Media­kirjasto

2:1-3

Lukijat ovat panneet pois/heidän tulee panna taas uudelleen pois vanha elämäntapansa (alkukielen partisiippimuodossa olevat verbit ovat toteavia tai kehottavia, ehkä molempia yhtä aikaakin!). Vanhasta, entisestä elämäntavasta näyttävät erityisesti pyrkivän esiin erilaiset pahuudet sekä vilppi, teeskentely, kateus ja panettelu. Menneisyyden koko pahuuden kirjo tulee nyt huomioitua: kaikki pahuus, kaikki vilppi. Alkukielessä kreikassa teeskentely ja kateus ovat monikossa, ja viimeiseksi mainittua panettelua vahvistetaan sekä monikolla että sanalla kaikki. Ehkä nämä asiat vaativat vähän huomiota nytkin.

On huomionarvoista, että kaikki mainitut poispantavat paheet ovat luonteeltaan sosiaalisia, ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen liittyviä: sen mukaisesti (näin ruotsalainen Birger Olsson kommentaarissaan):

1) Ihmiset ovat ilkeitä, pahantahtoisia ja pahoja toisiaan kohtaan

2) Ihmiset valehtelevat ja pettävät toisiaan

3) Ihmiset teeskentelevät, heillä on taka-ajatuksia, vääriä motiiveja

4) Ihmiset ovat kateellisia, he eivät soisi toisille sitä, mitä heillä itsellään ei ole

5) Ihmiset puhuvat pahaa toisistaan. juoruavat, panettelevat toisiaan.

Olemmeko me osanneet/pystyneet/halunneet panna kaiken tämän pois? Luulen, että meitä on hyvä muistuttaa ja kehottaa kaiken tämän poispanemiseen. Keinoksi tähän lukijat ja kuulijat saavat kehotuksen tavoitella puhdasta sanan maitoa. Pietari ei nyt niinkään varoita vääristä opettajista, jotka toisivat kuultavaksi epäpuhdasta sanaa josta ei olisi tarvittavaa apua syntien pois panossa. Pikemminkin lukijoiden pitää saada täyttä ja väärentämätöntä (maidosta puheen ollen lantraamatonta!) julistusta voidakseen kilvoitella uskon tiellä. Monet ovat ajatelleet maidon tarkoittavan tässä muuta kuin esim. Heprealaiskirjeen (5:12) tarkoittama alkeisopetus, lasten ruoka. Mutta toisin taitaa olla, kuten Jukka Thurénkin arvelee: lukijat ovat vasta uskoon tulleita ja entinen pakanallinen elämäntapa on vielä hyvin muistissa ja houkutuksena. Siksi on syytä palata uudelleen ja uudelleen peruskysymysten ääreen, turvallisen ja konstailemattoman julistuksen pariin. Silloin on hyvä muistuttaa Heprealaiskirjeen kirjoittajan tavoin, että juuri perusopetuksen kunnolla osaaminen ja omaksuminen on välttämätön pohja uuden oppimiselle. Kun se on kunnossa voi hetken kuunnella opetusta Melkisedekistäkin kuten Heprealaiskirjeessä.

Luulen, että askartelu vaikeampien ja usein toisarvoisten kysymysten parissa estää meitäkin usein kohtaamasta Pietarin yksinkertaista viestiä: synnit tulee panna pois ja niiden sijaan etsiä uutta voimaa Jumalan sanan yksinkertaisesta opetuksesta.

Kristittyinä maailmassa 2:11-12

Pietarille ja muillekin kirjeen kirjoittajille lukijat ovat pääosin tuntemattomia, mutta siitä huolimatta ystäviä. Rakkaus Jumalaan yhdistää yhteiseen ystävyyteen. Ystävät saavat nyt kehotuksen elää muukalaisen elämää tämän maailman ihmisten keskellä. Ensiksi tulee pysyä erossa tämän maailman himoista. Ehkä edelleen olisi sattuvampaa, jopa satuttavampaa ja lähemmäksi tulevaa puhua alkukielen mukaan suoraan lihan himoista. Näin jatkokin edellyttäisi käännettävän: Juuri omassa lihassa tuntemamme himot sotivat sieluamme vastaan. Lihan himot eivät ole luonteeltaan vain sosiaalisia syntejä, sellaisia joista puhuttiin toisen luvun alussa. Niihin kuuluvat itsekkyys ja ahneus kaikissa muodoissaan (onhan ihminen luonnostaan itsekäs ja puoliaan pitävä), seksuaalielämään liittyvät Jumalan tahdon vastaiset houkutukset ja halut. Mutta miten nämä voivat sotia sielua vastaan? Eikö niitä jo ole voitettu kerran Jeesuksen voittaessa sekä meidän Jeesuksen seuraajiksi kastettujen elämässä? Kristityssä käydään kuitenkin jatkuvaa taistelua lihan ja sielun välillä. Emme siis voi paeta maailmallisuutta muuttamalla pois epäuskoisten ihmisten keskeltä. Taistelu synnin ja Jumalan tahdon mukaisen elämän, lihan ja Hengen, maallisen ja taivaallisen välillä käydään meidän sisällämme ja meissä. Siellä lihan himot pyrkivät tekemään tyhjäksi kaiken sen, minkä Jumalan suuresta armosta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta olemme omaksemme saaneet. Sen kaiken, mitä olemme saaneet Jumalan käsittämättömän valinnan, kutsun ja armon seurauksena, sen kaiken maailma ja Perkele tahtovat meistä ja sielustamme viedä. Koska maailmaa ei voi paeta, sen keskellä tulee elää. Sitä varten Pietari jakaa runsaasti yksityiskohtaisiakin neuvoja:

Vaeltakaa moitteettomasti 2:1-3

Muukalaisten outoa elämäntapaa kummeksuvat eivät saisi saada tilaisuutta osoittaa sen puutteita. Sen sijaan heidän tulisi voida antaa sille tunnustusta. Tarkoituksena on osoittaa, etteivät kristityt ole rikollisia, heitä ei tarvitse vihata, kummeksua eikä pilkata, vielä vähemmän pahoinpidellä tai muuten vahingoittaa. Vaelluksen kautta annetaan todistus Vapahtajasta. Joidenkin osalta tämä voi johtaa siihen, että hekin kääntyvät kristityiksi. Joidenkin osalta kristittyjen vaelluksesta tuleva tunnustus tulee heidän itsensä kannalta liian myöhään, vasta silloin kun he kohtaavat Jumalansa. Tässä käytetään kreikassa sanaa episkopee (sanasta tulee suomen kielen sana piispa), jonka vastine on latinan visitatio, tarkistuskäynti. Jumala kohdataan etsikkopäivänä, päivänä, jolloin Jumala tulee katsomaan kansaansa. Joillakin Jumalan kohtaaminen tapahtuu vasta viimeisenä päivänä. Mutta meidän kristittyjen vaelluksella on siis se tehtävä, että tämä voisi tapahtua jo aikaisemmin mahdollisimman monen pakanan kääntyessä kristityksi.

Alistukaa maalliselle esivallalle 2:13-17

Meidän tulee suostua seuraamaan maallista järjestystä Jumalan kunniaksi, toisin sanoen ettemme pahantekijöiksi leimattuina tuottaisi Jumalalle häpeää. Siksi aasialaisten kristittyjen on nyt toteltava keisaria ja hänen alaisiaan, käskynhaltijoita. Esivallan tarkoituksena on rangaista rikoksista ja maksaa palkkaa hyvistä teoista. Kristitty on kuitenkin todellisuudessa vapaa, toisin sanoen Jumalan omana hänen alistumisellaan esivallalle on rajansa. Esivallan käskiessä tekemään Jumalan tahdon vastaista ei sitä pidä totella.

Orjia Pietari kehottaa suostumaan kärsimään vääryyttä. Hyvissä olosuhteissa saattoi kristityn orjan isäntä olla suopea orjansa uusille "harrastuksille", oikeamielisissä oloissa elämä saattoi jatkua kutakuinkin normaalisti ja entiseen tapaan. Mutta toisinkin saattoi käydä. Epäoikeudenmukaistakin isäntää tuli silti kunnioittaa, vaikka häneltä saattoi saada iskuja syyttä suotta. Tällöin kärsimyksillä on yllättävän suuri merkitys: ansaitsematon, erityisesti Kristuksen tähden kristityn osaksi tullut kärsimys on osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin ja siten suuri kunnia ja Jumalan armon osoitus! Ei siis ansio vaan armo. Mallin ja esikuvan syyttömälle kärsimiselle antaa Kristuksen kärsimys ja kuolema. Jukka Thurén huomaa, että tässä juuri Pietari kehottaa uusia kristittyjä seuraamaan Jeesuksen jälkiä, hän joka itse lähti ylipapin pihalta ja jätti Jeesuksen kulkemaan yksin. Olihan Pietarikin sittemmin valmis seuraamaan Herraansa ja tuli hänen tähtensä lopulta ristiinnaulituksi.

Kristitty palvelijana 2:18-25

Uuden testamentin aikana orjuus oli luonnollinen osa yhteiskuntaa. Orjuuteen jouduttiin esimerkiksi sotien seurauksena. Usein orjuus myös periytyi. Jotkut orjat saattoivat saavuttaa hyvinkin arvovaltaisen aseman, kun taas toiset saattoivat kokea koviakin isäntiensä taholta. Pietari lähestyy orjien kokemaa kohtelua hieman yllättävästä näkökulmasta, sillä hän erottaa nyt ansaitun rangaistuksen ja kurituksen sellaisesta huonosta kohtelusta, jota kristitty orja ei ole ansainnut. Jos orjaa rangaistaan siitä, että hän on laiminlyönyt tehtävänsä, häntä rangaistaan hänen omasta syystään. Tällöin ei ole kyseessä kärsimys Kristuksen nimen tähden, vaan itse aiheutettu ongelma. Vain silloin, kun on tehnyt oikein ja saa siitä huolimatta kuritusta, orja voi kokea Kristuksen kärsimysten osallisuutta.

Kärsivät orjat saavat esikuvakseen itse Jeesuksen. He ovat kuulleet siitä, miten Jeesusta pilkattiin ja miten hän joutui viattomana kärsimään. Hän alistui tähän tietäen, etteivät ne ihmiset, jotka tuomitsevat hänet, voi sanoa viimeistä sanaa, vaan sen sanoo Jumala itse.

Jeesuksen kärsimys oli sijaiskärsimystä. Hän kärsi ja kuoli, jotta me saisimme olla vapaat rangaistuksesta ja saisimme elää. Kenenkään muun kärsimys ei ole tällaista.

Saamme kuitenkin osallistua Kristuksen kärsimykseen toisessa mielessä: Kristuksen kärsimyksiin kuuluvat myös hänen omiensa kärsimykset. Tällöin tarkoitetaan sitä, että Jumalan suunnitelmiin kuuluu, että Kristuksen Kirkko ja hänen omansa kulkevat ristin ja kärsimyksen tietä. Nämä kristittyjen kärsimykset eivät sovita eivätkä hanki anteeksiantamusta, mutta kuuluvat Jumalan suunnitelmaan. Ne ovat osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin, vaikkeivät siis sovittavassa mielessä. Apostolit tunsivat suurta iloa, kun heidät katsottiin arvollisiksi kärsimään Kristuksen tähden (esimerkiksi Apostolien teot 5:41).

Meidänkin on terveellistä pysähtyä ajattelemaan kokiessamme kärsimyksiä. Ovatko ne meidän itsemme aiheuttamia vai johtuvatko ne siitä, että seuraamme Kristusta? Usein joudumme myöntämään olevamme itse syypäitä omiin kärsimyksiimme, mutta ehkä joskus saamme kokea myös Vapahtajamme kärsimysten osallisuutta ja hänen ylösnousemuksensa voimaa. Näin silloin, kun meitä pilkataan tai meille nauretaan siksi, että tahdomme seurata Jeesusta ja ottaa Raamatun ohjeet vakavasti.