Media­kirjasto

1. Piet. 03

18.5.2010 ⟩ Olli Koskenniemi

Avioliiton eettisiä peruspilareita (3:1-7)

Kristityiksi kääntyneiden orjanaisten asema on varmasti ollut huonompi kuin miesten. He ovat olleet vielä suuremmassa määrin isäntien ja emäntien mielivallan alaisia ja varmasti kohdanneet ongelmia, joilta miehet välttyivät. Sama koskee myös sellaisia vapaiden ihmisten avioliittoja, joissa vain vaimo oli kääntynyt kristityksi ja miehen pakanallinen elämäntyyli jatkui entisellään. Ihannetapauksiakin tietysti oli eli sellaisia, joissa molemmat puolisot kääntyivät yhdessä Kristuksen seuraajiksi.

Aviovaimoille tässä annettavat ohjeet ovat kuitenkin etupäässä perheen sisäisiä. Siksi niitä ei tule nyt tulkita laajemmaksi kannanotoksi sukupuolten tasa-arvosta. Kukin rouva olkoon alamainen omalle miehelleen. Käytetty kreikankielen sana on sama, jota käytetään kristityn alistumisesta esivallan alaisuuteen. "Olla kuuliainen" on tullut käännökseen, koska alamaisuuteen liittyvät sanat eivät oikein sovellu nykyaikana ääneen sanottaviksi. Sen verran toki uskaltaa nytkin sanoa, että mistään miehen oikeudesta alistamiseen ei tässä ole kysymys.

Viidennessä jakeessa vaimon "alistuminen" kuvataan yhtenä osana vaimon kaunistumista ja silloin ymmärrämme, että nyt tarkoitetaan sellaisia ominaisuuksia kuin kärsivällisyys, lempeys ja nöyryys. Tällaisen elämäntavan tulisi olla yksi seuraus jumalanpelosta ja uudesta elämästä lunastettuna ja Jumalan omana. Taustalla olevana suurena tavoitteena on, että vielä epäuskossa elävät miehet voisivat tulla voitetuiksi Kristukselle. Toisin sanoen ajatuksena on se, että aviovaimo osoittautuu kristittynäkin kunnon vaimoksi, jolloin miehen ennakkoluulot kristinuskoa kohtaan voivat hälvetä ja mieskin voi kiinnostua siitä toden teolla. Tässä suurempaa asiaa tarkasteltaessa ulkoinen kaunistautuminen ja siihen panostaminen ei ole tärkeää. Ei tässä kauniita vaatteita, koruja ja kauniita kampauksia kielletä, vaan opetetaan oikeita painopisteitä.

Esimerkiksi kunnollisesta vaimosta Pietari antaa Saaran, joka juutalaisen perinteen mukaan kuului neljän kauneimman naisen joukkoon (muut kolme olivat Abigail, Rahab ja Ester). Saara kutsui Abrahamia "herrakseen", mikä vastasi juutalaista tapaa puhutella miestä. Tämä puhuttelu ei ole sellaisenaan siirrettävissä nykyaikaan maahamme. Ainakin minä kieltäisin sen vaimoltani ja siihen kieltoon hänen olisi alistuttava.

Aviomiehille annettavat ohjeet lähtevät siitä, että mies ei saa käyttää mielivaltaansa naista kohtaan. Hänen tulee elää kuin "heikomman astian" kanssa, toisin sanoen oltava varuillaan, ettei itse voimakkaampaa tekoa olevana yliarvioi vaimon kestokykyä. Ymmärrämme, että vaimo voi joutua avioliitossa liian koville sekä fyysisesti että henkisesti. Viittaus huomaavaisuuteen ja huomiointiin on tärkeä tämän päivän aviomiehillekin.

Pietari tehostaa vaatimustaan sopuisasta avioliitosta viittaamalla yhteiseen rukoukseen. Koska mies ja vaimo ovat yksi, Jumala käsittelee heitä yhdessä. Molempien kulkiessa uskon tietä yhteinen rukous ja sen kuulluksi tuleminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ja tietysti toisinkin päin: yhteisestä rukouksesta koituu siunausta avioliitolle ja yksi sitä koossa pitävä voima.

Jakson lopussa kaikkia kristittyjä koskevat ohjeet alleviivaavat sitä, että hurskaaseen kristilliseen elämään kuuluu myös lähetystyön näkökulma. Kun kristityt elävät oikeassa suhteessa toisiinsa, niihin, jotka eivät usko, esivaltaan ja esimiehiinsä sekä aviopuolisoihinsa, pilkkaajien ja kristittyjä oudoksuvien asenteet voivat muuttua: He kyselevätkin mihin tuollainen vaellus ja elämäntapa oikein perustuvat ja silloin on mahdollista kertoa Vapahtajasta kyselijöille. Tätä vaelluksen seurausta ei varmaankaan voi nykyäänkään yliarvioida. Paljon useammin ihmiset seuraavat sitä, mitä kristityt tekevät ja miten he menettelevät, kuin lukevat Raamattua tai hakeutuvat oma-aloitteisesti sinne, missä evankeliumia julistetaan.

Jeesuksen käynti tuonelassa

Ajan oloon on esitetty monia erilaisia käsityksiä Jeesuksen käynnistä tuonelassa ja siihen liittyvästä Nooan ja hänen perheensä sekä kristillisen kasteen vertailusta. Yksityiskohtiin ei ole tässä mahdollista mennä, joten esittelen keskeisimmät ongelmat ja käsitykseni mukaan oikeat ratkaisut niihin. Lukijat tietävät hyvin, että Jeesus kärsi ainutkertaisen kuoleman heidän syntiensä (ja meidän, siis kaikkien ihmisten syntien) tähden, syyttömänä syntisten puolesta. Tästä on seurannut kaksi asiaa: Hän on puhdistanut meidät synneistämme ja hän johdattaa meidät kulkueena Isän Jumalan eteen. Hän on itse jo perillä, me kuljemme paraatin loppupäässä. Kärsittyään kuoleman Jeesus meni saarnaamaan vankeudessa oleville hengille.

Seuraavat kysymykset vaativat vastausta:

1) Minne Jeesus meni? Matt 11:23 mukaan tuonelaan, eli sinne minne epävanhurskaat henget laskeutuvat, kuten Jeesuksen moittiman Kapernaumin asukkaat. Tämän mukaisesti ja juuri 1 Piet 3:n perusteella me uskontunnustuksessakin sanomme "astui alas tuonelaan".

2) Milloin Jeesus meni tuonelaan? Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan silloin, kun hänet oli surmattu lihassa, mutta tehty eläväksi hengessä. Elävä ja voimallinen Herra meni siis jo ennen ylösnousemustaan eläväksi tehtynä saarnaamaan tuonelaan.

3) Mitä hän saarnasi? On luontevaa tulkita tämä viittaus asiayhteydessään. Pietari on tässä esittelemässä laajasti evankeliumia ja syntien anteeksiantamisen perusteita Jeesuksen uhrikuolemassa. Tästä voidaan päätellä, että Jeesus saarnasi tuonelassa evankeliumia.

4) Keille hän saarnasi? Niille, "jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin." Nooa oli uskon ja vanhurskauden vertauskuva, hänen sukupolvensa epäuskon ja turmeltuneisuuden. Jumala antoi tuolle sukupolvelle kärsivällisesti 120 vuotta aikaa kääntyä, mutta tämä oli lopulta turhaa. Heille siis Jeesus julisti sanomansa tuonelassa käydessään. Emme kuitenkaan saa tietää, miten kuulijat suhtautuivat kuulemaansa.

Miten paljon tästä erikoisesta ja poikkeuksellisesta raamatunkohdasta voidaan tehdä laajempia johtopäätöksiä, on kysymys, joka on askarruttanut monia. Miten paljon tämän perusteella voidaan päätellä Jumalan tavasta suhtautua niihin, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia? Nooan sukupolvi sai aikanaan kyllä kuulla kutsun kääntyä, muttei vielä evankeliumia. Jumalalla on lupa tehdä poikkeuksia ja hän voi tehdä niin kaikkein kurjimman ja suurimman syntisen maineessa olleen sukupolven kohdalla.

Mutta menetteleekö hän samalla tavalla myös muiden kohdalla, omien esi-isiemme tai nykyäänkin ilman evankeliumin kuulemista kuolevien kohdalla? Palaamme tähän kysymykseen vielä neljännen luvun kohdalla. Varmaa on kuitenkin, että Vapahtajamme on käskenyt meidän saarnata evankeliumia kaikille luoduille ja joka sen uskoo pelastuu, ja joka ei usko, hänet tuomitaan kadotukseen. Minkäänlaisten poikkeuksien varaan emme voi työtämme rakentaa.

Vertaus kasteeseen tässä yhteydessä on ehkä hiukan yllättävä. Nooa on pelastunut arkissa tulvavedestä ja nyt Pietari kertoo että samalla tavalla meidät nyt pelastaa kaste. Kasteella on kaksi suurta tarkoitusta: tuoda koko maailmalle hankittu pelastus meille henkilökohtaisesti sekä tehdä meistä valittuja ja muukalaisia eli erottaa meidät tuhoa kohti kulkevasta maailmasta. Näinhän kävi israelilaisten esi-isien Punaisen meren ylityksessä: vesi erotti heidät egyptiläisistä ja näiden pakanallisesta elämäntavasta (1 Kor 10!).

Vesi pelasti israelilaiset, mutta tuhosi faaraon sotajoukkoineen. Kasteessa, samoin kuin vedenpaisumuksessa, vesi erotti pelastuvat ja hukkuvat toisistaan. Taistelu jatkuu kuitenkin edelleen kastetun sisällä, sillä kasteessa alkanut taistelu, jossa vanha ihminen hukutetaan, jotta uusi ihminen pelastuisi, jatkuu jokaisessa kristityssä päivittäisenä.

Kasteesta sanotaan ensin, ettei se ole "lihan saastan poispesemistä". Jotkut ovat arvelleet, että Pietari torjuisi tässä ajatuksen, että kaste olisi vain tavallista pesua. Tuskinpa tällaista kastekäsitystä Pietarin tuntemilla kristityillä voi olla. Kyse on varmaan isommasta asiasta. Pietari tahtoo torjua sellaisen kastekäsityksen, että kaste olisi vain ulkoinen rituaalinen pesu ilman mitään sisäistä vaikutusta, juutalaisten erilaisiin pesuihin verrattava. Kaste ei ole lihan saastan pois pesemistä vaan jotain paljon enemmän. Se vaikuttaa ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen niin, että meillä voi olla Jumalan edessä hyvä omatunto: saamme kasteessa syntimme anteeksi! Kasteen pelastusvaikutus ei perustu edes siihen, että ihminen luopuu siinä syntisestä elämästään, vaan Jumalan anteeksiantavaan toimintaan. Toki kaste kutsuu meitä kristittyjä joka päivä pois synnin tieltä ja elämään Jumalan tahdon mukaan, mutta kasteen lahja, syntien anteeksiantamus on kuitenkin tärkein asia.