Päivän Manna 9.6.

Sinä koston Jumala, Herra, ilmesty kirkkaudessa. (Ps. 94:1)

Kuinka Daavid voi rukoilla Jumalaa kostamaan, vaikka Kristus opettaa meitä siunaamaan niitä, jotka meitä kiroavat? Eikö ole rakkauden kanssa ristiriidassa pyytää kostoa niille, joille pitäisi toivoa ja tehdä kaikkea hyvää?

Vastaamme: Usko ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Usko ei siedä mitään, rakkaus sietää kaikki. Usko kiroilee vastustajaa, rakkaus siunaa. Usko etsii kostoa ja rangaistusta, rakkaus armahdusta ja anteeksiantamusta. Kun siis on kysymys uskosta ja Jumalan sanasta, ei tule enää kysymykseen kärsivällisyys, vaan kiivailu, vihastuminen ja nuhtelu. Näin profeetatkin tekivät. Uskoon kuuluvissa asioissa he eivät osoittaneet kärsivällisyyttä eivätkä armoa.

On siis opittava erottamaan Jumala ja ihminen, henkilö ja asia. Kun esimerkiksi jumalattomat vainoavat evankeliumia, se koskee silloin Jumalaa ja hänen sanaansa. Me emme silloin saa siunata heitä emmekä toivottaa heille menestystä. Muutoinhan kukaan ei voisi vastustaa väärää oppia, mikä ei voi tapahtua nuhtelematta siitä. Harhaoppia vastaan saarnattaessa tehdään kaikki voitava sen hävittämiseksi. Tätä sanotaan uskossa kiroamiseksi. Ennen kuin usko näet antaa Jumalan sanan hukkua ja väärän opin säilyä, se soisi kaikkien luotujen hukkuvan, sillä väärän opin kautta kadotetaan itse Jumala.