Omien lusikoiden onni

 

Kuinka usein keittiönlaatikoita aukoessasi olet tuntenut ilonläikähdyksen rinnassasi nähdessäsi omat ruokailuvälineesi? Tavallisen arjen keskellä ilo omista lusikoista ja haarukoista voi tuntua merkilliseltä – mutta lähetin arki ei aina olekaan ihan tavallista. Vietin juuri puoli vuotta kotimaankaudella Suomessa, ja koska minulla ei ole kotimaassa omaa kotia, piti etsiä väliaikainen kalustettu vuokra-asunto. Omalla kohdallani tuo väliaikaisuuden tuntu ja omasta kodista poissaolo konkretisoitui juuri keittiössä. Edellisestä kotimaankaudesta viisastuneena olin sentään ottanut pari omaa mukia mukaan. Sillä kaikkien muutosten keskellä auttaa ihmeen paljon se, että voi juoda aamuteen omasta mukista eläessäsi muuten vieraiden tavaroiden keskellä? Ja kuinka hyvältä tuntuikaan vuoden alussa Tallinnan kotiin palattua löytää laatikosta taas omat lusikat!

Ulkomailla työskentelevän lähetin elämään kuuluu aina tietty jatkuva väliaikaisuus. Muuttoilmoitusta tehdessä on pidettävä tiukasti mielessä ohje: älä koskaan täppää kohtaa ”pysyvä muutto”, olet ulkomailla vain väliaikaisesti. Kotimaankaudelle tullessa taas palataan ”pysyvään” asuinmaahan – ja kuitenkin vain väliaikaisesti oman kodin ja normaalin arjen jäädessä lähetyskentälle.

Kotimaankaudet tarjoavat tarpeellisen hengähdystauon vieraan kielen ja kulttuurin keskellä työskentelyn kuormituksesta ja ihanan mahdollisuuden viettää aikaa muuten niin harvoin nähtyjen läheisten kanssa. Lomaa ne eivät kuitenkaan ole. Mieli ei siirry paikasta ja tilanteesta toiseen ja takaisin yhtä nopeasti kuin laiva ylittää Suomenlahden, joten tunteet myllertävät tullessa, lähtiessä ja siinä välissäkin. Vierailut seurakunnissa ja Sleyn tilaisuuksissa ja kohtaamiset lähettäjien kanssa ovat tärkeitä ja rohkaisevia. Mutta samalla: kuinka monta laukkujen pakkaamista ja purkamista, autossa ja junassa istuttua kilometriä, sosiaalista tilannetta vieraiden ihmisten seurassa ja vieraissa sängyissä nukuttua yötä puoleen vuoteen mahtuukaan.

Meillä läheteillä on siis aivan aitiopaikka sen kristillisen totuuden opettelussa, ettei meillä täällä maan päällä ole pysyvää kotia. Onnellisimmilla on oma tukikohta Suomessa, mutta monella meistä ei ole siihen mahdollisuutta. Olen rakentanut kotini Virossa valmiiksi kalustettuun vuokra-asuntoon – oma sänkykään ei siis itse asiassa ole oma. Täytän kotia omilla tavaroilla, mutta joudun samalla miettimään, mikä kulkee mukana tulevissakin muutoissa tai mitä saa mukaan, jos on lähdettävä evakkoon. Koti tuntuu omalta kodilta, jossa voi elää omaa arkea, mutta suunnitelmia tehdään vain työkausi kerrallaan.

Onneksi väliaikaisuuden keskellä yksi pysyy. Jumalalle meren ylitykset eivät ole ongelma. Jeesus, joka meidät lähetti, lupasi olla kanssamme joka hetki. Ja Hänen kanssaan olemme matkalla kohti parasta ja pysyvää kotia. Sinne ehkä ei saa omia lusikoita mukaan, mutta luulen, että taivaassa se ei enää haittaa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: