Media­kirjasto

OLKAA YKSIMIELISIÄ! FIL 2:1-4

Merkki siitä, että ihmiset ovat kristittyjä, on yksimielisyys, joka Paavalin mukaan tulee näkyviin (jae 1): 1. rakkauden lohdutuksena, 2. Hengen yhteytenä, 3. sydämellisyytenä ja 4. laupeutena. Nämä neljä ovat tavallaan yksimielisyyden "hedelmiä", seurauksia yksimielisyydestä. Yksimielisyyden esteiksi voivat nousta (jae 3) 1. itsekkyys ja 2. (turhan) kunnian etsiminen, turhamaisuus. Yksimielisyyden edellytyksiä, ehtoja, taas ovat (jakeet 3 ja 4): 1. nöyryys ja 2. toisen parhaan etsiminen.

Kreikkalaiset ajattelivat, että nöyryys oli ihmisarvoa alentavaa. Myös kuuluisa saksalainen ajattelija Friedrich Nietzsche piti kristillisyyttä "orjamoraalin" edustajana; tämä väärä moraali piti korvata "herramoraalilla". Adolf Hitler puolestaan yritti toteuttaa Nietzschen ajatuksia käytännössä.

Paavali ei kuitenkaan tarkoita nöyryydellä nöyristelyä, kuten jakeiden 5-11 Kristus-hymnistä tulemme huomaamaan.

On hyvä muistaa, että ihmisluonnolle on äärimmäisen vastenmielistä katsoa toisen parasta. Niin tehdään vain silloin, kun ajatellaan sen kuitenkin lopulta hyödyttävän myös itseä. Kristus asetti meille myös suhteessa lähimmäiseen uuden tavoitteen: lähimmäiset eivät pelkästään ole minua varten, vaan myös minä olen lähimmäisiä varten. Kuten Kristus on palvellut minua, samalla tavoin minun on palveltava lähimmäistä.

KRISTUKSEN ALENTUMINEN JA KOROTUS FIL 2:5-11

Tätä jaksoa ei pidä ymmärtää niinkään seurattavaksi tarkoitettuna esimerkkinä, vaan kuvauksena Kristuksen alentumisesta, joka asettaa meidän vaelluksellemme tavoitteen olla saman luonteinen, vaikka emme koskaan pysty Kristusta tässä kohden täydellisesti seuraamaan. Meidän tulee luopua omastamme lähimmäisemme hyväksi samalla tavalla kuin Kristus luopui omastaan ihmisten hyväksi. Tarkoitus ei siis ole tehdä samoja tekoja kuin Kristus, vaan samanluonteisia tekoja.

Tutkijat arvelevat, että Paavali lainaa tässä vanhempaa liturgian osaa, joko kaste- tai ehtoollisliturgiaa. Tämä paljastaa, että jo ennen Paavalia kirkossa uskottiin Jeesuksen ennaltaolemiseen eli pre-eksistenssiin, ristin sovituskuolemaan, Jeesuksen ylösnousemukseen ym. Nämä asiat eivät siis ole vain Paavalin keksintöjä, kuten joskus on haluttu väittää.

Tutkijat myös uskovat Paavalin tehneen ainakin yhden lisäyksen lainaamaansa tekstiin: jakeen 8 "ristinkuolemaan asti". Paavalille Jeesuksen risti oli uskon keskipiste, kaikki kaikessa (vertaa 1 Kor 2:1-5).

On myös hyvä huomata, että Kristuksen alentumisessa tekijänä, subjektina, on Jeesus (jakeet 5-8), sen sijaan korotus on Jumalan työtä (jakeet 9-11). Jeesus tuli maailmaan vapaaehtoisesti kuolemaan ihmisten syntien sovittamiseksi. Tässä on suuri uskonsalaisuus: kuolematon Jumala tuli kuolevaiseksi ihmiseksi. Vertaa myös ortodoksisen kirkon pääsiäisliturgian "kuolemalla kuoleman voitti".

Vaikka Jeesus on jo saanut kaiken vallan, vaikka hän jo istuu Isän oikealla puolella, eivät kaikki vielä tunnusta häntä Jumalaksi. Mutta aikojen lopulla kaikkien on niin tehtävä (jae 11). Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki pelastuisivat. Osa ihmiskunnasta tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen, osa Herrakseen ja Tuomarikseen. Tämän elämämme aika on annettu meille kääntymistä ja uskoa varten, kuoleman jälkeen puolta ei enää voi vaihtaa (vertaa Luuk 16:19-31, rikas mies ja Lasarus).

KRISTITYN ELÄMÄN PITÄISI OLLA UHRI JUMALALLE FIL 2:12-18

Jakeissa 12 ja 13 Paavali esittää vaikean ajatuksen: toisaalta meidän tulee ahkeroida pelastuksen asiassa, toisaalta kaikki on Jumalan armon varassa. Tämä on synnyttänyt paljon vastaväitteitä: joko ei tarvitse tehdä mitään tai sitten pelastus ei ole yksin Jumalan varassa. Ja jos pelastus on yksin Jumalan varassa, eihän Hän voi silloin tuomita ketään kadotukseen.

On hyvä tunnustaa, että järkemme ei voi tätä uskon salaisuutta koskaan ymmärtää täydellisesti. Se on ja jää uskon asiaksi.

Ikävä kyllä paljon opetetaan toisin kuin Paavali: Sinun on tehtävä ratkaisu jne. Tällaiset opetukset tarkoittavat lopulta kaikki samaa: sinun on itse pelastettava itsesi.

Kristilliseen uskoon liittyy kuitenkin Paavalin kuvaama jännite; usko on lahja Jumalalta, mutta tuolla lahjalla on myös vaikutuksia: se saa meidät haluamaan Jumalan tahdon toteutumista omassa elämässämme. Siksi me teemme "työtä pelastuksen asiassa": emme halua rikkoa Jumalan tahtoa. Niinkuin Heprealaiskirje opettaa, Kristuksen sovitusuhri teki kaikki sovitus- ja syntiuhrit tarpeettomiksi (Hepr 7:23-25), mutta yksi uhrilaji jäi jäljelle: kiitosuhrit. Kristitty voi uhrata oman elämänsä kiitosuhriksi Jumalalle, ei kuitenkaan synti- tai sovitusuhriksi.

On hyvä muistaa, että hyvän tekeminen on myös pahan karttamista. Näin on pelastuksen asiassakin: joko teemme sellaista, joka estää pelastumistamme tai sellaista, joka edistää sitä.

Paavali tuo esiin myös toisen piirteen kristittyjen vaelluksesta: se ei vaikuta vain kristityn omaan jumalasuhteeseen, vaan sillä on vaikutuksensa myös ulkopuolella oleviin. Elämämme, vaelluksemme, on todistusta. On sanottu, että kristityt ovat viides - ja luetuin - evankeliumi. Paavali käyttää tästä todistajantehtävästä hyvää kuvaa: se on valona loistamista - kristityt ovat majakoita, jotka johtavat elämän merellä seilaavia laivoja (=ihmisiä) turvalliselle reitille, joka vie perille taivaaseen.

Tästä kaikesta voisi käyttää Room 12:1:n ilmaisua: "Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla."

KUOLEMA ON VOITTO

Paavali varoittaa lukijoitaan: seuraava viesti Roomasta voisi olla viesti hänen kuolemastaan. Mutta siitä ei kannattaisi masentua, Paavali oli valmis uhraamaan henkensä evankeliumin tähden (jakeet 17 ja 18). Pikemmin Paavali pelkäsi sitä, että hänen työnsä voisi valua hukkaan (jae 16). Apostoli ei ollut etsinyt omaa kunniaansa, vaan Jumalan kunniaa.

Oliko Paavali ylihengellinen? Eikö ihminen aina pelkää kuolemaa? Voimme vastata kahdella näkökulmalla: 1. Paavali oli saanut nähdä, että huonoinkin taivaassa on parempaa kuin paras maailmassa (vertaa 2 Kor 5:1-10). 2. Paavali tunsi Jumalan ja Hänen tahtonsa. Hän tiesi, ettei hänelle tapahtuisi mitään pahaa, jos Jumalan tahto vain saisi tapahtua hänen elämässään. Nämä kaksi näkökulmaa ovat hyviä "johtotähtiä" meidänkin elämällemme.

PAAVALIN TYÖTOVEREITA FIL 2:19-30

Jälleen kerran saamme vain välähdyksenomaisesti nähdä jotakin, josta mielellämme tietäisimme enemmänkin. Paavali oli kokenut tappioita: osa työtovereista ei ollut osoittautunut luottamuksen arvoisiksi. Millä tavalla he olivat Paavalin pettäneet, jää epäselväksi. He olivat olleet kiinnostuneempia omista asioistaan kuin Paavalista tai Jeesuksesta ("kaikki ovat kiinnostuneita vain omasta edustaan eivätkä Jeesuksen Kristuksen asiasta", jae 21).

Valitettavasti ihmisistä ei ole 2000 vuoden aikana tullut yhtään parempia. Yhä tänäänkin me joudumme pettymään myös kristittyihin. Siksi on tärkeää, ettemme rakenna uskoamme heikolle perustalle, vaan haluamme katsoa yksin Jeesukseen (vertaa Matt 7:24-27). Hän ei petä meitä koskaan.

Oli Paavalilla kuitenkin yksi uskollinen työtoveri: Timoteus, jonka hän lähettäisi Filippiin, kunhan vain ensin saataisiin Paavalin oikeudenkäynti loppuun, jotta Timoteus voisi viedä mukanaan myös tiedon Paavalin tuomiosta.

Sen sijaan filippiläisten rahalahjan Paavalille tuoneen Epafroditoksen apostoli lähettäisi heti takaisin kotiin. Ilmeisesti Epafroditos vei myös Filippiläiskirjeen mukanaan. Paavali ymmärsi, että monet kristityt Filippissä saattoivat olla tyytymättömiä Epafroditokseen, olihan ollut tarkoitus, että hän olisi toiminut Paavalin palvelijana ja työtoverina. Mutta sairastuminen ja koti-ikävä olivat muuttaneet tilannetta siinä määrin, että Paavali katsoi Epafroditoksen palvelevan häntä parhaalla tavalla kirjeen perilleviejänä. Hälventääkseen filippiläisten pettymystä Paavali antoi Epafroditoksesta hyvän todistuksen (jakeet 25 ja 29-30).

Me ihmiset teemme suunnitelmia, mutta niiden toteutuminen jää Jumalan varaan. Näyttää siltä, että Paavali itsekin oli muuttanut suunnitelmiaan: enää hän ei aikonut lähteä Roomasta Hispaniaan (Room 15:23-29), vaan toivoo pääsevänsä tapaamaan Makedonian kristittyjä (jae 24). Tämä ei silti tarkoita sitä, ettemme saisi suunnitella elämäämme, vaan sitä, että suunnitelmat on tehtävä varauksella "jos Jumala suo" (vertaa Jaak 4:13-15).