Media­kirjasto

Varoitus harhaopettajista - luku 4

Harhaopettajia ja kriisejä 4:1-5

Alussa kerrotaan profetiasta, jonka mukaan kirkko joutuu lopun aikoina ratkaisevaan kriisiin. Pyhä Henki on tehnyt selväksi, että kirkon keskuudessa esiintyy erityisesti juuri ennen Jeesuksen paluuta harhaopettajia, jotka saavat aikaan hajaannusta ja johtavat kristittyjä luopumaan uskosta. Uhkaavaa vaaraa kuvataan ensin yleisluonteisesti: petolliset henget ja valehtelijat voivat yllättää miltä suunnalta tahansa. Tällaiset teeskentelijät tunnistaa siitä, että he luopuvat Raamatun opettamasta uskon totuudesta jossakin kohdassa. Näin he joutuvat pahojen henkien valtaan, taistelemaan Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Koska nämä opettajat vastustavat totuutta tietoisesti ('poltinraudalla merkitty omatunto'), ei keskustelut tällaisissa tapauksissa auta.

Esimerkkinä mainitaan avioliiton ja tiettyjen ruokien kieltäminen, toisin sanoen yleensä askeettisten vaatimusten esittäminen kristityille. Room. 14:6 ja 1. Kor. 10:30 opettavat, että kristitty voi syödä kaikkea, epäjumalille uhrattua lihaa ja Vanhan testamentin puhtaussäädösten kieltämää lihaakin, kunhan voi hyvällä omallatunnolla kiittää Jumalaa ruoastaan. Toki myös askeesia voi harjoittaa Jumalan kiitokseksi. Kumpaankaan tapaan – vapaamielisempään tai ankarampaan – ei saa sitoa toisia. Mutta 1. Moos. 9:3:n säädöksen kiistäminen on väärää oppia – sitä, minkä Luoja on antanut ihmisen käytettäväksi, ei saa keneltäkään kieltää. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää - toki sitä on käytettävä hyväksi hänen tahtonsa mukaisesti, ja kiittäen.

Luojaa vastaan vedottiin "korkeampaan" henkiseen todellisuuteen. Askeesi oli eräs tapa vapautua aineellisen elämän vallasta. Usko luomiseen erottaa kristillisen tiedon ja harhaopettajien valheen toisistaan. Vastaavia harhoja ovat nykyään esimerkiksi tulevan elämän henkistäminen ja jopa ruumiin ylösnousemuksen kieltäminen. Jo keskittyminen toiseen tai kolmanteen uskonkappaleeseen ensimmäisen kustannuksella on ongelmallista: Jumala on Luoja ja Lunastaja. Oikeastaan myös kaikki synti vääristää Jumalan luomistarkoituksia. Sen vastakohtana on pyhitys, jossa luotu alistuu uudelleen Luojan tahtoon. Vihkiminen ja siunaaminen (myös ruoan siunaaminen) ovat kirkollisia tapoja pyhittää Jumalan lahjat käyttöön - tämä on Uuden testamentin ainoita kohtia, joissa puhutaan esimerkiksi avioliittoon vihkimisestä (toinen löytyy Heprealaiskirjeen 13. luvussa, jossa saamme kehotuksen pitää avioliiton kunniassa, sillä alkukielessä on tässä yhteydessä sana "häät").

Ohjeita Kristuksen oikean palvelijan oppia ja elämää varten 4:6-11

Oikea seurakunnan paimen vastustaa harhaa päättävästi sekä opetuksessaan että elämällään. Hän saarnaa Luojan hyvyyttä ja kehottaa ottamaan hänen lahjansa kiittäen vastaan. Väärään opetukseen jo tutustuneita ja ehkä sen houkuttelemia hän ohjaa ystävällisesti keskustellen ja perustellen. Kristus itse toimii hänen kauttaan. Oikea opetus ravitsee opettajaa itseäänkin ja antaa hänelle voimaa kristittynä kasvamiseen. Kristillisen tradition säilyttäminen muistissa ei vielä riitä, sitä on osattava soveltaa yllättävissä tilanteissa, annetuista lähtökohdista eteenpäin ajatellen. Seurakunnassa esiintyvät väärät opettajat on vaiennettava. Oikea paimen merkitsee seurakuntalaisille turvaa harhaopettajia vastaan, sillä edellytyksellä, että hänen johdettavikseen suostutaan.

Opettaja vastustaa harhaa myös käyttäytymisellään. Hän soveltaa elämässään apostolien "huoneentauluja" (esimerkiksi 3:1-7; 6:11-16) ja muita kehotuksia, malliksi muille kristityille. Häneltä edellytetään valmiutta kärsiä evankeliumin tähden. Askeettisista harjoituksistakin saattaa olla hyötyä – esimerkiksi paasto, valvominen – jos ei ole kysymys elämänkielteisyydestä. Mutta ratkaisevan tärkeää on "hurskaus", Jumalan voimakkaasti vaikuttava läsnäolo ihmisen elämässä. Tätä Jumalan voimaa saadaan kokea erityisesti jumalanpalveluksessa. Kristityn jokapäiväinen elämä kuuluu pienenä osana suureen taisteluun Jumalan tahdon toteutumiseksi maailmassa, ja sen tavoite on sama: että ihmiset pelastuisivat. Hyvät teot voivat siis pelastaa – sen, joka on niitä todistamassa. Onneksi kaikki ei ole vain meistä kiinni, vaan saamme toivoa, että elävä Jumala, joka tahtoo ihmisten pelastumista, vaikuttaisi myös meidän elämässämme uudistumista – ettei se olisi ainakaan esteenä sanoman eteenpäinmenolle. Apostoli on itse esikuva siitä, miten "hurskaus" sanoissa ja elämässä toteuttaa Jumalan pelastustahtoa, niin että ihmisestä tulee Jumalan rakkauden kanava. Tätä hurskautta meidän kaikkien on tavoiteltava.

Miten seurakuntaa johdetaan 4:12-16

Jumalan palvelija saa varautua siihen, että häntä halveksitaan. Vanhaa ja ominaisuuksillaan kunnioitusta herättävää ihmistä kyllä arvostetaan, mutta ei välttämättä Jumalan asettamaa virkaa ja sen saanutta nuorempaa ihmistä. Mutta jos kunnolla hoitaa virkaansa, voi saada tällaisiakin ihmisiä hyväksymään asemansa. Sanoma, joka painaa leimansa opettajaan ja hänen elämäänsä, menee perille. Opettajasta ei silti maalata kiiltokuvaa. Hänen ei ole tarkoitus vakuuttaa erinomaisuudellaan vaan evankeliumin voimalla. Fariseuksetkin pitivät velvollisuutenaan olla muille esikuvia – ei ehkä kuitenkaan omien syntien tunnustamisessa ja armosta elämisessä. Sanan kanssa seurusteleminen johtaa vähitellen siihen, että osaa jotain puhuakin. Sana vaikuttaa ystävällistä suhtautumista ja kärsivällisyyttä, luotettavuutta ("usko") ja puhtautta taka-ajatuksien ja juonittelun vastakohtana.

Apostolisen opin välittäminen ja sielunhoidollinen kehotus jumalanpalvelussaarnassa on paimenen tärkein velvollisuus, ja sitä varten hän saa virkaan vihkimyksessään armolahjan – "kätten päälle panemisen kautta", kuten kasteessa. Lahja myös pakottaa saajansa sitä käyttämään. Tietysti virka jo itsessään on armolahja.