Media­kirjasto

Viime kerralla puhuttiin jo kolehdista, jota Paavali kokosi viedäkseen sen mukanaan Jerusalemiin. Tämän päivän luvussa Paavali perustelee lähemmin tuon kolehdin tarpeellisuutta ja esittää myös perusteita sen keräämiselle.

a) Aluksi Paavali toteaa, että hänen muistutuksensa kolehdista on oikeastaan tarpeeton, sillä korinttilaisten uhraamisen innosta Paavali on hyvinkin tietoinen. Mutta Paavalin on kuitenkin muistutettava korinttilaisia Jerusalemin köyhille (=Jerusalemin juutalaiskristityille) tarkoitetusta keräyksestä, ettei kävisi niin, että lahjaa alettaisiin koota vasta viime tipassa eli sitten, kun Paavali saapuu Korinttiin. Silloin voisi käydä niin että tällainen "viime hetken inspiraatio" (näin Bo Giertz) ei ehtisikään tehdä lahjasta riittävän suurta.

b) Matkoillaan Makedoniassa Paavali saattoi kehua korinttilaisia. Korintin seurakunta oli Akhaian maakunnan johtava seurakunta ja kun korinttilaiset olivat hoitaneet asian esimerkillisesti (kuten Paavali toivoo; hän ei kuitenkaan näytä voivan olla aivan varma), tuo esimerkki vaikutti kannustavasti myös Makedoniassa. Sielläkin oli ryhdytty toimenpiteisiin vastaavan keräyksen järjestämiseksi.

c) Ennen kuin Paavali itse tulee Korinttiin, lähettää hän matkaan kokeneita työtovereita varmistamaan, että asiat ovat kunnossa. Lähetystön johdossa oli Titus ja lisäksi siihen kuului kaksi nimeltä mainitsematonta Paavalin työtoveria.

d) Asioiden tulee olla kunnossa sekä korinttilaisten itsensä että myös Paavalin tähden: jos Korinttiin tulee Paavalin mukana makedonialaisia kristittyjä ja nämä saavat huomata, että keräysasiat eivät olekaan esimerkillisessä kunnossa, koituu siitä häpeää sekä korinttilaisille että Paavalille, joka olisi tällöin väärin perustein kehunut korinttilaisia.

e) Paavali käyttää lahjasta puhuessaan tässä hieman erikoista sanaa, joka oikeastaan merkitsee kiitosrukousta. Kyseessä oleva keräys on kiitosrukousta kahdessakin mielessä: Korinttilaiset antavat lahjansa kiitollisina Jumalalle siitä mitä ovat Häneltä saaneet ja rukoilevat että tämä heidän antamansa lahja voisi tuoda Jumalan siunausta myös lahjan vastaanottajille.

f) Jumalan valtakunnassa vallitsee sama laki kuin maanviljelyksessä: niukasta, siementä säästävästä kylvöstä on seurauksena niukka sato. Mutta mikä on "runsasta antamista"? Tähän kysymykseen Paavali ei vastaa. Jokainen korinttilainen sai ratkaista asian Jumalansa edessä. Runsas antaminen perustuu toisaalta siihen luottamukseen, että Jumala pitää huolen omistaan, toisaalta siihen, että paras käyttö Jumalan antamille ajallisille lahjoille on käyttää ne Jumalan valtakunnan työhön.

Kolehtia kerätessä ei siis ole soveliasta puhua tietyistä, jokaista seurakuntalaista velvoittavista summista. Meidänkin tulee Jumalan valtakunnan työtä tehdessämme luottaa siihen, että Jumala antaa antavan mielen.

g) Paavalille näyttää olevan erittäin tärkeää, että kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Ketään ei siis saa painostaa antamaan, eikä kenenkään tule antaa enemmän kuin hän sydämestään voi antaa. Niillä lahjoilla, jotka Jumalalta saamme, on kaksi tarkoitusta: a) että meillä itsellämme olisi kaikki mitä tarvitsemme ja b) että voisimme jakaa omastamme puutteenalaisille.

Paavali lainaa tässä yhteydessä psalmia 112. Luulisi, että lainaus tarkoittaa Jumalaa, mutta erehdys! Lainaamme vähän laajemmin kyseistä psalmia: "Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa. Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin." (Ps 112:5-9). Tässä on siis korinttilaisille ja tietysti myös meille tämän ajan kristityille vanhatestamentillinen esikuva antamisesta.

h) Maanviljelijän kylvämä siemen on (edellisvuonna) Jumalalta saatua, uusi sato taas täysin Jumalan antaman kasvun varassa. Samoin on kaiken maallisen kanssa: Jumalalta se on saatu ja kaikki tarvittava tulee tulevaisuudessakin Jumalalta. Paavali on varma siitä, että omastaan (siis Jumalalta saadusta) jakaessaan voi luottaa siihen, että Jumala antaa aina poisannetun tilalle uutta. Tämä ei kuitenkaan anna mitään aihetta laskelmointiin: "kun nyt annan, saan takaisin" on nimittäin vaarassa muuttua muotoon "koska nyt annan, niin Jumala on velvollinen antamaan minulle takaisin". Tälloin antaminen perustuisi lopulta itsekkyyteen.

i) Kristittyjen antamat lahjat vaikuttavat Paavalin mukaan lahjan saajissa kaksi asiaa: he ovat luonnollisesti kiitollisia itse lahjasta mutta tärkeämpää on että tietäessään lahjan vaikuttimena olevan kristillisen uskon he kiittävät Jumalaa. Huomaamme, että kristityt voivat siis antaa ns. humanitaarista apua (apua, jolla pyritään helpottamaan aineellista hätää), kunhan selvästi käy ilmi, että avun antaminen johtuu siitä Jumalan rakkaudesta, jonka kristityt ovat saaneet osakseen. Näin syntyy myös halu esirukouksiin antajien puolesta.