Media­kirjasto

Kirje heprealaisille - luku 10

Muistutus synneistä 10:1-4

Kristus kumosi Vanhan testamentin seremonialain, jolla tarkoitetaan säädöksiä uhreista ja pyhittäytymistä Jumalan edessä. Tämä on todettu jo edellä, esimerkiksi kohdissa 7:18, 8:10. Niillä oli siis merkityksensä vain Kristukseen asti (Jumalan 10 käskyä on edelleen meille voimassa elämän omana lakina). Me saamme elää yhdestä ainoasta, mutta täydellisestä, Kristuksen uhrista, jolla koko ihmiskunta on pyhitetty.

Kirjoittaja jatkaa tätä teemaa luvun 10 alussa opettamalla, että laissa ei ollut itse asian olemusta, vaan ainoastaan varjo tulevasta hyvästä. Maan päällinen temppeli oli vain tällainen varjo, aavistus taivaallisesta, oikeasta temppelistä, 8:5. Täällä toimitettavat uhrit eivät kykene tekemään täydelliseksi jumalanpalveluksen toimittajaa, 9:9. Ja nyt, 10:1, kirjoittaja toteaa, että uhrit eivät tee myöskään niiden tuojia täydellisiksi, so. puhtaiksi, pyhiksi. Jos uhrit tekisivät ihmisen täydelliseksi, ei enää uusia uhreja tarvittaisi. Koska kuitenkin uhrimenoja on jatkettu, se osoittaa asian olevan toisin. Mikä sitten oli uhrien merkitys?

Niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Ne muistuttavat jatkuvasti ihmiselle, että hän on rikkonut Jumalan lakia vastaan ja on ansainnut kuoleman. Tai niinkuin Paavali sanoo, "lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on", "koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi" (Room. 3:20-19). Laki muistuttaa meitä syntisyydestämme ja siitä, että me tarvitsemme syntiemme sovittajaa. - Eläinten veri ei voi ottaa pois syntejä, saada aikaan sovitusta (10:4).

Pyhiä Kristuksessa 10:5-10

Jumala ei alunperinkään tarkoittanut Vanhan testamentin uhrijärjestelmää ikuiseksi. Jo profeetat opettavat, että Jumala ei siinä mielessä ole mieltynyt koko uhrikäytäntöön. Heprealaiskirjeen kirjoittaja perustelee tätä lainaamalla psalmia 40, jonka luemme (hieman erilainen teksti johtuu siitä, että kirjeen kirjoittaja on käyttänyt Septuagintaa). Lainauksen johdannossa näkyy hienosti, kuinka ensimmäiset kristityt lukivat Vanhaa testamenttia, Raamattuaan. Jo siinä Kristus puhui. Kirjoittaja sanoo kyseisen psalmin kohdan olevan Kristuksen suusta, kun Hän tuli maailmaan, syntyi ihmiseksi.

Vanhan testamentin uhrit eivät miellyttäneet Jumalaa. Hän antoikin siksi Pojalleen ruumiin, jonka tämä voisi uhrata viimeiseksi uhriksi. Näin täyttyisi Jumalan hyvä tahto, Hänen pelastussuunnitelmansa (ks. Jumalan hyvästä tahdosta Gal. 1:3-4, Joh. 6:39-40). Uusia uhreja ei enää tarvittaisi. Jeesus suostui tähän Isänsä tahtoon; jo Vanhassa testamentissa on Hänen tulemuksestaan ennustettu (10:7). Tullessaan ja täyttäessään Isänsä tahdon Hän samalla poisti ensimmäisen (lain tien Jumalan luo) ja pystytti toisen (tien Jumalan luo itsessään, ks. Joh. 14:6). Laki ei voinut tehdä meitä täydellisiksi Jumalan edessä, mutta nyt tässä Jumalan hyvässä tahdossa me olemme sitä. Jeesuksen uhrissa Hän on pyhittänyt meidät, so. tehnyt Jumalalle kelpaaviksi. Pyhyytemme ei ole koskaan meissä itsessämme, vaan aina Kristuksessa ja Hänen kuolemassaan ja ylösnousemisessaan.

Kristuksen uhrin voimasta laki kirjoitetaan sydämiimme 10:11-18

Tämän jakson ensimmäisissä jakeissa on yksi mielenkiintoinen yksityiskohta. Mooseksen lain mukaiset papit seisovat hoitaessan uhripalvelusta. Kristus sen sijan uhrattuaan uhrinsa istuu taivaassa Jumalan oikealla puolella, kunniapaikalla. Tämäkin osaltaan kuvaa sitä, että leeviläisten pappien työ on edelleen kesken ja myös sellaiseksi jää. Kristus taasen on jo suorittanut tehtävänsä täydellisesti loppuun.

Jälleen kirjoittaja lainaa kahta tuttua Vanhan testamentin kohtaa, psalmia 110 ja Jeremian kirjan lukua 31. Nyt hän yhdistää ajatuksen Jeesuksen uhrin täydellisyydestä Jeremian profetiaan, jossa Jumala lupaa antaa lakinsa kansansa sydämiin. Uudessa liitossa, Kristuksen uhrin voimasta, Jumala itse vaikuttaa meissä lakinsa täyttämisen (vrt. 2. Kor. 5:14-15). Hän opettaa ja kehottaa meitä rakastamaan lähimmäistämme. Hän on antanut meille valtavan rakkauden pyyhkiessään meidän syntimme pois. Emmekö mekin rakastaisi ja palvelisi lähimmäistämme?

Ehtoollisen ja kasteen vakuutus 10:19-25

Jeesuksen veressä meillä on vapaus, oikeus, päästä kaikkeinpyhimpään, taivaaseen (tässä on tuttu sana edellisistä luvuista, parreesia, joka merkitsee vapautta, oikeutta, julkista, rohkeutta). Jeesuksen veressä on meidän ansiomme ja sisäänpääsylippumme taivaaseen. Se on ainoa tie perille. Sen tien Hän on avannut ja vihkinyt meille, ja se käy Hänen ruumiinsa kautta. – Ja tätähän ehtoollinen juuri todistaa meille. Se vakuuttaa minulle ja sinulle henkilökohtaisesti, että Kristus antoi ruumiinsa ja vuodatti verensä juuri meidän syntiemme edestä.

Suuren sovintopäivän määräyksissä sanotaan, että ennenkuin Aaron menee kaikkeinpyhimpään, hänen on pestävä ruumiinsa vedessä (3. Moos. 16-4). Samoin Jumala pesee meidät puhtaiksi kaikkeinpyhimpään, taivaaseen, vedessä, so. kasteessa. Kasteessa Jumala itse toimii, Hän pesee sydämemme puhtaaksi kaikesta synnistä, antaa puhtaan omantunnon, niin että koko ihminen on puhdas. Heprealaiskirjeen kirjoittajalla on ilmeisesti mielessään Hes. 36:25-27 puhuessaan kasteesta.

Koska siis Kristus on tehnyt kaiken valmiiksi meille omassa veressään, kasteessa ja ehtoollisessa siitä voimakkaasti vakuuttanut, niin pitäkäämme uskossa kiinni pelastuksestamme, olkaamme uskossamme lujat ja varmat. Jumala itse on uskollinen, Hän ei peru eikä muuta lupauksiansa.

Meidän on kannettava huolta myös toisista srk:n jäsenistä, ettei vain joku jäisi pois srk:n yhteisistä kokoontumisista ja niin vähitellen luopuisi myös uskostaan.

Luopumisen kauheus ja kestäväisyyden välttämättömyys 10:26-39

Edellä kirjoittaja on puhunut Kristuksessa avatusta tiestä taivaaseen asti ja vakuuttanut kuinka kasteessa meidät on asetettu sille tielle ja ehtoollisella vahvistetaan pysymään tiellä loppuun asti. Ja kuitenkaan tiellä pysyminen ei ole itsestään selvyys. Uskosta voidaan luopua pois, Kristuksen lahjat hukata ja taivas menettää. Se tapahtuu, jos ehdoin tahdoin käännytään oikealta tieltä pois, tehdään syntiä tahallaan. Silloin ei ole enää uhria sovitukseksemme. Edessä on vain kauhea tuomion odotus.

Mooseksen laki oli armoton. Jumalanpilkkaajan ja luopion rangaistus oli kuolema. Mooseksen lain hylkäämistä paljon suurempi rikos on "polkea jalkoihinsa Jumalan Poika ja pitää epäpyhänä liiton verta" ja näin "häpäistä armon Henkeä". Kristus on tullut pelastukseksi kaikille ihmisille. Kaikki saavat uskoa Häneen. Mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että joka hylkää Hänet, hylkää myös Jumalan ja on itse täysin syypää omaan kadotukseensa. Jo Vanha testamentti opetti, että Jumala kostaa synnit ja maksaa rangaistuksella (ks. alaviitteet). Siksi on "kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin". Jumala pelastaa meidät ja Jumala on myös se, joka hukuttaa meidät helvettiin (Matt. 10:28). Siksi olen kirjoittanutkin oman Raamattuni reunaan ikäänkuin jatkoksi jakeeseen 31 "ilman Jeesuksen sovintoverta".

Tämän voimakkaan varoituksen jälkeen kirjoittaja haluaa lohduttaa lukijoitaan ja rohkaista turvallisesti uskomaan Jumalaan. Aikaisemmin he ovat jo saaneet kestää vaikeita aikoja, monia kärsimyksiä ja ahdistuksia. Nyt ei saa heittää pois uskallusta, rohkeutta (sama sana kuin jakeessa 19). Uskossa tarvitaan kestäväisyyttä. Pian Kristus tulee, Hän ei viivyttele, aikaile. Silloin on vapautuksen päivä (vrt. Luuk. 21:28). Pysykäämme siksi uskossa loppuun asti.