Postiautolla rajan yli 

 

Viime keväänä koronapandemia keskeytti monen lähetin työkauden. Muun muassa Venäjän lähetti Ville Melanen joutui palaamaan postiauton kyydissä Suomeen.

Lähetystyöntekijöille korona-aika on ollut hyvin haasteellinen. Virustilanteen takia moni on joutunut palaamaan kesken lähettikauden kotimaahansa ja joutunut tekemään työtä sieltä käsin. 

Tällaiseen tilanteeseen on joutunut myös Venäjän lähetti Ville Melanen. Viime vuoden huhtikuussa koko perhe joutui palaamaan Suomeen, sillä kentälle jääminen olisi tuottanut vaikeuksia. 

– Siinä vaiheessa Venäjän raja oli jo suljettu. Pääsimme kuitenkin ylittämään sen, kun Suomen konsulaatti järjesti kyydin Viipurista Lappeenrantaan. Kuljetus tapahtui kuriiripostiautolla, sillä se sai erityisoikeudella ylittää rajan puolin ja toisin niin kuin rekatkin. Rajanylitysliikenne oli henkilöautojen osalta silloin hyvin vähäistä. Ainoastaan rekkakaistalla oli tavalliseen tapaan kahden kilometrin jono, Melanen kuvailee lähdön tunnelmia. 

Korona-aika on muuttanut Melasen työntekoa, mutta kaikkia tehtäviä ei ole kuitenkaan tarvinnut jättää pois. Muun muassa Siperian lääninrovastin tehtäviä on ollut mahdollista toteuttaa etäältäkin.  

Tarkemmin koronapandemian etenemisestä Venäjällä ei juurikaan valtakunnan uutisissa ole ollut tietoa. Melasen korviin on kuitenkin kantautunut viestejä kentältä, myös suru-uutisia. 

 On ollut pari kuolemantapausta. Krasnojarskissa eräs aktiivinen seurakuntalainen kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. En pystynyt olemaan paikalla, soitin hänen tyttärelleen ja yritin lohduttaa etäältä, Melanen huokaa. 

– Onneksi tilanne Krasnojarskissa ei ole ollut mitenkään kaikista pahin. Viime keväänä oli tilastojen mukaan suurin tartuntaluku, ja pari sairaalaa on ollut täynnä. Jonkin aikaa oli myös ulkonaliikkumiskielto, jolloin pappi sai käydä kirkolla vain erillisellä todistuksella.  

Melasen mukaan Siperian rovastikunnassa on pidetty jumalanpalveluksia melko normaalisti kaikesta huolimatta. Seurakuntapapit ovat pystyneet tekemään myös kotikäyntejä. Vaikka kokoontumisrajoituksiakin on annettu, Melanen selittää, että suhtautuminen niihin on hyvin erilainen kuin Suomessa. 

 Kun Venäjällä tulee jokin määräysmietitään ensimmäisenä, miten se kierretään. Tämä voi suomalaisen korvaan kuulostaa huvittavalta, mutta ei ole liioiteltua sanoa näin. Tämä ajattelumalli selittyy osittain neuvostoajalla. Silloin ihmiset tottuivat siihen, että selviytyäkseen oli yritettävä kiertää Neuvostoliiton asettamia tiukkoja lakeja. Elämä olisi ollut muuten liian vaikeaa. 

Melasen mukaan pandemia on tuonut paljon epävarmuutta ihmisille. Huoli viruksesta näkyy myös jumalanpalvelusten kävijämäärissä. 

 Ihmisiä on ollut selkeästi vähemmän. Sitten on myös kysymys siitä, palaavatko ihmiset seurakuntaan, kun päästään taas normaaliin arkeen. Ajattelen, että vanhemmilla ihmisillä voi olla vaarana passivoitua, jos he joutuvat olemaan pitkään vain kotona. Ihmiset kuitenkin kaipaavat sosiaalista elämää, ja siinä myös seurakunta on tärkeänä osana.  

 

Lue koko juttu Sanansaattajasta  4/21.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: