Media­kirjasto

Jumalan viha ja ihmiskunta  - Johdanto ja luku 1

Roomalaiskirjeen merkitys

Mikään Raamatun kirja ei taida olla meille luterilaisille yhtä tärkeä kuin Paavalin kirje Roomalaisille. Se on todellinen Kirkon aarre, joka on ohjannut kirjoittamisestaan lähtien koko kristikuntaa ja antanut suunnan Kirkon uskolle ja elämälle. Kirje käsittelee erinomaisen selkeästi ja perusteellisesti evankeliumia Kristuksesta. Sen opiskeleminen yhdessä on hyvin mieluisa tehtävä. On sanottu, että Roomalaiskirje kannattaisi opetella vaikka ulkoa. Siihen käytetty aika ei olisi hukkaan heitettyä; tämä kirje on todellakin koko Raamatun pääkappale ja ihanin helmi sen helminauhassa.

 

Paavali ja Rooman kristityt

Rooma oli koko silloisen maailman keskus, jonne kaikki uskonnot ennemmin tai myöhemmin tulivat. Noihin aikoihin itä oli rikas ja sitä hallitseva länsi köyhä, ja maailmaa hallitseva Rooma eli idästä tulevilla viljakuljetuksilla. Kauppiaat ja merimiehet levittivät hyviä kulkuyhteyksiä käyttäen kristinuskoa kaikkialle Välimeren maihin, pian myös Roomaan.
   Paavali ei ollut Rooman seurakunnan perustaja, eikä hän ollut kirjeen kirjoittamiseen mennessä koskaan vieraillut siellä. Emme tiedä juuri mitään Rooman seurakunnan varhaisista vaiheista. Sen perustajakin on jäänyt meiltä tuntemattomaksi. Kesti aikansa, ennen kuin seurakunta alkoi jättää jälkeänsä esim. hautakirjoituksiin ja arkeologiseen materiaaliin. Jotakin kuitenkin voimme sen historiasta arvailla.

Ensimmäisenä helluntaina mainittiin joidenkin kieli-ihmeen kokeneiden tulleen Roomasta (Ap.t. 2:10). Ap.t. 6:9 puhuu vapautettujen orjien synagogasta, jossa varmasti on ollut väkeä myös Rooman huomattavasta juutalaisväestöstä.  Roomassa eli noihin aikoihin varovaisesti arvioiden 50 000 juutalaista, joista merkittävä osa oli saanut Rooman kansalaisuuden vapautuessaan orjuudesta. Juutalaisyhteisön yhteydet Jerusalemiin olivat tiiviit. Heidän käyttämänsä kieli oli laajalti kreikka, joka oli myös yli sadan vuoden ajan Rooman kristillisen seurakunnan valtakieli. Historioitsija Svetonius kertoo, että keisari Claudius karkotti vuonna 49 Roomasta juutalaiset, jotka mellakoivat ”Chrestuksen yllyttäminä”. Nimet Chrestus ja Kristus äännettiin samoin. Siksi on perustellusti oletettu, että historioitsija on sekoittanut asioita: juutalaisten mellakoiden syynä oli Kristuksen evankeliumi, kun kristittyjä juutalaisia ajettiin ulos synagogista. Evankeliumi tunnettiin siis Roomassa viimeistään vuonna 49 ja todennäköisesti huomattavastikin aikaisemmin, jopa 30-luvulla. Rooman kristillinen seurakunta astuu ensimmäisen kerran julkisuuteen v. 64, jolloin keisari Nero laittoi Rooman palon kristittyjen syyksi ja teloitti heitä julkisesti.

Paavali ei siis ole perustanut Rooman seurakuntaa eikä tunne sitä henkilökohtaisesti, vaikka hän tunsi monia Roomassa olevia kristittyjä (Room. 16). Ilmeisesti Rooman kristityt eivät muodostaneet yhtä suurta seurakuntaa, vaan useita pienempiä, ja niitä olivat nähtävästi alusta alkaen johtaneet Vanhan testamentin hyvin tunteneet juutalaiset. Paavali puhuttelee kirjeessään sekä pakanoita että juutalaisia; ilmeisesti seurakunnan perusväri on ollut juutalaiskristillinen. Vaikka hän kuitenkin puhuu usein selvästi Mooseksen lain tunteville (esim. Room. 7:1), hän suuntaa välillä suoraan sanansa pakanakristityille (esim. ”Teille, pakanoille, …”Room. 11:13).

 

Koska Roomalaiskirje on kirjoitettu?

Roomalaiskirjeessä Paavali katsoo jo julistaneensa evankeliumia koillisen Välimeren seuduilla ja suunnittelee työtä Roomassa ja sieltä käsin Hispaniassa (nyk. Espanja ja Portugali). Tämä tekee selväksi, että kirje ei ole peräisin apostolin lähetystyön alkuvaiheilta. Lisäksi Paavali kertoo matkustavansa Jerusalemiin viemään pakanakristittyjen kokoamaa avustusta alkuseurakunnalle (15:25). Kirje Roomaan on siis laadittu juuri ennen tätä keväällä 55 tai 56 tehtyä matkaa, jonka alkamisesta kertoo Ap.t. 20. Paavali on kirjoittanut kirjeensä Korintista, missä hän oleskeli ennen matkaansa (Ap.t. 20:2). Tähän viittaa myös se, että hän suosittelee roomalaisille Korintin satamakaupungin Kenkrean diakonissaa Foibea (Room. 16:1).

 

Miten ymmärtää Roomalaiskirjettä?

Roomalaiskirjeen ymmärtäminen vaatii tavalliselta Raamatun lukijalta ennen muuta aikaa. Kirjettä on vaikea ymmärtää lukemalla palanen sieltä täältä. Tarvitaan kärsivällisyyttä, hieman isompia kokonaisuuksia ja mahdollisesti hieman kokeneemman apua. On tärkeää löytää Paavalin ajatuksenkulku ja ymmärtää, miksi hän kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Useimmiten se aukeaa hetken pohtimisen jälkeen helposti. Tämän lisäksi on suostuttava opiskelemaan muutamia perusasioita ja sukeltamaan Paavalin omaan aikaan.  

Kirkon piirissä Roomalaiskirjettä luetaan syystä kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta sitä luetaan hyvin ajattomasta näkökulmasta, kysyen yksinkertaisesti miten ihminen pelastuu. Tästä näkökulmasta aukeaa ajaton Jumalan ja ihmisen välinen suhde. Synti ja armo, taivas ja helvetti ja meidän edestämme annettu Kristus eivät muutu vuosisatojen ajan. Toisaalta Roomalaiskirjettä on hyvin kiehtovaa lukea historiallisena dokumenttina. Kuka kirjoittaa, millaisia olivat lukijat, millaisessa tilanteessa silloin elettiin ja miksi juuri nämä asiat otettiin esille? Roomalaiskirje avaa aarteensa ja niitä riittää.

Muutamat perusasiat auttavat avaamaan kirjettä uudesta näkökulmasta ja itse asiassa sitä on kokonaisuutena mahdoton ymmärtää ilman niitä. Paavalin aikoihin juutalaisuus oli vahvasti kansallinen uskonto ja tästä näkökulmasta maailmassa oli kahdenlaisia ihmisiä, juutalaisia ja Jumalasta osattomia pakanoita. Juutalaisuuden keskeinen piirre oli usko yhteen Jumalaan ja hänen antamaansa Mooseksen lakiin, jota uskoon sitoutuneet noudattivat pikkutarkasti. Paavali oli pakanoiden apostoli eikä hänen mukaansa kristityiksi kääntyneiden pakanoiden tarvinnut noudattaa lain kaikkia käskyjä. Tämä aiheutti huomattavia ristiriitoja paitsi suhteessa juutalaisiin myös Kirkon sisällä, juutalaisten ja pakanoiden välillä.  Välit Mooseksen lain puoltajien ja vapaan evankeliumin edustajien välillä olivat Roomalaiskirjeen kirjoittamisen aikana kiristyneet, minkä Galatalaiskirje ja Korinttilaiskirjeet selvästi osoittavat. Mahdollisesti tätä heijastavat myös Svetoniuksen mainitsemat mellakat.

Paavali kirjoittaa roomalaisille maltillisesti ja harkiten. Tällä kertaa hänellä ei olekaan tarvetta käsitellä väärinkäytöksiä seurakunnassa kuten Galatalaiskirjeessä ja Korinttilaiskirjeissä. Tämän vuoksi hän tahtoo kuunnella lukijaa ja ottaa rauhallisesti huomioon mahdolliset vastaväitteet. Paavali esittää roomalaisille evankeliumin, jota hän saarnaa pakanoille. Juuri siksi Roomalaiskirje on meille todellinen Paavalin testamentti.

Paras Roomalaiskirjeen selitysteos on Jukka Thurénin, Roomalaiskirje (Sley-kirjat 1994). Tämä kuten muutkin Thurénin erinomaiset kommentaarit sisältyy tietokoneohjelmaan Kirkon aarteet.

 

 

 

Kirjeen aloitus 1:1-7

Paavali liittää tapansa mukaan kirjeen tavanomaiseen päällekirjoitukseen, preskriptiin, laajoja lisäyksiä. Tässä kohdin kiinnittää huomiota erityisesti Paavalin jakeissa 3-4 lainaama Roomalaiskirjettä vanhempi Kristus-hymni. Sanoja ei tule käsittää niin, että Jeesuksesta olisi tullut Jumalan poika vasta ylösnousemuksessa. Paavali tekee esimerkiksi Filippiläiskirjeessä (2:5-11) selväksi, että Jeesus oli ennen maailmaan tuloansa Isän luona. Tämänhän opimme myös meille rakkaasta Johanneksen evankeliumin esipuheesta (Joh. 1).

Jakso 3-4 on vaikea ymmärtää ja vaikeasti käännettävissä. Kirkkoraamatun käännös on pahoin epäonnistunut. Jaksossa on eri aikakausina nähty käsitys, että Jeesus oli tavallinen ihminen siihen asti, että Jumala herätti hänet kuolleista ja adoptoi hänet Pojakseen (adoptianistinen käsitys). Vanhan hymnin sanat ovat saattaneet siihen suuntaan viitatakin. Paavalin kirjeessä sanat sanovat muuta: Jeesuksen persoonaa katsotaan kahdesta näkökulmasta, alennuksen ja korotuksen näkökulmasta. Yhdestä näkökulmasta Jeesusta katsottaessa nähdään yksi puoli, toisesta toinen. Inhimillisen olemuksensa mukaan (”lihan mukaan”, kata sarka) hän syntyi ihmiseksi Daavidin kuningassukuun, hengen puolesta hän on ylösnousemuksen jälkeen Herraksi korotettu Jumalan poika. Kristuksen tiestä Jumalan Pojaksi jakeet eivät kerro.

Käännökseksi SLEY:n raamatunkäännöksen palauteryhmä ehdotti alkutekstin sanontoja mahdollisimman vähän tulkitsevasti: "Inhimillisen olemuksensa puolesta hän syntyi Daavidin jälkeläiseksi; pyhyyden Hengen puolesta hänet asetettiin ylösnousemuksessa Jumalan Pojaksi, jossa on voima."

Tervehdys ja aiheen ilmoittaminen 1:8-17

Paavali sijoittaa useimmiten heti preskriptin jälkeen kirjeisiinsä kiitoksen Jumalalle (samoin esim. 1. Kor. 1:4-9). Hän kertoo kiittävänsä Jumalaa muistaessaan seurakuntia. Paavali rukoili ilmeisesti päivittäin seurakuntien puolesta ja kiitti Jumalaa. Juuri tällainen säännöllinen kiitos ja ylistys on meidän joukossamme pahasti sammunut. Yrittäisimmekö jaksaa alkaa päivämme kiitospsalmilla – huomisaamun vaikka ihanalla psalmilla 103? Näin tekivät juutalaiset ja näin ovat tehneet Kirkon suuret opettajat.

Tervehdittyään Rooman seurakuntaa Paavali ilmoittaa kirjeensä pääaiheen: hän tahtoo puhua Kristuksen evankeliumista, jossa on pelastus kaikille ihmisille. Kristittyjen kesken on toteutunut Habakukin ennustus, kun Kristuksen omat elävät uskon vanhurskaudesta. Paavali avaa pelin keskittymällä osoittamaan, että sekä pakanat että juutalaiset ovat syntisiä. Tämä näkökulma on välttämätön edellytys Roomalaiskirjeen evankeliumin ymmärtämiselle. Pakanoista Paavali selviytyy melko helposti, he kun eivät tunne Jumalaa.

Miten Jumalasta voi tietää? 1:18-32

Pakanat, Jumala ja Jumalan viha 1:18-32

Tämän jakson äärellä on tärkeä löytää Paavalin ajatuksen kulku ja seurata sitä tarkoin: Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään, mutta ihmiskunta on kääntänyt selkänsä Jumalalle. Vastaavasti Jumala on kääntänyt selkänsä sille ja hylännyt sen syntielämään, kulkemaan kohti lopullista tuomiotaan.  Jumala-tuntemuksen puute on siis sulkenut jokaisen ihmisen tuhon ja Jumalan vihan alle.

Jumala on luonut koko maailman ja hänen valtavat luomistyönsä puhuvat väkevää kieltä Luojastaan. Jumala on niin voimakkaasti läsnä luomakunnassaan, että jokaisen ihmisen pitäisi jo pelkän luomakunnan todistuksen perusteella kumartaa yksin häntä, suurta Luojaa.  Tässä kohdassa Paavali puhuu siis siitä, mitä suomalaisessa kristillisyydessä on tavattu sanoa yleiseksi ilmoitukseksi ja maailmalla useimmiten ”luonnolliseksi teologiaksi”. Jumala on tunnettavissa teoissaan. Näemme Jumalan suuruuden luonnossa, kansojen kohtaloissa ja omassa elämässämme, vaikka kukaan ei puhuisi meille Jumalasta.  Maailmassa ei ole yhtään niin jumalatonta kansaa, ettei sen keskuudessa uskottaisi johonkin korkeampaan voimaan. Kaikki yritykset kitkeä tätä uskoa ihmisten sydämestä ovat olleet tuloksettomia. Vaikka joku liittyisikin sydämessään ateistien uskonlahkoon, valtaosa ihmisistä uskoo sittenkin johonkin.  Paavali liittyy vahvaan vanhatestamentilliseen ja juutalaiseen perintöön: Taivaat julistavat Jumalan kunniaa ja luonto saarnaa Luojastaan (esim. Ps. 8 ja 19). Juutalaisessa raamatunselityksessä Abraham nimenomaan päätteli luomakunnan perusteella, että on olemassa vain yksi ainoa Jumala, maailman Luoja, ja hylkäsi pakanoiden itselleen valamat jumalakuvat.

Nyt kuitenkin Paavali antaa iskun tälle ihmiskunnan luonnolliselle tiedolle Jumalasta. Aluksi ihmisillä oli kyllä mahdollisuus luomakunnan tarkasteluun perustuvan tiedon perusteella oppia tuntemaan Jumala ja antaa hänelle kunnia. Kuitenkaan he eivät palvelleet Jumalaa vaikka hän oli ilmoittanut itsensä luomistyössään. Sen sijaan he ovat palvelleet epäjumalia ja hylänneet ainoan oikean Jumalan. Siksi Jumala on myös hylännyt heidät. Näin koko ihmiskunta on luonnostaan täysin toivottomassa tilanteessa: ihminen on hylännyt Jumalan ja Jumala ihmisen, ja ihmiskunta kulkee kohti Jumalan vihan päivää. Ihminen ei voi koskaan eikä milloinkaan löytää Jumalaa, ellei Jumala muuta tätä tilannetta. Inhimillinen viisaus tai oikea elämäntapa eivät ketään auta. Elipä ihminen miten jalosti hyvänsä tai oli hän miten älykäs tahansa, Jumalaa hän ei opi tuntemaan ilman Jumalan ilmoitusta, pyhää Raamattua.

Jakeen 23 sanat on ymmärrettävä hyvin konkreettisesti: Ihmiset hylkäsivät Luojansa ja alkoivat palvella kuvapatsaita, jotka oli tehty ihmishahmoisiksi tai lintujen tai käärmeiden muotoisiksi. Paavalin aikana ihmiset näkivät temppeleissä ihmishahmoisia jumalankuvia, egyptiläisten pyhiä ibislintuja tai Asklepioksen pyhän symbolin, käärmeen. Ihminen kuitenkin voi kääntyä myös muunlaisen itse tekemänsä epäjumalan puoleen – omatekoinen jumala ei ole ollenkaan välttämättä metallista valettu.

Ihmiskunta on siis kääntänyt selkänsä Jumalalle ja eksynyt pois hänen yhteydestään. Jumala on kääntänyt selkänsä ihmiselle. Kaiken ytimessä on Jumala-suhteen katkeaminen. Tässä maailmassa Jumala on salattu Jumala. Me emme voi nähdä häntä, emme voi kuulla hänen ääntään ja käsityksemme hänen tahdostaan on sumentunut. Tällä on karmeat seuraukset.

 

Seuraukset ihmiskunnan erehdyksestä

Ihmiset ovat siis hylänneet Jumalan ja eksyneet pois hänen tieltään. Tämä ei ole jäänyt vaille seurauksia. Jumala on hylännyt ihmiskunnan elämään synnissä. Paavali antaa murhaavan mainetodistuksen ihmisestä jakeissa 29-32. Jumalan hylkäämisestä seuraavat kaikki mahdolliset synnit ja niiden mukanaan tuoma kurjuus.

Paavali ottaa esimerkiksi karkeasta synnistä homoseksuaalisuuden (1:26-27). Se oli Paavalin aikoihin juutalaisten silmissä loistava esimerkki. Välillä se on ollut hyvin huono esimerkki, mutta nyt se näyttää taas palvelevan yhtä hyvin kuin Paavalin aikana. Mooseksen lain perusteella juutalaiset tiesivät, että homoseksi oli Jumalalle kauhistus, jota hän ei tahdo sietää. Kuitenkin erityisesti sivistyneet ja viisaat kreikkalaiset näkivät siinä erityisen jalostavan ja kauniin elämänmuodon. Olisiko Paavali siis voinut omana aikanaan ottaa parempaa esimerkkiä siitä, miten sokea ihmiskunta on: se mikä on Jumalan edessä raskas synti ja luonnotonta, on ihmisten mielestä ’paitsi hyväksyttävä myös kaunis asia.  Sitä mukaa kun kristinusko muutti eurooppalaista moraalia, esimerkki kävi jatkuvasti huonommaksi ja niin oli viime vuosisadan lopulle asti. Tällä hetkellä esimerkki tekee selväksi juutalaisen ja kristillisen ja tämänhetkisen länsimaisen moraalin eron ja toimii siis taas samoin kuin Paavalin aikana.

Muutamat selittäjät ovat painottaneet, että Paavali puhuu ”vaihtamisesta” ja katsovat hänen uskoneen, että jokainen homoseksiä harrastava on tietoisesti ”vaihtanut” käyttäytymisensä. Takavuosina joku koettikin tehdä eroa niiden välillä, jotka ovat homoseksuaaleja ja niiden välillä, jotka ovat vaihtaneet heterosuhteensa homosuhteisiin. Teennäinen tulkinta kaatuu viimeistään siihen, että Paavali puhuu vaihtamisesta myös epäjumalanpalveluksen kohdalla. Silloin hän ei tarkoita että jokainen pakanakansojen jäsen olisi tietoisesti vaihtanut elävän Jumalan palvelemisen vaikkapa Juppiterin kumartamiseen eikä tarkoita, että vain tietoisesti palveluksensa kohteen vaihtaneet olisivat syyllisiä epäjumalanpalvelukseen. Paavali torjui päättäväisesti niin avioliiton ulkopuoliset heteroseksuaaliset suhteet kuin kaikki homoseksuaaliset suhteet.

Kirkossamme on keskusteltu paljon homoseksuaalisuudesta ja ympäröivän yhteiskunnan asenteet ovat muuttuneet nopeasti, muutamassa vuosikymmenessä.  Siitä ei ole epäilystä, etteikö Raamattu kieltäisi erittäin selvästi ja ankarasti homosuhteita. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että Raamatun sanomaa on korjattava kristillisen anteeksiantavaisuuden nimessä. Jotkut ovat puolestaan puhuneet rakkaudettomasti – se on ollut varmasti kovaa kuunneltavaa poikkeavuudestaan kärsiville. Tämä lain saarna on koskettanut vain harvoja seurakuntalaisia. Muut ovat voineet luulla olevansa toisia parempia, ja se on karkea erehdys. Vaikka homoseksi on kyllä esimerkki, se on vain esimerkki ihmisen eksymisestä.

Homoseksuaalisuuden suhteen pätee sama kuin kaikkien muidenkin Raamatun kieltämien asioiden kohdalla. Meillä kullakin on omat erityisheikkoutemme, kellä ahneus, kellä omahyväisyys, kovuus tai itsekkyys. Kuitenkaan emme saa hyväksyä näitä taipumuksia itsessämme. Meidän on tunnustettava omat syntimme synneiksi ja taisteltava niitä vastaan. Tätä meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. Meidän tukenamme on itse Herra Jeesus, joka tuntee heikkoutemme ja armahtaa horjuvia. Ei hän meitä tahdo tuomita, vaan rakastaa ja sietää käsittämättömästi meidän huonouttamme. Juuri tässä on käyttövoima taistelussa syntiä vastaan: tärkeintä on, että tulemme aina uudestaan pyytämään lankeemuksiamme anteeksi ja saamaan uutta voimaa uuteen yritykseen.

Kysymys homoseksistä on tällä hetkellä kuuma ja se vie helposti niin lukijan kuin selittäjänkin sivuun isosta kuvasta, jota Paavali piirtää.  Ihmiskunta on hylännyt Luojansa ja sen jälkeen Luoja on hylännyt ihmiskunnan elämään synnissä. Siksi koko maailma on sitä mitä se tällä hetkellä on, paikka jossa vihataan, uhataan, riistetään ja tapetaan. Erityisen tärkeää on huomata, että Paavali luettelee pitkän listan erilaisia syntejä eikä säästä ketään. Yli koko ihmiskunnan tulee viimeisenä päivänä Jumalan oikeamielinen viha, joka tuomitsee erotuksetta koko maailman. Paavalin ensimmäinen isku ihmisen luuloteltua hyvyyttä vastaan on vienyt meidät puhumaan omista helmasynneistämme. Ne ovat meille paras todistus siitä, että Paavali on oikeassa: koko ihmiskunta ja me sen mukana olemme omassa varassamme syntisiä, Jumalan vihan alla, ja sen vuoksi tarvitsemme Kristusta. Armon evankeliumiin päästään kuitenkin vasta myöhemmin, kolmannessa luvussa.