Media­kirjasto

Tässä luvussa Paavali palaa uudelleen kahteen armolahjaan - kielilläpuhumiseen ja profetoimiseen - sekä niiden käyttöön seurakunnassa.

PROFETOIMINEN JA KIELILLÄPUHUMINEN

1 Kor 14:1-6

Paavali kehotti korinttilaisia tavoittelemaan erityisesti profetoimisen (armo)lahjaa (jae 1). Mitä Paavali tarkoitti profetoimisella? Selvästikään kysymys ei ole yksinomaan tulevaisuuden ennustamisesta (vertaa jakeet 24-25 ja Vanhan testamentin profeettojen toiminta), pikemmin kysymys lienee ollut nykyisyyttä koskevien sanomien välittämisestä.

Ehkäpä riittävän väljä määritelmä profetoimisesta on: "Jumalalta saadun sanoman välittämistä seurakunnan rakentumiseksi."

Entä mitä Paavali tarkoitti kielilläpuhumisella?

Selvästikään kyse ei ollut samasta ilmiöstä kuin ensimmäisenä helluntaina (Apt 2:6-12), koska silloin apostolit puhuivat ymmärrettäviä kieliä. Kysymys lieneekin "taivaallisen" kielen puhumisesta, jolla ei ole merkitystä millekään kansalle maan päällä. Ei edes puhuja itse aina ymmärrä sanojen merkitystä (jae 5).

Koska Pyhä Henki haluaa armolahjoilla nimenomaan rakentaa seurakuntaa (1 Kor 12:7), Paavali piti profetoimista arvokkaampana kuin kielilläpuhumista, joka rakentaa vain puhujaa itseään (jae 4). Paavali näki jopa niin, ettei hänen vierailunsa Korintissa hyödyttäisi mitään, jos hän koko ajan puhuisi kielillä (vertaa jae 19).

Jae 6 auttaa meitä ymmärtämään, mitä profetoiminen on ja mitä se ei ole.

Paavali erotti profetoimisen kolmesta asiasta.

"Opetus" oli nimenomaan Vanhan testamentin ja kristillisen perimätiedon (Jeesuksen elämä ja kärsimys jne.) opettamista.

"Tieto" oli syvempää perehtyneisyyttä uskonasioihin. Se ilmeni mm. kykynä nähdä Jumalan tahto eri tilanteissa myös silloin, kun ei ollut Vanhan testamentin tai Jeesuksen ohjetta tuosta asiasta tai tilanteesta.

"Ilmestyksen" voi saada esimerkiksi unessa. Jumala paljasti jotakin täsmällistä. Esimerkiksi Paavali sanoi menneensä Jerusalemiin ilmestyksen johdosta (Gal 2:2).

Profetoiminen ei siis ole mitään näistä. Toisaalta se saattaa liittyä niihin kaikkiin. Profetia voi tulla ilmestyksen kautta. Profetia voi selittää tai liittyä Vanhan (tai Uuden) testamentin kirjoituksiin. Profetia voi paljastaa Jumalan tahdon eri tilanteissa.

USKO ON MYÖS YMMÄRRYKSEN ASIA

1 Kor 14:7-20

Näissä jakeissa Paavali korostaa sitä, että uskoon liittyy myös ymmärtäminen. Ensimmäisenä helluntaina seurakunta kasvoi vasta Pietarin saarnan jälkeen (Apt 2:40-41); vasta silloin he ymmärsivät, mitä heidän tuli tehdä. Uskon syntyyn liittyy myös asioiden ymmärtäminen = ei voi olla uskoa ilman ymmärtämistä.

Mutta samalla on korostettava sitä, ettei usko ole vain ymmärryksen asia. Uskoon liittyy aina Pyhän Hengen työ, usko on aina myös ihme.

Jos joku rukoilisi jumalanpalveluksen rukouksen kielillä, ei seurakuntalaisella olisi mitään järkeä sanoa amen (= totisesti) rukouksen loppuun, Paavali huomauttaa (jae 16), koska hän ei tietäisi, mitä rukoiltiin.

Paavali käyttää jakeessa 16 kreikan kielen sanaa "idiootees", jonka vuoden -38 käännös kääntää "oppimaton" ja -92 käännös "ulkopuolinen".

Toinen mielenkiintoinen sana on jakeen 11 "barbaari", muukalainen. Sana tarkoitti sellaista ihmistä, joka ei puhunut kreikkaa, mutta siihen liittyi myös halventava sivumerkitys.

Jakeen 18 ajatus paljastaa, että Paavali todellakin ymmärsi kielilläpuhumisen outojen, käsittämättömien kielien puhumisena. Paavali ei väitä osanneensa puhua useampia kieliä kuin kukaan korinttilaisista, vaan hän väitti puhuneensa enemmän kielillä kuin kukaan korinttilaisista. Hän puhui siis ilmiöstä, ei kielten määrästä.

ARMOLAHJAT OVAT MERKKEJÄ

1 Kor 14:21-25

Kielilläpuhuminen voi toimia kahdella tavalla merkkinä. Juutalaisille se oli merkki pakanoiden hyväksymisestä Jumalan valtakuntaan (jae 21, jossa "laki" tarkoittaa koko Vanhaa testamenttia, lainaushan on Jes 28:11-12:sta).

Pakanoille kielilläpuhuminen toimi merkkinä Jumalan toiminnasta. Mutta on syytä huomata, ettei se yksin riittänyt. Se kyllä houkutteli pakanoita seurakunnan kokoukseen, mutta jos nuo kokoukset olisivat olleet pelkkää kielilläpuhumista, ei kukaan olisi kuitenkaan kohdannut aidolla tavalla elävää Jumalaa. Siihen tarvittiin selväkielistä Jumalan tahdon julistamista, siis opetusta ja/tai profetiaa.

Tämä jakso esittää meille tämän päivän kristityille kaksi kysymystä. Ensiksikin: tuleeko meidän jumalanpalveluksiimme ja hengellisiin tilaisuuksiimme ulkopuolisia? Ja toiseksi: jos tulee, kohtaavatko he elävän Jumalan

JUMALANPALVELUSJÄRJESTYKSEN OHJEITA

1 Kor 14:26-33a

Näissä jakeissa Paavali antaa ohjeita kielilläpuhumisen ja profetoimisen osuudesta jumalanpalveluksessa.

Ei tule ajatella, että Paavali kuvaisi tässä koko alkuseurakunnan jumalanpalveluskaavaa, hän keskittyy vain sen ongelmakohtiin, kuten hän joutui tekemään monta kertaa muulloinkin. Näistä jakeista ei voi muodostaa täydellistä kuvaa alkuseurakunnan jumalanpalveluksen kulusta.

Paavalin johtoajatus on se, että jumalanpalvelus on Jumalan johdossa, ei ihmisten. Jos Jumala ei anna kielilläpuhumisen selittäjää, ei kielillä tule puhua. Jos Jumala antaa uuden profetian, edellisen on vaiettava. Jumalanpalvelusta ei ole tarkoitettu yksityisten kristittyjen esiintymispaikaksi, vaan Jumalan tahdon julistamisen paikaksi.

Raamatunkäännöskomitea on kääntänyt kielilläpuhumisen joskus "hurmospuheeksi". Käännös on toisaalta kuvaava, mutta siihen liittyy ongelma: hurmoksissa oleva ihminen ei hallitse itseään (henki ottaa hänet kokonaan valtaansa), sen sijaan Paavali selkeästi väittää, että kielilläpuhuja hallitsee armolahjansa, samoin kuin profetoijakin.

Jae 30 paljastaa, että Korintissa jumalanpalveluksissa puhujat (kreikkalaiseen tapaan) seisoivat, juutalaisessa synagogajumalanpalveluksessa puhuttiin sen sijaan istualtaan.

HERRAN KÄSKY

1 Kor 14:33b-40

Usein väitetään, että Raamattu opettaa: "... naisten tulee olla vaiti seurakunnankokouksissa!" Näin Paavali ei kuitenkaan sano, vaan hän puhuu tässä kohdassa naisten osallistumisesta seurakunnan opettamiseen. Edellä (1 Kor 11:4-16) Paavali puhui siitä, kuinka naisten tuli pukeutua rukoillessaan ja profetoidessaan. Ei Paavali halunnut vaientaa naisia kokonaan, hänellä oli Herran käsky, joka koski nimenomaan seurakunnan opettamista.

Tuon ajan saarnat olivat keskustelutyyppisiä, kysymyksiä ja vastauksia (vertaa Apt 20:7-11, Luuk 2:46-50: Jeesus 12-vuotiaana temppelissä). Siksi Paavali kehotti naisia kysymään asioita kotonaan. Jos kysely olisi tapahtunut seurakunnan kokouksessa, olisi ollut vaara, että kyselijä olisi alkanut opettaa seurakuntaa (vertaa 1 Tim 2:12).

Jakeessa 38 on kreikankielisessä alkutekstissä kaksi eri lukutapaa, joissa on vain kahden kirjaimen ero, mutta jonka seurauksena käännökset suomeen ovat varsin erilaisia. Yleisesti arvioidaan, että se lukutapa, jota vuoden -92 käännös seuraa kääntäessään: "Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä" on alkuperäinen lukutapa. Mutta myös vuoden -38 käännöksen valitsema lukutapa on mahdollinen: "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä."

-38 käännöksen ilmaus voitaisiin tulkita niin, että Paavali halusi tuollaiset seurakunnan jäsenet jätettäviksi itse vastaamaan omasta ymmärtämättömyydestään, mutta he eivät saaneet sekoittaa koko seurakunnan elämää. -92 käännöksen tueksi voidaan ottaa monia vastaavasta asenteesta puhuvia Uuden testamentin kohtia, esimerkiksi Matt 7:21-23.

VAIN PAAVALIN KANTA?

Monet protestanttiset kirkot, toisin kuin roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko, ovat naisten opettamiskiellon kohdalla valinneet Paavalin kannasta poikkeavan käytännön: naisia on vihitty papeiksi.

Kuinka Paavalin sanat tulisi ymmärtää? Velvoittavatko ne vielä meitä, vai olivatko ne vain tuohon aikaan sidottuja?

Vastausyrityksiä on paljon, joista seuraavassa muutamia tärkeimpiä.

Helpoin ja luonnollisin tapa on tietysti Paavalin sanojen ottaminen siten kuin hän halusi ne otettavan: Herran käskynä, joka sitoo kaikkia kristittyjä aikakausista riippumatta. Tällöin ongelmaksi tulee se, miksi Jumala antoi tällaisen kiellon. Siihen Paavali ei tässä vastaa. Mutta emme me voi hyväksyä Jumalan tahdoksi vain sellaista, josta meillä on riittävät perustelut tai joka sopii meidän ajatuksiimme.

Jotkut ovat halunneet nähdä kohdan myöhempänä lisäyksenä, joka on syntynyt 1 Tim 2:n vaikutuksesta joskus Paavalin kuoleman jälkeen. Tämä tietysti edellyttää ajatusta, että myös Ensimmäinen Timoteuskirje olisi kirjoitettu Paavalin kuoleman jälkeen.

Jotkut ovat pitäneet Paavalin kieltoa vain lörpöttelyä ja asiatonta puhetta koskevana. Mutta miksi Paavali olisi asettanut koko apostolin arvovaltansa näin itsestäänselvän asian taakse? Eikö seurakunnan kokoontumisen häiritseminen ole itsestäänselvästi kiellettyä?

Jotkut näkevät kohdan vain heijastumana kirjoitusajan oloista. Silloin miehillä ja naisilla oli erilainen asema yhteiskunnassa ja seurakunnassa kuin tänään. Nyt ajat ovat muuttuneet, siksi Paavalin kanta voidaan unohtaa ja järjestellä asiat seurakunnassa niin kuin parhaaksi (tänä aikana) nähdään.

On kuitenkin hyvä huomata, että Paavali joutui korjaamaan tilannetta, joka oli syntynyt juuri siksi, että naisilla oli seurakunnissa tuohon aikaan ainutlaatuinen vapaus, jonka seurauksena oli tullut myös ylilyöntejä.

Varmasti korinttilaiset kokivat jakeiden 27-28 kahden tai kolmen kielilläpuhujan tai profetian rajoitukset paljon ongelmallisempina kuin jakeen 34 naisten puhekiellon. Mutta molempien taakse Paavali asettui koko apostolin arvovallallaan. Eikä vain sillä, vaan hän selvästi sanoo, että kysymys on ei vähemmästä kuin Herran käskystä.

Voimme sanoa, että Paavalin kanta asiaan on selvä. Ongelman muodostaa se, minkä arvon me annamme Paavalin kannalle. Onko se Herran käsky, Paavalin mielipide vai vain aikaan sidottu ajatus.

Naispappeuskysymys on nimenomaan Raamattukysymys: mikä arvo Raamatulle ja sen ohjeille annetaan nykyajan kirkossa?