Media­kirjasto

Pitäkää kiinni Jumalan lupauksista 1:1-11

Alkutervehdys jakeissa 1-2 on laadittu antiikin kirjeitten yleiseen tapaan: ensin mainitaan lähettäjä, sitten vastaanottajat, lopuksi seuraa tervehdys. Tarkka osoite puuttuu, joskin jakeen 3:1 perusteella voimme päätellä että kirje on lähetetty Vähään-Aasiaan. Osoitteen puuttumisellakin on tarkoitus: vastaanottajina ovat kaikki kristityt. Alkutervehdyksessä vilahtavat jo kirjeen keskeiset ajatukset. Kirjoittaja korostaa sitä, että olemme kaikki saaneet samanlaisen uskon kuin apostoleilla oli. Sanaa "Vapahtaja" käytetään Jeesuksesta muualla Uudessa testamentissa harvoin; syynä on ehkä se, että Rooman keisaria saatettiin kutsua tällä arvonimellä.

Kolmannesta jakeesta alkaa alkukielessä ja vuoden -38 suomennoksessa pitkä lause. Aluksi kirjoittaja sanoo, että tullessamme kristityiksi saimme kaiken sen hengellisen varustuksen, jota elämässämme tarvitsemme. Keskeistä tässä varustuksessa on tieto Jumalasta. Tiedämme, että hän on kutsunut meidät omaan kunniaansa ja elämään hänen mielensä mukaan (suomennoksen sanat "kirkkaudellaan ja täydellisyydellään/voimallaan" perustuu myöhempiin Toisen Pietarin kirjeen käsikirjoituksiin. Vanhimmista ja parhaimmista käsikirjoituksista kyseiset sanat puuttuvat.)

Neljännessä jakeessa kirjoittaja sanoo: Kun olemme saaneet nämä hengelliset lahjat ja lupaukset, meistä tulee "jumalallisesta luonnosta osallisia". Tämän hienon sanonnan kirjoittaja on lainannut antiikin filosofeilta. Näiden mukaan ihmisen piti muuttua jumalalliseksi. Tällä tarkoitettiin kuolemattomuutta ja oikeaa elämäntapaa. Kirjoittaja ilmaisee tässä lukijoittensa tuntemalla kielellä ajatuksen, jonka löydämme muualta Uudesta testamentista hieman eri sanoin: Hepr 3:14:n mukaan olemme "osalliset Kristuksesta", 1 Joh 2:29-3:1 kutsuu meitä Jumalan lapsiksi ja 1 Joh 1:3 mukaan meillä on yhteys Isän ja Pojan kanssa. Tuttu ajatus on myös että saamme olla Jumalan lapsia ja Jeesuksen veljiä (Hepr 2:11-13). Ortodoksiselle kirkolle käsitteellä "jumalallisesta luonnosta osalliset" on aina ollut suuri merkitys, ja siinä on meillekin mietittävää.

Viidennen jakeen mukaan meidän tulee kaikin voimin pyrkiä olemaan saamiemme lahjojen arvoisia. Jos jotkut pettyvät kristinuskoon, syynä voi olla se, että he eivät ole tosissaan yrittäneet panna uskoaan käytäntöön. Muistutettuaan meitä siitä että olemme kristittyinä matkalla Jumalan kirkkauteen, kirjoittaja kehottaa meitä myös elämään uskomme arvoisesti. Hyvät ominaisuudet muodostavat ketjun jonka ensimmäinen osa johtaa toiseen, toinen kolmanteen jne. "Jumalisuus" (-38 käännös, -92 käännös: jumalanpelko) tarkoittaa oikeaa suhdetta Jumalaan ja siitä aiheutuvaa elämäntapaa. Sarja huipentuu ystävällisyyteen veljiä kohtaan ja rakkauteen kaikkia kohtaan: erityisesti nämä asiat olivat tärkeitä kirkon elämässä. Nämä hyvät ominaisuudet näkyvät meistä ulospäin. Ne todistavat siitä että olemme Jeesuksen seuraajia (jae 8). Jos Jumalan rakkaus ei heijastu meistä ulospäin, jotakin on pahasti vialla (jae 9). Kirjoittaja viittaa tutkijoitten mukaan kasteeseen: joka ajattelee olevansa kristitty mutta ei yritäkään elää Jumalan tahdon mukaan, on unohtanut että jo kasteessa on puhdistunut synneistä. "Lankeaminen" ei tässä tarkoita synnin tekemistä vaan lankeamista pois armosta, iankaikkista kadotusta (vertaa Juud 24). Halu elää Jumalan tahdon mukaan suojelee meitä hänen ominaan, ja niin pääsemme Kristuksen valtakuntaan (jakeet 10-11). Ilmaus "Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus" esiintyy Raamatussa vain Toisessa Pietarin kirjeessä.

Pietarin testamentti 1:12-15

Tässä jaksossa kirjoittaja kertoo syyn kirjeen kirjoittamiseen. Apostoli Pietarin opetuksen mukaisesti hän haluaa vahvistaa seurakuntaa. Hän lähestyy lukijoitaan ystävällisesti: nämä ovat jo kasteopetuksessa oppineet tuntemaan Jumalan tahdon ja lupaukset. Sittenkin on hyvä, sanoo kirjoittaja, että näistä asioista muistutetaan. Todellisuudessa kirjoittajalla oli syvä huoli siitä, että moni tärkeä asia oli päässyt unohtumaan (kuten toisesta luvusta näemme). Jeesuksen ilmoitus Pietarille jakeessa 14 viitannee Pietarin omaan kertomaan tai muuhun suulliseen perinteeseen. Jae ei niinkään koske rinnakkaispaikkaviitteessä mainittua tapahtumaa Johanneksen evankeliumissa, sillä mainitussa paikassa puhutaan vain tavasta jolla Pietari kuolee. Alkukirkossa liikkui paljon legendoja ja tarinoita Pietarista; näistä Quo Vadis -kertomus muistuttaa tätä jaetta. Kerrotaan, että apostoli kuoli Roomassa keisari Neron järjestämässä paikallisessa kristittyjen vainossa, ja että hänet silloin naulittiin ristille pää alaspäin.

Raamatun arvovalta Piet 1:16-21

Luvun loppu vakuuttaa, että Jumalan sanaan voi luottaa. Apostolit eivät keksineet kristinuskoa. Luottamus Jeesuksen ylösnousemukseen, hänen jumalalliseen voimaansa ja siihen että hän palaa kerran takaisin kirkkaudessa ei syntynyt alkuseurakunnassa taitavien pohdintojen tuloksena, kuten jotkut jo siihen aikaan väittivät. Usko Kristuksen voimaan ei ollut myöskään psykologinen reaktio ristiinnaulitsemisen aiheuttamaan pettymykseen. Perusteena väitteelleen kirjoittaja sanoo, että apostolit olivat omin silmin nähneet Jeesuksen kirkastusvuorella, ja he olivat omin korvin kuulleet Jumalan äänen. Voimme myös muistaa, ettei ainoastaan Pietari vaan lähes jokainen apostoli kärsi marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Tuskin näin olisi tapahtunut, jos opetuslapset olisivat keksineet koko kristinuskon. Jakeessa 19 kirjoittaja kuvaa kauniisti Jumalan sanan merkitystä meille. Mistään muualta emme voi saada valoa elämän tärkeimpiin kysymyksiin. Mutta Raamattukaan ei ole aurinko. Se on lamppu joka näyttää keskeiset asiat, vaikka paljon jää vielä hämäräksi. Kointähti tarkoittaa planeetta Venusta, joka näkyy ennen auringonnousua. Kun Kristus tulee, hän valaisee sydämemme täydellisesti. Raamatun sanasta ei kannata tehdä omia tulkintoja, sanoo kirjoittaja. Profetia ei tässä viittaa enää vain Vanhaan testamenttiin, vaan myös jo syntymässä olevan Uuden testamentin kokoelman kirjoihin. Perusteena on, ettei Raamattua ole kirjoitettukaan ihmisen vaan Jumalan ajatusten mukaan.