Media­kirjasto

8:1 - 11:1

Tässä jaksossa Paavali käsittelee useassakin kohdassa lihan syömistä. Antiikin aikana liha oli huomattavasti harvinaisempi ruoka kuin nykyään. Köyhempi väki eli vihanneksilla ja viljalla.

Ongelman lihan syöntiin aiheutti sen liittyminen lähes aina epäjumalanpalvelukseen. Juutalaiset teurastivat itse omat eläimensä (ns. kosher-liha), joten heidän kannaltaan asia oli selvä: muun lihan syöminen oli epäjumalanpalvelukseen osallistumista. Mutta mitä kristityn pitäisi ajatella lihan syömisestä? Osa korinttilaisista söi, osa ei. Syöjiä syytettiin osallisuudesta epäjumalanpalvelukseen. Kumpi ryhmä oli oikeassa?

Kun Paavali vastaa tähän kysymykseen, hän antaa samalla ohjeen, joka pätee myös meidän elämässämme, vaikkei lihan syöminen olekaan meidän ongelmamme.

VAHVOJEN ON PALVELTAVA HEIKKOJA

1 KOR 8:1-13

Korintin kristityt joutuivat tekemisiin epäjumalille uhratun lihan kanssa lähinnä kahdella tavalla.

Jos pakanajumalien temppelissä suoritettiin julkinen uhri, osa lihasta uhrattiin alttarilla, osa annettiin papille ja loput myytiin torilla. Jos kristitty osti torilta lihaa, oli se lähes varmasti temppelissä uhratusta eläimestä. Siksi osa kristityistä ei halunnut syödä lainkaan lihaa.

Jos temppelissä suoritettiin yksityinen uhraus, osa lihasta uhrattiin alttarilla, osan sai pappi ja loppu jäi uhraajalle. Hän saattoi myydä lihan torilla tai järjestää juhlat joko kotonaan tai temppelissä (vertaa 1 Kor 10:27). Kutsuja tällaisiin juhliin on löytynyt arkeologisissa kaivauksissa. Jos kristitty sai kutsun tuollaiseen juhlaan, voiko hän mennä vai ei?

Korintin seurakunta oli jakautunut kahtia. "Vahvat" katsoivat, ettei epäjumalia ollut olemassa ja siksi liha oli lihaa, eikä siinä tarvinnut pelätä mitään. "Heikot" taas näkivät lihassa yhteyden pakanajumaliin, eivätkä he halunneet olla sellaisen asian kanssa tekemisissä.

"Vahvojen" kantaa oli helppo perustella. Juutalaisten uskontunnustus ("sema") alkaa toteamuksella: "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin" (5 Moos 6:4).

Myös Vanhan testamentin profeetoilta oli helppo löytää epäjumalanpalveluksen turhuuden todistavia tekstejä; näistä osuvin lienee Jes 44:9-20.

Lisäksi lihansyöntiä voi perustella sillä, että jos siitä kieltäytyisi, joutuisi katkaisemaan kaikki sosiaaliset suhteensa ei-kristittyihin. Kuinka heille voisi kertoa evankeliumin, jos ei voisi tavata heitä?

Paavali yhtyy "vahvojen" näkemyksiin varsin pitkälle (jae 4: "tiedämme"). Mutta hän tekee kuitenkin hyvin merkittävän lisäyksen: usko ei ole vain tiedon asia vaan myös rakkauden asia. Usko ei ole vain yksityisasia vaan kirkko on yhteisö. "Vahvojen" on otettava huomioon "heikot" - ne, joilla ei vielä ole tietoa epäjumalien turhuudesta.

Tuon ajan ihmiset pelkäsivät erilaisten pahojen voimien ja henkien vaikutusta elämässään. Syömällä tietylle jumalalle uhrattua lihaa saattoi saada pahan hengen itseensä. Paavali näki tällaisen taikauskon mielettömyyden, mutta hän näki myös - kuten Vanhan testamentin kirjoittajat - Jumalan vastustajan todellisuuden. On vain yksi Jumala. Mutta on myös Hänen vastustajansa, joka eri tavoin yrittää saada ihmiset Jumalan valtakunnasta pahan valtakuntaan (vertaa 1 Kor 10:19-20).

Epäjumalien palvelijoille epäjumalat olivat todellisia. Siksi ei ollut ihme, etteivät kaikki kristityt päässeet heti irti vanhasta taustastaan (jae 7).

Jos "vahvat" ajattelivat saavansa "heikot" opetetuiksi näyttämällä rohkeaa esimerkkiä, he voivat onnistua, mutta yhtä hyvin seurauksena saattoi olla riita tai se, että "heikko" söi vastoin omaatuntoaan ja lopulta saattoi jopa palata vanhaan pakanuuteen (jakeet 10-11).

Jos "heikot" pakotettaisiin johonkin, jota he eivät ymmärtäisi oikein, seuraukset voisivat olla arvaamattomia. Paavali halusi herättää "vahvoissa" kysymyksen siitä, mikä oli heille tärkeintä: heidän vapautensa vai lähimmäisen paras.

Jae 1 osoittaa, että Paavali ei pohdi teorioita vaan käytännön elämässä esille tulleita ongelmia. Miten ne ratkaistaisiin, sillä oli vaikutus koko Korintin seurakuntaan. Pahenisiko kahtiajako vai löytyisikö yhteys uudelleen

EHDONVALLAN ASIAT

Meidän aikanamme ei lihan syöminen ole ongelma. Sen sijaan moni muu asia jakaa kristittyjä kahteen leiriin: tupakka, alkoholi, tanssi, teatteri, jne.

Näitä asioita kutsutaan ehdonvallan asioiksi eli adiafora-asioiksi. Ne ovat sellaisia asioita, joista meillä ei ole Raamatussa selvää Jumalan käskyä. Siksi niiden kohdalla on kuunneltava omantunnon ääntä.

On syytä huomata, että - samoin kuin Paavalin aikana - eri ihmisten omattunnot toimivat eri tavoin: toisen on arempi kuin toisen. Emme voi sanoa, että toinen on väärässä, toinen oikeassa; eihän Paavalikaan asettunut kummankaan Korintin ryhmän taakse.

Paavali osoittaa meille periaatteen: näistä kysymyksistä ei saa tulla seurakuntaa hajottavia asioita eikä niillä pidä saattaa ketään kristittyä lankeemukseen (jae 9) tai viettelykseen (jae 13).

"Vahvojen" on kannettava "heikkoja", ei päinvastoin (Gal 6:1-2, Room 15:1-2). On kuitenkin syytä huomata, ettei Paavali halua "heikkojen" terrorisoivan "vahvoja". Kysymys ei ole pahastumisesta tai loukkaantumisesta vaan lankeamisesta. Valitettavasti rajan vetäminen näiden kahden välillä on vaikeaa.

JOITAKIN YKSITYISKOHTIA

On syytä huomata, ettei Paavali tehnyt kompromissia tai poliittista ratkaisua, vaan hän halusi ratkaista vaikean kysymyksen Jumalan ilmoituksen valossa.

On mielenkiintoista, ettei Paavali viittaa apostolien kokouksen päätökseen epäjumalille uhratun lihan syöntikiellosta (Apt 15:29). Onkin ilmeisesti niin, että apostolien kokouksen päätös koski vain niitä seurakuntia, joissa oli sekä juutalais- että pakanakristittyjä. Sen sijaan pakanakristittyjen seurakunnissa sitä ei noudatettu.

Jakeessa 11 Paavali määrittelee kristityn ihmiseksi "jonka vuoksi Kristus on kuollut". Eikä Kristus kuollut vain kristittyjen vaan kaikkien ihmisten puolesta. Miten me suhtaudumme ihmisiin, näemmekö me heidät Jumalan lunastamina?

OIKEA ESIMERKKI "VAHVAN" VAPAUDESTA

1 KOR 9:1-27

Paavali jättää yhdeksännessä luvussa kysymyksen epäjumalille uhratusta lihasta palatakseen siihen jälleen kymmenennessä luvussa.

Kuitenkaan yhdeksäs luku ei ole irrallinen lisäys, vaan siinä Paavali antaa esimerkin oikeasta oikeuksistaan luopumisesta.

Näyttää siltä (jakeet 1-5, vertaa myös 2 Kor 11:7-9), että Korintossa oli niitä, jotka väittivät, ettei Paavali ollut oikea apostoli, eikä hänelle sen vuoksi kuulunutkaan apostolin oikeuksia.

Siksi Paavali haluaa aluksi osoittaa, että hän olisi ollut oikeutettu saamaan apostoleille kuuluneet erivapaudet:

1) seurakunnan piti kustantaa apostoleille ruoka ja juoma

2) apostolien vaimoista oli myös huolehdittava

3) apostolien ei tarvinnut tehdä ansiotyötä.

Se, ettei Paavali nauttinut apostolien erivapauksista, ei johtunut siitä, etteikö hänellä olisi ollut oikeutta niihin, vaan siitä, että hän oli luopunut niistä (jae 15). Se, jolla ei jotakin ole, ei voi siitä luopua!

Paavali oli uhrannut omat vapautensa evankeliumin eteenpäin viemisen hyväksi. Olemmeko me valmiit luopumaan omista oikeuksistamme evankeliumin tähden?

Martti Luther kirjoittaa kirjassaan "Kristityn vapaudesta": "Kristitty on vapaa herra, joka hallitsee kaikkea eikä ole kenellekään alamainen. Kristitty on kaikkien altis palvelija ja jokaisen alamainen".

OLIKO PAAVALI TAVANNUT JEESUKSEN ENNEN YLÖSNOUSEMUSTA

Jakeen 1 toteamus: "Enkö ole nähnyt Herraamme Jeesusta?" on synnyttänyt kyselyä, tunsiko Paavali Jeesuksen ennen hänen ristinkuolemaansa.

1 Kor 15:8 voisi viitata siihen, ettei Paavali tavannut Jeesusta ennenkuin vasta ylösnousseena, samoin 2 Kor 5:16.

Lopulta oleellista ei ole se, tapasiko Paavali Jeesuksen tämän eläessä, vaan se, että ylösnoussut Jeesus kutsui Paavalin pakanoiden apostoliksi (Apt 9:15). Varmaan Paavali oli ainakin kuullut Jeesuksesta tämän elinaikana, mutta ei hän silti tuntenut oikeaa Jeesusta ennen Damaskoksen tietä. Samoin on tänään: Jeesuksen ulkoisesta tuntemisesta ei ole apua, jos häntä ei tunneta Jumalan Poikana, maailman Vapahtajana.

Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta on maininta Jeesuksen veljistä apostoleina (jae 5, vertaa Apt 1:14).

PÄÄMÄÄRÄÄ EI SAA UNOHTAA

Luvun lopussa Paavali asettaa kristityn esikuvaksi urheilijan päämäärätietoisuuden.

Korintti sijaitsi Isthmoksen kannaksella. Joka kolmas vuosi järjestettiin Isthmoksen kisat, jotka olivat Olympian kisojen jälkeen antiikin suurimmat urheilukilpailut. Olympiassa voittaja sai laakeriseppeleen, Isthmoksessa männynhavuseppeleen (jae 25).

Kisoihin osallistuneet urheilijat joutuivat luopumaan monesta asiasta voidakseen voittaa. Samoin kristittykin voi joutua luopumaan erilaisista asioista voittaakseen omakseen iankaikkisen elämän.



VAROITTAVA ESIMERKKI

1. KOR 10:1-13

Heti hyvän esimerkin perään Paavali kertoo varoittavan esimerkin. Jumala pelasti kaikki israelilaiset Egyptistä, mutta näiden tottelemattomuuden takia vain kaksi - Kaleb ja Joosua (4 Moos 14:30,38) - heistä pääsi Luvattuun maahan.

Jokainen kirkon - uuden Israelin - jäsen ei automaattisesti pelastu. On pysyttävä Jumalan tahdossa. Jumalan valitsemalta tieltä voi myös poiketa pois. Se taas merkitsee sitä, ettei pääse päämäärään.

Vanhaa testamenttia voi sanoa myös luopumuksen historiaksi. Siksi se on varoittava esimerkki meille kristityille.

On syytä huomata, että Paavali korostaa kaikkien israelilaisten saaneen kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä (jae 2, -38 käännös). Pilvi on esikuva Pyhästä Hengestä ja meri vesikasteesta. Olisikin ollut outoa, jos israelilaiset olisivat jättäneet lapsensa Punaisen meren rannalle selviytymään omin voimin. Lapsikasteelle on Uudessa testamentissa monta perustelua, tässä eräs vaikuttavimmista.

Manna ja kalliosta vuotanut vesi ovat esikuva ehtoollisen lahjasta.

On syytä muistaa, että Punaisen meren ylitys (=kaste) ja manna sekä vesi kalliosta (=ehtoollinen) olivat pelastuksen välineitä. Samalla tavalla sakramentit ovat Jumalan armon välineitä.

Kuitenkin on mahdollista, että kastetut ja ehtoollisella käyvätkin jäävät pelastuksen ulkopuolelle. Jakeessa 12 Paavali sanoo, ettei kristitty voi - eikä saa - luottaa itseensä, vaan on luotettava yksin Jumalaan (jae 13).

Tietoinen itsensä koetteleminen ja kiusauksiin saattaminen on yksi tapa kiusata Jumalaa. On väärin luottaa omaan uskoonsa niin paljon, että kuvittelee voivansa vastustaa Sielunvihollista omassa voimassaan. Sellainen johtaa vain lankeemukseen (jae 12).

Mutta on myös kiusauksia, joita ei voi välttää (jae 13). Niiden avulla Jumala haluaa kasvattaa meitä uskovina.

EI KOMPROMISSEJA PAKANUUDEN KANSSA

1 KOR 10:14-22

Ilmeisesti osa Korintin kristityistä ajatteli: "Jos kerran epäjumalia ei ole olemassakaan, silloin niille uhraaminenkaan ei merkitse mitään. Voin siis osallistua pakanatemppelien uhriaterioille."

Paavali pysyy kannassaan (1 Kor 8:4): epäjumalia ei ole olemassa, eikä niille uhratun eläimen liha ole muuta kuin lihaa. Mutta juutalainen temppelipalvelus muistuttaa meitä siitä, että uhrimenot sitovat suorittajansa uhrin kohteeseen. Samoin pakanauhrit sitovat suorittajansa riivaajiin (jae 20, -38 käännös), pahoihin henkiin (-92 käännös). Jo 5 Moos 32:17 (-38 käännös) toteaa, että pakanajumalat ovat riivaajia.

Taistelu pahoja henkiä vastaan voidaan voittaa vain Jumalan avulla (vertaa Matt 12:43-45); tämän vuoksi sellaiseen taisteluun ei pidä hakeutua, vaikka siihen saatetaankin päätyä Jumalan johdattamana. Pahat henget ovat vahvempia kuin ihmiset (jae 22), mutta Jumala on niitäkin vahvempi.

Israelin onnettomuus oli se, ettei se tehnyt riittävän selvää eroa elävän Jumalan ja pakanuuden välillä. Kristityt voivat tehdä saman virheen. Siitä Paavali halusi varoittaa korinttilaisia.

Paavali tarkastelee ehtoollista uudelleen luvussa 11, joten käsittelemme sitä vasta kyseisen luvun yhteydessä.

ENTÄ LIHAKAUPAN LIHA?

1 KOR 10:23-30

Edellä Paavali kielsi kristittyjä osallistumasta pakanatemppelien uhriaterioille. Jäljelle jäi kuitenkin kysymys lihakaupassa myytävästä lihasta. Voiko kristitty syödä sitä, olihan sekin ollut tekemisissä pakanauskontojen kanssa?

Paavali näki, että kaikki luotu oli ja on pohjimmiltaan Jumalan lahjaa ihmisille. Ei se muutu muuksi, vaikka olisikin uhrattu pakanajumalien temppelissä. Siksi kristitty voi ostaa ja syödä lihaa hyvällä omallatunnolla.

Kristinusko ei ole ruokauskonto, kuten esimerkiksi juutalaisuus ja islam ovat.

Paavali lainaa tässä yhteydessä juutalaisten ruokarukousta eli Ps 24:1:tä. Ilmeisesti myös kristityt käyttivät sitä ennen ateriaa. Aterian jälkeen juutalaiset rukoilivat Ps 115:16:n sanoin.

Tässäkin oli kuitenki otettava huomioon lähimmäisen omatunto. Jos joku lähimmäinen varoitti lihan olevan uhrilihaa (jae 28), hän ilmeisesti oli "heikkoja", joten silloin "vahvojenkin" oli syytä luopua lihansyömisestä "heikkojen" omantunnon tähden.

OLKAA KRISTUKSEN SEURAAJIA!

1 KOR 10:31-11:1

Lopuksi Paavali tiivistää sanomansa periaatteeksi, joka voitaisiin lausua julki vaikkapa seuraavasti: "Kristityn ei tule etsiä omaa etuaan, vaan lähimmäisen etua. Mutta sitäkin tärkeämpää on etsiä Jumalan kunniaa." Valitettavasti meidän arvojärjestyksemme taitaa yleensä olla juuri päinvastainen.

Kristityn tulisi kaikessa toiminnassaan tähdätä Jumalan seurakunnan rakentumiseen.