Rauha teille

 

Japanissa puhutaan paljon rauhasta. Historia on kipeästi opettanut kuinka arvokas asia on, että saadaan elää rauhan aikaa. Myös japanilaisessa kirkkovuosikalenterissa on oma pyhäpäivänsä rauhalle. Silti moni on vailla sisäistä rauhaa. Tähän kaipuuseen Jeesus haluaa vastata, kun hän sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Kun joku löytää rauhan elämäänsä Jeesukselta, hän haluaa sitä myös muille. Monella meillä suomalaisillakin kristityillä on sydämellään läheisiä, joiden puolesta rukoilee, että heille evankeliumi kirkastuisi. Japanissa moni kristitty saattaa olla perheensä ainut, joka rukoilee läheistensä puolesta vuosia ja jopa vuosikymmeniä, että he tulisivat seurakunnan yhteyteen ja heidät kastettaisiin. Ja myös vastauksia noihin rukouksiin saadaan nähdä! Jumalalla on oma aikataulunsa, jota me emme voi edeltä tietää. Vaikka tuntuisi, että vastausta täytyy odottaa pitkään, niin kristittyinä tiedämme, että rukoilemme elävää Jumalaa, joka kyllä kuulee ja antaa oman rauhansa kaikkiin tilanteisiin. Jeesus ei jäänyt hautaan vaan hän on ylösnoussut ja elää ja hän voi ja haluaa auttaa ja kuulla pyyntömme. Kun hän ilmestyi ylösnousemuksen jälkeen opetuslapsilleen, hän aloitti: ”Rauha teille.”, ja samoin sanoin hän voi tulla jokaisen luo tänäänkin. Paavali muistuttaa meitä myös siitä, että elävä Herramme itse rukoilee meidän puolestamme. ”Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus — mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!” (Room.8:34) .

Jesajan kirjassa on myös sana rauhasta: ”Sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.” (Jes. 26:12)

Raamatussa sanotaan, että saamme kulkea edeltä valmistetuissa askelissa ja koska kaikki hyvä on Hänen tekoaan, niin on myös rauha, jonka hän jokaiselle valmistaa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: