Media­kirjasto

Room. 02 - Juutalaisetkin ovat syyllisiä

10.1.2011 ⟩ Erkki Koskenniemi

Paitsi pakanat myös juutalaiset  ovat syyllisiä - luku 2

Ensimmäisessä luvussa syvennyimme siihen, miten Paavali osoitti kaikki pakanat syntisiksi Jumalan edessä. Heidän tilanteensa paljastui kauheaksi: koska he olivat hylänneet Luojansa, oli Jumala hylännyt heidät syntiseen elämään. Siksi pakanakansat eivät koskaan enää voi oman viisautensa avulla löytää Jumalaa. He ovat täydellisesti ja auttamatta synnin ja tuomion kahleissa ja matkalla kohti Jumalan vihan päivää.

Tämä Paavalin murhaava arvio koskee aluksi vain pakanoita. Ulkopuolelle jää se joukko, jonka kanssa Jumala on tehnyt liiton ja jolle hän on antanut lakinsa, eli juutalaiset. Heitä ei siis näytä koskevan yksikään ensimmäisen luvun tuomitseva sana. Paavali on kuitenkin osoittamassa, että poikkeuksetta koko ihmiskunta on synnin vallassa ja Jumalan armon tarpeessa.  Toisen luvun tärkein tehtävä onkin osoittaa, että juutalaisetkin ovat syntisiä ja ansaitsevat sen perusteella vain Jumalan vihaa. Juutalaiset mainitaan tosin suoraan vasta jakeessa 17, mutta Paavalin mielessä he ovat selvästi alusta alkaen. – Tämä jakso jatkuu kolmannen luvun puolelle ja siksi sen jakeet 1-8 on syytä käsitellä toisen luvun yhteydessä.

 

Mitä meille kuuluu juutalaisten syntisyys?

Joku saattaa ihmetellä, miksi me enää haaskaamme aikaa juutalaisten syntisyyden tarkastelemiseen. Onhan meillä omassamme tarpeeksi ja lisäksi aihe saattaa tuntua vieraalta meidän omalle elämällemme.  Nyt olemme kuitenkin tutkimassa Roomalaiskirjettä ja sen ajatuksenkulkua. Meidän on lisäksi muistettava, että Uusi testamentti kutsuu Kirkkoa usein Jumalan uudeksi Israeliksi. Israel on siksi meille esikuva. Se on sekä kehottamassa hyvään että varoittamassa pahasta. Israel on vetänyt päälleen Jumalan vihan ja saanut paljon kuritusta. Paavali muistuttaa, ettei Jumala varmaan tule olemaan sen lempeämpi uudelle Israelille kuin vanhallekaan, jos uusikin ryhtyy kapinalliseksi. Meidän tulee oppia lihallisen Israelin erehdyksistä. Siksi myös Roomalaiskirjeen toinen luku on luettava tarkoin.

 

Lain pelastustie 2:1-11

Tässä kuten muutamassa muussa kohdassa (erityisesti Room. 10) Paavali kuvaa selkeästi lain pelastustien. Se on jokaiselle hyvin ymmärrettävä asia, myös sille, joka ei pidä itseään oikeastaan kristittyinä. Yksinkertaisesti sanottuna Jumala antaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Ne jotka ovat tehneet hyvää, saavat häneltä kirkkautta ja kunniaa ja iankaikkisen elämän. Ne jotka rikkovat Jumalan tahdon saavat tuskan ja ahdistuksen. Tämä on rautainen tekojen laki: Jumala maksaa sinulle palkan tai antaa sinulle rangaistuksen sen mukaan oletko elänyt hänen mielensä mukaan vai et. Ydinsana on jakeen 11 sana prosopolempsia, joka tarkoittaa yksinkertaisesti pärstäkerrointa. Jumala ei toimi kuin epäreilusti numeroita antava opettaja eikä hän siis aseta juutalaista ja pakanaa eri viivalle. Teot ratkaisevat, ei kuka niitä tekee.

Ei tarvitse olla juutalainen ihmetelläkseen, miten törkeästi ihmiset elävät. Ihminen saattaa nykyäänkin päätään pyöritellen hämmästellä mihin maailma on menossa. Hänestä tuntuu usein siltä kuin kaikki ylevä ja hieno olisi vedetty lokaan ja kaiken pilkkaaminen nostettu suurimmaksi hyveeksi. Hän on aivan varmasti oikeassa ja juuri näin juutalaisetkin katsoivat pakanoiden hillitöntä menoa. Mutta nyt Paavali ampuukin kovilla: ei riitä, että ihminen näkee muiden synnit ja puutteet. Juuri se joka näkee toisten puutteet, on velvollinen elämään prikulleen Jumalan tahdon mukaisesti. Muuten hän on kummallinen olento; katsoo sivusta paheksuen toisten törkeilyä, mutta tekee itse aivan samoin, ainoastaan hieman hienommin ja hillitymmin. Ja jos joku herättää Jumalan vihan, se on tekopyhä hurskastelu. Ihminen luulee olevansa muita parempi, vaikka tosiasiassa on ihan samaa pohjasakkaa kuin muutkin. Sitäkö Jumala sietäisi? ”Jumala ei tee eroa ihmisten välillä!”

 

Jumalan tahdon tunteminen ei auta mitään 2:12-16

Juutalaiset olivat saaneet Mooseksen lain ja he tunsivat siis Jumalan tahdon. Jumalalle näyttää kuitenkin olevan yhdentekevää, tietääkö ihminen toteuttavansa hänen tahtoaan vai ei, kunhan hän vain niin tekee. Ja toisaalta, mitä hyötyä ihmiselle on siitä, että hän tietää Jumalan tahdon mutta ei noudata sitä? Näin juutalaiset ovat sittenkin samassa veneessä pakanoiden kanssa. Heiltä ei viime kädessä kysytä sitä, ovatko he tunteneet Jumalan pyhän tahdon vai eivät. Heiltä kysytään, ovatko he noudattaneet sitä.

Me kristityt emme varmaan kuuntele Paavalin kovia sanoja juutalaisista hymy suupielessä. Aivan samat sanat kuuluvat myös meille. Oletko ehkä joskus ajatellut, että tavalliset ihmiset jotka eivät välitä mitään Jumalasta ovat parempia ja ystävällisempiä kuin uskovaiset? He saattavat ottaa toisen huomioon paremmin, puhua vähemmän toisista pahaa tai olla nopeampia palvelemaan. Meidät tulisi tuntea rakkaudesta joka levittää Jumalan läsnäoloa maailmaan. Mutta entä jos tiedämme Jumalan tahdon, mutta emme noudata sitä?

 

Jumalan nimi tulee pilkatuksi 2:17-29

Paavali jatkaa armotonta puhettaan juutalaisista. Kyllä he ovat Jumalan tahdon tunteneet, mutta eivät ole noudattaneet sitä. He ovat esiintyneet sokeiden taluttajina ja ymmärtämättömien opettajina. Opettajat olisivat kuitenkin tehneet oikein, jos he olisivat antaneet vielä yhden neuvon: Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä opetan. Nyt he ovat olleet innokkaita puhumaan Jumalasta. Eivät he olleet sitä salanneet, että he ovat Jumalan seuraajia. Tällä on ollut tyly seurauksensa. Jokainen juutalaisia sivusta katsonut on nauranut partaansa. Jos palvelijat ovat noin tekopyhiä ja pahoja, millainen mahtaa olla Jumala, jota he palvelevat. Näin pakanat ovat Jumalan omien takia pilkanneet itse Jumalaa. Olisi ollut parempi, että juutalaiset eivät olisi maininneetkaan Jumalaansa, koska heidän elämänsä teki elävän Jumalan naurunalaiseksi.

Paavali puhuu myös ympärileikkauksesta. Lihaan tehty ulkonainen merkki ei tee kenestäkään Jumalan kansan jäsentä. Sydämessä täytyy olla tapahtunut sellainen muutos, joka näkyy. On sivuseikka, onko joku ympärileikattu vai ei: tärkeää on vain se, että Jumala on häneen tyytyväinen.

Onko tämä meille liian tuttua asiaa, jotta osaisimme nauraa sille? Millaisen kuvan olemme antaneet Jumalastamme? Ovatko naapurimme ja työtoverimme tajunneet meidän seurassamme, että Jumala elää ja vaikuttaa meissä? Vai ovatko he saaneet aihetta vetää suuta hymyyn: eivät ne uskovaiset ole sen parempia kuin muutkaan. Eivät meidän elämämme ole varmaan monessakaan aiheuttanut kovin suurta kiinnostusta sellaista voimanlähdettä kohtaan, joka tekee ihmisestä noin rakastavan ja hyvän.

Eikö juutalaisille siis ole hyötyä Jumalasta? 3:1-8

Kolmannen luvun alussa Paavali jatkaa vielä puhettaan juutalaisista. Tätä aihetta Paavali käsittelee laajemmin lukujen 9-11 kohdalla ja on viisasta menetellä samoin. Paavalin muutamat terävät huomautukset on kuitenkin syytä ottaa huomioon jo nyt. Ensiksikin jokainen toisen luvun tarkoin lukeva kysyy, onko Paavalin mukaan juutalaisesta syntyperästä ja liitosta mitään muuta kuin haittaa – sen vuoksihan syntinen ihminen tuomitaan vain muita ankarammin. ”Paljonkin, kaikin tavoin”, sanoo Paavali, mutta ei vielä juuri yksilöi mitä kaikkea. Toiseksi hän kysyy, onko Jumala toiminut kansansa parissa aivan turhaan, jos juutalaiset kuitenkin ovat syntisyytensä takia hänen vihansa alla. Paavali ajattelee syvällisesti: ei Jumalan toiminta muutu sillä vääräksi, että ihmiset ovat pahoja. Päinvastoin jopa ihmisten pahuus tuo ilmi vain hänen kunniaansa: noin pahasti ovat menetelleet juutalaiset, vaikka Jumala ei ole antanut siihen mitään aihetta. Siksi jää jäljelle tosiasia, että yksin Jumala on pyhä ja ihmiset pahoja. Jopa syntimmekin tuo siis esille Jumalan kunniaa. Kaikkien ihmisten on määrä osoittautua syntisiksi ja Jumalan yksin pyhäksi ja luotettavaksi.  Paavali kuitenkin varoittaa tekemästä syntiä ajatellen, että Jumala kääntää sen hyväksi ja saa siitä kunnian. Jotka näin järkeilevät, tulevat saamaan Jumalan vanhurskaan tuomion.


Mitä siis opimme?

Paavali onnistuu osoittamaan juutalaiset yhtä syntiseksi joukoksi kuin pakanatkin. Oikeastaan he ovat vielä pahempia, koska heidän syntinsä saa muut pilkkaamaan Jumalan pyhää nimeä.

Samalla me olemme nähneet selvästi, että meidän kristittyjen asiat ei ole kunnossa. Meillä täytyy tosiaankin olla ihmisille joku muu viesti vietävänä kuin se, että me tiedämme miten kunnon ihmiset elävät. Onneksi seuraava luku vie siihen viestiin.