Media­kirjasto

Ensimmäinen Pietarin kirje on helmi, jonka Uuden testamentin lukija usein jättää vähälle huomiolle. Kuitenkin se ansaitsee erinomaisesti, että se nostetaan näkyvästi esille kaikkien ihailtavaksi. Tämä kirje huokuu rakkautta ja rauhaa. Varsinaiseen arvoonsa tämä harmoninen kirje kohoaa, kun tiedämme että se kirjoitettiin ankarien vainojen aikana.

Kuka? Koska? Kenelle?

Kirjeen kirjoittaja esittelee itsensä Pietariksi, Jeesuksen Kristuksen apostoliksi. Kirjeen saajia hän kutsuu "valituiksi muukalaisiksi": "Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja, jotka asuvat hajallaan, muukalaisina Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa" (1:1). Kartan avaaminen osoittaa, että näin on mainittu melkoinen määrä Vähän-Aasian provinsseja, ei kuitenkaan kaikkia. Kirjeen saajat asustivat siis nykyisen Turkin alueella. He olivat ilmeisesti valtaosaltaan pakanakristittyjä. Kirjeen syntyaika on vaikea kysymys. Ainoa mahdollisuus ajoittaa kirjettä ovat vainot. Ensimmäinen valtakunnanlaajuinen vaino oli keisari Domitianuksen vaino 90-luvulla, jolloin Pietari oli jo liittynyt voittaneeseen Kirkkoon. Toisaalta eri puolilla maailmaa kristityt saivat tuntea heihin kohdistuneen vihan jo aikaisemminkin. Kirje saattaa siis olla kirjoitettu varhemminkin, vaikkapa vielä Pietarin aikana. Kysymys jää avoimeksi. Mielenkiintoista on huomata, että kirjurina toimii Silvanus (5:12), joka mahdollisesti on Paavalin vanha työ- ja vankeustoveri Silas (Ap.t. 16).

Huikea ohjelmanjulistus

Kirje on kirjoitettu ihmisille, jotka oli pantu todella ahtaalle. Jokainen tietää, miten vaikeaa on kärsiä jo omien virheidensä vuoksi. Entä sitten, kun joudumme kärsimään aivan syyttä! Juuri tällaiseen tilanteeseen oli kristityt pantu. Eivät he olleet tehneet mitään pahaa kenellekään. Silti ihmiset vihasivat heitä ja uskoivat heistä kaikkea pahaa. Juoksupojasta keisariin asti kaikki näyttivät pitävän asianaan vihata kristittyjä. Rangaistuksia oli langetettu ja veri oli vuotanut. Mitä nyt piti tehdä?

Pietari kehottaa kristittyjä kunnioittamaan keisaria ja kaikkia muitakin ihmisiä. Kyllä kirjoittaja tiesi, että kristityt olivat joutuneet kärsimään syyttä. Silti Pietari kehottaa rakastamaan kaikkia ihmisiä ja antamaan anteeksi. Joka joutuu kärsimään omien pahojen tekojensa takia, syyttäköön itseään. Jos taas joku joutuu kärsimään syyttä, pitäköön sitä Jumalan armona. Esikuvanahan on silloin itse Kristus, joka kärsi meidän puolestamme. Hänhän kärsi täysin syyttömästi eikä kuitenkaan uhannut tuomareitaan eikä pahoinpitelijöitään. Siinä on huikea ohjelmanjulistus sille, joka joutuu tänään uskonsa takia ahtaalle. Tehtävänä on silloin antaa anteeksi ja hiljaa toivoa hyvää painostajille. Ei näyttävästi eikä marttyyrinkruunua kiillottaen, vaan aidosti ja täydestä sydämestä.

Lähettäjä ja vastaanottajat 1. Piet 1:1-2

Antiikin kirjeille oli tyypillistä, että kirjoittajan nimi pantiin alkuun ja niin tässäkin. Kirjoittaja esittäytyy Pietariksi, apostoliksi. Jo kirjeen ensimmäiset jakeet tuovat esille sen kantavat ajatukset: Kirjoittajat ovat ahdistettuja muukalaisia mutta Jumalan valittuja.

Muukalaisuus on toisaalta uskonopillinen aihe, toisaalta se vastasi hyvin kirjeen saajien arkista elämää. Kirjeen vastaanottajat asuivat eri puolilla Vähää-Aasiaa. Olipa heidän taustansa sitten juutalainen tai ei, he joutuivat nyt elämään vähemmistönä. Syvästi uskonopilliseksi aiheen tekee se, että kristityt elivät nyt niin kuin Vanhan liiton kansa. Se vaelsi halki erämaan kohti omaa kotimaataan eikä saanut viihtyä vieraalla maalla ennen kuin oli perillä. Tässä on malli kristityille silloin ja nyt.

Kirjeen vastaanottajat eivät kuitenkaan ole vain ahdistettuja muukalaisia vaan myös Kaikkivaltiaan Jumalan valitsemia ja hänelle rakkaita. Jumala itse on toteuttanut ikiaikojen suunnitelmansa ja pyhittänyt heidät Jeesuksen verellä. Sanat "hänen verellään puhtaaksi vihmottuina" viittaavat nekin jo eteenpäin: Kirjeen tärkein sanoma on, että meidät on puhdistettu Kristuksen verellä.

Iloa ja ahdistusta 1. Piet 1:3-12

Useimmat Paavalin kirjeet sisältävät alkusanojen jälkeen kiitoksen Jumalalle. 1 Piet alkaa aivan samalla tavoin. Kirjeen kirjoittajat ovat vaikeassa tilanteessa, mutta liikkeelle ei lähdetä suoraan siitä, vaan Jumalasta ja hänen suuruudestaan. Kaiken lähtökohta on suuren Jumalan toiminta: Hän on ilmoittanut suuren suunnitelmansa aikanaan profeetoille, jotka ovat vuorostaan välittäneet sen Jumalan kansalle. Nyt ikiaikojen pelastusteko on suoritettu ja valmis. Se merkitsee elämää kuoleman keskellä: Jumala itse on herättänyt Kristuksen kuolleista ja näin myös herättänyt kirjeen vastaanottajat uuteen elämään. Kristityt ovat matkalla ottamaan vastaan sitä perintöä, joka on puhtaana ja upeana tallella siellä missä sitä ei kukaan voi turmella.
Koko kirjeessä kulkevat rinnakkain ilo Jumalan työstä ja siitä nouseva lohdutus. Jumalan omat eivät ole helpossa asemassa, vaan joutuvat kärsimään. Se kaikki on kuitenkin lyhytaikaista ja verrattavissa siihen, mitä kultaseppä tekee metallilleen. Se joutuu kovaan kuumuuteen ja ahjoon, aivan sulatettavaksi asti. Sitä puhdistetaan ja työstetään, kunnes lopputuloksena on kaunis ja ihana koru. Kristityn ei pidä yllättyä siitä, jos uskon kultaa puhdistetaan näin ja vielä ankarammin kuin halpa-arvoista metallia. Onhan lopputulos, iankaikkinen elämä Jumalan luona, paljon arvokkaampi kuin mikään koru.

Kaunis hymni opettaa tärkeitä asioita - tai ainakin johdattaa opettelemaan.
Ensinnäkin näemme taas, miten Vanha ja Uusi testamentti kuuluvat yhteen. Meidän aikanamme Vanhaa testamenttia halveksitaan ja vieroksutaan. On syytä muistaa, että tämä on Kristuksen Kirkossa aivan vieras käsitys. Uutta testamenttia ei ole olemassa ilman Vanhaa. Profeetat ja Kristus kuuluvat yhteen.

* Miten varhainen Kirkko suhtautui yhteen Vanhan testamentin halveksijaan, Markioniin?
* Miksi Vanha testamentti on niin väkivaltainen?

Toinen asia on paljon vaikeampi opetella. Pietari opettaa kuulijoitaan suhtautumaan kärsimykseen. On koskettavaa nähdä, miten hän tekee tämän viittaamalla Jumalan suuruuteen ja sanomattomaan hyvyyteen. Hän ei selittele kärsimyksiä, ei puolustele Jumalan tekoja eikä ryhdy liian viisaaksi. Hänen tekstinsä tuo mieleen Efesolaiskirjeen kolmannen luvun, jossa syyttä kahlehdittu apostoli puhuu haltioituneesti etuoikeutetusta asemastaan: Hän saa olla julistamassa Jumalan sanomatonta hyvyyttä. Aivan sama on Ensimmäisen Pietarin kirjeen opetus. Ensimmäinen - ja ehkä ainoa - vastaus kärsimyksen ongelmaan on Jumalan sanomaton hyvyys Kristuksessa.

Johtopäätöksiin! 1. Piet 1:13-25

Ensimmäisen Pietarin kirjeen tyypillinen piirre käy ilmi jo ensimmäisessä luvussa. Kirjeessä puhutaan ensin siitä, mitä Jumala on antanut meille ja heti sen jälkeen siitä, mitä tästä seuraa meidän elämässämme. Paavalin kirjeissä jaksot ovat pitkiä - Roomalaiskirje on tästä paras esimerkki - mutta nyt käsiteltävässä kirjeessä samoin kuin Heprealaiskirjeessä hyvinkin lyhyitä. Ensimmäisen Pietarin kirjeen kohdalla tämä on johtanut siihen, että kirjeestä on tullut helposti ymmärrettävää luettavaa. Mitä Jumala on tehnyt? Mitä se vaikuttaa minun elämässäni? Siinä kaava, joka toistuu halki koko kirjeen.
Egyptin orjuudessa eläneet israelilaiset saivat lopulta Jumalalta käskyn valmistautua kotimatkaan. Sen merkiksi syötiin pääsiäisateria. Vaikka vielä mikään ei viitannut siihen, että oltiin lähtemässä vapauteen, kansa sai käskyn syödä ateria matkavaatteet päällä ja matkasauva käsillä. Samana yönä Jumalan voimakas käsi pakotti faraon päästämään kansan vapauteen. Tätä kuvaa käyttäen Pietari nyt kehottaa kuulijoitaan olemaan valmiina. Nyt käsillä on ahdistus, mutta sitä ei kestä kauan. Herra on lähellä eikä tämä elämä muutenkaan kestä iankaikkisesti.
Miten Israelin kansan erämaavaellus elää UT:ssa

Luvun loppuosan avain muodostuu sanoista "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Juuri tässä on Ensimmäisen Pietarin kirjeen ydinsanoma. Asialla on kaksi puolta ja molempia on tarkasteltava.

Pyhä on sellainen, joka kuuluu yhteen Jumalan kanssa. Ihminen ei voi omin voimin milloinkaan muuttua pyhäksi eli sellaiseksi että hän voisi astua Jumalan suureen saliin. Sitä ei tämä kirje väitäkään eikä kehota ihmistä rakentamaan omaa pyhyyttä. Meidän pyhyytemme syy on siinä, että Jumala on puhdistanut meidät "Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä". Se että olemme pyhiä ei ole päätepiste vaan lähtökohta.
Juuri tästä lähtökohdasta nousee nyt seuraus: Koska Jumala on pyhittänyt meidät, meidän tulee elää elämää joka on sopusoinnussa tämän lahjan kanssa. Tämä merkitsee sitä, että taistelu syntiä vastaan eli pyhitys on kristityn jatkuva ja päivittäinen elämänasenne. Jae 23 käyttää tästä hienoa kuvaa: Kun kerran Jumala on synnyttänyt meidät uuteen elämään, meidän velvollisuutemme on elää tätä uutta elämää.

Juuri tällä kohdalla meidän on hyvä opetella omassa elämässämme näkemään monta asiaa uudella tavalla.

Ensimmäinen asia, jolla Pietari lohduttaa kärsiviä kristittyjä, on tämä: Taivas on auki ja Jumala on tehnyt meistä pyhiä. Tämä ei ole meidän ansiotamme eikä tekoamme, vaan Kristuksen uhrin tulos. Siksi sitä ei tarvitse kenenkään epäillä eikä asettaa kyseenalaiseksi. Varmuus on Jumalassa ja hänen sanassaan, ei minussa itsessäni eikä minun uskossani. Minä en elä kristillistä elämää jotta pelastuisin, vaan elän kristillistä elämää, koska minut on pelastettu. Omilla teoillani en tule pyhäksi vaan pyhyys on Jumalan täydellinen lahja syntiselle ihmiselle. Joka sivuuttaa tämän näkökulman, sulkee silmänsä kirjeen upeimmalta lohdutukselta. Valitettavasti emme ole osanneet nähdä tätä kyllin kirkkaasti emmekä lohduttaa sillä toisiamme.
Toinen asia on, että meidän keskellämme ei kuulu kirkkaana myöskään Pietarin sanoman toinen puoli. Jumalan rakkaus sitoo meidät hänen omikseen ja hänen tielleen. Me kutsumme Isäksemme tuomaria, joka kerran tuomitsee elävät ja kuolleet. Jumalan valtakunta ei ole leikin ja pelleilyn asia. Kristuksen tietä ei jätetä silloinkaan, kun siitä seuraa tuskaa ja ahdistusta, saati silloin kun se korkeintaan hiukan rajoittaa meidän mukavuudenhaluamme. Johtopäätös Jumalan rakkaudesta eli pyhitys on jokaisen kristityn velvollisuus. Tästä puhuu esim. Room. 6,, mutta myös luterilainen tunnustuksemme.

Nyt on siis oltava tarkkana. Emme sano, että hyvät teot ovat välttämättömiä autuudelle. Meidän autuutemme on yksin Jumalan lahja. Sen sijaan sanomme, että hyvät teot ovat kristitylle välttämättömiä. Ei ole meidän vapaasti valittavissamme tahdommeko elää Jumalan käskyjen mukaan vai emme. Aivan erityisesti on alleviivattava sitä, että meidän on syytä pysyä kirjoitetun Jumalan sanan oppilaina, sanoivat muut tai meidän oma syntinen olemuksemme siitä mitä hyvänsä.

Palaamme vielä ensimmäisen luvun opetuksiin. Pietari kehottaa pyhitykseen muistuttamalla, "ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

Kun Uusi testamentti puhuu lunastuksesta taustalla voi olla useampikin sana. Vanhasta testamentista aukeaa aiheesta rikas ja upea maailma. Maatila saattoi joutua pois köyhtyneeltä perheeltä, mutta se oli mahdollista lunastaa takaisin, kuten Ruutin kirjassa tapahtuu. Orja saatettiin lunastaa eli ostaa vapaaksi. Jumala "lunasti" Daavidin kuolemasta eli pelasti varmalta tuholta. Samoin hän "lunasti" Israelin Egyptistä. Tässä kohdassa taustalla on varmasti myös se, että uhrilampaan veri sovitti synnit ja lunasti ihmiset vapaiksi synneistä (vrt. myös Ps. 130:8, jossa Israel "lunastetaan synneistä". "Lunastus" tuli UT:n tärkeäksi termiksi (esim. Luuk. 1:69, Apt. 20:28; Room. 3:24; Gal. 3:13; Ef. 1:7; Hepr. 9:12).

Pietarin keskeiset ja koskettavat sanat ovat Lutherin Vähän katekismuksen toisen uskonkohdan selityksen taustalla. Siinä on jokaiselle kristitylle elämänohjelma jokaiselle elämän päivälle:
"Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta."