Maata Näkyvissä -festarit: 13 500 kävijää – tervetuloa ensi vuonna

 

Maata Näkyvissä -festareiden kolmas päivä saatteli vuoden 2023 festariviikonlopun päätökseen. Tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana yli 13 500 kävijää.

Sunnuntain iltapäiväkonsertissa lavalla nähtiin muun muassa koomikko Mikko Vaismaa. Musiikissa kuultiin Miika Johanneksen ja Juhani Tikkasen keikkojen lisäksi perinteisen Open Stage -kisan tänä vuonna voittaneen säveltäjä-laulajakaksikon Annelin ja Visan koskettava laulu.

Kuluvana vuonna Maata Näkyvissä -festareiden kokonaisuutta rakennettiin uudelleen festariperinteitä unohtamatta. Miika Luomaranta Maata Näkyvissä -festareiden tuotantotiimistä on sunnuntaina tyytyväisillä mielin:

– Aivan mahtava viikonloppu on ollut. Kaikki on mennyt todella hyvin ja tunnelma on ollut sekä turvallinen että toiveikas. Pitkästä aikaa kävijämäärät saatiin nousuun. Meillä on vahva luotto siihen, että tämä on uusi alku Maata Näkyvissä -festareille, hän kommentoi.

Toimiva tunnelma

Erityistä kiitosta Maata Näkyvissä -festariviikonlopun aikana on kävijöiltä tullut siitä, että tapahtuma on kokonaisuudessaan tiivistetty samojen seinien sisään Gatorade Centerille.

– Tehdyt uudistukset menivät hienosti mallilleen. Sekä päälavalla että sivulavoilla on ollut kaikilla oma teema ja tunnelma, Luomaranta iloitsee.

Päälavakonserttien tauoilla Asenneklubilla tarjoiltiin musiikkia räpistä rockiin ja Olkkarissa kuultiin kevyempää musiikkia.

– Heti ensimmäisenä vuonna onnistuttiin kaikille lavoille luotua oma brändi, Luomaranta toteaa.

Upeat talkoolaiset

Erityisen huomion Luomaranta haluaa osoittaa kahdelle eri ryhmälle.

– Täällä on mukana yhteensä 127 eri seurakuntaa. Niiden työntekijät ovat päättäneet lähteä tänne ja mahdollistaneet tämän retken nuorille, Luomaranta pohtii.

– Meillä on täällä myös lähes 1000 talkoolaista. Olen ensimmäistä kertaa tässä roolissa mukana festareilla ja minulle on valjennut, miten suuresti talkoolaiset kannattelevat koko tapahtumaa. Ilman nuorisotyöntekijöitä ja festaritalkoolaisia meillä ei olisi mitään konkreettista, ja olemme heille kaikille äärimmäisen kiitollisia, Luomaranta jatkaa.

Festareiden johtaja, Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen nostaa esiin lisäksi sen, että yksi tämän vuoden painopiste oli saada nuorten lisäksi kokonaisia perheitä liikkeelle. Hän iloitsee siitä, että tässäkin onnistuttiin ja kiittää vanhempia, jotka toivat kaikenikäisiä perheenjäseniään mukaan festareille.

Myös Heinonen on Luomarannan tapaan kaiken kaikkiaan tyytyväisellä ja toiveikkaalla mielellä.

– Tänä vuonna on minullakin kiitollinen mieli kaikesta. Koen, että tämän vuoden teema ”Et ole yksin” puhutteli monella tavalla. Sama tavoite on ensi vuoden festareilla, joille kokoonnutaan 22.–24.11.2024 teemalla ”Olet turvassa”, Heinonen sanoo.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: