Media­kirjasto

Toisen korinttilaiskirjeen kymmenennen luvun alussa kirjeen sävy vaihtuu selvästi. Tulkintamahdollisuuksia on useita. Tällä hetkellä hyvin yleinen selitys on se, että luvut 10-13 ovat alkuaan olleet erillinen kirje. Paavalihan puhuu siitä, miten hän oli "monin kyynelin" lähettänyt korinttilaisille ankaran kirjeen. Ensimmäinen korinttilaiskirje se ei voi olla, ja siksi monet ovat nähneet juuri luvuissa 10-13 mainitun "Kyynelkirjeen". Toinen mahdollisuus on se, että 2 Kor on kirjoitettu suhteellisen pitkän ajan kuluessa ja Paavali on nyt saanut uutta tietoa Korintista. Varmuutta asiasta emme varmaan koskaan saa eikä se ole välttämätöntäkään. Meidän ei ole mahdollista eikä edes tarpeellista - vaikka se olisi kiinnostavaa - kirjoittaa yksiselitteistä selvitystä Paavalin ja Korintin seurakunnan suhteista. Tärkeät kysymykset näissäkin luvuissa koskettelevat meitä eivätkä korinttilaisia.

Kaukaa käsin rohkea, lähitaistelussa pelkuri? 10:1-6

Korintti ei todellakaan ollut Paavalille helppo seurakunta. Kymmenennessä luvussa hän joutuu selvästikin taistelemaan säilyttääkseen murenevan arvovaltansa. Korintissa oli niitä, jotka olivat asettuneet pidäkkeettä vastustamaan apostolia. Paavali oli toivonut saavansa asiat kuntoon käynnillään Korintissa, mutta ilmeisesti käynti oli ollut inhimillisesti katsottuna täydellinen epäonnistuminen. Silloin Paavali pani kaiken yhden kortin varaan ja kirjoitti kirjeen, joka mursi ainakin siinä vaiheessa korinttilaisten kapinan (ks. 2 Kor 2:1-4). Nyt hänen vastustajansa vetosivat tähän tapahtumasarjaan: Oli turha järkyttyä Paavalin vihaisista kirjeistä, sillä läsnäolevana apostoli oli täysin vaaraton mies.

Tähän väitteeseen, joka oli kantautunut hänen korviinsa, vastaa nyt Herran apostoli. Hän on edelleen valmis taistelemaan oman asemansa puolesta. Nyt hän vetoaa Kristuksen nöyryyteen ja hyvyyteen, mutta tullessaan Korinttiin hän on tarvittaessa valmis koviin otteisiin. Kovat otteet eivät kuitenkaan ole niitä, joita ilmauksella yleensä ymmärretään, vaan selkeää Jumalan sanan saarnaa. Juuri sen avulla Paavali aikoo selvittää Korintin konkurssipesän.

On ehkä vastenmielistä nähdä, että elämä Paavalin perustamissa seurakunnissa ei suinkaan ollut ongelmatonta, vaan usein silkkaa riitelyä. Toisaalta voimme lohduttautua juuri sillä tiedolla, että alkukirkonkaan jäsenet eivät olleet Jumalan enkeleitä. Jos heitä saattoi sanoa Kristuksen takia pyhiksi, miksei meitäkin, minuakin, vaikka en sitä nimitystä muuten ansaitsisi.

Törmäämme uudelleen siihen, että Paavali puolustaa asemaansa eikä suostu taipumaan. Meidän saattaa olla vaikeaa erottaa hänen toimintaansa pikkusieluisesta riitelystä. Kuitenkin Paavalin kohdalla tilanne on täysin toinen kuin kenenkään muun kohdalla: Ylösnoussut Kristus oli ilmestynyt hänelle, antanut sanoman ja lähettänyt viemään viestiä. Paavalin kunnia-asia oli olla muuttamatta viestiä ja olla antamatta periksi. Tässä hänen päättäväisyytensä ei todellakaan ole kinastelua pikkuasioista, vaan uskollisuutta Kristukselle.

Näemme siis Paavalin vastustajien nostaneen taas päätään Korintissa. Näiden vastustajien toimintaa ja käsityksiä on pyritty selvittelemään hyvin paljon. Jotkut ovat ajatelleet, että kyseessä ovat juutalaisuuteen sitoutuneet kristityt, toiset epäilevät Jerusalemin apostolien kannattajia, kolmannet gnostikkoja, neljännet arvelevat, että kyseessä on ihmeuskoa ja karismoja voimakkaasti korostanut kristittyjen joukko. Uteliaisuus on tosin kaikin puolin inhimillinen piirre, mutta kovin pitkälle me emme valitettavasti tässä selvitystyössä pääse. Sen näemme, että jotkut vastustivat Paavalia hyvinkin ankarasti ja että Paavali joutui siksi voimakkaasti puolustamaan apostolinvirkaansa. Siinä kaikki - mutta se riittääkin meille. Viime kädessä emme lue Raamattua historiallisen mielenkiinnon vuoksi vaan uskon kirjana ja tietä taivaaseen etsien.

10:7-11

Paavali vetoaa voimakkaasti korinttilaisiin. Hän on Herran oma yhtä hyvin kuin kuka tahansa korinttilaisista. Tämän lisäksi hänellä on ylösnousseen Kristuksen antama tehtävä olla pakanoiden apostoli. Se merkitsi hänelle asemaa kaikkien seurakuntien yläpuolella. Korinttilaiset eivät saaneet lähteä omille teilleen. Sen Paavali tulisi estämään saamiensa valtuuksien perusteella - nyt Paavali viittaa uudelleen hänelle heitettyyn vähättelevään kommenttiin: Kirjeet ovat kyllä voimaa uhkuvia, mutta läsnäolevasta apostolista puuttuu puheen voima. Paavali lupaa olla Korintissa yhtä päättäväinen kuin nyt kirjeessään.

Lukiessamme Paavalin voimakasta kurinpalautusta Korintin seurakunnalle, joudumme kysymään sen sovellutuksia nykyhetkeen. Onko vielä olemassa sellaisia ihmisiä, jotka perustellusti ja oikein ojentavat kokonaisia seurakuntia? Toisaalta ei, toisaalta on. Apostolin virka oli kertaluonteinen eikä poisnukkuneiden apostolien tilalle siis valittu enää uusia. Enää ei kenelläkään uskovalla ole oman persoonansa varassa sen suurempia valtuuksia kuin jollakin toisellakaan. Tästä syystä luterilainen kirkko on aina päättäväisesti torjunut Rooman piispan eli paavin ylivaltapyrkimykset - yhdelläkään ihmisellä ei ole enää valtaa yli kirkon, seurakunnan eikä edes yksittäisen kristityn. Mutta toisaalta Jumalan sanan opettajilla on oma valtuutuksensa ja vastuunsa. Tämä koskee kaikkia tasoja alkaen kodista ja edelleen seurakunnan paimeniin ja piispoihin. Heidän valtansa ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin sanan palvelijan valtuutusta: Saarnata synti synniksi ja armo armoksi ja johdattaa näin muitakin taivaan tielle. Ihmisten edessä emme pokkuroi, mutta Jumalan sanan totuuden edessä notkistamme nöyrästi polvemme. Apostolinen sana kulkee tänä päivänä kirkossa yli kaiken näyttävän hengellisyyden, mutta myös yli enemmistövallan.

Turha kehuskella!

10:12-18

Vaikeaselkoisen jakson saa lukea useaan kertaan lävitse, ennen kuin sen sinänsä selkeä ajatus paljastuu. Paavali oli pitänyt kunnia-asianaan, ettei hän koskaan rakentanut toisten työn varaan. Kun hän julisti evankeliumia, hän halusi aina mennä koskemattomille lähetyskentille. Näin seurakunnat, jotka syntyivät, eivät nojanneet jonkun toisen työhön. Tämä oli apostolin ylpeydenaihe. Tällaisesta ylpeydenaiheesta eivät hänen vastustajansa piitanneet ollenkaan. He ottivat mukaansa suosituskirjeen joiltakin merkittäviltä kristityiltä - ehkä Jerusalemista - ja tulivat tekemään työtään Paavalin perustamiin seurakuntiin. Kun he nyt ylpeästi ja kovasti pitivät pilkkanaan Paavalin työtä ja hänen julistamaansa evankeliumia, Herran apostoli käy vastahyökkäykseen. Vastustajat olivat verranneet itseään vain itseensä, omiin arvioihinsa. Paavalilla oli tukenaan Herran arvio siitä, että hänen sopisi mennä Korinttiin julistamaan evankeliumia ja perustamaan seurakunta. Näin hän oli tehnyt ja aikoi mennä vieläkin pidemmälle - jokohan Paavali tässä ajattelee myöhemmin suunnittelemaansa Hispanian lähetystä (Room 15)? Apostoli ei asettele itsellensä mittakaavoja, vaan antaa Herran piirtää ne itselleen. Silloin liikutaan varmalla pohjalla - toisin kuin Korintin harhaopettajat, joilla ei ollut tukenaan kuin oma ylpeytensä.

Tällä kertaa olemme saaneet nähdä Paavalin taistelevan apostolinvirkansa vuoksi. Moni meistä tunnustautuu rauhaarakastavaksi kristityksi. Siksi näiden kiistojen tarkasteleminen saattaa tuntua hengellisesti vain vähän antavalta, ehkä suorastaan piinalliselta. Meidän olisi kuitenkin koetettava muistaa historiallinen kysymyksenasettelu ja suuret linjat. Paavalilla oli vietävänään puhdas evankeliumi, jonka hänen vastustajansa olivat tärvelemässä. Jos vastustajat olisivat saaneet tahtonsa läpi, Kirkon vuosituhantinen historia näyttäisi aivan toisenlaiselta. Paavali ei todellakaan kiistellyt turhan takia, vaan tärkeän asian vuoksi. Näiden taisteluiden vuoksi Kirkossa säilyi sen suurin aarre, syntisen evankeliumi, johon heikko ja huono voi turvautua.