Johtoryhmän kierroksella

 

Vastaan tänä vuonna valtakunnallisen Evankeliumijuhlan järjestämisestä. Se on yksi vuoden isoimpia juttuja niin koko Evankeliumiyhdistykselle kuin minullekin. Olen Evankeliumijuhlaviikonloppuna pitkälti kiinni juhlan järjestelyissä ja monta kohtaamista voi jäädä sen vuoksi väliin. Esimerkiksi Evankeliumiyhdistyksen vuosikokoukseen en täysipainoisesti pysty osallistumaan. Kirjoitan siksi jotakin kotimaantyöstä ja siihen kohdistuneista säästötoimenpiteistä niissä puitteissa kuin se on mahdollista, koska voi olla, etten ole vastaamassa kysymyksiin Sleyn vuosikokouksessa.

Sleyn johtoryhmä sai viime joulukuussa vaikean tehtävän. Kuluvalle vuodelle ei asetettu toivetta tai tavoitetta, vaan ohje tehdä säästötoimenpiteitä, jotka tulisivat kohdistumaan myös henkilöstöön. Pitkään jatkunut toiminnallinen alijäämä oli korjattava uralle, joka johtaisi pikaisesti koko yhdistyksen ja myös kotimaantyön talouden tasapainoon. Alkuvuodesta jouduimme toteuttamaan yhteistoimintamenettelyn, joka johti henkilöstöön kohdistuviin säästötoimiin. Säästötoimista ilmoitettiin helmikuun puolessa välissä ja ne on toimeenpantu tai toimeenpannaan tämän vuoden aikana.

Omalta osaltani on ollut helppo tapa säästää luopumalla toimistostamme ja siirtyä kirkon parvelle, jossa kellekään ei ole omaa työpöytää, vaan työskentely tapahtuu melko tiiviisti, mutta henkilöstöön kohdistuvat säästötoimet ovat erityisen vaikeita ja raskaita. Toivottavasti niitä ei tarvitse tehdä usein.

Johtoryhmä kiertää

Johtoryhmä on kiertänyt monessa paikassa kuluneen puolentoista vuoden ajan. Mieleen on jäänyt eri paikkakunnilta tärkeitä keskusteluja. On iloittu kasvaneesta toiminnasta, enenevästä vastuunkantajien joukosta, mutta on myös murehdittu osastotoiminnan päättymisistä, mietitty Sleyn tilannetta kirkon sisällä, pohdittu talouden ja toiminnan haasteita, ideoitu ja mietitty tulevaa.

Johtoryhmä on jokaisella paikkakunnalla kertonut avoimesti toiminnasta ja taloutemme muutoksista sekä huolista. Itsestäni tuntuu, että on puhuttu suoraan ja peittämättä. Totta kai joskus joku asia on sellainen, että sitä ei voi vaikka työntekijän yksityisyydensuojan vuoksi kertoa täysin avoimesti. Puheenvuorojemme jälkeen on seurannut aina kaikkein mielenkiintoisin vaihe: keskustelu. Alla muutama kysymys, jotka eri puolilla tilaisuuksissa johtoryhmä on saanut. Kysymykset ovat myös jonkinmoinen peili siitä miten monimuotoisen Sleyn keskellä elämme.

”Voisitteko harkita, että saisimme kolmannen?”

Eräällä paikkakunnalla ystävällinen ja asiallisesti ehdotuksensa perustellut henkilö kertoi iloitsevansa Sleyn työntekijöistä ja työstä paikkakunnalla, jossa asui. Asiat etenivät mukavasti, mutta enemmänkin työtä olisi. Paljon jää tekemättä ja siksi hänen toiveensa oli, että paikkakunnalle tai ainakin kyseisen piirin työhön voitaisiin palkata kolmas työntekijä. Tuolloin tuolla paikkakunnalla asui ja työskenteli kaksi Sleyn kokoaikaista kotimaantyöntekijää. Pyyntö oli varsin kohtuullinen. Oli tehtävää ja enemmänkin voisi tehdä. Hänelle Sleyn työ näyttäytyi kuitenkin sen paikkakunnan ja niiden työnä joiden lähellä asui. Uskon monen meistä ajattelevan hänen tavallaan. Puhuessamme Sleystä puhumme helposti nimenomaan siitä Sleystä, joka ilmenee meille tutun työntekijän tai tutun paikkakunnan toiminnan kautta. Emme usein ymmärrä koko maakuntapiirin, kotimaan saati koko organisaation rakennetta ja tilannetta. Moni asia kytkeytyy moneen asiaan. Nykyisessä tilanteessamme työntekijä tuonne lisää tarkoittaa suoraan työntekijää toisaalta pois. 

”Miten nuorempien, lasten ja opiskelijoiden käy?”

Yksi kohtaamamme kysymys on ollut, miksi etenkin nuorempiin ikäluokkiin kohdistui säästötoimia? On hyvä tarkastella pitääkö huoli paikkansa muutaman vuoden ajanjaksolla. Työstämme on poistunut eläköitymisen tai muun syyn takia parin kolmen viime vuoden aikana kaksi piirityöntekijää Etelä-Hämeestä, kaksi Pohjois-Hämeestä, kaksi Varsinais-Suomesta, yksi Keski-Suomesta, kaksi Etelä-Suomesta ja melkein koknainen työntekijäpanos Savo-Karjalasta. Näistä paikoista on täytetty vain kaksi, josta nekin ovat toistaiseksi määräaikaisia ”projektiluontoisia” työsuhteita. Nämä muutosket olleet suuria piirityölle ja sen muutokselle. Sleyn hallinnosta on vuoden sisällä eläköitynyt kolme henkilöä ja näiden tilalle on tullut työntekijä 50% työosuudella. Kyseessä eivät ole säästötoimenpiteet, jotka eivät näkyisi työssämme ja toimintamme volyymissä. Totta kai ne näkyvät. Jokainen Sanansaattajasta tilaisuuksien määrää seuraava huomaa sen, ja toiminta myös Sleyn hallinnossa on toisenlaista kuin ennen. Kaikkea ei voi tehdä kevyemmin olettaen samalla, että toiminta säilyy samanlaisena tai kasvaa.

Yhteistoimintaneuvotteluja käydessään työnantaja, siis johtoryhmä, kuunteli tarkasti, mitä työntekijät ajattelivat henkilöstöön kohdistuvista säästötoimenpiteistä. Yksi suuria toiveita oli, että suoria irtisanomisia tehtäisiin mahdollisimman vähän. Tätä toivetta tahdottiin kunnioittaa pitkälle. Näin ollen säästötoimenpiteet ovat viime vuosina osuneet sinne, mistä työntekijä on eläköitynyt tai siirtynyt muihin työtehtäviin. Välillä työntekijä on poistunut hyvin tärkeästä tehtävästä ja tämän tehtävän täyttämättä jättäminen on ollut vaikeaa. Tällöin on tiedusteltu joidenkin toisten työntekiöiden mahdollisuutta siirtyä tekemään tuota työtä.  Näin ei voida toimia aina eikä kaikkialla. Sleyn johto ei kädet irti ruorista ja silmät kiinni odota, missä jokin työtehtävä tulee avoimeksi eläköitymisen takia tai muuten. Työtä on johdettava tiettyyn suuntaan.

Nyt kotimaantyötä ovat ohjanneet nämä kaksi helposti muistettavaa asiaa:

  • Sleyn työntekijät ovat siellä missä suomalaiset asuvat ja minne evankelisen liikkeen väki on painottunut
  • Työmuotojen painopisteitä ovat messuyhteisöt, raamattukoulutus ja nuorisotyö

”Oliko Pohjois-Suomi kaikkein huonoin?”

Piirejä, tukirenkaita, osallistujamääriä, kolehteja, tilaisuusmääriä voidaan merkitä tilastoihin ja mitata. Voidaan verrata piirien lähetyskannatusta, työntekijöiden tukirenkaiden tuottoja tai tilastoituja tilaisuuksia piiri- tai työntekijäkohtaisesti. Silti tilastot eivät kerro kaikkea. Joskus kokonaisharkintaa tehdään toisenlaisten mittareiden kautta. Tarvitaan arvioita siitä miltä toiminnallinen tai taloudellinen tulevaisuus näyttää jonkun työmuodon, tapahtuman tai piirin suhteen. Sleyn johto teki perusteellisen arvioinnin erilaisten säästötapojen suhteen ja teki päätöksensä näihin nojaten. Nyt ja jatkossa yhä useammin kotimaantyö piirissä on riippuvainen piiristä tai messuyhteisöstä saatavan kotimaantyölle, vaikka tukirenkaan kautta kohdistetusta tuesta. Tavoitteena on saavuttaa niin piirityön kuin messuyhteisöjen suhteen taloudellinen omavaraisuus reilussa viidessä vuodessa.

Tällä hetkellä työtä Pohjois-Suomessa voidaan jatkaa osa-aikaisen työntekijän voimin – ja niillä resursseilla, joita kyseisen piirin työlle tai työntekijälle kootaan, muttei juuri nyt entisen kaltaisena. Toivottavasti tulee pian aika Pohjois-Suomessa, jolloin löytyy työn tukijoita niin runsaasti, että kokoaikainen työntekijä voidaan palkata Pohjois-Suomeen.

Lopuksi

Johtoryhmän kierroksen suurin viesti on, että toimintamme on suurelle joukolle tärkeää ja rakasta. Työtä halutaan tehdä ja työtä halutaan tukea, oli työntekijätilanne millainen tahansa. Sanomaa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta haluttiin kertoa ja sitä haluttiin kuulla. Paikkakunnasta riippumatta moni on valmis kantamaan vastuuta ja miettimään mikä voisi olla oma paikka ja tehtävä liikkeen toiminnassa uudessa tilanteessa, jossa työntekijöitä tai toimitiloja on vähemmän. Olen hetkittäin ollut hämmästynyt siitä innosta, jolla vastuuta on kannettu ja oltu valmiita tarttumaan toimeen. Apua on saanut monelta taholta, kun sitä on tarvittu. Esimerkkinä pian alkava Evankeliumijuhla. Sitä järjestää noin 300 talkoolaista, osa heistä on ollut mukana jo yli vuoden ajan. Evankelisessa liikkeessä niin ennen kuin nyt vapaaehtoinen vastuunkantaminen ja talkootyö ovat toiminnan ytimessä ja sen edellytys.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: