Myanmarissa rauhaa etsimässä

 

Myanmarin ovet aukesivat pitkästä aikaa kristilliselle lähetystyölle kymmenisen vuotta sitten, kun sotilasdiktatuuri päättyi. Pieni luterilainen kirkko etsii yhä suuntaa uudessa tilanteessa.

Longyi-hameessa kulkevat niin miehet kuin naisetkin. Aurinkorasvana käytetään thanaka-tahnaa, ja lämpötila voi kohota elokuun sadekaudellakin 30 asteeseen. Tähän näkökulmastamme eksoottiseen kulttuuriin, Myanmariin, tarvitaan evankeliumia Jeesuksesta maan kokemien konfliktien jälkeen. Valtio on hitaasti kehittymässä kohti kestävää yhteiskuntarakennetta.

Myanmar irtautui Intiasta toisen maailmansodan kautta, ja sotilasjuntan hallinnon aikaan oli jälleen rauhatonta. Valtio oli pitkään suljettu kristilliseltä lähetystyöltä ja ulkomaalaisilta vaikutteilta. Sotilasjuntta hallitsi Myanmaria diktatuurisesti kymmeniä vuosia aina vuoteen 2011 asti. Myanmar oli maailman suljetuimpia maita vielä reilu kymmenen vuotta sitten. Nyt demokratia on kehittymässä pikku hiljaa. Korruption ongelmat ovat kuitenkin syvällä.

Valtiovalta on Myanmarissa tiiviissä kytköksessä buddhalaisuuteen. Buddhalaisuuden muoto on theravada-­buddhalaisuutta, joka on kulttuurissa huomattavasti näkyvämpää kuin esimerkiksi Japanissa valtauskontona oleva mahayana-buddhalaisuus. Myanmarissa kristittyjen asema marginaalissa voi jopa aikaansaada vainoa.

Luterilaisuutta  Myanmarissa

Myanmarissa Sleyn yhteistyökirkko on Myanmarin luterilainen kirkko (LCM). Seurakunnat sijaitsevat Pohjois-Myanmarin maaseudulla sekä Yangonin kaupungissa. Kirkko on vielä hyvin pieni, eikä todellista jäsenmäärääole helppo arvioida.

– Myanmarissa kirkon jäseneksi lasketaan yleensä heidät, jotka osallistuvat jollain tavalla toimintaan, eikävain heitä, jotka virallisesti ovat liittyneet kirkonjäseneksi. Tämä jäsenmäärä on laskettavissa sadoissa, kertovat Myanmarin lähetit Helene ja Joona Toivanen.

LCM:n perustamista edelsi viitisen vuotta kestänyt vaihe, jossa prosessi oli vireillä, mutta kirkko ei vieläolemassa.

– Pieni ryhmä pastoreita eri kirkkokunnista sai käsiinsä Lutherin Vähä Katekismuksen ja kiinnostui siitä. Kirkko perustettiin vuonna 2000, kentän ensimmäinen Sleyn lähetti Pekka Huhtinen kertoo.

Avainpersoonana projektissa oli nykyisen kirkon johtajan isä, tohtori Tanga. Hänen poikansa toimi lähetysjohtajana silloin, kun LCM otti Evankeliumiyhdistykseen yhteyttä yhteistyön toivossa.

– Lähetysjohtajana toimiessani sähköpostiini tuli kirjavia tarjouksia eri puolilta maailmaa. Tuohon Myanmarista tulleeseen viestiin vastasin, koska Kaakkois-Aasia oli jo silloin strategisesti lähetystyön kannalta hyvin tärkeä alue. Kuvailin Sleytä lyhyesti vastausviestissäni ja he innostuivat: juuri tällaista yhteistyökumppania etsimme! Kävin Myanmarissa tutustumiskäynnillä, ja ensimmäinen sopimus Sleyn ja LCM:n välillä kirjoitettiin vuonna 2013, Huhtinen avaa.

Lue koko juttu Sanansaattajasta 17/20.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: