Media­kirjasto

Polttava uutisnälkä 3:1-5

Koko kolmas luku on hyvin henkilökohtainen ja siinä mielessä myös hyvin koskettava. Näemme taas kerran, että Paavali ei suinkaan ollut mikään tunteeton puoluejyrä. Hän oli vastoinkäymiset ja ilot hyvin syvästi tunteva ihminen. Juuri hänen herkkyytensä, hänen kiivautensa ja hänen lämmin rakastettavuutensa tekevät hänet opettajaksi, jonka kirjoitusten äärellä lukija viihtyy. On hyvä nähdä, että Jumala käyttää meitä ihmisiä juuri sellaisina kuin olemme. Jokainen meistä on Jumalan luovan käden jäljittelemätön ja ainutlaatuinen tuote. Tästä opettaa varmaan kaikkein parhaiten Paavali itse Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 12. Meidän ei todellakaan tarvitse olla toistemme kopioita: Jumalan luomistyö on rikas ja ihana.

Saamme kerrata jo johdannossa opittua. Paavali joutui lähtemään Tessalonikasta henkensä hädässä. Seurakunnassa jäi vielä kaikki järjestämättä ja sekaisin. Vain muutaman viikon jälkeen kaikki oli jätettävä. Asian teki vielä pahemmaksi se, että Paavalin lähdön syynä olivat vainot. Juutalaisten ja heidän yllyttämiensä pakanoiden viha seurakuntaa kohtaan oli leppymätön. Miten ihmeessä tessalonikalaiset voisivat selvitä tällaisessa tilanteessa? Oliko kaupungissa enää ylipäänsä seurakuntaa? Paavali yritti kahdesti lähteä itse paikalle, mutta tavalla tai toisella Saatana esti hänen yrityksensä. Ei ollut enää mitään muuta mahdollisuutta kuin jakaa oma yksikkö: Työtoveri Timoteus sai lähteä Tessalonikaan, Paavali sen sijaan jäi tekemään työtä Ateenassa. Vaikea oli työtoverista luopua ja jäädä yksin kantamaan työn painetta, mutta Tessalonikaa Paavali ei kerta kaikkiaan saanut mielestään. Uutisnälkä oli liian polttava!

Hyviä uutisia! 3:6-13

Aikanaan Timoteus palasi retkeltään ja toi mukanaan loistavia uutisia. Seurakunta eli ja voi hyvin Tessalonikassa. Apostolin työ ei ollut todellakaan ollut turhaa. Niin kuin Ateenassa oli ikävöity tessalonikalaisia, niin Tessalonikassa oli ikävöity apostolia ja hänen työtovereitaan. Seurakunnassa oli kaikki hyvin. Se oli valtava lohdutus raskasta lähetystyötä tekevälle Paavalille. Hän kiittää nöyrästi Jumalaa siitä ihmeestä, joka oli tapahtunut Tessalonikassa. Hän rukoilee Jumalan jatkuvaa hoitoa seurakunnalle ja kehottaa sitä odottamaan Herran päivää. Jokainen Jumalan valtakunnan työssä oleva kaipaa välillä sitä lohdutusta, jonka Paavali Timoteuksen uutisista sai. Tiedämme toki, että uskonasioita ei saa mitata menestyksen perusteella. Maailmassa on liikkeellä paljon hirvittäviä harhaoppeja, esim. Jehovan todistajat, jotka kietovat verkkoihinsa lukemattomia sieluja ja kuljettavat heitä kohti kadotusta. Olisi väärin nähdä Jumalan siunaus heidän Raamatusta poikkeavan oppinsa menestymisessä. Ennemmin tällaiset ilmiselvät harhaopit ovat osoitus tämän maailman ruhtinaan mellastamisesta omassa valtapiirissään. Jumalan omille ei luvata menestystä, rauhaa ja lepoa, vaan ristiä, ahdistusta ja taistelua. Silti Jumala joskus antaa meidän välähdyksenomaisesti nähdä, kuka tässä maailmassa tosiasiassa pitää valtaa. Nyt sen sai nähdä Paavali ja se oli hänelle suuren ilon ja riemun aihe.

Usko ja elämä 4:1-2

Neljännessä ja viidennessä luvussa apostoli antaa tessalonikalaisille ohjeita kristillistä elämää varten. Emme saa sulkea silmiämme siltä, että Paavali teroittaa jatkuvasti armon opin ohella oikeaa kristillistä elämää. Ne kuuluvat aina yhteen eikä toista voi olla olemassa ilman toista. Vaikka Paavali oli ollut Tessalonikassa vain lyhyen aikaa, hän oli kuitenkin jättänyt säädöksiä ja ohjeita kristillistä elämää varten. Tässä hän ei käy niitä kaikkia toistamaan, vaan alleviivaa vain niiden noudattamisen tärkeyttä. Apostolin käskyt ovat Herran Jeesuksen kautta annettuja. Niitä tulee noudattaa kaikissa seurakunnissa. Paavali ei varmaankaan voinut antaa säädöksiä kaikista asioista eikä se ole tarpeenkaan. Mitä hän sanoi, se on kuitenkin tarkoitettu ehdottomasti noudatettavaksi. Sama koskee myös meitä: Emme saa ohittaa tieten tahtoen Raamatun ohjeita, vaan meidän on pyrittävä parhaamme mukaan ojentautumaan niiden mukaisesti.

Avioliitto on pidettävä pyhänä 4:3-8

Apostoli antaa hyvin konkreettisia avioliittoa koskevia ohjeita. Vaikka hän puhuu tässä sovinnaisesti eikä korota ääntään Ensimmäisen korinttilaiskirjeen (ks. 1Kor 5!) tavoin, hän tekee asiat hyvin selviksi. Näin olikin paras tehdä. Korintin tavoin nimittäin Tessalonikakin oli satamakaupunki ja satamakaupunkina juuri sellainen kuin ne ovat nykyäänkin, epäilemättä kaiken siveettömyyden ja hurjastelun pesäpaikka. Tällaisesta kaikesta oli tessalonikalaisten sanouduttava irti. Nyt Paavali puhuu nimenomaan seurakunnan miehille, joiden kiusaukset olivat varmaan vielä suuremmat kuin naisilla. Irrallisiin sukupuolisuhteisiin ei kristitty saa missään tapauksessa ryhtyä. Avioliitto solmitaan yhden naisen kanssa ja se tapahtuu kaikella kunniallisuudella. Sen jälkeen ei aisan yli potkita. Apostoli liittää samaan yhteyteen muitakin ohjeita ja tekee huikean yhteenvedon: Joka hylkää apostolin välittämät Herran säädökset, hylkää myös Jumalan, joka antaa Pyhän Henkensä uskoviin. Jakso on oikeastaan yllättävän tiukkasanainen ja ankara. Apostoli ei kuitenkaan ilmeisesti hyökkää mitään seurakunnassa vaikuttavaa vääristymää vastaan - Tessalonikassahan asiat olivat hyvällä mallilla. Paavali vain ei selvästikään tahdo jättää hiukkaakaan mahdollisuutta sellaiseen kristilliseen elämään, jossa pyhitys ohjelmallisesti unohdetaan; näinhän tapahtui myöhemmin Korintissa.

Meidän olisi osattava nyt nähdä yli ankarien sanojen ja ymmärtää, miksi Paavali niitä käyttää. Avioliitto on Jumalan lahja ja hänen luomistyönsä jatkoa. Molemmat Raamatun testamentit puhuvat sukupuolisuudesta luontevasti. Oli Jumalan tahto, että ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Kuitenkin juuri tällä alueella haavoitamme toinen toistamme kaikkein syvimmin. Vain Jumala on lukenut ne kyyneleet, jotka ovat aiheuttaneet hylätyksi jääminen, luottamuksen pettäminen ja rakkauden muuttuminen kylmyydeksi ja halveksunnaksi. Kaiken huippuna on naisen - Paavalihan puhuu nyt erityisesti miehille - esineellistäminen ja hänen alentamisensa sukupuoliobjektiksi. Näin vedetään lokaan hyvän Jumalan ihanat lahjat ja tehdään niistä elämää tuhoava voima. Tätä Paavali nyt tahtoo vastustaa kaikin voimin. Meidän on syytä kuunnella tarkoin hänen välittämäänsä Jumalan sanaa. Onhan rahan ja seksin järkiavioliitto kauhealla tavalla sekoittamassa sekä vanhojen että etenkin nuorten elämää meidänkin maassamme.

Käsi aurassa, sydän taivaassa 4:9-12

Tämän jakson opetus on yksinkertainen ja tärkeä. Oikea usko vie palvelemaan ja rakastamaan lähimmäistä. Sen lisäksi oikea kristillinen elämä johtaa siihen, että omat tehtävät ja oma työ hoidetaan hyvin ja eletään rauhassa ja sovussa kaikkien kanssa. Rakkautta ei ihmisessä synny käskemällä eikä komentamalla. Tessalonikassa asiat olivat hyvin, mutta seurakuntalaiset olivatkin tulleet Jumalan opettamiksi. Nämä Paavalin sanat on usein Kirkon historiassa unohdettu. Tietysti tämä koskee erityisesti kehotusta lähimmäisenrakkauteen, jonka unohdamme jatkuvasti. Ikäviä seurauksia on ollut myös sillä, että unohdetaan Paavalin kehotus rehelliseen työntekoon. Eri aikoina on ollut kristittyjä, jotka ovat olleet liian hengellisiä tekemään työtä. On tarvittu eristäytymistä ja luostareita ja on etsitty todellista pyhyyttä, josta päivittäiset työt meitä estävät. Onkin erinomainen asia vetäytyä määrätyksi ajaksi rukoilemaan ja syventymään Raamatun opiskeluun. Pysyvä elämäntapa ei tämä syrjään vetäytyminen kuitenkaan ole. Kristityn ihmisen paikka on keskellä yhteiskuntaa suorittamassa omaa tehtäväänsä. Luther loi saksan kieleen sanan "kutsumus", mikä tänä päivänä tarkoittaa siinä kielessä ammattia. Saamme uskoa palvelevamme Jumalaa juuri siinä arkityössä, jota päivittäin teemme. Ei ole erikseen hengellistä ja maallista elämää. Koko kristityn ihmisen elämä on jumalanpalvelusta. Työ ja arkielämä ovat Jumalan pyhittämiä. Jumalan siunaus kätkeytyy meidän aivan tavalliseen elämäämme. Ymmärrämme ehkä nyt paremmin vanhan suomalaisen kristillisen sanonnan "käsi aurassa, sydän taivaassa".

Miten kuolleiden käy Herran saapuessa? 4:13-18

Tessalonikan seurakunnassa odotettiin Kristuksen pikaista paluuta tuomiolle. Paavalin lähdön jälkeen tuli kuitenkin ongelmia. Jotkut seurakuntalaisista olivat nukkuneet pois. Nuori seurakunta suri vainajia, koska he eivät olleet enää ottamassa vastaan Kristusta. Murehdittiin ja luultiin, ettei heillä enää olekaan mitään saamista palaavalta Herralta. Ainakin heidän osaansa pidettiin selvästi huonompana kuin elossa olevien. Paavali lohduttaa seurakuntaa: mitään pahaa ei ole tapahtunut. Kun Kristus tulee takaisin, kuullaan ylienkelin ääni ja Jumalan suuri pasuuna kaikuu. Silloin kuolleet heräävät ja sekä elävät että kuolleet Kristuksen omat temmataan taivaaseen Herraansa vastaan. Me emme enää osaa jakaa tessalonikalaisten huolta. Päin vastoin ajattelemme varmaan useimmat näkevämme Herran juuri kuolemamme jälkeen. Näemme tästä, miten nuoressa seurakunnassa jouduttiin käsittelemään monia asioita ja torjumaan yllättäviä väärinkäsityksiä.

Meidän keskellämme on tämän tekstin äärellä otettava puheeksi yksi yleinen käsitys. Erityisesti amerikkalaisperäisessä kirjallisuudessa ns. ylöstempaamisopilla on usein hyvin suuri merkitys. Eräässä paljon levitetyssä traktaatissa kuvataan maailmanloppua. Tämän traktaatin mukaan Jumalan omat häviävät salaperäisesti maailmasta, joka muuten jatkaa normaalia kulkuaan. Tämän jälkeen tulevat suuret ahdistukset ja maailmanlopun tuskat, joita kuvataan innostuneen yksityiskohtaisesti. Raamatunselitys on kuitenkin mielivaltaista. Nyt käsiteltävässä jaksossa Paavali kyllä puhuu siitä, miten elävät ja kuolleet kristityt temmataan Herraa vastaan. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin maailmanlopun hetkellä, hetkellä jolloin suuri pasuuna kaikuu. Ajatus, että muu maailma vielä jatkaa menoaan ja kokee kauheita ahdistuksia, on peräisin jonkun lopunaikojen erikoisasiantuntijan mielikuvituksesta. Herran Jeesuksen useat sanat nimenomaan osoittavat, että hänen omansa ovat osallisia suuresta ahdistuksesta ennen maailmanloppua (esim. Mark 13:11-13). Kokonaan toinen asia on, että Jeesus ei näillä sanoilla pelotellut omiaan. Päin vastoin hän opetti hyvin rakkaasti ja lämpimästi näkemään kaikissa ahdistuksissa ja helvetin riehunnassa uuden maailman synnytystuskat: "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä." (Matt 24:32). Meillä on taipumus unohtaa, että maailmanloppu ja Kristuksen paluu on meille suuri Jumalan lahja. Ahdistukset ovat suuret ennen Herran saapumista. Pelkäämme Jumalan pasuunan kaikumista ja ylienkelin ääntä. Mutta kun olemme Kristuksen lunastusveren turvissa, mitään pahaa ei voi tapahtua. Jumalan istuimen edessä on syntinen pyhä, kun hänet on Karitsan verellä pesty ja pyhäksi tehty. Siksi opettelemme kaikkien Jumalan omien kanssa rukoilemaan: "Tule Herra Jeesus!"