Media­kirjasto

Alkutervehdys 1:1

Kaikki Paavalin kirjeet alkavat alkutervehdyksellä, joka on ajan tavan mukaan kolmiosainen. Ensiksi kerrotaan, kuka on kirjeen kirjoittaja, seuraavaksi ilmoitetaan sen vastaanottaja ja lopuksi on lyhyt toivotus. Ensimmäisen tessalonikalaiskirjeen lähettäjiksi ilmoitetaan Paavali, Silvanus ja Timoteus. Tämä ei tarkoita, että kirjeen kirjoittajia olisi kolme. Paavali on kirjeen varsinainen kirjoittaja. Tämä käy selväksi, kun luemme kirjettä eteenpäin. Syitä Silvanuksen ja Timoteuksen mainitsemiseen Paavalin rinnalla voi olla useita. Silvanus ja Timoteus olivat Paavalin luona silloin, kun kirje kirjoitettiin. Se, että heidän nimensä ovat Paavalin rinnalla, osoittaa, että he ovat nähneet kirjeen ja vahvistavat kirjeen sisällön. Silvanus ja Timoteus mainitaan myös siksi, että Tessalonikan seurakunta tunsi heidät. Heidän nimensä Paavalin rinnalla osoittavat, että he ovat apostolille rakkaita ja arvostettuja työtovereita, joiden nimet kuuluvat kunniapaikalle.

Silvanuksesta ja Timoteuksesta puhutaan myös muualla Uudessa testamentissa. Silvanus lienee sama mies kuin UT:ssa monta kertaa esiintyvä Silas. Hän oli alunperin Jerusalemin seurakunnan arvostettu jäsen. Jerusalemista hänet lähetettiin Antiokiaan selvittämään paikalliselle seurakunnalle apostolien kokouksen päätöstä (Apt 15). Ilmeisesti juuri Antiokiassa Silas tutustui paremmin Paavaliin. Myöhemmin Paavali valitsi hänet työkumppanikseen toiselle lähetysmatkalle. Hänestä tuli Paavalin läheinen taistelutoveri.

Timoteus oli kotoisin Lystran kaupungista. Hän oli kreikkalaisen isän ja juutalaisen, kristityksi kääntyneen äidin poika. Kun Paavali toisella lähetysmatkalla jatkoi kulkuaan Lystrasta eteenpäin, hän otti Timoteuksen mukaansa. Timoteus vaelsi Paavalin mukana kaupungista toiseen toimien toisinaan apostolin lähettinä (Fil 2:19-23 ja 1Tess 3:1-5). Paavali arvosti Timoteusta suuresti: vanha apostoli antoi hyvän todistuksen nuoresta työtoveristaan (Fil 2:19-23). Myöhemmin Timoteuksesta tuli alkukirkossa hyvinkin merkittävä henkilö. Tästä ovat osoituksena UT:n sisältämät kaksi Timoteukselle lähetettyä kirjettä. Sekä Silvanus että Timoteus olivat Paavalin mukana tämän tullessa Tessalonikaan ensi kertaa. Miehet olivat siis seurakunnalle tuttuja.

Kirjeen vastaanottajaksi ilmoitetaan Tessalonikan seurakunta. Seurakunnan jäsenistä Paavali sanoo, että he ovat Isässä Jumalassa ja Jeesuksessa Kristuksessa (-38 käännös). Tällä apostoli tarkoittaa sitä, että kirjeen vastaanottajat ovat Isän Jumalan ja Jeesuksen omia, todellisia Jumalan lapsia. Sanoessaan tämän Paavali tahtoo tehdä selvän eron kristittyjen ja juutalaisten välille. Kristityt muodostavat nyt Jumalan kansan. Usko Jeesukseen Kristukseen erottaa kristillisen seurakunnan Kristuksesta piittaamattomien juutalaisten synagogasta. Toivotuksessa Paavali toivottaa armoa ja rauhaa. Toivotus on lyhyempi kuin muissa apostolin kirjeissä mutta sisältö on sama. Paavali toivottaa seurakunnalle kaikkea sitä hyvää, mitä Jumalan anteeksiantamus, läsnäolo ja siunaus tuovat mukanaan.

Kiitos Jumalalle 1:2-10

Paavali kertoo rukoushetkistä, joihin hän työtoveriensa kanssa kokoontuu. Niihin kuuluu säännöllisesti rukous myös Tessalonikan seurakunnan puolesta. Apostolin esirukous on ennen muuta kiitosrukousta. Hän kiittää Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, mitä Herra on seurakunnassa tehnyt. Apostolilla on mielessään erityisesti kolme kiitosaihetta: usko, rakkaus ja kärsivällisyys toivossa. Usko on saanut aikaan Jumalan tahdon mukaista elämää seurakunnan keskuudessa. Kristillinen rakkaus näkyy Tessalonikan seurakunnassa ponnisteluna toisten ihmisten parhaaksi. Tessalonikan kristityt odottavat kärsivällisesti Jeesuksen paluuta. On tärkeä huomata, että Paavali ei lausu kiitosta seurakunnan hyvästä tilasta ensisijaisesti seurakunnalle. Kiitos kuuluu Jumalalle, joka on pitänyt seurakunnasta hyvää huolta ja siksi se elää ja voi vaikeuksienkin keskellä hyvin.

Jakeissa 4-10 Paavali kuvaa Tessalonikan seurakunnan syntymistä. Hän osoittaa sanansa "veljille". Tämä ei tarkoita sitä, että Paavali puhuttelisi vain seurakunnan miehiä. Puhuttelusana "veljet" sulkee sisäänsä myös seurakunnan naispuoliset jäsenet. Tästä ei tietenkään pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että Paavali ei missään tee eroa seurakunnan mies- ja naisjäsenten välillä. Seurakunnan miehet ja naiset ovat yhtä arvokkaita ja tasavertaisia, mutta he ovat erilaisia ja heillä on seurakunnassa erilaisia tehtäviä.

Yhdessä työtoveriensa kanssa Paavali julisti Tessalonikassa evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Jumala vaikutti julistetun sanan välityksellä vakuuttaen monet Tessalonikan asukkaat siitä, että Paavali julisti heille totuuden. Pyhä Henki synnytti uskon Jeesukseen, monet kuulijat kastettiin ja Tessalonikaan syntyi kristillinen seurakunta. Paavali sanoo, että uskoontulleista tuli hänen ja hänen työtovereidensa seuraajia. Tällä apostoli tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ne, joissa usko syntyi, lähtivät kulkemaan samaa tietä kuin hänkin.

Paavalin kuvaus seurakunnan synnystä on monin tavoin opettava. Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, että apostoli puhuu Jumalan valinnasta. Seurakunta ei syntynyt siten, että muutamat Tessalonikan asukkaat päättivät tulla uskoon ja perustaa seurakunnan. Seurakunnan perusti Jumala. Hän näki hyväksi lahjoittaa uskon ja synnyttää Tessalonikaan kristillisen seurakunnan. Koska seurakunnan syntyminen ei ollut ihmisten vaan Jumalan teko, se seisoo nyt varmalla perustalla - ei ihmisten vaan kaikkivaltiaan Jumalan päätöksen varassa.

Tessalonikan seurakunta syntyi ahdistusten keskellä. Apostolien teoissa (Apt 17) meille kerrotaan, kuinka Paavalia ja Silasta ahdisteltiin Tessalonikassa. Heitä syytettiin kapinan lietsomisesta ja heidät pakotettiin lähtemään kaupungista. On ilmeistä, että vastikään kristityiksi kääntyneet eivät jääneet osattomiksi vainosta. Pilkasta huolimatta he kuitenkin pysyivät uskossa Jeesukseen, vieläpä iloiten ahdistusten keskellä. Uuden testamentin kirjeissä puhutaan paljon ilosta. Usein ilo mainitaan ahdistusten yhteydessä, juuri silloin, kun siihen näyttäisi olevan vähiten aihetta (esim. Fil 4:4 ja 1Piet 4:13). Mitä syytä on juhlia vaikeuksien keskellä? Ilo ei Raamatussa tarkoita mitä tahansa lystinpitoa. Kyse on syvemmästä onnesta, siitä riemusta, että synnit on saatu anteeksi ja että armosta saadaan elää Jumalan lapsena. Voi olla, että iloa Tessalonikan seurakunnassa on saanut aikaan myös Jeesuksen sana, jonka mukaan kärsimys Jeesuksen nimen tähden kuuluu opetuslapsen elämään (ks. Matt 10:22-25). Se, että seurakuntaa on kohdannut vaino Jeesuksen tähden, osoittaa, että Tessalonikan kristityt kuuluvat Jeesuksen opetuslapsijoukkoon. Tässä on syytä todelliseen riemuun.

Tessalonikan seurakunnasta oli tullut esikuva monille seurakunnille. Tieto sen syntymisestä oli levinnyt eri puolille nykyisen Kreikan aluetta. Manner-Kreikan lisäksi seurakunnan synnystä ja elämästä puhuttiin myös muilla seuduilla. Paavalin kulkiessa kaupungista toiseen ja tavatessa uusia ihmisiä hänen ei tarvinnut kertoa, miten Jumala oli toiminut Tessalonikassa. Hän sai itse kuulla toisten kertomana, mitä kaupungissa oli tapahtunut. Miten tieto Tessalonikan tapahtumista sitten levisi toisiin kaupunkeihin ja kyliin? Liikenne Kreikan kaupunkien välillä oli varsin vilkasta. Tieto seurakunnasta on siis voinut levitä uusille alueille kauppiaiden ja muiden matkaajien välityksellä. On myös mahdollista, että Tessalonikan kristityt ovat itse kiertäneet eri paikkoja ja kertoneet siitä, mitä kaupungissa on tapahtunut. Jos jälkimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa, Tessalonikan seurakunta edustaa hyvin esikuvallista seurakuntaa. Se ei vain ottanut evankeliumia vastaan vaan tahtoi myös välittää pelastuksen sanoman muille ihmisille.

Jakeissa 9-10 Paavali kertaa lyhyesti sanoman, jota hän Tessalonikassa ja kaikkialla pakanoiden keskuudessa julisti. Ensiksi Paavali puhuu pakanoiden kääntymisestä pois epäjumalien palvonnasta. Epäjumalat eivät ole todellisia jumalia ja niiden palvonta on itse asiassa riivaajien palvontaa (1Kor 10:20). Siksi se on törkeää ensimmäisen käskyn rikkomista. On olemassa vain yksi elävä Jumala, jota jokaisen ihmisen tulee palvella ja kumartaa. Paavalin puhe epäjumalista kertoo tärkeän asian Tessalonikan seurakunnan jäsenten taustasta: he ovat pakanakristittyjä. Juutalaisia seurakunnassa ei ole tai ainakin heitä on hyvin vähän. Jos Paavali kirjoittaisi juutalaisille, hän ei puhuisi epäjumalien palvelemisesta. Vanhan testamentin Jumala, jota juutalaiset kumartavat, ei ole epäjumala.

Toiseksi Paavali julistaa Jeesuksen ylösnousemusta. Jeesus ei jäänyt hautaan vaan Jumala herätti hänet kuolleista. Hän on Jumalan Poika, joka ristillä on sovittanut koko maailman synnin. Ylösnousemus on osoittanut tämän todeksi.

Kolmanneksi Paavali puhuu tulevasta vihasta. Jeesus palaa pian maan päälle ja silloin maailmaa kohtaa tuomio. Jokaisen ihmisen on astuttava Jumalan tuomioistuimen eteen ja tehtävä tili elämästään. Silloin jokainen saa palkan tekemistään ja tekemättä jättämisistään. Tuomiopäivä on vihan päivä. Kukaan ihminen ei täytä Jumalan mittaa. Siksi jokainen on ansainnut hirvittävän rangaistuksen. Siitä, mitä viimeisenä päivänä tapahtuu, Jeesus puhuu luvussa Matt 25. Vihan päivänä on vain yksi Pelastaja: Jeesus Kristus. Hän pelastaa omansa tulevasta rangaistuksesta ja lahjoittaa opetuslapsilleen helvetin sijasta taivaan. Tuomiopäivä on Jeesukseen uskoville pelastuksen päivä. Siksi saamme odottaa viimeistä päivää, ei peläten, vaan iloiten ja toivoen, että se tulisi pian.