Miksi kristitty auttoi minua?

 

”Kysymykseni koskee kristinuskoa ja kristittyjä. Useita vuosia sitten eräs kristitty henkilö pelasti elämäni. Konkreettisemmin sanottuna hän tuki minua taloudellisesti niin, että pystyin maksamaan sen mitä elämiseen tarvitaan. Minusta tuntuu tosi ihmeelliseltä, että joku tuki minua usean kuukauden ajan, vaikka olin hänelle ihan tuntematon ihminen. Minusta tuntuisi jotenkin nololta kysyä tätä, joten on kulunut useita vuosia ilman että olen saanut kysytyksi häneltä. Minä en oikein tunne kristinuskoa, mutta liittyyköhän se siihen? Olen tämän vuoksi kiinnostunut kristinuskosta, joten voisitteko suositella jotakin sen perusasioista kertovaa kirjaa? Kiitos vastauksista.”

Näin kysyi eräs japanilainen, jota oli koskettanut jonkun kristityn hyvä teko. Kirjoitin hänelle kristillisen uskon perusasioita – miten Jumala, Luojamme on pelastanut meidät silkasta armosta ja rakkaudesta meitä kohtaan ja miten Raamattu rohkaisee kristittyä suhtautumaan samoin toisiin ihmisiin, armahtaen ja rakastaen. ”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” (1. Joh. 4:11) Kristillisen uskon perusasioiden kertomisen lisäksi annoin kysyjälle Raamatun lukuvinkkejä, linkin netti-Raamattuun ja Bible Toolbox -sivustollemme, josta löytyy perusasioiden opetusta ja Lutherin Katekismus.

Tämä kysymys herätti kyllä miettimään. Mitä sellaista hyvää voisin tehdä, joka jäisi tällä tavalla puhuttelemaan pitkäksi aikaa, ja joka herättäisi kiinnostuksen kristilliseen uskoon? Jeesus opettaa laittamaan sytytetyn lampun lampunjalkaan eikä peittämään sitä. ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16)

Kysymys toi mieleeni myös Sleyn orpolapsityön, jossa tuetaan Kenian köyhistä köyhimpiä niin, että he saavat elämän perustarpeet ja myös kristillistä opetusta. He ovat meille aivan tuntemattomia, mutta Jumala on saanut monien sydämissä aikaan auttamisen halun.

Kristitty auttaa ja rakastaa siksi, että Jumala on auttanut ja rakastanut häntä. Kristitty auttaa, koska Jumala on antanut hänen sydämeensä Pyhän Hengen, joka kasvattaa meissä Hengen hedelmiä. ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13)

Kipeästi toteamme kukin omalla kohdallamme, että tämä kasvu jää meissä hirveän vajaaksi tämän elämän aikana. Mutta jotakin kasvua kristityissä mitä ilmeisimmin kuitenkin tapahtuu, koska aina silloin tällöin joku japanilainen kysyy: ”Miksi kristityt olivat minulle niin ystävällisiä?” Ja silloin korvat ovat avoimena kuulemaan evankeliumin.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: