Media­kirjasto

Seurakunta valvoo - luku 5

Seurakunta ja sen kaitsijat 5:1-5

Monien UT:n kirjeiden tapaan 1.Piet sisältää ohjeita eri elämäntilanteissa oleville kristityille. Tässä jaksossa saavat ohjeita ensin seurakunnan paimenet ja sitten koko seurakunta.

Seurakunnan paimenien ohjeet ovat suppeudessaan mielenkiintoiset. Heille ei kerrota, mitä heidän pitäisi tehdä (vain että heidän on kaittava seurakuntaa niin kuin paimen kaitsee lammaslaumaa), vaan miten heidän pitäisi tehtävänsä hoitaa. He eivät saa toimia tehtäviinsä pakotettuina, vaan tehtävä on valittava vapaaehtoisesti. He eivät saa ajatella rahaa ja saamaansa palkkaa, vaan heidän on tehtävä työtään sydämensä halusta. Turhaa koppavuutta ja itsensä ylentämistä ei saa esiintyä. Viimeiseksi käytetään elävää kuvaa: Ilmeisesti tavallisella paimenella saattoi olla useita alipaimenia, joiden työtä hän kävi tarkastamassa. Niin kuin tällaisen alipaimenen oli pidettävä laumasta jatkuvasti hyvää huolta odottaessaan isäntänsä tuloa niin seurakunnan paimenen on oltava aina valmiina Kristuksen ilmestymistä varten.

Suppea teksti on erinomaisen keskeinen, sillä se opettaa selvästi, mitä meidän tulisi opettaa seurakunnan virasta.

Meidän aikamme inhoaa auktoriteetteja. Jos jotakin emme halua niin emme ainakaan olla lampaita jonkun toisen lammaslaumassa. Ihmekö tuo, että monet kristitytkin inhoavat ajatusta seurakunnan virasta. Monet ovat jopa valmiita sanomaan, ettei Raamattu tunne mitään virkaa, vaan ainoastaan erilaisia tehtäviä – niitä sitten hoitaa kenelle ne vastaan tulevat. Tämä kohta ja erityisen selvästi myös Ap.t. 20: Pyhä Henki asettaa jotkut ihmiset vastuuseen seurakunnasta. Luterilaiset tunnustuskirjat opettavat siis Raamatun mukaisesti sanoessaan, että Jumala on asettanut kirkkoon saarnaviran.

Vain harvoin tuodaan esille, mikä ero on Vanhan testamentin papeilla ja Uuden testamentin pastoreilla. Vanhan liiton papit olivat uhripappeja eikä heitä enää ole Uuden testamentin puolella sen jälkeen kun Jeesus Kristus on ylimmäisenä pappina yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt kaikki uhrit tarpeettomiksi. Jäljelle on jäänyt vain kaikkien kristittyjen yhteinen pappeus (1. Piet. 2:9): Jokainen kristitty on "vihitty papiksi", kuuluttamaan Jumalan suuria tekoja. Mutta jos pappeus onkin näin lakannut, on Jumala asettanut paimenen, siis pastorin viran. Tästä virasta käytetään kovin eri kuvia: puhutaan paimenesta, kaitsijasta (esim. 1. Tim. 3:2-7), johtajasta (Fil. 1:1) tai vanhimmista (Jaak. 5:14). Pappeja meillä ei siis ole - paitsi me kaikki – mutta pastorin virka on. 1. Kor. 14:33-36 mukaisesti opetamme, että tämän tehtävä kuuluu miehille. Miksi, sitä emme tiedä eikä meidän asiamme ole tietää.

Muutamat harvat sanat antavat erinomaisia ohjeita pastorin viran hoitoon. Tätä kohtaa selittäessään Luther teroittaa aivan oikein, ettei ketään saa painostaa pastorin virkaan. Se on niin rankka tehtävä, että se on jokaisen valittava vapaaehtoisesti tai jätettävä se ottamatta. "Leipäpappina", siis palkan takia, virkaa ei saa hoitaa. Ja kun meihin pastoreihin tahtoo iskeä johtajantauti, tämä raamatunkohta opettaa selvästi, että niin ei Jumalan sanan mukaan saa olla.

Pietarin sanat ovat lempeät, nyt niin kuin useimmiten, mutta itse asia on hyvin vakava. Emme me elä seurakunnissamme vain pyörittääksemme omaa pientä piiriämme. Tulee päivä, jolloin Ylipaimen ilmestyy. Silloin on kaikilla tilinteon hetki. Aivan samasta asiasta puhuu huomattavasti terävämmin sanankääntein 1. Kor. 3: Viime kädessä tuomiopäivän tuli koettelee, mistä aineksista paikallisseurakunta on rakennettu. Antakoon tämä näkökulma hyödyllistä nöyryyttä ei vain paimenien, vaan kuten 5. jae opettaa koko seurakunnalle.

Kehotus nöyryyteen ja valppauteen 5:6-11

Loppukehotuksissaan Pietari ottaa esille koskettavan kuvan. Leijona on laiska eläin, joka etupäässä makailee auringonpaisteessa. Kerran parissa päivässä se lähtee liikkeelle ja antaa myös äänensä kuulua. Silloin sillä on liikkumisellaan aivan selvä tarkoitus: Sillä on kiljuva nälkä. Taas kerran Pietari muistaa kirjeen saajien kiusaukset ja kärsimykset: Kristityillä on tässä maailmassa kaikkialla sama ahdinko. Mutta vain pieni hetki, vain lyhyt aika, ja ollaan perillä Jumalan valtakunnassa.

Kerran ajoin vaimoni kanssa öiseen aikaan hyvin huonolla näkyväisyydellä. Äkkiä jarrutin – poikki tien käveli pimeä jalankulkija joka oli aivan umpijuovuksissa. Hän oli täysin tietämätön siitä vaarasta, jonka lähestyvät auton valot aiheuttivat. Vastaisiko tämä kuva sitä mitä Pietari sanoo: On lammas, joka kuulee pedon askeleet ja sen karjahdukset, mutta ei tajua sitä vaaraa, missä se on? Saatana ei salli uskoa Kristukseen eikä syntien sovitukseen. Luther muistuttaa kastekaavassaan vakavasti, siitä mitä kasteessa tapahtuu. Toisaalta lapsi otetaan Kristusken tähden Jumalan lapseksi ja seurakunnan yhteyteen. Toisaalta Saatana yllytetään käymään lapsen kimppuun eikä hän lakkaa ennen kuin on saanut hänet takaisin. Sama vaara uhkaa jokaista, jonka sydämessä on usko Kristukseen: Ei Saatana sinua ennen rauhaan jätä ennen kuin olet uskosta luopunut tai perillä kirkkaudessa. On oltava tarkkana ja pysyttävä Kristuksen voiton turvissa, sillä muuten kristillinen elämä lakkaa siihen.

Lopputervehdys  5:12-14

Lopputervehdys sisältää muutamia mielenkiintoisia nimiä.

Silvanus on varsin mahdollisesti sama ihminen, josta käytetään myös nimilyhennettä Silas. Paavalin työtoveri (Ap.t. 16) on siinä tapauksessa nyt yhteistyössä Pietarin kanssa. Juuri tällä kohdalla Pietari korostaa, että se armo, jossa kirjeen vastaanottajat elävät, on todella Jumalan armoa – siksikö että hän näin haluaa liittyä Silaan yhdessä Paavalin kanssa julistamaan evankeliumiin?

Toinen aikanaan Paavalin seurassa liikkunut henkilö on Markus. Ap.t. 12:25 ja 15:37-39 kertovat Paavalin ja Markuksen välirikosta. Välit näyttävät kuitenkin korjaantuneen myöhemmin (Filem. 24; Kol. 4:10). Perimätieto kertoo, että Markus toimi Pietarin tulkkina hänen matkoillaan ja kirjoitti kuulemansa perusteella Roomassa evankeliumin. Varmuudella emme voi tietää totuutta, mutta joka tapauksessa Pietari on tässä yhdessä Markuksen kanssa ja vieläpä Roomassa, mihin peitenimi Babylon viittaa. Markuksen evankeliumin ja Pietarin väliseen yhteyteen viittaisi sekin, että tässä evankeliumissa kaikki kerrotaan Pietarin näkökulmasta käsin (esimerkiksi Jeesuksen perheestä ja Jerusalemin alkuseurakunnan myöhemmästä johtajasta Jaakobista ei olla ollenkaan kiinnostuneita!). Emmeköhän siksi ajattele oikein, jos kuulemme Markuksen evankeliumin koruttomassa kerronnassa saman vanhan apostolin lämpimän äänen kuin tässä kirjeessä.