Sari Mäkimattila, kuka olet?

HUSissa työskentelevä endokrinologian erikoislääkäri Sari Mäkimattila toimii Sleyn hallituksen puheenjohtajana ja viihtyy Pyhän Sydämen kappelissa paitsi messuyhteisön johdossa myös keittiössä palvelemassa. Sari Mäkimattila on ehdolla kirkolliskokoukseen Helsingin hiippakunnasta.

Miten evankelinen usko tarttui sinuun?

– Kyllä se on vahvasti suvun perintöä. Isäni Väinö Uusitalokin, joka ei enää elämänsä lopuilla sairauden uuvuttamana paljon puhunut, muistutti, että taivaan portilla ratkaisee se, kuka suo pelastuksen: ”En minä, vaan sinä Jeesus”.

Millä tavoin toimit Sleyn messuyhteisössä?

– Olen saanut olla palveltavana Helsingissä Pyhän Sydämen kappelin tiloissa nuoresta pitäen. Nyt kuulun Pyhän Sydämen kappelin messuyhteisön johtoryhmään, eli osallistun messujen ja tapahtumien ideointiin sekä talousasioiden käsittelyyn. Pääsiäisen tienoolla hämmentelin Kärsivä Kristus -tapahtumassa linssikeittoa. Useimmiten keittelen ja kaatelen kahvia. Kappelissa on monenlaisia, mukavia käytännön tehtäviä, kuten alttarikukkien asettelua, lattioiden luuttuamista ja messussa Raamatun kohtien lukemista.

Miltä puheenjohtajan tehtävä maistuu?

– Tunsin olevani valmis ottamaan vastaan Sleyn hallituksen puheenjohtajan pestin. Siihen varmasti vaikutti se, että olen saanut menneinä vuosina kohtuullisen paljon kokemusta hallitustyöskentelystä erilaisilla foorumeilla. On ilo olla turvallisen evankelisen järjestön veneessä, jolla on selvä kurssi raamatullisilla vesillä! Vietän aina kesät lapsuuden maisemissa Keski-Pohjanmaalla, joten Sley on hyvin tuttu niiltäkin leveysasteilta.

Millaisin ajatuksin seuraat kirkkovaltuutettuna Helsingin seurakuntien arkea?

– Yhteisen kirkkoneuvoston, yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsenenä huomaan, miten usein käsiteltävät asiat liittyvät talouteen tai siihen, millaiselta toiminta näyttää ulos päin. Ihmiset kautta maan etsivät kuitenkin apua henkiseen ja hengelliseen kaipuuseensa. Olen huolestunut siitä, saavatko he kaipaamiaan vastauksia evankelis-luterilaisesta kirkosta. Minusta kirkko on haudannut aarteensa, evankeliumin. Vastaveto olisi rohkeasti julistaa Raamatun sanomaa.

Mitä vastasit marraskuiseen Lääkäriliiton kyselyyn eutanasiaan liittyen?

– En hyväksy sitä, että lääkäri antaisi kuolemaa jouduttavaa lääkettä toivottomasti sairaalle potilaalle tämän pyynnöstä. Olen vuosien varrella hoitanut kroonisesti sairaita ja kuolevia ihmisiä. Jotkut ovat voineet ”ravistella” vuoteen äärellä kävijää raskailla puheilla, joista huokuu huomion kaipuuta tai kuolemanpelkoa. Se on inhimillistä, ymmärrettävääkin. On myös niitä, jotka ilmaisevat halunsa päästä pois kuluttamasta yhteiskunnan varoja sekä olemasta hoitohenkilökunnan ja omaisten vaivoina. Kukaan ei kuitenkaan ole minulle esittänyt toivetta siitä, että jouduttaisin heidän poismenoaan. Elämämme päivien kuuluu olla yksin Jumalan käsissä. Elämän loppuun kuuluisi suhtautua yhtä suurella rakkaudella, huolenpidolla ja arvokkuudella kuin sen alkuunkin.