Media­kirjasto

1. Piet. - Vääryyttä kärsivän evankeliumi

18.5.2010 ⟩ Karkku ⟩ Erkki Koskenniemi

Vääryyttä kärsivän evankeliumi

Erkki Koskenniemi

Vääryyttä kärsivien evankeliumi

Osaamme aivan liian vähän käyttää oman elämämme rakennuspuina asioita, joita Raamattu meille opettaa. Eräs tällainen on se lohdutus vääryyttä kärsineille, jota saamme lukea eri puolilta Raamattua, varsinkin Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä.

Vääryyttä ja vääryyttä

Moni kristitty joutuu ja on joutunut kärsimään vääryyttä. Varmuuden vuoksi on kuitenkin muistutettava hyvin tärkeästä asiasta: Moneen vääryyteen olemme osaksi tai kokonaan itse syyllisiä. On halpahintaista vetää Jumalan sana oman elämän virheiden suojaverhoksi ja vierittää syy muiden niskoille. Kristityn kodin vakiovarusteisiin pitäisi kuulua kokovartalopeili: Monta kertaa riitoihin syyllinen katselee sinua sieltä suoraan silmiin.
Tämän varauksen jälkeen on syytä katsoa asiaa toisesta näkökulmasta. Tänä päivänä moni on joutunut kokemaan elämässään suurta vääryyttä, joko uskonsa tähden tai muista syistä. Mitä silloin voidaan tehdä?

Missä on syyllinen?

Syyllisen löytäminen ei ole välttämättä helppoa. Kun vaikkapa suurperheen molemmat elättäjät irtisanotaan tehtaalta pitkän palvelussuhteen jälkeen, kyseessä on ilmiselvä vääryys. Vastuullista henkilöä on vaikea löytää: Kasvoton kapitalismi nostaa kyllä esille toimijoita, mutta heidän takanaan olevat vahvat voimat eivät anna toimijoille muuta mahdollisuutta. Juuri tällä tavalla moni menetti 90-luvun laman keskellä työpaikkansa, firmansa, talonsa ja kaiken omaisuutensa.

Toisinaan kuitenkin syyllisen löytäminen on hyvin helppoa. Tiedämme nimeltä ihmiset, jotka ovat loukanneet oikeuttamme: Vieneet omaisuuttamme, tuhonneet perheemme, tehneet parhaansa viedäkseen ihmisarvomme. Ja jos menemme hieman kauemmas Suomesta, moni kristitty tietää aivan hyvin, ketkä polttavat kirkkoja ja ahdistavat uskonsa tunnustavia kristittyjä.

” … joka juo pahuutta kuin vettä…”

Monet Raamatun kirjat puhuvat suoria sanoja vääryydentekijöistä. Puhutteleva kielikuva on Jobin kirjan sanassa: Ihminen juo pahuutta niin kuin vettä. Jos hän joisi pahuutta kuin viiniä, se vaikuttaisi häneen. Nyt hän juo sitä niin kuin vettä, uudestaan ja uudestaan, eikä mikään näytä hetkauttavan häntä puoleen eikä toiseen. Vääryydentekijä on tottunut omaan toimintaansa, paatunut ja väärän varmuuden vallassa. Ihmisen voima ei häneen ulotu, Jumalasta hän ei välitä. Vaikka Raamatun aikana teoreettinen ateismi oli harvinaista, tällainen käytännön ateismi oli tavallista. ”Hullu sanoo sydämessään: Ei ole Jumalaa” – hän ei välttämättä kiistä moderniin tapaan yliluonnollisen olemassaoloa sinänsä, mutta ei ikinä usko joutuvansa Jumalan eteen tekemään tiliä koko elämästään.

Tällaisten ihmisten vuoksi psalminlaulajat itkevät ja huutavat apua Jumalan puoleen. Meidän on syytä muistaa tuon ajan karu todellisuus. Nyt ei useimmiten itketä pahan sanan tai ruman vilkaisun takia. Usein ollaan viemässä nälkärajalla elävän ihmisen elämisen mahdollisuuksia ja hänen koko elämänsä on pelissä. Juuri siksi psalmeissa kaikuu Jumalan puoleen sydäntä särkevä avunhuuto. Hyvä esimerkki tästä on psalmi 109:
” Jumala, sinä jota ylistän, älä enää vaikene! Minun vainoojani ovat avanneet suunsa, nuo jumalattomat ja petturit! He puhuvat minulle valheita. Joka puolelta he sinkoavat ilkeitä sanoja ja hyökkäävät syyttä minua vastaan. He palkitsevat ystävyyteni syytöksin. En ole tehnyt mitään pahaa! He maksavat hyvän pahalla, ystävyyteni vihalla.”

Psalmien antamaa vastausta ei välttämättä pidetä meidän keskellämme hovikelpoisena. Siitä huolimatta se on raamatullinen: Jumala tuo kerran vielä tuomiolle joka ainoan vääryydentekijän ja jokainen meistä joutuu tekemään tilin Pyhän edessä kaikesta siitä, mitä on tehnyt. Silloin kaikki jumalattomuus ja vääryys tulee saamaan oikeamielisen rangaistuksensa. Tämä monen vierastama ajatus ei ole vain psalmien, vaan yhtä hyvin Uuden testamentin opetus. Tuomari seisoo ovella (Jaak. 5) ja kerran hän tulee katkaisemaan kaikki vääryyden kahleet. Jumalaton ei menesty, vaan viimeistään viimeisellä tuomiolla hän seisoo kasvokkain hänen kanssaan, jonka kasvoja maa ja taivas pakenevat. Kristitty ei kosta eikä haudo kostoa. Siitä huolimatta on hyvä tietää, että Kuningas tarkkaa jatkuvasti, mitä tässä maailmassa tehdään hänen vähimmille veljilleen ja sisarilleen: Se hyvä tai paha mitä ihmiset tekevät hänen rakkaille lapsilleen, tehdään itselleen pyhälle Jumalalle (Matt. 25).

Hajallaan olevat muukalaiset

Monet Uuden testamentin kirjat nostavat esiin ensimmäisten kristittyjen syyttömät kärsimiset. Ne eivät koskettaneet vain apostoleja ja evankeliumin julistajia, kuten Pietaria ja Paavalia. Ne koskettivat myös aivan tavallisia kristittyjä.

Juutalaiset olivat vuosisatojen aikana tottuneet elämän omissa yhteisöissään. Heillä oli omat korttelinsa, perheensä, sukunsa ja hallintonsa. Vaikeuksia oli toki juutalaisellakin: Hän saattoi joutua pakanan orjaksi ja aika usein viha leimahti rajuna koko juutalaisten yhteisöä kohtaan. Siitä huolimatta juutalaisella oli oma kotinsa ja oma paikkansa kaupungissa. Tältä osin ensimmäisten kristittyjen asema saattoi olla aivan toisenlainen. Kuten juutalaisia myös kristittyjä vierastettiin yleensäkin, koska he eivät osallistuneet muiden ihmisten jumalanpalvelukseen ja juhliin: tällaisessa tilanteessa rumat juorut saivat helposti siivet alleen. Mutta myös kristittyjen välillä oli elämäntilanteissa suuria eroja. Korintissa seurakunnalle kokoontumispaikan tarjonnut Gaius saattoi kyllä olla vieroksuttu entisten ystäviensä parissa, mutta hänellä oli sentään oma tupa ja oma lupa. Kokonaan toisenlainen oli tilanne orjapojalla tai -tytöllä. Noihin aikoihin orjan oikeudet olivat varsin niukat. Vaikka sosiaalinen kontrolli varjeli järkevät isännät järjettömyyksiltä, se ei koskettanut järjettömiä isäntiä eikä varsinkaan heidän asettamiaan esimiehiä. Varhaiset kristilliset kirjoitukset vaikenevat armollisesti yksityiskohdista, joita orjapojat ja –tytöt joutuivat kohtaamaan.

Ensimmäisen Pietarin kirjeen sanoma

Juuri nyt kuvattua taustaa vasten Ensimmäinen Pietarin kirje aukeaa uudesta näkökulmasta. Moni kristitty kärsi vääryyttä, jota ei kukaan voinut mitenkään perustella. Hajallaan eläneet muukalaiset olivat kovilla. Juuri heitä kirje puhuttelee lämpimästi, isällisesti ja lohdullisesti. Kohtia on useita ja tässä on niistä valikoima:
” Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät” (2:12)
” Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille” (2:15)

” Palvelijat, kunnioittakaa isäntiänne ja olkaa heille kuuliaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan myös epäoikeudenmukaisille. Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä. Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. - Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. . Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." Te olitte "eksyksissä niin kuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo.” (2:18-25).

” Kuka voi tehdä teille pahaa, jos te kiihkeästi pyritte tekemään hyvää? Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden, te olette autuaita. "Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö", vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana - silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat. Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden. Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.” (3:13-18)
”Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana. Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa. On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? - Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen! Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää.” (4:12-16).

Suppeassa kirjeessä on siis hämmästyttävän paljon juuri otsikkomme aiheeseen liittyviä jakeita. Kristityt olivat tosiaan kovassa paineessa, myös ilman omaa syytään. Mitä heille siis sanotaan?

Ensimmäinen asia on toistuva kehotus pysyä oikeassa, hyvässä ja kristillisessä elämäntavassa kaikesta kärsimyksestä riippumatta. Kristitty ei kapinoi, ei rettelöi, ei kosta, vaan pyrkii rakkauteen. Pitkällä tähtäimellä se on ainoa tapa osoittaa vääräksi kaikki valheet ja panettelut. On elettävä hyvällä omallatunnolla, rakkauden vallassa, jotta syyttä hyökkäävät joutuisivat aikanaan toteamaan erehtyneensä.

Pietari antaa myös toisen syyn, mitä varten jokaisen kristityn kannattaa pysyä Jumalan käskyjen tiellä. Kristitty ottaa vastaan, mitä Jumala antaa. Jos oikean tien kulkemisesta seuraa kärsimystä, sitten se otetaan vastaan Jumalan kädestä: On parempi kärsiä hyvää tehden kuin pahaa tehden. On arvokasta kärsiä Kristuksen nimen tähden. Sen enempää kirjoittaja ei kärsimystä selitä. Viimeiseksi hän lähtee puolustelemaan Jumalaa tai selittelemään pahan ongelmaa. Riittää, että kuulijat kumartavat suurta Jumalaa ja noudattavat hänen tahtoaan seurauksia laskelmoimatta.

Kolmas opetus on kaikkein painavin. Pietari asettaa kristittyjen esikuvaksi rakkaan Herramme. Kun kristitty kärsii syyttä, hänen on hyvä muistaa Kristuksen elämää. Myös hän kärsi syyttä ja lunasti näin kaikki syntiset omikseen. Kun hän kärsi, hän ei kironnut eikä uhannut. Juuri näin hän kantoi kaikkien ihmisten synnit ristinpuulle ja teki meistä Jumalan lapsia. Kun me kärsimme vääryyttä uskomme takia, meillä on suuri esikuva. Pyhät jalanjäljet johtavat ikuiseen kirkkauteen.