Media­kirjasto

2. Kor. 07 - Jumalan mielen mukainen murhe

18.5.2010 ⟩ Olli Koskenniemi

Paavali pyytää itselleen "tilaa" korinttilaisten sydämessä, eli sitä, että korinttilaisten luottamus häneen voisi palautua. Jakeet 1- 4 liittyvät Paavalin ja Korintin seurakunnan riitaantumiseen, josta emme paljoa tiedä. Paavali toteaa omalta puoleltaan, ettei hän tehnyt kenellekään vääryyttä, eikä hyötynyt kenenkään kustannuksella.

Apostoli ei puhu nyt syyttääkseen, vaan rakkaudesta: hän haluaa elää ja kuolla korinttilaisten kanssa. Tällä ilmaisulla hän tahtoo kuvata syvää yhteenkuuluvuutta korinttilaisten kanssa.

Paavali kertoo myös saaneensa lohdutusta, luultavasti siitä viestistä, jonka Titus on hänelle Korintista tuonut.

Tituksen terveiset Korintista

"Jumala, joka masentuneita lohduttaa" (-38 käännös, -92 käännös: "Jumala, joka rohkaisee masentuneita"): Vastaavanlainen ilmaisu löytyy esim. Jes 49:13 "Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa! Ratketkaa riemuun, te vuoret! Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan." Paavalin käyttämä alkukielen sana merkitsee myös nöyrää. Kyse on siis sellaisesta, joka ei tule omin voimin toimeen ja on toisen avun ja armahtamisen varassa. Meillä on sellainen Jumala, joka tahtoo lohduttaa tällaista ihmistä.

Titus saapui siis oikeaan aikaan Paavalin luo. Mutta apostolia ei lohduttanut vain pelkkä Tituksen tulo, vaan myös ne uutiset, jotka Titus Korintista toi. Tituksen tuoma viesti oli, että korinttilaiset kaipaavat Paavalia ja ovat murheellisia siitä, että ovat tuottaneet tälle mielipahaa.

´Jumalan mielen mukainen murhe

Paavali on nyt iloinen siitä, että oli aikaisemmin tuottanut murhetta korinttilaisille (ja itselleenkin). Tosin apostoli hetken ehti jo katuakin kirjettä, jolla oli tehnyt korinttilaiset murheellisiksi (kirje, josta Paavali tässä yhteydessä puhuu, ei ole säilynyt. Se on varmaan ollut luonteeltaan sellainen, ettei sitä paljon levitetty naapuriseurakuntiin.).

Paavalin voimakassanainen kirje oli tehokas: Korinttilaiset katuivat käytöstään apostolia kohtaan. Näin korinttilaisten murheesta on tullut toisaalta Jumalan mielen mukainen, toisaalta syy siihen, että he katuivat tekojaan ja puheitaan. Näin heidän murheensa on tuonut heidät taas pelastuksen yhteyteen.

Tulos oli siis lopulta onnellinen. Jumala vaikutti niin ja kristittyjen kesken tämä oli mahdollista. Paavali kuvaa toisenlaisen tilanteen, jossa murhe on tästä maailmasta ja lihallista, ei siis Jumalan mielen mukaista. Sellainen murhe ei johda parannuksen tielle, sellaisesta murheesta ei voi edes jälkeenpäin olla iloinen. Sellaisen murheen tulos on kuolema eli iankaikkinen rangaistus. Maailman mielen mukainen murhe miettii menneitä ja sillä ei ole tulevaisuutta. Jumalan mielen mukainen murhe johtaa parannukseen ja lopulta iankaikkiseen elämään ja unohtaa menneet.

Jumalan mielen mukainen murhe on saanut korinttilaiset toimimaan. Seurakunnassa on nyt intoa: korinttilaiset tahtovat hyvittää Paavalin kärsimykset ja sovitella Paavalin ja seurakunnan välillä olevaa riitaa. Seurakunnalla on puolustautumishalua: seurakuntalaiset haluavat Paavalin ymmärtävän heidän käytöstään. Korinttilaisilla on suuttumusta: ehkä siksi, että Paavali oli heitä torunut, ehkä siksi, että heitä harmitti heidän entinen käyttäytymisensä. Seurakunnassa oli pelkoa: väki pelkäsi Paavalin katkaisevan suhteensa seurakuntaan. Seurakuntalaisilla oli siksi paha omatunto. Korintin seurakunnassa oli ikävöimistä: ihmiset tahtoivat saada välit Paavalin kanssa jälleen kuntoon. Seurakunnassa oli myös halua rangaista: joku Korintin seurakuntalainen oli jollakin tavalla loukannut Paavalia ja nyt muut seurakuntalaiset halusivat tuon henkilön maksamaan teoistaan. Rankaisemalla syyllistä (miten, ei käy tässä ilmi) korinttilaiset osoittavat, että se mitä oli tapahtunut ei ollut koko seurakunnan tahdon mukaista.

Paavali korostaa, ettei hän kirjoittanut siksi, että oli henkilökohtaisesti loukattu vaan siksi, että hänen ja seurakunnan suhteet palautuisivat ennalleen.

Tituksen Korintissa saama vastaanotto

Titus on saanut Korintissa hyvän vastaanoton. Hän palaa iloisena Paavalin luo vakuuttuneena siitä, että apostoli ei ole turhaan kehunut Korintin seurakuntaa. Tituksen ilosta Paavali tulee itse iloiseksi. Titukseen oli suhtauduttu arvokkaasti, mutta myös pelolla. Titukseen suhtauduttiin kuin apostoliin itseensä, koska tiedettiin, että hän oli saapunut Korinttiin Paavalin lähettämänä ja valtuuttamana. Apostoli itse taas oli itsensä Jumalan valtuuttama. Jeesus opetti meille oikeaa Jumalan pelkoa. Paavali opettaa tässä, että apostolilla on Jumalan itsensä arvovaltaa (Paavalihan puhui vähän edellä itsestään Jumalan työtoverina!)

Paavali sai siis Titukselta iloiset terveiset: nyt luottamus oli molemminpuolista ja sovinto saavutettu. Apostoli saattoi odottaa hyvillä mielin mahdollista käyntiään Korintissa.

Miettimistä

1) Kun olemme murheellisia, onko kyse useimmiten Jumalan vai maailman mielen mukaisesta murheesta?

2) Mitä voisimme oppia Paavalin tavasta selvittää välinsä korinttilaisten kanssa?

3) Me selvitämme usein ongelmia puhelimitse. Mitä etua kirjeestä voisi olla?