Media­kirjasto

Ilm. 18-19

7.2.2012 ⟩ Jari Rankinen

Kukistunut Babylon 18:1‑3

Johannes näkee enkelin, joka näyttää hänelle Babylonin tuhoutumisen. Jo aikaisemmin tämä on luvattu (Ilm 14,8) ja nyt seuraa tarkka kuvaus siitä, miten Paholaisen valtakunta kaatuu. Perkeleen valtakunta on nyt kuin vuorille perustettu ‑ se näyttää järkkymättömältä. Mutta kerran se on kuin tuhottu kaupunki. Se vietti ylellistä elämää, mutta sen loisto ei jatkunut loputtomiin. Vauras kaupunki voidaan hävittää maan tasalle. Niin tulee käymään Pahan valtakunnalle.

Lähtekää ulos! 18:4‑8

Ennen kuin Johannes kuulee kuvauksen Babylonin hävittämisestä, hän kuulee Jumalan omille annetun käskyn lähteä pois kaupungista ennen kuin se tuhotaan. Mitä käsky tarkoittaa? Jeesus kehotti omiaan lähtemään Jerusalemista ennen sen hävittämistä (Mt 24,15‑20). Monet kristityt noudattivat Jeesuksen kehotusta, kun näkivät tuhon lähestyvän, ja välttivät kuoleman Rooman sotajoukkojen tunkeutuessa Jerusalemiin syksyllä 70 jKr. Vastaavasta kehotuksesta ei liene nyt kyse. Babylon Ilm:ssa ei tarkoittane tavallista kaupunkia, josta voisi paeta, vaan Paholaisen valtakuntaa. Monet ovat ymmärtäneet käskyn siten, että Jumalan omien tulee lähteä pois pahasta maailmasta. On perustettu luostareita ja ajateltu, että luostarissa voi välttää maailman synnit ja päästä eroon Paholaisesta. Niin ei ole tapahtunut. Synti on totta ja Paholainen toimii myös luostarissa ‑ sielläkin kun elää ja asuu syntisiä ihmisiä. Toiset ovat ymmärtäneet käskyn niin, että Jumalan omien on erottava maallistuneesta kirkosta ja perustettava tosiuskovien seurakuntia, joissa ei ole maallistuneen kirkon ongelmia. Näin on tehty, mutta hyvästä tahdosta huolimatta yritys ei ole onnistunut. Näihinkin seurakuntiin synti on tunkeutunut ‑ ihmisiä kun niidenkin jäsenet ovat ‑ ja Paholainen on tavallisesti onnistunut hajoittamaan ne yhä pienempiin ja keskenään riiteleviin joukkoihin.

Jos Babylon kuvaa Paholaisen valtakuntaa, käsky lähteä siitä pois tarkoittanee sanoutumista irti Paholaisen palvelijoiden toiminnasta. Ensimmäisten kristittyjen kohdalla se merkitsi esimerkiksi sitä, ettei veljeilty Kristuksen kirkkoa vastaan taistelevan pedon ‑ Rooman valtakunnan ‑ kanssa. Paholaisen valtakuntaa odottaa tuomio ja joka siihen valtakuntaan ja sen palvelijoihin on sitoutunut, sitäkin kohtaa tuomio sinä päivänä, kun Babylon hävitetään. On siis nähtävä, missä Paholainen palvelijoineen toimii tuhotakseen Kristuksen kirkon, ja pysyttävä siitä toiminnasta erillään. Sitä lienee Babylonista lähteminen.

Babylonille luvataan kova tuomio. Se on tehnyt paljon pahaa, vainonnut Jumalan omia ja tappanut heitä. Viimeisenä päivänä se maksaa kovan hinnan tekemisistään. Sille annetaan kaksin verroin takaisin, mitä se itse on tehnyt. Kun mietimme, mitä kaikkea pahaa Paholainen palvelijoineen on maailman historian aikana tehnyt, ymmärrämme tuomion hirvittävyyden. Ettemme joutuisi siitä osallisiksi, meidän on lähdettävä Babylonista ‑ on pysyttävä erillään Paholaisen hyökkäyksistä Jumalaa ja seurakuntaa vastaan.

Taivas riemuitsee 18:9‑20

Babylonin hävittäminen kuvataan hätkähdyttävällä tavalla. Näyttämölle marssitetaan kuin kolme kuoroa, jotka voivottelevat Perkeleen valtakunnan kaatumista: ensin hallitsijat, sitten kauppiaat ja lopuksi merenkulkijat.

Paholaisen valtakunta on ollut mahtava. Se on historian aikana esiintynyt monessa asussa ja aina sillä on ollut näkyvää loistoa. Ylellisyystavarat, joita luetellaan pitkä lista, kuvaavat juuri tätä. Mutta nyt kaikki on mennyt, ja moni suree, itkee ja valittaa, kun näkee tämän. Heidän herransa on kukistunut.

Sitten katse siirtyy Jumalan valtakuntaan. Sen jäseniä kehotetaan iloitsemaan Paholaisen valtakunnan kaatumisesta. Se, joka on maan päällä kylvänyt tuhoa, on nyt tuhottu. Monien Jumalan lasten tuomari on tuomittu. Ja siitä Jumalan omat riemuitsevat. Käsky iloita Paholaisen valtakunnan kaatumisesta voi tuntua sopimattomalta ‑ kristittyjenhän pitäisi siunata myös vihollisiaan. Kyse ei liene niinkään siitä, että nyt iloitaan Paholaisen ja hänen omiensa kovasta kohtalosta. Jumalan kansa riemuitsee siitä, että oikeudenmukaisuus on viimeinkin toteutunut. Jumala on ottanut vallan ja hän on lopettanut kaiken pahuuden. Siinä on aihetta riemuun.

Ei enää mitään hyvää 18:21‑24

Luvun viimeiset jakeet kertovat vielä kerran, miten lopulta käy. Paholainen taistelee Jumalan omia vastaan ja siksi seurakunta on nyt ahtaalla. Mutta kerran taistelu loppuu ‑ se loppuu varmasti, koska kaikkivaltias Jumala on niin päättänyt. Paholaisen valtakunta kaatuu ja silloin päättyy kaikki se paha, mikä nyt on totta. Näin tapahtuu sinä päivänä, jona Kristus saapuu kirkkaudessaan maan päälle. Tämä Jumalan seurakunnan kannattaa pitää mielessä. Se muistuttaa, kenen puolella kannattaa pysyä. Jeesuksen omat ovat Voittajan puolella ja siksi kukaan ei saa olla niin tyhmä, että jättää tämän joukon.

Jakeesta 24 voimme päätellä, ettei Babylon ole kaupunki, jonka sijainnin voi näyttää kartalta. Babylonista sanotaan, että sen käsiä on tahrinut kaikkien profeettojen ja pyhien ‑ siis marttyyrien ‑ veri. Eiväthän kaikki Jumalan nimen tähden surmatut ole kuolleet yhdessä tietyssä kaupungissa. Mutta kaikkialla siellä, missä ihmisiä on surmattu sen takia, että he ovat tunnustaneet uskoa elävään Jumalaan, Paholaisen valtakunta on ollut läsnä. Siellä Jumalan vihollinen on saanut ihmisiä puolelleen ja onnistunut taistelussa Jumalan seurakuntaa vastaan. Babylon onkin Paholaisen valtakunta, joka on levittäytynyt joka puolelle maailmaa.

Paholaisen valtakunnan tuhoutuessa kaikki se hyvä, josta hänen valtakuntansa jäsenet ovat saaneet nauttia, katoaa. Tästä esimerkkeinä mainitaan musiikki, ammattitaito ja iloiset hääjuhlat. Voi silloin niitä, jotka ovat olleet Jeesusta vastaan ja niin kuuluneet Paholaisen joukkoihin. Heiltä otetaan viimeisenä päivänä pois kaikki se, mikä on hyvää ja kaunista. Jumala on kaikkien hyvin lahjojen antaja. Kadotuksen kauheus onkin juuri tässä. Kun joutuu sinne, missä ero Jumalasta on lopullinen ja täydellinen, ei ole mitään hyvää ‑ ei mitään, mistä tässä maailmassa sai nauttia, vaikka ei ehkä ymmärtänyt kiittää siitä Jumalaa. Kukaan ei tässä maailmassa ole kokonaan osaton Jumalan hyvistä lahjoista, mutta kadotuksessa se on totta. Ja se tekee kadotuksesta pahan paikan.

Taivas riemuitsee 19:1‑5

Nähtyään tuhoutuneen Babylonin Johannes kuulee äänen, jota hänen on vaikea kuvata. Siksi hän jälleen turvautuu sanoihin "ikään kuin". Hän saa kylläkin sanoista selvän. Taivaasta kuuluu ääni, joka sanoo: "Halleluja." Sana on hepreaa ja tarkoittaa: "Ylistäkää Herraa." Ihmeellistä kyllä tämä Ilm:n luku on Uuden testamentin ainoa kohta, jossa sana esiintyy. Silti lienee selvää, että sana oli ensimmäisten kristittyjen käytössä esimerkiksi jumalanpalveluksissa ‑ lukivathan he Vanhaa testamenttia ja psalmeissa "halleluja" esiintyy lukuisia kertoja.

Taivaan joukkojen laulu on ennen muuta kiitosta siitä, että viimeinkin Jumala on lopettanut maailman pahuuden ja tuominnut sen, joka sai aikaan niin paljon pahaa. Jumalan pitkämielisyys kesti kauan. Vaikka hän näki maailman pahuuden, hän antoi maailmalle lisää armonaikaa ‑ että mahdollisimman moni kääntyisi ja pelastuisi. Mutta nyt on mitta tullut täyteen. Johannes näkee sen päivän, jota Jumalan seurakunta on odottaen rukoillut.

Jakeessa 5 Jumalan palvelijoita sanotaan niiksi, jotka pelkäävät Jumalaa. Moni ajattelee, ettei Jumala tarvitse pelätä. Monille Jumala on kuin kaveri eikä kaveria pelätä. Raamattu opettaa toisin. Jumala on niin suuri ja me olemme niin pieniä, ettei meistä ole Jumalan kavereiksi. Hän on niin mahtava ja meitä enemmän, että on oikein pelätä häntä. Se ei tarkoita, että pakenemme Jumalaa emmekä uskalla tulla hänen luokseen. Jumalan pelkääminen on niin syvää Jumalan kunnioittamista, ettei suhtaudu hänen kuin tasavertaiseen ystävään. Se, joka pelkää Jumalaa, kuuntelee tarkasti, mitä Jumalaa puhuu eikä uskalla olla hänen kanssaan eri mieltä. Se, joka pelkää Jumalaa, ei uskalla elää Jumalan tahdosta välittämättä eikä jättäydy pois Jumalan omien joukosta. Ehkä siitä seuraa maailman vihaa, mutta se, joka pelkää Jumalaa, tietää, että ihmisten viha on paljon helpompi kestää kuin pyhän Jumalan viha.

Karitsan häät 19:6‑10

Sitten Johannes näkee, mitä seuraa tämän maailman lopun jälkeen. On Karitsan häiden aika. Taivaaseen päässeet ylistävät tästä Jumalaa, ja ylistys on niin valtavaa, että Johannes vertaa sitä kansanjoukkojen kohinaan, myrskyn pauhuun ja ukkosen jylinään. Jumala on viimeinkin näyttänyt, että hän on se, jolla on kaikki valta. Paholainen joukkoineen on lopullisesti lyöty ja ikuinen ilo taivaassa on alkamassa.

Vanha testamentti vertaa Jumalan kansan ja Jumalan suhdetta avioliittoon. Jumalan kansan tuli olla uskollinen Jumalalle ‑ niin kuin aviopuolisoiden toisilleen. Huoruutta oli se, että alettiin palvella vieraita jumalia tai että Jumalan tahdosta ei välitetty. Ilm puhuu samasta asiasta: Jeesuksen omat ‑ kastetut ja Jeesukseen uskovat ‑ ovat kuin kihlattuja Jeesukselle. Heidän on pysyttävä uskollisena sulhaselle. Uskottomuutta on se, että lakataan palvelemasta Jeesusta tai ei piitata siitä, mitä hän on puhunut. Nyt Jumalan seurakunta on Jeesuksen morsian. Häiden aika on sitten, kun Kristus tulee takaisin, tämä maailma ja sen pahuus loppuu ja ikuisuus alkaa.

Luvussa 7 kerrottiin, miten syntinen ihminen saa sellaisen puvun, että hän kelpaa suureen hääjuhlaan. Kun vaatteet on pesty ja valkaistu Karitsan veressä (Ilm 7,14), voi mennä taivaaseen, missä Karitsan häitä vietetään. Jumala asuu taivaassa ja on pyhä. Siksi taivaaseen ei voi mennä synteineen. Synnit on saatava anteeksi ja vain Jeesuksen veri pesee syntimme pois. Joka luulee pääsevänsä taivaaseen, mutta ei välitä mitään Jeesuksen verestä, se pettää itseään eikä ole matkalla taivaaseen. Nytkin Ilm puhuu puvusta, joka puetaan taivaaseen päässeiden ylle. Puvusta sanotaan, että se "tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja." Tämä ei tarkoita, että hyvät teot olisivat ehtona taivaaseen pääsemiselle. Ainoa ehto on, että on saanut syntinsä anteeksi ja synnit saa anteeksi Jeesukselta lahjana ilman mitään tekoja tai suorituksia. Jakeen 8 tarkoitus lienee kertoa, mitä Jumalan omat saavat juuri ennen kuin hääjuhla taivaassa alkaa. Meidät puetaan vanhurskaisiin, Jumalan tahdon mukaisiin tekoihin. Se tarkoittaa: pahat teot, jotka tässä maailmassa olivat parhaimmankin Jumalan lapsen elämässä niin tavallisia, ovat nyt takana. Pahuus on pois ja taivaaseen päässeet tekevät vain sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista, oikein ja hyvää. Tämä tekee taivaasta hyvän paikan. Ei ole loukkaavia sanoja, pahoja tekoja, itsekkyyttä eikä rakkaudettomuutta. On vain hyviä tekoja, joita teemme toisillemme. Tämäkin on Jumalan lahja, ei meidän ansiotamme. Sanat "on puettu" kertoo tästä. Jumala pukee yllemme sellaista, mikä ei ole lähtöisin meistä.

Sitten enkeli kutsuu autuaiksi niitä, jotka ovat pääseet Karitsan hääaterialle. Onnitella heitä kannattaakin. Ovathan he siellä, missä Jumala on ja missä siksi on vain pelkkää hyvää. Ja jos ei ole Karitsan hääjuhlassa, sitten on siellä, missä vaiva ja ahdistus on loputon. Myös siksi taivaaseen päässeitä kannattaa onnitella. He ovat välttäneet kadotuksen.

Kun Johannes on tämän kuullut, hän aikoo heittäytyä sen enkelin jalkoihin, joka hänelle on näistä puhunut. Tämän enkeli kieltää jyrkästi. Vain Jumalaa tulee kumartaa ‑ ei edes hänen enkeleitään, vaikka he olisivat miten ihmeellisiä. Tämä kohta kannattaa muistaa, jos joutuu keskustelemaan Jehovan todistajien kanssa. Hehän sanovat, ettei Jeesus ole Jumala. Kuitenkin Raamattu kertoo lukuisissa kohdissa, että Jeesuksen eteen kumarruttiin ja niin palvottiin häntä. Jeesus salli tämän ja siihen on vain yksi syy: Jeesus on Jumala ja hän itse tiesi sen. Hän on Jumalan Poika ja samaa olemusta kuin Isä. Siksi hänen eteensä saa ja tulee kumartua niin kuin Jumalan eteen kumarrutaan.

Jakeen 10 viimeisen lauseen suomennos ei ole tarkka. Tarkasti alkutekstin mukaan lause kuuluu: "Jeesuksen todistus on profetian henki." Lauseen ajatus lienee siis tämä: Jumalan profeetta todistaa Jeesuksesta. Hänen sanomansa ydin on siinä, mitä Jeesus on tehnyt, mitä hän on puhunut ja mitä hän meille merkitsee. Se, joka keskittyy muuhun kuin Jeesukseen, ei ole Jumalan profeetta, vaikka puhuisi hienosti ja tekisi ihmeitä. Oikean ja väärän hengen tunnistaa siitä, mitä Jeesuksesta sanotaan. Oikea henki on siellä, missä Jeesuksesta annetaan se todistus, jonka Raamattu hänestä antaa.

Karitsa taistelee ja voittaa 19:11‑21

Johannekselle on jo näytetty, mitä Jumalan omille tapahtuu maailman lopun jälkeen. Kun uusi näky alkaa, siirrytään ajassa taaksepäin ja Johannes näkee taistelun, jota valkealla hevosella ratsastava käy Paholaista vastaan. Ratsastajan nimeä ei kerrota, mutta Johannes tekee selväksi, kuka hän on. Hän on Jumalan Sana, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. On vain yksi mahdollisuus: ratsastaja on Jeesus. Hän sotii Vihollistaan vastaan ja lyö hänet joukkoineen. Paholainen ja hänen palvelijansa otetaan kiinni ja heitetään kadotukseen. Näin tapahtuu viimeisenä päivänä, kun Herramme saapuu.

Jakeessa 12 sanotaan, ettei Jeesuksen nimeä tunne kukaan muu kuin hän itse. Tämä kertoo meille Jumalan salaisuuksista. Kolmiyhteinen Jumala ‑ ja siten myös Poika ‑ on sellaista, mitä me emme täysin ymmärrä. Moni kysymys jää vastausta vaille. Vaikka emme kaikkea ymmärrä, silti voimme olla Jumalan omia. Kerran taivaassa ymmärrämme senkin, mitä emme nyt ymmärrä. Filadelfian seurakunnalle luvattiin, että taivaaseen päässeisiin Jeesus kirjoittaa Jumalan nimen (Ilm 3,12). Ehkä se tarkoittaa myös sitä, että taivaassa tunnemme Jumalan niin hyvin, ettei vastausta vaille jääviä kysymyksiä enää ole.

Kuvaus Perkeleen tappiosta on puhutteleva. Taistelu on käyty ja taistelukentällä viruu valtavasti ruumiita. Kotkat ja korpit liitelevät taistelupaikan yllä ja odottavat, milloin pääsevät syömään kuolleiden lihaa. Johannes näkee näyssä tämän ja se kertoo, miten Paholaisen joukoille lopulta käy. Heidät on lyöty ja haaskalinnut odottavat saalistaan. Perkele valtakuntineen oli mahtava ja hallitsi yhdessä palvelijoidensa kanssa maailmaa. Nyt se kaikki on ohi. Taistelu on päättynyt ja Paholainen joukkoineen on tuhottu.