat," (2:10).

Kokemuksensa perusteella hän sanoi koko elämästä: "Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!" (1:2). Tuskinpa Raamatusta löytyy toista jaetta, jossa yksi ja sama sana esiintyy viisi kertaa. Saarnaajalle kaikki oli turhuutta. Turhuus -sana (hepreaksi) tarkoittaa myös höyryä ja tuulenhenkäystä. Ihmisen koko elämä on kuin ohikäyvä tuulenhenkäys tai höyry, joka vähän aikaa näkyy, mutta haihtuu pian olemattomiin. Yksi Saarnaajan johtoajatus on, että kaikki katoaa ja on siis turhaa. Ihmiselle ei jää elämästään mitään jäljelle.

Turhuutta on työ ja vaivannäkö (2:11,23), hyvän nauttiminen (2:1) ja myös nautinnoista luopuminen (4:8); viisaus (2:13), kaikki ihmisen teot (1:14), mutta ennen kaikkea se, että toinen pääsee nauttimaan minun vaivannäköni hedelmät (2:19,21,26). Kaikki, mitä auringon alla (= maan päällä) tapahtuu, on turhuutta ja tuulen tavoittelua (2:17).

Jokainen päätyy samaan, kaikilla on sama kohtalo edessä: "vainajien tykö" (9:3). "Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun." (3:20). Tässä mielessä ihminen on eläimeen verrattava. Molemmat päätyvät kuolemaan. "Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden..." (3:18). Tästä kuoleman varmasta tulemisesta Saarnaaja muistuttaa useaan kertaa: 2:14-16, 3:18-20, 6:6, 7:3, 9:2-3, 10-11. Viisaan miehen johtopäätös tästä kaikesta on epätoivo. Kaikki on turhaa ja jopa epätoivoista. "Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla." (2:20).

Tavallaan kaiken edellä sanotun kanssa on ristiriidassa se, että Saarnaaja sanoo pohdiskeluistaan: "Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi." (1:13). Lisäksi hän uskoo ja tietää: "että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin" (8:12). Saarnaaja ei kiroa eikä vaadi edes Jumalaa tilille (vaikka niin odottaisi) siitä, että ihmisen elämä on turhaa ja epätoivoistakin. Kaiken turhuuden keskellä hän uskoo Jumalaan ja kunnioittaa Häntä. Saarnaaja sanoo monesti, että ihminen ei käsitä Jumalan ihmeellisiä tekoja (3:11, 7:25, 8:17, 11:25). Jumala on tehnyt kaiken ja määrännyt kaikelle myös ajan (3:1-8). Ihmisen osa on nauttia ja iloita Jumalan luomasta elämästä ja Hänen lahjoistaan (2:24, 3:12-13, 5:17-18, 8:15, 9:7). Tämä on ainoa selvä ohje, jonka Saarnaaja antaa tähän elämään.



3. Saarnaajan sanoma meille

Tärkeimmät jakeet koko Salomon saarnaajan ymmärtämiseksi ovat 12. luvun jae 7: "Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut." ja jakeet 13-14: "Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista."

Tomu palaa maahan. Ihminen kuolee kerran. Kun katsomme kuolemasta käsin koko elämää, kaikki on turhuutta. On samantekevää, mitä olen täällä saavuttanut, koska kaikesta vaivannäöstäni en saa mitään, minkä veisin täältä kädessäni, (5:14). Kaiken tämän elämän turhuuden selvittyä onkin huomattava: "Henki palaa Jumalan luo". Muuten saamme ja meidän täytyykin vaipua epätoivoon. Mutta ei nyt! Henkemme palajaa Jumalan luokse. Meillä on toivoa. Toivo iankaikkisesta elämästä on esillä Saarnaajalla myös jakeissa 3:11 ja 12:5.

Tämän vuoksi Saarnaajan loppusana kaikesta on, että meidän tulee elää tietäen Jumalan tuomitsevan kerran kaikki (ks. myös 3:17, 11:9). Luther sanoo 7. luvun päällekirjoituksessa: Paras neuvo tässä turhassa menossa on ajatella lopun perään.

Iankaikkisuuden kannalta kaikki on turhuutta auringon alla. Ihmisen elämä on nopeasti haihtuva höyry iankaikkisuuden rinnalla. Siksi myös elämä erossa Jumalasta on turhaa täällä ajassa ja mahdotonta iankaikkisuudessa. Kaikesta vaivannäöstänsä huolimatta ihmisen halu ja kaipuu ei täyty (6:7) eikä suurinkaan rikkaus tyydytä häntä (4:8, 5:9), vaan kaikki jää turhuudeksi ja tuulen tavoitteluksi.

Ainoa vastaus ihmisen turhaan elämään on Jeesus. Hän on luvannut, että Hänessä meillä on elämä ja yltäkylläisyys (Joh 10:10) ja myös iankaikkinen elämä (1 Joh 2:25). Tässä mielessä Saarnaajan ainoa tarkoitus on johdattaa meidät Kristuksen luokse.