Media­kirjasto

Saman ruumiin jäseniä - luku 12

Paavali on nyt käsitellyt loppuun vanhurskauttamisopin ja siihen suoranaisesti liittyvät kysymykset. Kertaamme: Aluksi hän tahtoi osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi Jumalan edessä. Sen jälkeen hän alkoi kolmannesta luvusta lähtien puhua uskonvanhurskaudesta. Viimeksi hän käsitteli Israelin paatumuksen aiheuttamaa ongelmaa; onko Jumala hylännyt oman kansansa vanhurskauttaessaan pakanat uskon kautta? Koko tämä laaja vyyhti on nyt selvitelty. Paavali siirtyy kokonaan toiselle alueelle käsitellen tästä eteenpäin kristityn ihmisen elämää.

Järjestys on yleensäkin Paavalin kirjeissä juuri tämä. Ensin hän puhuu siitä, mitä olemme saaneet lahjaksi Jumalalta, ja vasta sen jälkeen hän alkaa puhua kristillisestä vaelluksesta (näin myös Efesolaiskirjeessä ja Galatalaiskirjeessä). Tämä ei ole sattuma. Kaikki meidän hyvät tekomme ovat vain seurausta siitä, että Jumala on ensin rakastanut meitä. Me saamme yksin Jumalan armosta Kristuksen kuoleman tähden syntimme anteeksi ja Jumalan lapsen aseman. Siihen yhteyteen ei tule sotkea puhetta oikeanlaisesta elämästä. Mutta kun pelastuksemme asia on selvitetty juurta jaksain, on muistutettava siitä, mihin Kristuksen rakkaus meitä velvoittaa. Me rakastamme, koska hän on rakastanut meitä.

Maailmaan mukautumatta Jumalaa palvelemaan 12:1-2

Paavali alkaa kristillistä vaellusta koskettelevat ohjeensa juhlallisella kehoituksella. Koska Jumala on rakastanut meitä ja armahtanut meitä, meidän tulee antaa itsemme eläväksi uhriksi hänelle. Sen jälkeen kun Kristus lyötiin ristille ja herätettiin kuolleista, yksikään ihminen ei saa elää enää vain itselleen. Nyt on aika lähteä palvelemaan Jumalaa iloisin mielin ja kysellen hänen tahtoaan. Meidän tulee jatkuvasti kysellä, mihin hänen pyhä sanansa velvoittaa meitä. Toinen mahdollisuus on "mukautua tämän maailman(ajan) menoon". Lienee helppo ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Koska muillekaan ihmisille Jumala ja hänen sanansa ei merkitse mitään, miksi minun pitäisi ryhtyä uimaan vastavirtaan. Mutta vastavirtaan Paavali tässä juuri meitä kehottaa uimaan. Joka kumartaa Kristukselle, kääntää takalistonsa maailmalle.

Kristuksen ruumiin jäsenet 12:3-8

Paavali jatkaa muistuttamalla siitä, että Kirkko on Kristuksen ruumis. Tämän syvällisen kuvan kohtaamme useassa muussakin kohdassa (1 Kor. 12; Gal. 3:27; Ef. 5:22-32; Kol 1:19). Meidät on kasteessa liitetty Kristukseen. Näin meistä, monesta ihmisestä, on tullut yksi elävä olento, Kristuksen ruumis. Tämä on meidän seurakunnallisen yhteiselämämme perusta. Me kaikki yhdessä olemme yksi toimiva yksikkö. Meidän asiamme on vetää yhtä köyttä ja olla samalla asialla. Kaikille meille on annettu omat lahjamme, ja olemme erilaisia ihmisiä. Ja heikkoja kun olemme, näemme helposti tärkeäksi vain sen, mikä on meille itsellemme rakasta. Muiden taipumukset tai toivomukset kaikuvat kuuroille korville. Jos Jumala on antanut meille jonkun erityisen armolahjan (Paavali puhuu tässä myös niistä) paisumme helposti leuhkoiksi, emmekä enää ymmärrä muita. Jos jollakin on jokin virka tai tehtävä – oli se sitten paimenen virka tai erityinen armolahja tai kyky johtaa vaikkapa raamattupiiriä – hänen on katsottava yhteistä parasta. Kristuksen seurakunnassa saa kyllä sooloillakin, mutta kaiken on palveltava seurakunnan kasvua ja yhteistä sopua.

Meidän seurakunnissamme on paljon oppimista tässä asiassa. Aivan liian usein kaikki pyörii liiaksi pappien ympärillä. Paimenen virka on suuri lahja seurakunnalle ja sitä on arvostettava, mutta se ei ole suinkaan ainoa. Miten ihmeessä me voisimme oppia jakamaan vastuuta ja tulla yhdeksi toimivaksi yksiköksi, kuten Jumalan on tarkoittanut? Varmaan ei olisi kovin huono idea aloittaa maallikkovastuun kantamista ja yleisen pappeuden periaatteen toteuttamista omasta kodista: kotihartaudet tulisi taas saada kunniaan, improvisoidut lauluseurat toimimaan siellä missä muutama kristitty kohtaa toisensa ja kummilasten kristillinen kasvatus normaalitapaukseksi. Sillä tavoin oppisimme varmaan maallikkoina kantamaan yhä enemmän vastuuta Kristuksen seurakunnasta. Se olisi suuri siunaus koko kirkollemme.

Usko synnyttää toimivan rakkauden 12:9-21

Paavali antaa useita ohjeita, joiden ydin on kristillisen rakkauden säilyttäminen. Voimme antaa paljonkin ohjeita toisillemme. Jos kuitenkin pidämme mielessämme vain tietyt säännöt ja velvoitteet, emme vielä elä kuten Jumala toivoisi meidän elävän. Vasta sitten kun sydämessämme asuu rakkaus toista ihmistä kohtaan, alamme olla Jumalan lähettiläitä maan päällä. Silloin emme kysy täytyykö meidän ja onko meidän pakko. Silloin sydämessämme asuu Jeesus Kristus, joka palvelee lähimmäistämme silloinkin kun ei ole pakko. Tällainen rakkaus tuo sydämeen veljellisen hellämielisyyden ja sen asenteen, että tahtoo kunnioittaa toista ihmistä ja pitää häntä arvossa. Nyt viimeistään ymmärrämme, miksi kristillisestä elämästä puhutaan vasta nyt. Ei se sovi yhteen näiden kolmannen luvun sanojen kanssa: "Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia". Tällaisia me olemme itsessämme, mutta meissä asuva Jeesus voi vuodattaa sydämeemme todellisen rakkauden. Tämä tapahtuu vasta kun hän on ottanut meiltä pois kivisydämen ja antanut tilalle uuden sydämen. Vasta nähtyämme hänen rakkautensa meihin me voimme oppia palvelemaan toista ihmistä.

Usein asetetaan vastakkain rakastaminen ja Jumalan käskyjen pitäminen. Toiset lukevat tämän ajattelutavan mukaan Raamattua kuin lakikirjaa. Toiset taas ymmärtävät, että Jumalan käskyt voi kyllä ylittää, jos vain rakkaus sitä vaatii. Tässä käsityksessä on paljon oikeaa ja hyvää. Ei rakkaus katso lakipykäliä, vaan palvelee ja etsii aina uusia tilaisuuksia auttaakseen lähimmäistä. Pelkkä raamatunlauseiden tarkkailu ei vielä välttämättä merkitse muuta kuin moralismia: todellinen uhrautuva rakkaus voi vielä puuttua. Mutta silti on vaarallista asettaa Jumalan sana ja kristillinen rakkaus vastakkain. Me uskomme, että Jumala on meitä suurempi ja viisaampi. Siksi me olemme myös sidottuja hänen sanaansa ja käskyihinsä. Emme me saa niitä ylittää ja kuvitella niin rakastavamme muita entistä paremmin. Meidän rakkauttamme ohjaavat Jumalan hyvät säännökset. Jumala pystyy kyllä vastaamaan sanastaan paremmin kuin me rakkaudestamme.

Monien hyvien ohjeiden ohessa Paavali puhuu siitä, miten kristittyjen pitäisi elää rauhassa ja sovussa kaikkien ihmisten kanssa, jos se vain suinkin on mahdollista. Hän alleviivaa kahteen otteeseen, että kristityt eivät saa itse kostaa kärsimiään vääryyksiä. Tämän kaiken taustalla ovat ilmeisesti kristittyjen kokemat vainot. Näihin aikoihin ei ollut menossa koko Rooman valtakuntaa kattavaa vainoa. Sen sijaan yleinen vihamielisyys kristinuskoa kohtaan saattoi purkautua milloin ja miten hyvänsä. Tässäkin tilanteessa Paavali vaatii kristityiltä mielenmalttia. Pahaa ei saa kostaa pahalla. Me emme saa ryhtyä ulvomaan sutena susien joukossa. Kaikissa tilanteissa on jätettävä tilaa Jumalan tuomiolle. Hän on oikeamielinen tuomari ja ainoa, jolla on oikeus tuomita. Kristittyjen asia on koettaa voittaa paha hyvällä.

Paavalin viesti vaikeuksien keskeltä saattaa meidät noloon asemaan. Me olemme hyvinsyötettyjä kristittyjä, joita juuri kukaan ei välitä vainota, mitä nyt joku joskus vähän vinoilee. Jos tahtoo olla rauhassa, voi mennä kirkkoon virkistymään tai tulla kotiin ja nostaa jalat pöydälle. Ei tarvitse luulla, että joku tulisi taloamme polttamaan siksi, että olemme Jumalan omia. Miten meidän rakkautemme kestää tämän hyvinvoinnin koettelemukset? Monellako meillä on työpaikalla ristiriitoja, joissa on kaulaamme myöten mukana? Monellako meistä on naapurin kanssa suukopua tai jäätävät suhteet? Entä mikä on tilanne kotonamme? Jaksammeko pyytää ja antaa anteeksi, palvella ja rakastaa vai suutummeko, nalkutammeko ja olemme ärtyneitä? Paavalin sanat 12. luvun lopussa ovat ylevät ja jalot. Useimmille meille ne ovat pelkkää sanahelinää. Ne on yritettävä panna toimeen arkielämän keskellä. Silloin Jumalan valtakunta saa sijaa tässä pahassa ja syntiin langenneessa maailmassa. Ja yrittäessämme noudattaa Jumalan tahtoa ainakin ymmärrämme olevamme syntisiä ihmisiä, ja tarvitsemme Kristusta syntiemme sovitukseksi.

Summa: Tämän luvun opetuksen voisimme tiivistää lyhyeeseen vertaukseen. On kahdenlaisia kristittyjä. Toiset ovat kuin ihmisiä, jotka tahtoisivat mielellään käydä suutarista ja tekevät siksi jatkuvasti kenkiä. He miettivät jatkuvasti, kuinka paljon heidän pitäisi tehdä eri kokoisia ja erilaisia kenkäpareja voidakseen käydä suutarista. Tällaisten kristittyjen elämä on yhtä suorittamista, jatkuvaa elämää huonon omantunnon alla. Sitten on toisia kristittyjä, jotka ikäänkuin ajattelevat, että he nyt tietenkin tekevät kenkiä, koska he ovat kerran suutareita. Tällaisella kristityllä asiat ovat oikeassa järjestyksessä. Kristus teki sinusta Jumalan lapsen ja siksi sinun tehtäväsi on elää niin kuin Jumalan lapsi elää. Elämälläsi, töilläsi ja kyynelilläsi et tee itseäsi Jumalan omaksi – sen teki Kristus sinun edestäsi Golgatalla.