Media­kirjasto

Kuka kuuluu Jumalan kansaan? - luku 2

Jo Ensimmäisen Pietarin kirjeen ensimmäinen luku opetti meille jotakin tämän kirjeen erityisluonteesta. Kirjeessä vaihtelevat vuorotellen ihana evankeliumi ja sitä seuraavat kehotukset. Tämä vuorottelu kulkee myös toisen luvun halki.

Kristityt - kuninkaallinen papisto 2:1-10

Ensimmäiset kaksi jaetta ovat yhteenvetoa siitä, mitä edellä on sanottu. "Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti." Koska tämä on totta, kristittyjen on oltava niin kuin pikku lapset. Vastasyntynyt ei tyydy vesipulloon, ei mihinkään muuhun kuin aitoon tavaraan. Aivan samoin on tehtävä myös kristittyjen: Emme saa suostua mihinkään muuhun kuin aitoon Jumalan sanan maitoon. Jos meille tarjoillaan väärennettyä tavaraa, tulkoon koko talo täyteen meteliä!

Juhlallinen kehotusosa alkaa muualta Raamatusta tutulla kuvalla: Kristus on kulmakivi. Aluksi hänet tosin hylättiin, mutta sitten hänet ymmärrettiin koko Jumalan valtakunnan rakennuksen ytimeksi. Näin hahmottuu kuva Kristuksen Kirkosta, jossa jokainen kristitty on yksi kivi ja osa Jumalan rakennusta. Sama kuva Jumalan rakennuksesta ja ihmisistä sen osana esiintyy myös Efesolaiskirjeen toisessa luvussa. On ihmiselle sanomaton kunnia saada olla osa Jumalan temppeliä.

Kirjeen kirjoittaja menee vielä pitemmälle: Kristitty ei ole ainoastaan kivi temppelissä, vaan samalla myös temppelin pappi. Eikä nyt tässä yhteydessä ole kysymys ainoastaan muutamista seurakunnan jäsenistä, vaan koko Jumalan kansasta. Sanan taustalla on Jumalan puhe Israelin kansalle (2. Moos. 19:6). Tämä kohta on syytä tutkia tarkemmin:

5. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, 6. mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.\' Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille."

Nyt on kyse tärkeästä asiasta, joka kannattaa oppia: Jumala valitsi itselleen yhden kansan, Israelin. Tekemällä niin hän ei suinkaan hylännyt kaikkia muita kansoja. Israel on päinvastoin kuin pappi kansojen joukossa ja sen tulee kaiuttaa kaikille Jumalan hyvyyttä. Aivan samoin myös Jumala valitsi Abrahamin ja sanoi samalla, että hänessä tulevat kaikki kansat siunatuiksi. Yhtä kansaa ei valita muiden kustannuksella vaan muita varten.

Mooseksen saama sana kohdistuu kirjeessä pakanakansoista koostuvalle kristittyjen joukolle, johon kirjoittaja soveltaa myös Hoosean kirjan lupauksen (Hoos. 3:23). Hoosean kirja on tärkeä myös muualla Uudessa testamentissa. Puhuuhan siinä Jumala kansalle jonka Jumala vastoin kaikkia odotuksia kutsuu omaksi kansakseen (Hoos. 1-2).

Meidän keskellämme on mennyt pahasti sekaisin puhe pappeudesta ja paimenen virasta. Meidän olisi uudelleen opittava, että Jumalan sanan mukaisesti on olemassa erikseen toisaalta 1) kaikkien kristittyjen yleinen pappeus, 2) toisaalta paimenen virka.

1. Kaikkien kristittyjen yleinen pappeus merkitsee sitä, että kaste on papiksivihkimys. Jokaisella kristityllä on oma tehtävänsä Jumalan valtakunnassa. Sen etsiminen ja hoitaminen Jumalan sanan mukaisesti on haaste: Olet lastesi ainoa äiti tai sisaresi ainoa veli; olet työpaikkasi ainut tunnustava kristitty; olet saanut laulun lahjan tai tehtäväsi on levittää hyvää kristillistä lehteä. Jumalan valtakunnassa työtä riittää kaikille!
2. Paimenen virka on tunnustuksemme mukaan Jumalan asettama. Siitä puhutaan esim. 1. Piet. 5 ja Ap.t. 20. Sanat (paimen, vanhin, kaitsija) vaihtelevat, mutta asia on sama: Jumala kutsuu yhden ihmisen kantamaan vastuuta omasta seurakunnastaan. Virka on armolahja (Room. 12:7), ja sen haltijalta edellytetään ennen muuta uskollisuutta. Meidän keskellämme ovat joutuneet alennustilaan sekä yleinen pappeus että paimenen virka. Tarvitsemme todellakin parannusta!

Kristitty maailmassa 2:11-12

Pietari jatkaa kehotuksiaan. Ensimmäiset kaksi jaetta ovat yleisluontoisia ja ne sisältävät suuren ja tärkeän perustelun kaikelle. Kristitty ei ole kotoisin tästä maailmasta, vaan hän on täällä aina ja välttämättä muukalainen. Taustalla on varmaan ajatus erämaassa vaeltavan Jumalan kansan muukalaisuudesta. Jumala kielsi heitä rakentamasta kiinteitä taloja niin kauan kuin he olivat matkalla. Oli elettävä teltassa niin kauan, kunnes Jumala johti kansansa Luvattuun maahan. Myös me kristityt olemme matkalla; olemme kahden maailman kansalaisia, matkalla kohti iankaikkista kotia. Matkallamme joudumme jatkuvasti ristiriitoihin niiden kanssa, joiden ainoa aarre on tämä maailma ja kaikki, mitä se tarjoaa.

Tällä kohdalla joudumme jatkuvasti tutkimaan itseämme. Miten hyvin me olemme pitäneet mielessämme sen, että emme ole kotoisin tästä maailmasta? Saammeko mahdollisesti hävetä Jumalan edessä?

Kristitty ja esivalta 2:13-17

Yhtä niukoin perusteluin kuin Paavali (Room. 13) ja yhtä itsestäänselvyytenä Pietari sanoo, että kristityn on oltava alamainen esivallalle. "Herran vuoksi" sanoo Pietari, "sillä esivalta on Jumalan palvelija" sanoo Paavali. Järjestys ja esivalta ovat sanomattoman suuri Jumalan lahja. Mikäli esivalta unohtaa olevansa Jumalan palvelija, se saa aikanaan Jumalalta rangaistuksen. Kristitty ei kuitenkaan saa ryhtyä kapinoimaan sitä vastaan. Apostolien teoista (5:29) opimme kuitenkin, että esivalta ei saa vaatia kristittyjä toimimaan Jumalan sanaa vastaan. Siinä tapauksessa meidän on toteltava Jumalaa enemmän kuin ihmisiä.

Näemme, että varhainen Kirkko opetti saumatta kuuliaisuutta esivallalle. Me suomalaiset emme joudu ylivoimaisten ongelmien eteen. On tosin ammatteja (ainakin esim. abortin tekemiseen velvoitettavat erikoislääkärit), joihin kristitty ihminen ei hyvällä omallatunnolla voi ryhtyä. Useimmat meistä eivät kuitenkaan joudu ylipääsemättömiin vaikeuksiin valitessamme, olisimmeko kuuliaisia Jumalalle vai esivallalle. Useimmiten – kuten esimerkiksi veroja kierrettäessä – joudumme huonoihin väleihin sekä esivallan että Jumalan kanssa.

Kristitty palvelijana 2:18-25

Jos me suomalaiset pääsemme nykyään vähällä tunnustaessamme Kristusta, asia saattoi olla selkeästi toisin kirjeen kirjoittamisen aikana. Erityisen koville saattoivat joutua palvelijat. Heidän isäntänsä saattoivat inhota sydämestään kristinuskoa ja määrätä orjansa tekemään mitä hyvänsä. Silloin kävi helposti niin, että kristitty sai selkäänsä syyttä, pahaa tekemättä. Mitä ihmettä silloin piti tehdä? Pietari ottaa esille Kristuksen esimerkin. Meidän rakas Herramme ei pitänyt kiinni omasta kunniastaan. Hän oli synnitön ja nuhteeton, mutta siitä huolimatta hän ei vastannut syytökseen syytöksellä. Hän ei vihannut eikä uhannut, vaan jätti itsensä Jumalan haltuun. Näin hän kantoi harteillaan koko maailman synnit ja antoi meille kaikille esikuvan: Juuri näin tulee myös Kristuksen omien toimia. On parempi joutua kärsimään syyttä kuin syystä.

Kirjeen ohjeet ovat meille vieläkin kovaa luettavaa. Jaksammeko me ollenkaan ottaa huomioon Herran sanoja? Saamme kerrata perusasiaa: Tässä niin kuin kaikissa muissakin asioissa voima tulee yksin Jumalalta. Meidän asiamme on katsoa Kristusta ja hänen rakkauttaan. Tämä rakkaus sitten saa meissä aikaan muutoksen, jota me itse emme pysty saamaan aikaan. Ehkä silloin voisimme jopa unohtaa jonkin loukkauksen ja vääryyden?