Media­kirjasto

Fil. 01 - 1. luku ja johdanto - Paavali, vanki ja vapaa

18.5.2010 ⟩ Pasi Hujanen

"ROOMA PIENOISKOOSSA"

Filippin kaupunki syntyi vuonna 358 e.Kr., kun Aleksanteri Suuren isä Filippos yhdisti useita alueella sijainneita kaupunkeja yhdeksi ja antoi niille nimen Filippi itsensä mukaan.

Vuonna 42 e.Kr. kaupungin lähellä käytiin Filippoin taistelu, jossa Gaius Julius Caesarin murhanneiden Brutuksen ja Cassiuksen joukot kärsivät tappion Antoniuksen ja Octavianuksen joukoille.

Octavianuksesta tuli keisari Augustus, joka teki Filippistä sotilassiirtokunnan eli kolonian vuonna 31 e.Kr. Samalla kaupungin asukkaat saivat lähes Rooman kansalaisuutta vastanneet etuoikeudet. Kaupunkilaiset olivat hyvin tarkkoja erityisasemastaan.

Kaupunki oli varsin varakas. Aluksi varakkuuden perustana olivat kulta- ja hopeakaivokset, mutta niiden alkaessa ehtyä kaupungin hyvät liikenneyhteydet pitivät elintasoa yllä.

ENSIMMÄINEN PAAVALILAINEN SEURAKUNTA EUROOPASSA

Paavali tuli Filippiin toisella lähetysmatkallaan vuonna 49 tai 50 j.Kr. (Apt 16:11-40). Euroopassa oli ollut kristittyjä jo ennen Filippin seurakunnan syntyäkin; Rooman seurakunta oli syntynyt jo 30-luvulla tai viimeistään 40-luvun alussa. Vaikka Paavali ei siis Filippiin tullessaan tuonutkaan kristillistä uskoa ensimmäistä kertaa Eurooppaan, voimme sanoa, että Paavalin lähetystyö muutti koko Euroopan historian.

Paavali sai toimia kaupungissa vain vähän aikaa ennen kuin hänen oli lähdettävä Tessalonikaan.

Ilmeisesti Filippissä oli hyvin vähän juutalaisia, koska kaupungissa ei ollut synagogaa, vaan Paavali joutui aloittamaan lähetystyönsä joen varrella sijainneesta rukouspaikasta. Siellä kääntyi kristityksi purppuranmyyjä Lyydia perhekuntineen. Filippin seurakunta lienee ollut varsin puhtaasti pakanakristillinen seurakunta.

Paavali ja Silas vangittiin Paavalin ajettua tietäjähengen orjattaresta, joka oli tuonut suuret tulot isännilleen. Vankilassa tapahtui maanjäristys, jonka seurauksena oli vanginvartijan kääntyminen kristityksi.

Toisen ja kolmannen kerran Paavali kävi Filippissä kolmannella lähetysmatkallaan: ensin matkalla Efesoksesta Korinttiin (2 Kor 2:13) ja sitten matkalla Korintista Jerusalemiin (Apt 20:6).

VANKILAKIRJE

Filippiläiskirje on yksi Paavalin neljästä vankilakirjeestä. Ne kaikki on kirjoitettu Paavalin vankeuden aikana: Filippiläiskirje (1:7), kirje Filemonille (jae 1), Kolossalaiskirje (4:18) ja Efesolaiskirje (3:1).

Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, minkä vankeusjakson aikana Filippiläiskirje (ja muut vankilakirjeet) on kirjoitettu. Lähinnä kyseeseen voisi tulla kolme vankeusjaksoa: joko Kesarean, Efesoksen tai Rooman vankeus.

Kesarean vankeus tuskin tulee kysymykseen, sillä sen aikana Paavali tiesi, ettei häntä tuomittaisi, vaan hänen olisi mentävä Roomaan (Apt 23:3-26:32). Filippiläiskirjeessä taas Paavali näkee tuomionsa olevan edessä lähitulevaisuudessa (Fil 1:18-26).

Efesoksen kohdalla ongelmana on se, ettei Apostolien teoissa mainita mitään Paavalin vankeudesta Efesoksessa. Tosin on muistettava, ettei Apostolien teoissa kerrota kaikkea, mitä Paavalille tapahtui. Paavali itse kertoo olleensa monta kertaa vankina (2 Kor 11:23). Kuitenkin Filippiläiskirjeen kirjoittamisajan vankeus näyttää olleen varsin pitkä, ehtihän filippiläisten ja Paavalin välillä olla sen aikana runsaasti yhteydenpitoa.

Rooman kohdalla ongelmana onkin juuri mainittu yhteydenpito, sillä matka Roomasta Filippiin kesti parisen kuukautta. Olisiko niin vilkas yhteydenpito ollut mahdollista noin pitkän matkan yli?

Perinteisesti Filippiläiskirjeen kirjoituspaikaksi on arveltu Roomaa. Tähän paikannukseen liittyy vähiten ongelmia, joten se lienee oikea vaihtoehto. Sen puolesta puhuvat myös maininnat henkivartiostosta (1:13) ja keisarin palveluskunnasta (4:22), jotka kyllä sopisivat Efesokseenkin, mutta huomattavasti helpommin toki Roomaan. Kirje on siis kirjoitettu joskus 60-luvun alkuvuosina (Efesoksesta kirjoitettu kirje olisi kirjoitettu vuoden 55 paikkeilla).

Filippiläiskirje on sydämellisin ja välittömin Paavalin kirjeistä. Kirjeessä apostoli kiittää Filippin seurakuntaa saamastaan lahjasta ja selittää Epafroditoksen sairauden aiheuttamia muutoksia filippiläisten laatimiin suunnitelmiin.

APOSTOLINEN TERVEHDYS Fil 1:1-2

Kirjeen lähettäjinä mainitaan Paavali ja Timoteus. Kuitenkin myöhemmin kirjeessä Paavali on "minä" ja Timoteus "hän" (vertaa esimerkiksi Fil 2:20). Voimme siis täydellä syyllä puhua Paavalin kirjeestä filippiläisille.

Timoteus oli Paavalin mukana toisella lähetysmatkalla, jolloin Paavali perusti Filippin seurakunnan (Apt 16:1-4).

Paavali kutsuu Filippin kristittyjä "pyhiksi". Ei siis pyhimyksiksi vaan pyhiksi. Pyhä-sanaa käytetään Uudessa testamentissa usein kristityistä, kaikkiaan sana esiintyy UT:ssa yli 60 kertaa.

"Pyhä" tarkoittaa ennen kaikkea "Jumalalle erotettu" (vertaa 1 Kor 1:2). Kysymys ei siis ole jostakin ansaitusta ominaisuudesta, erityisen laadukkaan kristillisen vaelluksen mukanaan tuomasta arvonimestä, vaan kaikille kristityille kuuluvasta ominaisuudesta: Jumala on kutsunut jokaisen kristityn ja erottanut hänet maailmasta. Pyhityksen perusta onkin se, että ymmärrämme, mistä meidät on erotettu/kutsuttu, kuka meidät on erottanut/kutsunut ja mihin meidät on erotettu/kutsuttu.

Paavali tervehtii myös "seurakunnan kaitsijoita ja palvelijoita" (jae 1). Näiden kahden sanan kääntämisestä on keskusteltu paljon. Kreikassa jakeessa on sanat, joista johtuvat suomeen sanat "piispa" ja "diakoni". On totta, että alkukirkon aikana "piispojen" ja "diakonien" tehtävät olivat erilaisia kuin vastaavat virat nykyajan seurakunnissa, mutta samalla on muistettava, että kyseisistä viroista historiallisesti seuraavat nykyiset papin, piispan ja diakonin virat.

On selvää, että alusta asti seurakunnissa on ollut johtajat. Pelkkä "Hengen johdatus" ei koskaan ole ollut riittävä, vaan on tarvittu tiettyihin tehtäviin valittuja ja valtuutettuja kristittyjä huolehtimaan seurakunnista.

RUKOUS KASVUSTA KRISTITTYNÄ Fil 1:3-11

Paavali puhuu tässä jaksossa Filippin seurakunnan kolmesta aikaulottuvuudesta: menneisyydestä (jakeet 3-5), nykyisyydestä (jakeet 6-8) ja tulevaisuudesta (jakeet 9-11). Meidän on syytä muistaa nämä kolme ulottuvuutta myös omassa kristittynä vaeltamisessamme.

Menneisyys painaa leimansa koko nykyiseen ja tulevaan elämäämme. Erityisen selvästi tämä tulee ilmi, kun tarkastelemme kahta kristittyä, joista toinen on "kasvatuskristitty" ja toinen "herätyskristitty". Meidän tulisi oppia näkemään, ettei kaikilla ole sama tausta kuin meillä ja oppia myös hyväksymään se, että erilainen tausta painaa erilaisen leiman eri ihmisten elämään.

Menneisyys voi myös houkutella meitä liikaa: "Toista oli silloin, kun..." Jumala ei ole vain historian Herra, vaan hän on ennen kaikkea tämän päivän Jumala. Menneisyyden synnit ovat menneisyyden syntejä, eikä niiden pidä antaa tuhota tätä päivää. Mutta toisaalta emme voi elää menneisyyden siunausten varassa, vaan Jumalalla on uusi armo joka päivälle (5 Moos 33:25,27, Valit 3:22-23).

Tuleva Kristuksen päivä eli Kristuksen toinen tuleminen (ja maailmanloppu, jae 10) ei ole kristitylle mikään uhka, vaan asia, jota tavoitellaan ja odotetaan. Eräs ystäväni sanoi kerran: "Jos me ymmärtäisimme, mistä Jumala on meidät pelastanut ja mihin hän on meidät pelastanut, odottaisimme taivasta paljon innokkaammin kuin nyt teemme!"

Kristittynä eläminen on pysymistä Kristuksessa, sitä että hän tekee työtään meissä (jae 6, vertaa Joh 15:1-11: viinipuuvertaus).

Jakeessa 9 Paavali rukoilee filippiläisille "parempaa ymmärrystä ja harkintaa". Ehkä voisimme puhua arviointikyvystä. Kristityn tulee osata laittaa asiat oikeaan arvojärjestykseen. Monet harhaopit ovat lähteneet siitä, että asioiden arvojärjestys on mennyt sekaisin: siitä, mikä on ehdotonta, on tullut suhteellista, ja siitä, mikä on suhteellista, on tullut ehdotonta (vertaa 1 Kor 10:23-33). Jumala on antanut kristitylle järjen käyttöä varten!

KRISTUS KAIKKI KAIKESSA Fil 1:12-26

Emme voi valita sitä, mitä meille tapahtuu, mutta voimme valita sen, miten suhtaudumme siihen, mitä meille tapahtuu. Kysynkö: "Miksi aina juuri minä?" vai: "Mitä Jumala haluaa tällä opettaa minulle?"

Jakso puhuu meille siitä, että Jumala voi kääntää pahan hyväksi. Paavalin vankeus oli johtanut siihen, että evankeliumi oli levinnyt jopa keisaria lähellä olleisiin piireihin (jae 13, Fil 4:22).

Osalle Rooman kristittyjä Paavalin vankeus ja kahleet olivat kompastuskivi. Vanha perimätieto kertoo, että yksi syy Paavalin tuomitsemiseen kuolemaan oli se, että Rooman kristityt suhtautuivat häneen kielteisesti.

Paavali itse oli avarakatseisempi (jae 18). Häntä ei vaivannut se, että jotkut Rooman kristityt iloitsivat hänen vankeudestaan. Hänelle tärkeintä oli se, että evankeliumi meni eteenpäin.

Tämä on tärkeää myös tänään. Usein puhutaan Suomen kristittyjen "järjestökateudesta": ei jakseta iloita siitä, että toisilla menee hyvin, pikemmin iloitaan siitä, että toisilla kristityillä menee huonosti. Osaisimmepa nähdä sen, ettei toisen kristityn menestys ole minulta pois.

Kuitenkin on syytä huomata, että Paavali puhuu jakeissa 15-18 henkilökohtaisista vioista ja vajavaisuuksista, ei suinkaan väärästä opista. Se, mitä Paavalin vastustajat julistivat, oli aivan oikein. Näillä jakeilla ei voi eikä pidä puolustella tai perustella harhaopin sallimista ja levittämistä

Kirkkohistoria on osoittanut, etteivät vainot ole useinkaan pystyneet tappamaan seurakuntia. "Se, mikä ei tapa sinua, tekee sinut vahvemmaksi!" Suurin uhka kirkolle länsimaissa ei ole vaino, vaan liian hyvät olot!

Onko jae 21 totta meidän elämässämme? Eipä taida olla, mutta silti sen tulee olla päämäärä, jota kohden pyrimme. Ei tavoitteita pidä hylätä sen vuoksi, että ne ovat vaikeasti saavutettavissa!

Jakeessa 26 Paavali puhuu siitä, että hän haluaisi vielä käydä Filippissä. Room 15:23-24:ssä hän suunnitteli menevänsä Roomasta Hispaniaan (eli Pyreneitten niemimaalle = Espanja ja Portugali). Vanha kristillinen perimätieto kertookin, että Paavali vapautettiin ja hän meni Hispaniaan. Pastoraalikirjeet (1 ja 2 Tim sekä Tiit) sen sijaan viittaisivat siihen, että Paavali kävi idässä, ennen kuin hänet vangittiin uudelleen. Ehkä molemmat ovat totta; valitettavasti emme tiedä tarkkaan, mitä Paavalille tapahtui niiden tapahtumien jälkeen, joihin Luukas lopetti Apostolien teot.

TAISTELEVA KRISTILLISYYS Fil 1:27-30

Yksimielisyys (jae 27) on perusta seurakunnan vahvuudelle. Sanotaan, että kaikki historian suurvallat ovat sortuneet sisältäpäin.

Kristittyjen tulee taistella, mutta ei keskenään, vaan maailmaa ja Sielunvihollista vastaan.

Kaikki, mitä meille tapahtuu Kristuksen tähden, on armoa (jae 29). Osaammeko ottaa sen vastaan? Jos emme näe päämäärää - taivasta - emme jaksa vaeltaa kristittyinä silloin, kun vaikeudet tuntuvat painavan meidät maahan.