Media­kirjasto

Ensimmäinen Pietarin kirje on kirjoitettu pakanuudesta kristityiksi kääntyneille. He ovat saaneet maistaa Jumalan suurta hyvyyttä ja armoa. Evankeliumi Kristuksesta on vienyt heidät nauttimaan syntien anteeksiannosta, irrottanut heidät turhasta, isiltä peritystä vaelluksesta eli pakanuudesta ja kaikesta siihen sidotusta elämänmuodosta. Muutokset ovat olleet valtavat: lukijoista on tullut Jumalalle kuuliaisia (1:2), he elävät nyt uutta ja todellista elämää (1:3), heillä on nyt toivo (1:3), he ovat tulleet osallisiksi taivaallisesta perinnöstä (1:4), pelastuksesta (1:5) ja Jumalan lahjoittamasta riemusta (1:6). He elävät nyt totuudelle kuuliaisina (1:22), he ovat siirtyneet pimeydestä valoon (2:9), he eivät enää ole eksyksissä, vaan ovat päässeet paimenen luo (2:25) Mutta tämän kaiken ihanuuden vastapainoksi on ilmennyt myös ongelmia: kristityiksi kääntyneet ovat nyt muukalaisia oman kansansa, ystäviensä ja sukulaistensakin keskellä (1:1), heidän elämässään on ilmennyt koettelemuksia ja vastoinkäymisiä (1:6) ja jotkut ovat jopa tehneet heille pahaa (3:13).

Tässä tilanteessa he saavat kirjeen, jossa heitä vahvistetaan uskon tiellä kulkemisessa ja samalla selitetään, miksi kristilliseen elämään välttämättä kuuluu myös kärsimystä, kiusauksia ja koettelemuksia. Kirje on kirjoitettu varsin laajan alueen uusille kristityille Vähään-Aasiaan, nykyisen Turkin alueelle. Se on kiertokirjeen tapaan levinnyt seurakunnasta toiseen.

Mutta milloin ja missä kirje on kirjoitettu? Entä kuka on kirjoittaja? Kirjeen lopussa lähetetään terveisiä Babylonissa olevalta seurakunnalta; Babylon on peitenimi, jolla tarkoitetaan Roomaa. Kirje on lähetetty Silvanuksen, Paavalin työtoverina tuntemamme miehen kautta. Meillä on lisäksi luotettava perimätieto siitä, että Pietari vietti viimeiset vuotensa ja koki marttyyrikuoleman juuri Roomassa. Tervehdykseen liittyy myös Markus, joka toimi Pietarin tulkkina ja kirjoitti evankeliuminsa apostolin kertomusten pohjalta. Tämän perusteella tiedämme, että kirje on kirjoitettu Roomassa ennen Pietarin kuolemaa, siis viimeistään vuonna 63. Hyvä kreikan kieli ja puhetaidon oppien hyvä hallinta selittyvät Silvanuksen kynästä.

Kirjeessä on runsaasti viittauksia varhaiseen jumalanpalveluselämään ja kasteeseen. Ne vievät keskelle silloista kristillistä arkielämää. Jumalanpalveluksen on tarkoitus säteillä sunnuntaiaamusta arkipäivään ja kaste, joka on erottanut pakanallisesta elämäntavasta, on jatkuvana muistutuksena henkilökohtaisesti saadusta pelastuksesta ja armosta, jonka varassa eletään niin arjessa kuin juhlahetkinäkin. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä on useasti toistuvana kaavana, että kehotus ensin muotoillaan kielteisesti varoituksena, sitten myönteisenä kehotuksena ("Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa" (3:9); "Älkää pitäkö tärkeänä ulkoista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki" (3:3-4)). Oppi-isämme Martti Luther piti 1. Pietarin kirjettä suuressa arvossa. Lutherin mukaan Pietari ohjaa siinä meidät ensin oikeaan uskoon, sitten oikeisiin rakkauden tekoihin. Kirjeessä käsiteltävä silloisten kristittyjen pääongelma oli se, ovatko he kristityiksi kääntyessään todella löytäneet Jumalan armon, kun maailma heitä monin tavoin ahdistaa ja usko tuo mukanaan kärsimyksiä. Nyt ne, jotka ovat tulleet epävarmoiksi uskossaan, saavat ongelmiinsa apostolista opetusta ja neuvoja. Matkan varrella joudumme kyselemään, miltä osin 1. Pietarin kirjeen tilannekuvaus vastaa meidän olojamme ja tilannettamme. Silloin kristittyjä oli pieni vähemmistö, jota oudoksuttiin kaikkialla. Miten sen ajan kysymykset voivat koskettaa meitä nyt, kun tunnustamme maailman suosituinta uskoa miljardikannattajien joukossa? Maallistumisen ja valitettavasti myös monin paikoin maallistuneen kansankirkkomme takia joudumme kuitenkin tekemään samanlaisia kysymyksiä kuin kirjeen ensimmäiset lukijat. Näin tehdessämme voimme saada kysymyksiimme myös samat apostoliset vastaukset.

1 luku

Tämän päivän teemanahan oli Moniarvoisen yhteiskunnan keskellä. 1. Pietarin kirjeen ensimmäinen luku sopii tähän teemaan hyvin. Kirje on lähetetty laajalle alueelle, jossa asui monia kansoja ja jossa puhuttiin monia kieliä. Alueella asui kreikkalaisia, gallialaisia, persialaisia, seemiläisiä, egyptiläisiä, italialaisia... Valtaosin asuttiin suurkaupungeissa ja yleinen maailmankatsomus oli hellenismi. Monen kulttuurin ja uskonnon sekoituksena syntynyt hellenismi oli monin tavoin joustava ja mukautuva. Tämän järjestelmän ulkopuolella olivat oikeastaan vain juutalaiset, jotka olivat saaneet virallisen uskonnollisen ja kulttuurisen aseman ja poikkesivat siksi olennaisesti ympäristöstään. Juutalaisia arvioidaan olleen tuohon aikaan Rooman valtakunnassa nelisen miljoonaa, noin kahdeksan prosenttia koko väestöstä. Vähän-Aasian juutalaisväestö oli osin orjia, osin sinne paremman elämän toivossa siirtyneitä. Kristityt saivat aluksi nauttia juutalaisten hankkimista oikeuksista, mutta kun juutalaisuuden ja kristinuskon väliset erot vähitellen kävivät ilmi, tilanne muuttui ja ongelmia alkoi esiintyä. Kristinusko levisi Vähään-Aasiaan Paavalin sinne suuntaamien lähetysmatkojen seurauksena. On varmaan viisainta käydä Ensimmäinen Pietarin kirje läpi luvuittain, mutta myös teemoittain. Poimin ensimmäisestä luvusta erityiskäsittelyyn seuraavat teemat:

1. Valitut, mutta silti muukalaiset

Herramme täysivaltainen valtuutettu apostoli Pietari kirjoittaa siis valituille muukalaisille. Miksi, miten ja mihin kirjeen saajat ovat tulleet valituiksi? Valinnan peruste on Isän Jumalan edeltätietämys tai paremmin edeltätuntemus. Vanhassa testamentissa Jeremia valittiin profeetaksi: "Minä valitsin sinut" (Jer 1:5). Jumala otti sillä kertaa profeetaksi vain Jeremian. Samalla tavalla hän tunsi ja valitsi ainoastaan Israelin kansakseen vanhan liiton aikana (Aamos 3:2). Kun Jumalan ennaltatietämys on lukijoiden valinnan perusteena, se tarkoittaa siis sitä, että Jumala on jo etukäteen valinnut juuri heidät kuulumaan omaan kansaansa antaakseen tälle tietyn tehtävän. Israelia ei valittu sen väkiluvun tai muun suuruuden vuoksi eikä Jeremiaakaan profeetaksi siksi, että hän olisi ollut siihen erityisen sopiva (päinvastoin Jeremia piti itseään varsin sopimattomana hänelle uskottuun tehtävään). Ei Jumala valinnut kirjeen saajiakaan siksi, että he olisivat taipuvaisempia uskomaan evankeliumin kuin muut. Valinnan perusteena on vain ja yksin Jumalan käsittämätön ja oma päätös. Siksi alunperin pakanat ja Jumalasta erossa eläneet ovat nyt Pyhän Hengen pyhittämiä uskon ja kasteen kautta kuten Corneliuksen kotona koolla olleet, evankeliumin uskoneet ja kastetuiksi tulleet pakanat (Ap. t. 10).

Lukijat on kutsuttu ja pyhitetty kuuliaisuuteen eli kuulemaan ja uskomaan evankeliumi, josta tulisi seurata Jumalan tahdon noudattaminen. Mutta mitä tarkoittaa, että kuulijat ovat sananmukaisesti käännettynä valittuja Jeesuksen Kristuksen veren vihmomista varten? Taustalla on Vanhan liiton solmiminen Siinailla. Silloin Israel lupasi ensin olla Jumalalle kuuliainen, minkä jälkeen kansa vihmottiin verellä (2 Moos 24:8: "Mooses otti veren, vihmoi sillä kansaa ja sanoi:`Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne näillä ehdoilla.`"). Ovathan lukijat jo aiemmin päässeet Golgatan veren turviin, mutta nyt Pietari näyttää ajattelevan jotain tiettyä asiaa tämän lisäksi/rinnalla, jota hän ei kuitenkaan tarkemmin nimeä, kun tietää lukijoiden sen hyvin tietävän. Varmaan ehtoollisen malja, joka tuo osallisuuden Kristuksen vereen, on ainakin taustalla. Uuden liiton ehdot perustuvat syntien anteeksiantamiseen ja siihen, että Jumala kirjoittaa käskynsä uuden liiton kansan sydämiin (Jer 31:31-34).

Voittopuolisesti pakanakristityistä koostuvat lukijat eivät ole tulleet valituiksi sillä perusteella, että kuuluisivat Jumalan kansaan Israeliin tai edes synagogayhteisöön. Nyt valituiksi tulleet ovat niitä, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen vapahtajakseen ja heistä enemmistö ainakin kirjeen vastaanottajien joukossa oli pakanoita, vierasheimoisia.

Muukalainen on vailla sen maan kansalaisuutta, jonka alueella hän elää. Muukalaisuus vie turvautumaan ihmisten ja yhteisön sijasta Jumalaan, kuten psalmi 39:13 kertoo: "Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa, olen koditon niin kuin olivat isänikin." Hurskas juutalainen kaipasi aina kotiin pyhälle maalle. "Tänä vuonna täällä, ensi vuonna Jerusalemissa" on tuttu pääsiäistään diasporassa elävien sanonta. Jumalan valituksi tuleminen merkitsee siis samalla muukalaisuutta tässä maailmassa ja tälle maailmalle. Tämän maailman keskellä kristityt joutuvat tavalla tai toisella kokemaan muukalaisuutta, koska heidän ainoa todellinen kotinsa on taivas.

Tämän maailman tavat ja tottumukset, myös omat entiset, tulevat oudoiksi ja arvioiduiksi uudesta näkökulmasta, Jumalan pyhän sanan näkökulmasta. Se mikä ennen tuntui oikealta ja luontevalta, on nyt Jumalan sanan mukaan väärin ja siksi kartettavaa ja torjuttavaa. "Luonnollinen" ja usein luontevakin elämäntapa ja -tyyli osoittautuu nyt uudessa valossa synniksi ja Jumalan tahdon vastaiseksi. Vanhat tottumukset, ystävien kutsu ja malli, houkuttavat kyllä edelleen ja tuttavapiirin outona pitämä uusi uskonnollisuus tuo mukanaan ainakin ihmettelyä ja kysymyksiä, ellei myös pilkkaa ja halveksimistakin. Muukalaisena eläminen ei ole ollenkaan aina helppoa. Tässä luvussa ei vielä tarkemmin anneta ohjeita muukalaisuuteen, niihin palataan myöhemmissä luvuissa. Niin mekin teemme.

2. Usko koetteella

"Te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään" (1:6). Kehotus riemuun saa vastakohdakseen sen, että lukijat joutuvat myös jonkin aikaa kärsimään. Uudessa käännöksessämme (1992) on jäänyt kääntämättä ei deon, jos on välttämätöntä. Myös Paavali ja Barnabas opettivat Galatian kristityille, että kristityn elämään kuuluu välttämättä ahdinko (Ap. t. 14:22). Kaikki eivät kärsi yhtä aikaa eivätkä samalla tavalla, sillä Jumala tietää, mikä on itse kullekin tarpeellista ja välttämätöntä.

Kärsimysten syy on se, että uskoa tulee koetella. Tulen avulla arvokkain metalli kulta erotetaan muista metalleista ja katinkullasta. Kulta ja vain kulta kestää tulessa, joten mikään sellainen joka ei tulta kestä, ei ole kultaa. Samoin vain usko kestää koettelemuksissa ja osoittautuu niissä aidoksi. Jos ahdistusten ja koettelemusten hetkellä pitää kaikesta huolimatta kiinni uskosta ja Jumalan sanasta, ei usko ole vain nippu mielipiteitä, joita tilanteen mukaan tarkistetaan, sovitellaan ja muotoillaan uuteen muottiin. Kun uskomme kestää koetuksen, siitä koituu Jumalalle ylistystä ja kunniaa. Samalla apostoli rohkaisee muistuttamalla, että aidon, koettelemuksissa kestäneen uskon päämäärä on sielun pelastus, iankaikkinen elämä. Koettelemuksen hetketkin ovat matkaa kohti taivaan kotia.

Samoin kuin ristiä emme voi valita koetuksiemme ja kiusauksiemme muotoa ja määrää. Jumala tietää mikä on meille parasta. Varmasti välillä väsymme ja tympäännymmekin omiin koetuksiimme. Juuri niissä koetuksissa, jotka Jumala meille itse kullekin antaa, meidän tulee osoittautua koettelemukset kestäviksi. Se, jota rikkaus ja loisto eivät houkuta, tulee varmaan koetelluksi kuudennen käskyn alueella tahtoi sitä tai ei ja päinvastoin. Yleisesti ottaen on totta, ettei meidän tule taipua noudattamaan himoja, joiden mukaan ennen vaelsimme (1:14) ja joiden mukaan ne, jotka eivät evankeliumista ja uskon tiestä mitään tunne, edelleen vaeltavat. Jumala tietää mikä on meille parhaaksi ja missä meidän uskomme on toisaalta aidosti koetteella, toisaalta osoittautuu aidoksi.

Kristittyjen kärsimyksiä perustellaan 1. Pietarin kirjeessä myös siten, että todetaan niiden liittyvän erityisesti lopun aikaan ja siten, että ne ovat osa Kristuksen kärsimyksiä. Mutta tästä me puhumme myöhemmin.

Koska vanhat hyveet ja uudetkaan esimerkit eivät lopulta tarjoa riittävää esikuvaa, Pietari antaa ylittämättömän ja saavuttamattoman päämäärän: meidän tulee tulla kaikessa pyhiksi, niin kuin Jumala itse on pyhä. Jeesus itse on antanut juuri vaelluksesta meille esimerkin, jota meidän tulee seurata.

Vyöttäytykää siis (1:13). Lukijoiden tulee olla valmiina toimimaan ja liikkeelle lähtöön eli helmat ylös sidottuina juoksun ja työn helpottamiseksi. Samalla tulee olla raitis, eli valmis selvään ja tarkoituksenmukaiseen toimintaan. Koettelemusten keskellä tulee panna täysi toivo siihen armoon, joka annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Vaikka kuulijat ovat päässeet evankeliumin ja kasteen kautta jo osallisiksi Jumalan armosta, nyt muistutetaan siitä, että siitä saadaan todella nauttia ja se saadaan omaksi Jeesuksen tullessa, maailman lopussa ja sitten kun erilaiset koetukset on kestetty. Lukijat on valittu olemaan kuuliaisia (1:2), nyt heidän tulee osoittautua kuuliaisiksi lapsiksi (1:14).

Koeteltavankin uskon kohde on syntiemme sovittaja, Jeesus Kristus. Hän on lunastanut meidät turhasta ja päämäärättömästä vaelluksesta ja antanut elämällemme uuden suunnan. Meidät on lunastettu katoavaisuuden alaisesta maailmasta, ei millään katoavalla (koska mikään katoava ei olisi siihen riittänyt!) vaan Kristuksen, virheettömän ja tahrattoman Karitsan verellä (1:19). Siksi kaikki uusi elämä, kääntymys, valmius koetuksiin ja niiden kestämiseen, lähtee aina siitä, että meistä on tullut totuudelle (eli evankeliumille) kuuliaisia kun olemme kuulleet evankeliumin ja päässeet kasteen kautta siitä henkilökohtaisesti osallisiksi. Jumalan tarkoituksena on, että me hänen armostaan osalliset ja kaikesta saastaisuudesta puhdistetut eläisimme hänen ominaan ja vilpittömässä veljesrakkaudessa.

Jotta huomaisimme kaiken perustuvan Jumalan toimintaan, valintaan, Pietari käyttää kuvaa uudestisyntymisestä. Siihen on tarvittu Jumalan elävän ja pyhän sanan vaikutus, jota ilman uudestisyntyminen on yhtä mahdotonta kuin lapsen syntyminen ilman isää. Nyt lukijoiden uudestisyntymistä sanotaan erityisesti Jumalan sanan eli evankeliumin julistuksen seuraukseksi. Juuri edellä puhutaan kuitenkin myös siitä, että lukijat ovat puhdistautuneet, mikä on viittaus kasteeseen. Evankeliumin julistus, kääntyminen ja kaste ovat saaneet aikaan sen, että lukijat ovat nyt uudestisyntyneitä uuteen elämään: pelastumaan, kestämään uskon koetuksissa ja palvelemaan lähimmäisiään sekä toisaalta olemaan noudattamatta himojaan ja harhautumatta pois oikealta tieltä.