Media­kirjasto

Ef 1:1-2 Tervehdys

Teksti 1938

Teksti 1992

Efesolaiskirjeen ensimmäiset sanat seuraavat Paavalin tervehdyksen normaalia kaavaa. Antiikin tapojen mukaisesti ilmaistaan kirjoittajan nimi kirjeen alussa, sitten vastaanottaja; tämän jälkeen seuraa lyhyt tervehdys.

Varhaisimmissa käsikirjoituksissa ei ole sanaa "Efesoksessa", jonka nuoremmat käsikirjoitukset lukevat. Kuten edellä on sanottu, efesolaiset eivät olleet ainakaan kirjeen ainoita vastaanottajia. Ehkä kyseessä on tosiaan kiertokirje, jossa on ollut tyhjä kohta vastaanottajan nimeä varten.

Tapansa mukaan Paavali sanoo itseään "apostoliksi", lähettilääksi. Kahdessa lyhyessä jakeessa esiintyy Jeesuksen nimi kolmeen kertaan: Paavali ei juossut omilla asioillaan.

Ef 1:3-14 Valmis lunastus

 Lähes kaikki Paavalin kirjeet jatkuvat heti alkutervehdyksen jälkeen Jumalan ylistyksellä. Monet näistä kohdista antavat ymmärtää, että Paavali kiitti näin Jumalaa päivittäin (1. Kor 1:4; 1. Tess 1:2). Tässä meillä olisi paljon oppimista. Varmaan taustalla on juutalaisten tapa alkaa päivä suuren Jumalan ylistyksellä. Tapa säilyi kristikunnassa halki vuosisatojen ja tänä päivänä se näkyy kanonisissa rukouksissa (mm. Rukoileva kirkko).

Ef:n välittämät sanat Jumalan armosta perustuvat valtaviin ja syvällisiin näkymiin. Jumala oli suunnitellut pelastuksen Kristuksessa ennen maailman luomista ja myös valinnut meidät omikseen Kristuksessa. Näin meidät kaikki on määrätty Jumalan lapsiksi Jumalan tutkimattoman tahdon mukaan. Ihmettelemme, miksi meidät on kutsuttu ja miksi Pyhä Henki on taivuttanut meidät uskomaan Herraan. Näin on kuitenkin käynyt ja siitä me voimme vain kiittää Jumalaa.

Kauniimmin ja selkeämmin uskomme perustaa on vaikea sanoa kuin Ef 1:7: "Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä." Kun tämän löydämme, olemme löytäneet elämäämme järkkymättömän kalliopohjan.

Jakeet 9-14 ottavat jo käsiteltäväksi kirjeen alkuosan pääaiheen: Kristuksen sovitustyö on tehnyt yhdeksi juutalaiset ja pakanat. Näin kaikki pakanakristityt ovat saaneet omakseen Jumalan aluksi vain Israelille lupaaman perintöosan. Tämän asian varmistaa meille Pyhän Hengen sinetti, pyhä kaste. Se on meillä takuuna siitä, että meillä on perintö, lunastus, anteeksianto ja kaikki taivasten aarteet.

Efesolaiskirjeen ensimmäinen luku tuo esille kirjeen selittämisen ilon ja vaikeuden. Kirje on sanomattoman kaunis, valtavan suurilla ajatuksilla ladattu ja tekstiin syventyvälle kuvat alkavat kulkea. Samalla esille vyöryvät asiat ovat niin suuria, että niiden käsitteleminen yksitellen on tässä yhteydessä mahdotonta. Onneksi kirjeen alkuosa hyvin paljon kertaa Jumalan suurta pelastussuunnitelmaa ja voimme tyytyä nyt vain niihin palasiin, jotka irtoavat valtavasta ja herkullisesta leivästä kaikkein helpoiten.

Ef 1:15-23 Uskovaisen olisi opittava tuntemaan Jumala!

Tämä teksti vie meidät rukouskammioon Paavalin kanssa. Hän muistaa jatkuvasti seurakuntia ja kiittää siitä armosta, jota nämä saavat nauttia. Samalla hän rukoilee, että seurakunta voisi oppia paremmin tuntemaan uskonsa perustan. Nyt on syytä olla tarkkana. Kyse ei siis ole nyt siitä, että täysin jumalaton oppisi tuntemaan Kristuksen. Paavali puhuu siitä, miten uskoon tulleiden olisi opittava tuntemaan Jumalan rakkauden suuruus. Seurakunnissa tunnetaan sittenkin vain mitätön murto-osa Jumalan kirkkaudesta ja voimasta.

Jakeiden 19-23 mukaan meidän uskomme on vaikuttanut Jumalan valtava pelastusteko. Hän herätti kuolleista Kristuksen ja korotti hänet oikealle puolellensa taivaassa. Hän on nyt yhdessä Isän kanssa kaiken näkyvän ja näkymättömän Herra, ei ainoastaan tässä maailmanajassa vaan myös tulevassa. Saatana tarjosi aikanaan Jeesukselle murto-osaa tästä kaikesta kiusatessaan häntä (Matt 4:8-10). Nyt Saatanan valta on murskattu. Me näemme jo nyt uskossa, että Kristus hallitsee tässä maailmassa. Hän on seurakunnan pää ja me kaikki yhdessä muodostamme hänen ruumiinsa (tähän palataan 5. luvun lopussa). Tämän kaiken on saanut aikaan Jumalan hyvä tahto meihin. Siinä eikä meissä itsessämme on meidän toivomme perusta.Luvun jälkipuolella nousee esille asia, joka tuo esille Efesolaiskirjeen ominaislaadun. Paavali odottaa, että uskovaiset ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan. Tämä antaa meille paljon pohdittavaa. Vankilan syvyyksistä kuulemme Jumalan rakkauden ylistyksen. Kirjoittaja on oppinut tuntemaan Jumalan ja hänen käsittämättömän rakkautensa. Siksi katkeruus ei saa hänessä valtaa, vaan hän tahtoo innoissaan ja haltioituneena johdattaa lukijoitaan suuren salaisuuden tuntemiseen. Jumalalla olisi kirjeen saajille tarjolla enemmän kuin mitä he ovat tajunneet. Mitä tällä on sanottavaa meille?

Mekin olemme masentuneita ja laiskoja uskossamme, koska meiltä on jatkuvasti piilossa Jumalan rakkauden valtavuus ja toivomme ihanuus. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että juuri tässä on meidän uskonelämämme ja koko kirkkomme suuri ongelma. Ei siinä, että emme yritä tarpeeksi, ei siinä, että olemme huonoja todistamaan tai pudonneet pois modernin maailman kehityksestä. Ei kyse ole edes siitä, että meidän pitäisi kokea suuria tunne-elämyksiä tai saada uusia lahjoja. Kyse on siitä, mistä Efesolaiskirje puhuu: Että emme ole tajunneet yhtä murto-osaa siitä Jumalan valtavasta rakkaudesta, josta Kristuksen risti puhuu.

Aloittaisimmeko siis Efesolaiskirjeen opiskelun tästä: Juuri sellaisena kuin olet, Kristuksen ristin tähden ja vain Jumalan rakkauden tähden, sinulla on Isä jonka hyvyyttä, suuruutta ja rakkautta et ole koskaan osannut kuin korkeintaan aavistaa? Ei vaatimuksia, ei kiristystä, ei ehtoja, ainoastaan Jumalan hyvyyttä.

Jos jotain tästä tajuamme, olemme tekemisissä räjähdysaineen kanssa. Kun Hedberg tajusi sen, syntyi evankelinen liike. Kun me tajuamme sen, saattaa meissäkin syntyä liikettä.