Media­kirjasto

Alkutervehdys ja kiitos 2 Tim 1:1-5

Kirjeen alkutervehdys on hyvin samanlainen kuin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen alussa. Kirjeen saajana on "rakas" poika Timoteus - uskon kautta syntynyt sukulaissuhde on tärkeämpi kuin syntymän kautta saatu! Kirje alkaa siis hyvin henkilökohtaisesti, Toista Timoteuskirjettä on syystä kutsuttu Paavalin testamentiksi: apostoli odottaa jo omaa kuolemaansa ja antaa tärkeitä ohjeita seuraajilleen. Tässä testamentissa on jaossa vain hengellisiä aarteita!

Varsinainen kirje alkaa kiitoksella Jumalalle hänen rakkaudestaan. Samalla Paavali kertoo ikävöivänsä Timoteusta. Vielä on mielessä edellinen eron hetki, jossa oli liikututtu kyyneliin asti. Jälleennäkemisen ilo olisi vastaavasti valtava, mutta kirjeen sävy on kuitenkin jäähyväiskirjeen luonteinen eikä uutta tapaamista enää odoteta.

Timoteuksen äiti ja isoäiti olivat juutalaisia. Heistä puhutaan myös Apostolien tekojen luvussa 16, mutta vain tässä heidät mainitaan nimeltä. Timoteuksen isä oli kreikkalainen pakana. Huomaamme, että hurskas ja oikea juutalaisuus avaa saumattoman tien kristilliseen uskoon: juutalaisuus periytyy tänäkin päivänä äidin kautta.

Terve opetus 2 Tim 1:6-14

Painopiste siirtyy nyt neuvoihin ja kehotuksiin, jotka suuntautuvat kirkolliseen elämään Paavalin kuoleman jälkeen. Timoteuksen edessä on kovien taistelujen ajat, jolloin hän tarvitsee kaikki ne armolahjat, jotka hän sai silloin kun hänet vihittiin virkaansa ja tehtäviinsä. Vaarana on, että todistajan tehtävän vaikeutuessa myös todistus vaikenee. Siksi Timoteusta muistutetaan, että arkuuden sijasta tulee toimia Jumalan voiman varassa, rakkaudessa ja hyvää harkintaa käyttäen. Vaikeuksien ilmetessä ei siis saa vaieta eikä hävetä todistusta Herrasta, vaikka seurauksena voi olla pilkan kohteeksi joutuminen, vangituksi tuleminen, jopa marttyyrikuolema. Timoteus ei saa myöskään hävetä Paavalia eikä sitä opetusta, jonka on häneltä kuullut. Paavalin perintöä on uskollisesti hoidettava. Paavali uskalsi sanoa: "Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minäkin olen Kristuksen seuraaja." (1 Kor 11:1) Joka tunnustautuu Paavalin seuraajaksi, on myös Kristuksen seuraaja ja päinvastoin! Todistus Herrasta ei siis saisi vaieta vaikeuksien ilmetessä. Paavalin sanat ovat edelleen ajankohtaiset. Vaikeuksien keskellä annettu todistus ei nouse omasta pelottomuudesta vaan Jumalan antamasta voimasta. Siksi ei myöskään etukäteen tarvitse pelätä niitä kärsimyksiä ja vaikeuksia, jotka koituvat Kristuksen seuraamisesta.

Perusteena kristityn kärsimysvalmiudelle on Jumalan rakkaus, joka on tullut ilmi Kristuksessa. Jumalan kutsu on pyhä, koska se tulee Jumalalta, mutta tämä kutsu on samalla myös kutsu pyhitykseen, Jumalan palvelukseen.

Jumalan armo ei perustuu mihinkään meissä ihmisissä olevaan, vaan yksin Jumalan omaan päätökseen ja ratkaisuun. On hyvä huomata, että Jumala teki jo ennen maailman luomista päätöksen lähettää Poikansa maailmaan. Luomakunnan lankeemus ei siis tullut Jumalalle yllätyksenä vaan jo luodessaan maailman Jumala tiesi lankeemuksen seuraavan ja sen, että ihmiskunnan lunastuksen vuoksi hänen on annettava oma Poikansa. Nyt tuo Jumalan jo ammoin tekemä päätös on tullut ilmi Jeesuksen "ilmestyttyä" maailmaan.

Apostoli on tämän pelastussanoman kuuluttaja ja opettaja. Myös apostolinen kirkko on "totuuden pylväs ja perustus" (1 Tim 3:15). Näin Jumalan valitsemat sanansaattajat vievät evankeliumia eteenpäin. Tähän tehtävään kuuluu välttämättömänä osana myös kärsimys, kuten apostolin oma elämä osoittaa. Silti hän ei ole tehtäväänsä hävennyt saati siitä vetäytynyt.

Jumalan huolenpito kohdistuu yhtäältä apostoliin, joka voi olla varma siitä, ettei hänelle tapahdu mitään Jumalan sitä sallimatta. Toisaalta Jumalan huolenpito kohdistuu apostolille uskottuun evankeliumiin, joka tulee säilymään Kristuksen tulemiseen asti. Näin kristillinen usko säilyy apostolisena maailman loppuun asti. On syytä muistaa, että siellä, missä on luovuttu apostolisesta opista, on samalla luovuttu myös evankeliumista ja julistetaan evankeliumin sijasta ihmisoppia.

Ylläsanotun johdosta Timoteuksen on säilytettävä mielessään se esikuva, jonka Paavali on hänelle antanut. Apostolin opetus on tervettä, siitä poikkeava sairasta ja väärää. Uudet (gnostilaisperäiset) opettajat opettivat kyllä mielenkiintoisia asioita, mutta loppujen lopuksi heidän julistuksellaan ei ollut mitään tekemistä evankeliumin ja sen lahjoittaman pelastuksen kanssa. Timoteuksen on siis säilytettävä apostolisen uskon ydin: usko Kristukseen sekä rakkaus, joka on aitoa ja oikeaa silloin, kun se nousee Kristuksesta itsestään.

Jumala huolehtii omistaan antamalla Pyhän Hengen lahjan jo kasteessa. Tämä lahja toisaalta vakuuttaa, että olemme Jumalan lapsia ja pitää meidät uskossa, toisaalta varjelee puhtaana sen, mihin uskomme.

Paavalin viholliset ja ystävät 2 Tim 1:15-18

Apt 20:29:ssä apostoli Paavali ennusti, että Aasian maakunnassa tulee tapahtumaan luopumusta. Nyt tämä ennustus oli käynyt toteen. Fygelos ja Hermogenes mainitaan nimeltä, luultavasti siksi, että heidän olisi vähiten uskonut luopuvan. Nämäkin (merkittävät seurakunnan johtajat?) ovat kääntyneet pois apostolisesta uskosta ja lähteneet harhapoluille harhaopettajien houkuttelemina. Muualla Uudessa testamentissa ei heitä mainita.

Mutta jotain hyvääkin: apostolin luona on ollut efesoslainen uskollinen kristitty Onesiforos, joka on lohduttanut Paavalia ja ollut hänen tukenaan. Koska nyt toivotetaan laupeutta Onesiforoksen perheelle, ei hänelle itselleen, voidaan päätellä perheen isän itsensä saaneen surmansa.

"Osoittakoon Herra hänelle laupeutta tulemisensa päivänä!" on siis lyhyt huokaus kuolleen kristityn puolesta. Luther opettaa kuolleitten puolesta rukoilemisesta, että kuolleen ystävän tai omaisen puolesta voi rukoilla "kerran tai kahdesti", jonka jälkeen hänet tulee uskoa Jumalan rakkauden haltuun. Paavalin lyhyt rukous osoittaa, että kuolleitten puolesta todella voi lyhyen rukouksen pitää.