Miten tavoittaa tavoittamattomat? 

 

Suuri osa maapallon asukkaista käyttää nykyään internetiä ja ihmisten tavoittaminen on helpompaa kuin koskaan. Silti on vielä lukuisa joukko ihmisiä, jotka eivät vielä ole kuulleet evankeliumia. Mitä Sleyn Aasian työn koordinaattorina aloittanut Pentti Marttila tietää näistä tavoittamattomista kansoista?  

Markuksen evankeliumin 13. luvussa Jeesus sanoo, että ennen hänen paluutaan evankeliumi tullaan julistamaan kaikille kansoille. Globalisaatio ja uudet innovaatiot kuten internet mahdollistavat tällä hetkellä evankeliumin julistamisen hyvin tehokkaasti. Tällä hetkellä noin viisi miljardia ihmistä käyttää internetiä1 ja lähes kaikkialle maailmaan on varsin helppo matkustaa. Kuitenkin tavoittamattomiin kansoihin kuuluu jopa noin 40 prosenttia maailman ihmisistä.2 Mikä siis vielä pidättelee sitä hetkeä, että evankeliumi tultaisiin julistamaan kaikille kansoille?

Pentti Marttilalle tavoittamattomat kansat ovat tuttuja hänen työstään Lähetysyhdistys Kylväjässä. Siellä hän toimi lähetystyöntekijänä Mongoliassa sekä vastasi tavoittamattomien kansojen parissa tehtävästä työstä. Myös monet muslimien keskuudessa elävät tavoittamattomat kansat kuuluivat Marttilan vastuualueeseen.

– Suurin osa tavoittamattomista kansoista elää suurten maailmanuskontojen alueilla, Pentti Marttila toteaa.

Näitä alueita ovat esimerkiksi Kiina, Intia ja islamilaiset alueet.

Elokuun puolivälissä Sleyn Aasian työn koordinaattorina sekä Hämeenlinnan messuyhteisön pastorina aloittanut Marttila toimi Kylväjässä myös ulkomaantyön johtotehtävissä. Ennen teologian opintojaan Marttila toimi luokanopettajana. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1996.

Maantieteellisesti eristäytyneet ryhmät

– Yksi merkittävä ryhmä tavoittamattomia kansoja koostuu maantieteellisesti eristäytyneistä ryhmistä, Marttila huomauttaa.

Näitä yhteisöjä elää esimerkiksi tietyillä saarilla ja Afrikan ja Etelä-Amerikan syrjäisissä kolkissa.

Esimerkkinä tästä moni ehkä muistaakin tapauksen, jossa 26-vuotias amerikkalainen lähetystyöntekijä yritti muutama vuosi sitten mennä julistamaan evankeliumia Intian lähellä olevalle saarelle, jolla asui eristäytynyt heimo. Heimo ei halunnut vierailijoita, ja mies tapettiin saarelle.

– On kansoja, jotka elävät toisen kansan keskuudessa, eikä tämän pienen kansan kielelle ole välttämättä käännetty Raamattua. Näin tällä kielellä ole pidetty esillä evankeliumia, vaikka aivan vieressä asuisi kansa, jossa suurin osa on kristittyjä. Kulttuurilliset muurit ovat niin merkittäviä, Marttila sanoo.

Tällaisia tavoittamattomia kansoja on myös suomalaisten keskuudessa, esimerkiksi somalit. Pentti Marttila mainitsee lisäksi myös jotkut arabikansat ja Lähi-Idästä tulevat kurdit. Toisaalta tällaisia tavoittamattomia ryhmiä on myös siellä, missä on tehty onnistunutta julistustyötä, mutta osa kansoista on unohtunut.

– Tällaisia taskuja saattaa olla lähellä nykyisiäkin alueita. Esimerkiksi Iranin ja Pakistanin eteläosissa sijaitsee Baluch-kansa. Heitä on kuusi miljoonaa, mutta heidän keskuudessaan ei ole yhtään seurakuntaa.

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 19/2022.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: