Media­kirjasto

Kuudennessa luvussa jatkuvat edellisen luvun puolella alkaneet huoneentaulut. Nyt ovat ohjeita saamassa ensin lapset ja isät, sitten orjat ja isännät.

6:1-4 Neljäs käsky kunniaan

Teksti

Kehottaessaan lapsia Ef antaa yksinkertaisen ohjeen ja lainaa neljättä käskyä. Nyt jätetään käskyn lopusta pois viittaus siihen maahan, jonka Herra antoi Israelille. Näin käsky soveltuu yhtä hyvin Vähän-Aasian pakanoille kuin paimentolaisajan heprealaisille. On varmasti syytä muistuttaa, että käsky ei alkuaan kieltänyt niinkään pikkulapsen kiukuttelua, vaan kehotti aikuisia lapsia pitämään huolta ikääntyvistä vanhemmistaan. Tässä kuitenkin näyttää kyse olevan jo selvästi perheen nuorista lapsista ja heidän elämäntavoistaan.

Mielenkiintoinen ja edelleen varsin hyödyllinen on ohje, jonka mukaan isien tulee kasvattaa lapsensa yllyttämättä heitä vihaan. Kuten Jukka Thurén selitysteoksessaan huomauttaa, kyse on ensiksi hyvin konkreettisesta kasvattamisesta eli kristitty ei saanut heittää lastaan tunkiolle kuten pakanat saattoivat tehdä. Ensimmäinen velvollisuus on pitää lapset kotona ja pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan ja hengestään; vasta sitten puhutaan ohjauksesta ja kasvatuksesta. Antiikin aikana ei-toivottu lapsi surmattiin tai jätettiin heitteille, ja sama kohtalo on meidän aikanamme ollut kymmenillä miljoonilla aasialaisilla pikkutytöillä.  Vuoden 1992 käännös sievistelee turhaan ja karttelee epämoderneja sanoja, sillä tarkka käännös kuuluisi näin: "Kasvattakaa lapsenne aikuisiksi. Kurittakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan." (Jukka Thurén). Näin kristillisessä kasvatuksessa tulisi olla kyllin tiukka, mutta ei niin tiukka, että syntyy vihaa. Miten me osaisimme noudattaa tätä ohjetta? Tarvitsemme paljon keskustelua kristillisestä kasvatuksesta.

6:5-9 Orjiako tosiaan?

Merkittävä ero meidän yhteiskuntamme ja Paavalin ajan maailman välillä oli orjuus. Meidän on vaikea käsittää orjan asemaa. Se saattoi olla varsin hyvä tai sietämätön aivan riippuen siitä, millainen isäntä kullakin sattui olemaan. Roomalaisessa oikeudessa orja kuului perheenisännän oikeudenkäyttövaltaan. Se tarkoitti, ettei kenelläkään ulkopuolisella ollut sanomista siihen, miten orjaa kohdeltiin. Orja saattoi joutua kohtuuttomien rangaistusten kohteeksi tai tapetuksi sen mukaan mitä isäntä katsoi oikeaksi. Useimpia isäntiä ohjasivat sovinnaiset tavat eikä järjetön ankaruus. Näihin tapoihin saattoi kuitenkin kuulua esim. joko hetero- tai homoseksuaalinen hyväksikäyttö. Siihen ei välttämättä liittynyt pakkoa, koska se tiesi isännän suosiota. Toisaalta orjan elämä saattoi olla myös varsin rauhallista ja ongelmatonta - kaikki riippui isännästä.

Kristityt orjat (edellinen käännös puhuu palvelijoista) saavat UT:ssa usein ohjeita. Orjuutta järjestelmänä ei kertaakaan kyseenalaisteta sinänsä - vaikka yleisesti inhotut ihmiskauppiaat elävät 1. Tim. 1:10 mukaan julkisynnissä eikä orjuutta kertaakaan sanota Jumalan asettamaksi. Sen sijaan järjestelmä uudistuu sisältä päin: Jumalan silmissä orja on vapaa ja vapaa orja. Ihmisen arvo ei määräydy hänen tehtävästään käsin, vaan Jumalan toiminnasta käsin. Huomio ei kohdistu orjuuteen järjestelmänä, vaan siihen, että erot poistuvat seurakunnan kokoontuessa.

Tyypilliseen tapaan nytkin annetaan ohjeet olla alamainen isännille ja tehdä työt mahdollisimman hyvin. Joka tekee arkista työtään, palvelee Jumalaa. Samoin isännät saavat omat ohjeensa. Jumala on isäntien herra ja jokainen joutuu tekemään tilin hänelle, "joka ei tee eroa ihmisten välillä" - aivan sananmukainen mutta raamattukieleen huonosti soveltuva käännös olisi "Herralla ei ole pärstäkertoimia". Näin siis orja ja vapaa tuomitaan samojen mittapuiden mukaan.

Orjuuden aika on onneksi ohi. Silti tällä tekstillä on välittömät sovellutuksensa meidän elämäämme. Paitsi että ne ohjaavat työntekijän ja työnantajan elämää edelleen ajankohtaisella tavalla, ne kertovat meille tärkeän asian: Arkinen työ on jumalanpalvelusta. Tässä on yksi uskonpuhdistuksen suuri löytö, joka on unohtunut aivan liian usein.

6:10-20 Tosi taistelu

Nyt huoneentaulut ovat päättyneet ja kristittyjen saamat ohjeet kootaan loppukehotuksiin. Mielenkiintoista on nähdä, että nyt puhutaan uudelleen niistä valloista, jotka ensimmäisissä luvuissa julistettiin voitetuiksi. Nyt niihin kuitenkin palataan - ja vasta nyt kristitty voi taistella niitä vastaan. Niin kauan kuin ihminen on erossa Kristuksesta, hän on osaton Jumalasta, kuoleman vallassa ja hänen sisällään vallitsee hautausmaan rauha. Mutta kun Jumala on herättänyt ihmisen elämään, alkaa taistelu. Kuollut makaa, elävä taistelee - ja rukoilee. Koskettavasti sama mies, joka on vankeudesta käsin haltioituneena ja ilman katkeruutta kuvannut Jumalan rakkauden ja salaisuuden sanomatonta suuruutta, pyytää nöyrästi esirukousta voidakseen oikein todistaa Herrastaan ja saadakseen oikeat sanat.

Jumalan sota-asun osat on koskettavasti koottu eri puolilta Vanhaa testamenttia. Lukuun ottamatta yhtä kohtaa kyseessä on todella VT:ssä Jumalan päällään kantama sota-asu, ei ainoastaan Jumalan ihmiselle antama sota-asu. Sitä sovitetaan nyt kristityn päälle. Huomattava on ainakin seuraavat VT:n kohdat - lisäksi puhe Hengen miekasta, Jumalan sanasta, esiintyy Hepr. 4:12.:

"Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan." (Jes. 11:5)

"Vanhurskauden hän puki haarniskaksi ylleen, pelastuksen kypärän hän pani päähänsä, hän pukeutui koston vaatteisiin, kuin viittaan hän verhoutui kiivauteensa." (Jes. 59:17)

"Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: - Sinun Jumalasi on nyt kuningas!" (Jes. 52:7)

"Minun kilpeni on Jumala, hän on vilpittömien auttaja." (Ps. 7:11)

Mitä muuta kaikkea kyseinen kohta opettaakin, saamme lisäksi nähdä, miten Vanha testamentti on myös tuoreiden kristittyjen peruskirja. Vanhan testamentin halveksiminen ei ole kristillinen asenne ja me saamme hävetä sitä, että kolme neljäsosaa pyhästä kirjasta lojuu käyttämättömänä. Ja ennen kaikkea meille tarjottu sota-asu innostaa uudelleen jokaista käymään läpi omaa elämäänsä ja arvioimaan sitä Jumalan sanan valossa. Mitä siinä on sellaista, joka ei sovi yhteen Raamatun kanssa? Miten voisin paremmin tehdä johtopäätöksiä siitä, että Jumala on armahtanut minut ja ottanut minut lapsekseen?

6:21-24 Kirjeen päätös

Mikä seurakunta - tai seurakunnat - sitten meidän Efesolaiskirjeenä tuntemamme kirjeen saivatkaan, saamme nyt vihjeen siitä, miten viesti tuli perille. Kirjeen toi perille Tykikos ("Onnenpoika"), muualtakin UT:sta tuttu Paavalin läheinen vähäaasialainen työtoveri (Ap.t. 20:4, Kol. 4:7). Paavalin työ oli aitoa tiimityötä, jossa työtovereilla oli suurempi merkitys kuin me tällä hetkellä ymmärrämme.

Efesolaiskirje päättyy suppeisiin, kauniisiin toivotuksiin. Armon toivotuksiin, niin kuin se on ollut alusta lähtien armon kirje.