Media­kirjasto

Efesolaiskirje kiersi eri alkukristillisissä seurakunnissa ja sitä luettiin ääneen seurakunnan kokousten yhteydessä. Vaikka se oli kiertokirje, siitä löytyy liittymäkohtia Efesokseen. Ilmeisesti Efesoksen seurakunta sai kunnian olla kirjeen ensimmäinen vastaanottaja.

Efesos oli aikanaan huomattava kauppa- ja merenkulkukaupunki, Rooman ja rikkaan Aasian provinssin välisen kaupan ja ylipäänsä idän ja lännen välisen kauttakulkukaupan keskus. Lisäksi siitä oli muodostunut huomattava turistikeskus. Suuri vetonaula, joka houkutteli ihmisiä kaikkialta silloisesta tunnetusta maailmasta, oli Artemiin temppeli. Artemis oli alunperin kreikkalainen metsästyksen jumalatar, josta tuli hedelmällisyyden vertauskuva ja sittemmin hedelmällisyyden jumalatar, jonka palvontamenoihin kuului pyhäkköhaureutta. Seksistä oli sekä sataman että etenkin temppelin ansiosta muodostunut sekä liiketoimintaa että uskontoa. Efesolaiskirje ei ole ainoa UT:n kirje, joka kuvaa pakanallista elämää, mutta satamakaupungin yleisen siveettömyyden huomioiden Paavalin epäsuora pakanuuden kuvaus on sekä havainnollista että ymmärrettävää. Paavalihan mainitsee pakanuuden houkutusvoiman (2:1-3), sen tyhjyyden ja hillittömyyden (4:17-19), sen haureuden, juoppouden, himot jne. (5:3 ss.). Kristittynä eläminen ei ollut sellaisessa ympäristössä helppoa. Uskovat joutuivat helposti kiusaukseen tinkiä Jumalan laista ja selittää sitä tyhjäksi (5:6).

Tämä mielessään Paavali sanelee tekstiä Efesoksen pakanakristityille, jotka olivat aivan äskettäin tulleet Kristuksen yhteyteen. He olivat vaarassa langeta takaisin pakanuuteen.

Kuolemasta... (Ef. 2:1-3)

Efesolaiset olivat ennen olleet hengellisesti kuolleita. Heillä ei ollut ollut yhteyttä Jumalaan, mistä oli seurannut Jumalan tahdon rikkominen. Heitä oli hallinnut persoonallinen paha henkiolento, Saatana. Paavali muistuttaa meitäkin siitä, että tällainen tilanne meillä oli ennen kuin me tulimme uskoon. Me elimme niinkuin ilman Jumalaa eletään. Pidimme sitä ehkä aivan luonnollisena: "Kaikkihan niin tekevät!" Tällä tokaisulla perustellaan kaikenlaista Jumalan tahdon vastaista elämää. Itse asiassa me seurasimme Saatanaa, Jumalan vihollista. Jumalan ja Saatanan välillä ei ole puolueetonta vyöhykettä, "ei kenenkään maata". Paavali puhuu "avaruuden henkivaltojen hallitsijasta" tarkoittaen ilmeisesti samaa kuin myöhemmin (6:12) kirjoittaessaan "avaruuden pahoista hengistä". Siitäkin huolimatta, että pidämme itseämme ja kulttuuriamme sivistyneenä, on olemassa pahoja henkivaltoja. Jumala on ne kerran luonut, mutta ne ovat luopuneet hänestä. Siksi Raamattu puhuu "Perkeleestä ja hänen enkeleistään" ja Saatanan valtakunnasta. Se kaikki ympäröi meitä samalla tavoin kuin ilma. Ellemme kuulu Kristukselle, me olemme alttiina pahuuden voimien vaikutukselle. Ne tunkeutuvat meihin ja tekevät työtään meissä "tottelemattomissa ihmisissä".

Näin eläessään ihminen noudattaa "lihan" eli "Vanhan Aatamin" tahtoa, ja se tietenkin pyrkii saamaan tästä elämästä itselleen irti mahdollisimman paljon - liikevoittojen, sukupuolielämän, uralla etenemisen, ruuan, juoman ja muun tavoiteltavan muodossa. Me elimme kaikki niin, Paavali sanoo. Ei tarvitse olla kyse siitä, mitä sanotaan paheelliseksi elämäksi. Kuitenkin on kysymys elämästä, jossa Jumalan tahdon on syrjäyttänyt meidän oma tahtomme - jonka takana puolestaan on Kapinanlietsojan tahto. Siksi me olimme "luonnostamme", synnynnäisen turmeluksemme, perisyntimme, ansiosta, vihan lapsia.

Me olimme siis kuolleita - poissa todellisesta elämästä, elämästä Jumalan yhteydessä. Mutta sittenkin...!

...Elämään, vain Kristuksen kanssa! (Ef. 2:4-10)

Silloin kun usko horjuu ja on vaikea löytää armollista Jumalaa, on syytä etsiä esille Efesolaiskirjeen toinen luku. Lähes koko luvun taustalla voimme havaita sen vanhan ongelman, että jotkut juutalaiskristityt väittivät jatkuvasti olevansa muita parempia ympärileikkauksen ja lain säädösten noudattamisen ansiosta. Kristuksen kuolema ja ylösnousemus eivät heidän mukaansa riitä pelastuksen perustaksi. Näiden harhaopettajien mukaan ihmisen on tehtävä itsekin jotain ansaitakseen taivaspaikan. Tällaista opetusta ei Paavali kuitenkaan sulata. Efesolaiskirje on kirjoitettu ihmisille, jotka olivat syntyperältään pakanoita, siis ei-juutalaisia. Me saamme siis pitää tässäkin suhteessa kirjettä omana kirjeenämme. Paavali kuvaa toisen luvun ensimmäisissä jakeissa, miten erityisesti me pakanat olimme kaikin tavoin toivottomassa tilassa: Hän sanoo meidän olleen kuolleita rikoksiimme. Kuollut ihminen ei tee enää mitään. Niin emme mekään hengellisesti kuolleina edes hapuilleet Jumalan puoleen. Kuollut mikä kuollut. Siksi on aivan hölmöä esittää, että olisimme olleet jotenkin parempia kuin ne jotka eivät Jeesukseen usko, ja väittää, että me itse teimme jonkinlaisen valinnan tai ratkaisun Jumalan puoleen. Lähtökohta on kaikilla sama. Olimme vihan ja tuomion alla. Ainoastaan Jumala voi herättää kuolleen. Se että elämme uskossa Kristukseen on suuri armon ihme. Jumala kääntyi meidän puoleemme ja siirsi meidät kuolemasta elämään. Se on yksin hänen ansionsa. Ja aina uudelleen toistuu vakuutus: Armosta meidät on pelastettu. Ei hyvien tekojemme tai ratkaisujemme takia. Pelastus on tullut meille täydellisesti meidän ulkopuoleltamme, Jeesukselta. Siksi emme ylpeile omalla hyvyydellämme, vaan kiitämme Jumalan armoa.

Oman pahuutensa ja viheliäisyytensä tuntevalle uskovalle on puhe siitä, että Jumala on jo ennalta määrännyt meidät taivaaseen, suurta evankeliumia. Taivaaseen pääsy ei riipu minun likaisista, epäröivistä ratkaisuistani, vaan Jumala on jo edeltäpäin määrännyt minut lapseuteen hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan (Ef 1:5).

Jae 10 tekee vielä selväksi erään asian: Se hyvä, mitä kristityt tekevät, ei ole lähtöisin meistä itsestämme, vaan Jumalasta. Emme tee hyviä tekoja tullaksemme kristityiksi, vaan teemme hyviä tekoja, koska olemme kristittyjä. Jumalan hyvyys virtaa maailmaan meidän kauttamme. Miten se voisi näkyä tänään meidän elämässämme?

Jakeissa 4-6 Paavali ylistää Jumalaa siitä, miten me nyt saamme olla eläviä Jumalan lapsia. Jos ostamme hammasharjan, niin on paras, että harjaamme sillä hampaitamme. Siihenhän se harja on tarkoitettukin. Viivottimeksi se ei kunnolla sovellu, lattiaharjaksi se on liian pieni (paitsi armeijassa). Samoin, kun Jumala on meidät luonut elämään yhteydessään, niin on kaikista näkökulmista parasta, että elämme sellaista elämää, johon olemme tarkoitetut. Siksi ihmisen olemista voi kutsua elämäksi vain silloin kun eletään Kristuksessa.

Kristus - rauhamme (Ef. 2:11-18)

Efesolaiskirjeen alun pääaihe on meille ehkä hieman outo. Se puhuu siitä, miten Jumala on tehnyt pakanat ja juutalaiset yhdeksi valituksi kansakseen Kristuksen sovintokuoleman perusteella. Aikaisemmin vallitsi viha ja epäluulo pakanoiden ja juutalaisten välillä. Nyt Kristus on purkanut erottavan väliseinän ja molemmat pääsevät samassa Hengessä Isän Jumalan luo. Tämän maailmaa muuttavan tosiasian saivat aikaan Kristuksen veri ja hänen ristinsä. Ristin veri toi rauhan jokaiselle, myös meille.

Kun edellä oli kuvaus ihmisten moraalisesta tilasta ilman Kristusta, niin nyt Paavali kuvaa uskonnolliselta kannalta pakanuuden ja juutalaisuuden eroa. Ympärileikkaus oli vain käsin tehty, siis ulkonainen eroavuus näiden kahden välillä. Toinen ero oli Jumalan valintaan liittyvä tekijä, nimittäin juutalaisten ns. privilegiot (=etuoikeudet) valittuna kansana (vrt. samoin Room. 3:2, 9:4-5 ym). Mutta tämäkään ei ollut pakanoiden varsinainen onnettomuus, vaan se oli tietämättömyyteen perustuva ero Jumalasta (vrt. Apt. 17 Paavalin puhe Areiopagilla "tietämättömyyden ajoista"). Vain tässä kohdassa UT:ssa esiintyy sana atheos, ateisti, jumalaton. Ilman Kristusta ihmiset ovat ateisteja! Huomaa kontrasti jakeissa 12-13 "ilman Kristusta - Kristuksessa".

Tämän luvun toinen "mutta" (13, ed. j. 4 (-38 käännös)) sisältää sekin ilouutisen: kaukana olleet (pakanat) ovat päässeet yhdessä juutalaisten kanssa lähelle. Paavali käyttää Jes. 57:19:n ilmaisuja diasporassa (kaukana) ja Jerusalemissa (lähellä) olevista israelilaisista. Kristuksessa kaikki välimatkat ja -muurit on purettu. "Erottava välimuuri" tarkoittaa eron ulkonaista merkkiä, Jerusalemin temppelialueella ollutta aitaa, joka erotti pakanoiden esipihan vain juutalaisille tarkoitetusta alueesta. Tuo muuri merkitsi todellista vihollisuutta. Siitä on löydetty yksittäisiä kiviä, joihin on kirjoitettu kuolemantuomio niille pakanoille, jotka ylittävät tämän "demarkaatiolinjan". Kyseessä oli muuten ainoa kuolemantuomion täytäntöönpanon oikeus, jonka roomalaiset olivat antaneet juutalaisille. Tämä raja purkautui jo Golgatan tapahtumassa, kun temppelin esirippu repesi merkiksi tien aukeamisesta kaikkeinpyhimpään. Ulkonaisestikin se hävisi v. 70 Jerusalemin hävityksen yhteydessä, siis Ef:n kirjoittamisen jälkeen.

- Mutta myös toinen erottava tekijä, laki pelastuksen tienä "evakuoitiin" (lat!) ristin kautta. Niinpä Paavali aloittaa tämän jakson kehotuksella: "Muistakaa!" - enää ei tarvitse kenenkään Kristukseen uskovan elää alemmuudentunnossa mittenkään inhimillisten rajojen takia, ei rodullisten eikä uskonnollisten.

Kristuksen rauha merkitsee kolmea asiaa: a. Hän on meidän rauhamme (14), kuten jo profeetat ennustivat Messiaasta (Jes. 9:5, Miika 5:4). b. Hän teki rauhan (15) sovittaessaan välirikon Jumalan ja ihmisen välillä, ristin kautta (16). c. Hän julisti ja julistaa rauhaa (17), suloista evankeliumia (Jes. 52:7).

Kristuksen tuoma rauha, sovitus, ilmenee sekä vertikaalisessa (=pystysuorassa) että horisontaalisessa (=vaakasuorassa) tasossa. Synti erottaa meidät sekä Jumalasta että lähimmäisestä. Kristuksen sovitus yhdistää Jumalan ja ihmisen, mutta tuo yhteyden myös ihmisen ja ihmisen välille. Niinpä yksilöiden, kansojen ja rotujen vihamielisyyden ratkaisu on lopulta vain Kristuksessa. Tämän sovinnon esikuvat ovat jo VT:n uhreissa: 1 Moos. 15 Jumalan liitto Abrahamin kanssa uhrin kautta ja 2 Moos. 24 liitto kansan, Israelin, kanssa.

- Huomaa koko kolminaisuuden läsnäolo pelastuksen keskeisissä tapahtumissa (18): Kristuksen kautta pääsy Isän tykö "yhden ja saman Hengen johdattamina".

Jumalan perheväki (Ef. 2:19-22)

Jakeen 19 "vieraat" tarkoittaa maahanmuuttajia, joilta puuttuivat kansalaisoikeudet. Kristuksessa pääsemme Jumalan perheeseen, joka on uusi Israel ja jota koskevat kaikki Jumalan lupaukset niin VT:ssa kuin UT:ssa (profeetat = VT, apostolit = UT). Ks. 1. Piet. 2:9. Kuva perheestä muuttuu kuvaksi rakennuksesta ja temppelistä. "Koko rakennus" voitaisiin kääntää myös "jokainen rakennus", jolloin Paavali viittaisi yksityisten seurakuntien kuulumiseen yhteen ja samaan pyhien yhteyteen, Kristus-ruumiiseen.

Kristus - kulmakivi (Ps. 118:22, Jes. 28:16) on erittäin rikas ilmaisu. Akrogooniaios tarkoittaa itse asiassa kolmea rakennukselle elintärkeätä kiveä: peruskiveä, jonka varassa koko rakennus lepää, kulmakiveä, joka pitää seinät yhdessä ja koossa sekä huippukiveä, rakennuksen korkeinta, kaiken pystyssä ja koossa pitävää kiveä. Tällainen on Jumalan pysyvä rakennus (katoikeeteerion-sana, joka esiintyy vain tässä koko UT:ssa): sen perustana, sen kaikkea koossa ja pystyssä pitävänä tekijänä on yksin Kristus. Hänen ulkopuolellaan ollaan hiekalla, jossa perustukset sortuvat, jossa kaikki kaatuu, särkyy ja putoaa; Matt. 7:24-27, 1 Kor.3:11-. Meidän on kiinnitettävä huomiota siihen, mitä tämä kohta sanoo Kirkosta. Se ei syntynyt ihmisten päätöksellä, kuten erilaiset inhimilliset yhdistykset. Kirkko syntyi Jumalan armopäätöksellä eikä kukaan muu voi koskaan perustaa uutta Kirkkoa. Vain siihen kuulumalla päästään pyhien kansalaisiksi ja liitytään Jumalan perheeseen. Kaste liittää meidät yhteen, pyhään, apostoliseen ja yleismaailmalliseen Kirkkoon. Kirkko on Jumalan lahja meille ja se kuuluu hänen pelastustekoonsa.

Jakson lopun sanat ovat yhtä aikaa varoittavat ja ihanat. Jumala on rakentanut Kirkon omaksi asumuksekseen. Perustana ovat apostolit ja profeetat ja kulmakivenä itse Jeesus Kristus. Koko Kirkon olemassaolo perustuu siis Jumalan tahtoon ja tekoon. Meidän on varottava, ettemme tuo Kirkkoon uutta perustusta suosimalla ihmismielipiteitä apostolisen sanan ja pyhän Raamatun kustannuksella. Jumala ei salli turmella omaa asumustaan. Raamattu on Kirkon perusta.