Media­kirjasto

JOHDANTO TOISEEN PIETARIN KIRJEESEEN

Toinen Pietarin kirje on Uuden testamentin kirjoista vähiten luettuja. Sen ajatuksenkulku saattaa tuntua kömpelöltä ja sanoma jyrkän tuomitsevalta. Mutta juuri siksi tähän kirjeeseen kannattaa yhdessä paneutua;, sitä kannattaa tutkia ja opiskella. Ennakkoluulot ehkä karisevat ja Jumalan sana avautuu uudella tavalla.

Ensimmäisen Pietarin kirjeen tavoin myös Toinen Pietarin kirje on osoitettu monille seurakunnille. Kirjeen keskeisenä asiana on huoli olennaisten asioitten hämärtymisestä seurakunnassa. Ongelmia eivät aiheuta ulkopuoliset harhaopit vaan kysymykset kirkon sisällä. Monessa asiassa oli alettu opettaa ja elää toisin kuin Raamattu kehottaa. Apostolien opetuksella ja muulla Jumalan sanalla ei enää ollut suurta merkitystä ratkaisuja tehtäessä, ja sitä saatettiin tulkita omien vaatimusten mukaan. Tällainen ajattelu uhkasi koko kristinuskon olemassaoloa. Tämänkaltaisten tuulien puhaltaessa varhaisessa kirkossa 2. Pietarin kirje sanoo selkeästi: ainoa toivomme on pitää kiinni siitä yksinkertaisesta ilmoituksesta, jonka Jumala on antanut meille profeettojen ja apostolien kautta.

Toisen Pietarin kirjeen kirjoittajasta ei ole varmuutta. Kirje poikkeaa ajatuksiltaan ja kieleltään selvästi Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä. 2 Piet on kirjoitettu tilanteessa, jossa ensimmäinen kristillinen sukupolvi oli jo kuollut ja monet epäilivät Jeesuksen paluuta (3:4). Paavalin kirjeistä oli jo muodostunut kokoelmia, mutta niitä oli alettu tulkita vaihtelevin tavoin (3:15-16). Avain kysymykseen kirjeen laatijasta onkin jakeessa 1:15: kirjoittaja tahtoo varjella kirkkoa uusissa vaiheissa apostoli Pietarin ohjeiden mukaan. Varsinkin kirjeen toinen luku muistuttaa Juudaan kirjettä. Luultavaa on että molempien kirjeitten takana on yhteistä opetusta.

Useimmat tutkijat ajoittavat 2. Pietarin kirjeen vuosien 90-110 välille. Kirjoituspaikaksi on arveltu Roomaa, koska kirjoittaja jatkaa apostoli Pietarin perinteitä ja kirje on suunnattu samoille seurakunnille. Uuden testamentin kirjakokoelmaan Toinen Pietarin kirje otettiin viimeisimpien joukossa. Kirjoittaja tuntee hyvin aikansa hellenististä ajattelutapaa ja ottaa lukijoidensa taustan huomioon. Meistä ehkä kömpelöltä vaikuttava kirje on itse asiassa laadittu ajan aasialaisen tyylisuunnan vaatimusten mukaan. Se käyttää vastaanottajiensa tuntemia filosofisia käsitteitä. Vieraasta tyylistä huolimatta Toisen Pietarin kirjeen ongelmat eivät ole outoja meidän ajallemme. Kirjettä lukiessa kannattaa pitää tämän hetken kysymykset mielessä.

Edellä sanotun jälkeen herää varmasti kysymyksiä: Mitä merkitsee se, että Toinen Pietarin kirje ei olekaan apostoli Pietarin kirjoittama? Aikana, jona Uusi testamentti syntyi, oli varsin yleistä kirjoittaa jonkin suuren, jo kuolleen opettajan nimissä. Tätä ei pidetty vääränä. Tuomittavaksi kirjoittelu toisen nimissä muuttui silloin, jos kirjeen auktoriteetiksi otetun henkilön opetuksille ei tehty oikeutta tai jos hänen ajatuksiaan vääristeltiin. Myös ensimmäiset kristityt omaksuivat tavan kirjoittaa toisen nimissä. Osoituksia tästä meillä on niin Uuden testamentin sisä- kuin ulkopuolella. Uusi testamentti sisältää joukon kirjeitä, jotka on kirjoitettu apostolin kuoleman jälkeen apostolin nimissä. Samoin on olemassa Uuden testamentin ulkopuolelle jääneitä kristillisiä kirjoituksia, jotka on kirjoitettu jonkin Kirkon suuren opettajan nimissä opettajan kuoleman jälkeen. Raamatun kirjoitusten arvovalta ei ensisijaisesti riipu siitä kuka kirjoituksen on kirjoittanut. Se, että Pietari, Paavali tai Johannes on jonkin kirjoituksen kirjoittaja, ei tee kirjoituksesta Jumalan sanaa. Jumalan sanan aseman kirjoitukselle antaa ainoastaan Jumala itse. Kirjoitus, jonka Jumala on nähnyt hyväksi laittaa Raamattuun, on Jumalan sanaa, riippumatta siitä, kuka on kirjoituksen kirjoittaja. Näin ollen tärkeintä Toisen Pietarin kirjeen kohdalla ei ole se, onko apostoli Pietari kirjeen kirjoittanut, vaan se, että Jumala on meille tämän kirjeen antanut ja että hän haluaa puhua meille tässä kirjeessä.