Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!

 

Yhdysvaltalaisen levy-yhtiön kanssa hiljattain sopimuksen solminut Park 7 -yhtye julkaisi tänään uuden kappaleen ”Farewell”. Se on ensimmäinen yhdysvaltalaisen Burtonwood Records -levy-yhtiön kanssa yhteistyössä julkaistu kappale. Kappaleen jakelijana Yhdysvalloissa toimii lukuisia kristillisen kentän huippuartisteja edustava Capitol CMG, jonka omistaa kansainvälinen Universal Music Group. Yhdysvaltalaisyhteistyö avaa suomalaisyhtyeelle suomen kristillisellä kentällä ennennäkemättömän mahdollisuuden saavuttaa maailmanlaajuista huomiota.

– Kun lähdin studiolle kirjoittamaan Farewell-kappaletta, mielessäni olivat sanat This is not a farewell, nämä eivät ole jäähyväiset, ja poikkeuksellisen vahva visio siitä, millainen tunnelma kappaleessa tulisi olemaan. Musiikin tekemisessä minulle on tärkeintä vahva tunne. Kun se oli jo valmiina, osasin aavistaa, että kappaleen kirjoitus tulisi todella onnistumaan. Ensimmäisen illan jälkeen studiolla oli kappale oikeastaan jo kirjoitettu, ja rakastuin heti ensimmäiseen versioon, yhtyeen laulunkirjoittaja ja laulaja Miika Lamminmäki kertoo.

Lamminmäki uumoilee kappaleen sopivan erityisesti parhaillaan käsillä oleviin epävarmoihin aikoihin.

– Olisi upeaa, että kappale voisi tuoda toivoa ihmisille. Tuntuu hienolta, että juuri tämä on ensimmäinen kappale, jonka saamme julkaista uuden yhdysvaltalaisen levy-yhtiön ja jakelijan kanssa, sillä nyt jos koskaan on toivolle tarvetta. Uusien yhteistyökumppaneiden apu kappaleen levittämisessä on myös todella suuri, Lamminmäki pohtii.

Miika Lamminmäen lisäksi Park 7 -yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Tuukka Luomaranta, basisti Pietari Koskenniemi ja rumpali Miika Luomaranta. Park 7 on pitkäaikainen Evankeliumiyhdistyksen yhteistyöyhtye.

Kuuntele uusi kappale tästä:


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: