Media­kirjasto

Hepr. 03

18.1.2011 ⟩ Esa Luomaranta

Kirje heprealaisille - luku 3

Mooses vai Kristus? 3:1-6

Heprealaiskirjeen kirjoittaja nimittää lukijoitaan pyhiksi, so. Jumalalle erotetuiksi. Heillä on taivaallinen kutsumus. Paavalikin puhuu kirjeissään usein kutsutuista pyhistä. Nämä termit osoittavat, kenen varassa me olemme kristittyjä ja mihin me saamme olla matkalla.

Kirjoittaja kehottaa lukijoitaan kiinnittämään mielensä Jeesukseen. Hän on Apostoli ja tunnustuksemme Ylimmäinen pappi. Sana 'apostoli' merkitsee lähetettyä. Jeesus itse opetti, että Jumala on lähettänyt Hänet taivaasta toteuttamaan tämän tahdon. Homologia on tunnustus, mutta myös ylistys (vrt. 13:15). Kysymys on siis Jeesukseen tunnustautumisesta ja Hänen nimensä ylistämisestä. Homologia tulee lähelle myös oppia, oikeaa uskoa, josta tulee pitää kiinni (vrt. 4:14, 10:23 ja uskontunnustuksemme). Tähän Jeesukseen meidän tulee kiinnittää mielemme, luoda silmämme (12:2). Se tarkoittaa, että opimme tuntemaan Häntä yhä enemmän ja myös pitämään Hänet elämämme johtajana. Vain yksin Hänen ansiostaan ja varassa saamme kuulua Jumalan lasten joukkoon.  Rabbit selittivät 4. Moos. 12:7 (lainattu 3:2) siten, että Mooses Jumalan koko huoneen esimiehenä oli palvelevia enkeleitäkin suurempi. Hän oli juutalaisille suurin maan päällä elänyt ihminen. Häneen Jeesusta verrataan. Jeesuskin oli Mooseksen tavoin uskollinen asettajalleen, Jumalalle. Ero on kuitenkin huima. Mooses oli hyvä palvelija Herran huoneessa, Jeesus on itse Herran huoneen rakentaja ja omistaja. Hänen huoneensa selitetään seurakunnaksi. Näin sanoo myös Paavali, Jumalan huone on Jumalan seurakunta (1. Tim 3:15).

Loppuun asti on pysyttävä vahvoina, vain perille päässeet seppelöidään. Voimakkaasti varoitetaan uskosta luopumisesta. Parreesia merkitsee rohkeutta, mutta myös lupaa ja luottamusta. Rohkeus ei siis tule meistä itsestämme, vaan Jumalalta. Hän voi vahvistaa meidät uskon luottamuksella. Samoin toivo ei ole toivottelua, vaan varma toivo, koska sen takaajana on Jumala. Siksi siitä saa kerskatakin, koska se on Jumalan eikä itsensä kerskaamista.

Psalmin 95 varoittava esimerkki 3:7-19

Kirjoittaja lainaa Septuagintasta (kreikankielinen VT) psalmin 95:7-11 varoittavaksi esimerkiksi kirjeen lukijoille. Hyvin samantapaisesti Paavali on käyttänyt Israelin erämaavaellusta kuvaamaan kristittyjen elämää ja vaellusta kohti taivasta, 1. Kor. 10. Ensimmäisten kristittyjen Raamattu oli Vanha testamentti. Siinä Jumalan Pyhä Henki puhui (vrt. johdantoa lainaukseen jakeessa 7).

Israelin kansaa kehotetaan kuuntelemaan Herran puhetta ja varomaan paaduttamasta sydäntään. Näin he olivat tehneet Meribassa (=katkeroituksessa) ja Massan päivänä (=kiusauksen päivänä). Kirjeen kirjoittaja on kääntänyt heprealaiset paikannimet. Israelilaiset olivat tottelemattomia Jumalalle. He kiusasivat ja koettelivat Häntä, so. kiusaamalla kiusasivat, siis napisivat ja olivat tyytymättömiä. Jumala kuunteli pitkään, mutta lopulta Hän "vihastui". Jeesuksesta sanottiin jo 1:9, "Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä." Rakkauden Jumala on myös siis vihan Jumala. Hän vihaa laittomuutta, Hänen lakinsa rikkomista, syntiä, pyhällä vihalla. Ellei syntiä saada anteeksi, Jumalan viha myös tuomitsee. Erämaavaelluksen kansa ei päässyt lepoon, perille asti luvattuun perintömaahan.

Jakeesta 12 alkaa lainatun psalmin selitys ja sovellutus. Kirjeen vastaanottajien on tutkittava, ettei heillä kellään ole pahaa ja epäuskoista sydäntä, sillä se on syy luopumiseen Jumalasta ja syy myös Jumalan vihaan. Seurakunnan sisällä on huolehdittava toisista. On kehotettava lähimmäisiä, varoitettava, mutta myös lohdutettava ja rohkaistava (vrt. 10:24-25). Paavali puhuu kehottamisesta armolahjana (Room. 12:8) ja sitä hän itse jaksoi tehdä.

Kirjoittaja vakuuttaa, että me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta. Sen vuoksi on tarkattava, ettei synti saisi pettää ja viekoitella meitä pois luottamuksesta, joka meillä oli uskon alussa. Luottamus -sana on oikeastaan todellisuus ( ), jolla kirjoittaja tarkoittaa Jumalaa.

Lopuksi kirjoittaja vielä vastaa itse tekemäänsä kysymykseen kyseisestä psalmista: ketkä paaduttivat sydämensä ja saivat Jumalan vihan päällensä? Ne kaikki, jotka tekivät syntiä, olivat tottelemattomia Jumalalle. Nämä olivat ulkoisia merkkejä heidän sydämensä epäuskosta. Sen vuoksi he eivät päässeet perille. Epäusko hukuttaa.