-
Connector.
Jäsenkokous
Sekä hallitus että jäsenet koolla joulukuussa – budjetti ensi vuodeksi valmiina
16.12.2023
Sleyn hallitus ja jäsenkokous olivat koolla Helsingissä joulukuun puolivälin kahtena perättäisenä päivänä. Ensin koolla oli perjantai-iltana yhdistyksen hallitus ja heti seuraavana päivänä lauantaina ylin päättävä elin jäsenkokous.
Sleyn syksyn jäsenkokoukseen osallistuttiin sekä paikan päällä Helsingin Luther-kirkossa että etäyhteydellä. Sleyn hallituksen puheenjohtaja Sari Mäkimattila avasi kokouksen hartaudella ja toivotti yhdistyksen jäsenet tervetulleeksi.
Yhteensä Sleyn jäseniä oli koolla nelisenkymmentä henkilöä keskustelemassa ja kuulemassa yhdistyksen asioista.
Sley on saanut hiljattain paljon uusia jäseniä. Hallitus hyväksyi perjantaina 42 uutta yhdistyksen jäsentä. Jäsenhakemusten määrä on ollut huomattavassa kasvussa sen jälkeen, kun jäsenhakemuksen laatiminen mahdollistettiin sähköisesti. Kahdessa viime kokouksessa on toivotettu tervetulleeksi yhteensä 66 uutta jäsentä.
Hallitus myös vahvisti ja hyväksyi edelleen yhdistyksen syyskokoukselle esitettäväksi vuoden 2024 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Vuoden 2024 talousarvion, eli budjetin, yhdistetty varainhankinnan ja toiminnallinen tulos on -598 408 euroa ja Sleyn tulos -209 138 euroa. Kello 13 alkaen koolla ollut Sleyn syyskokous keskusteli esityksestä ja hyväksyi sen ja näin ensi vuoden toiminnan peruslinjat ovat valmiina.
Karkun evankelisen opiston johtokunnan erovuoroisten jäsenten tilalle vuosiksi 2024–2026 on nimetty Miika Parvio, Kirsi Piittala ja Timo Vuorenoja. Juhana Tarvainen nimitettiin johtokuntaan yhdistyksen hallituksen edustajana. Karkun evankelinen opisto on Sleyn valtakunnallinen koulutuskeskus, jossa toimii mm. kristillinen lukio. Karkun viikonlopputapahtumat ja -kurssit tavoittavat kaikenikäisiä lapsista nuorison kautta aikuisiin ja senioreihin. Karkku onkin monelle rakas ja tärkeä paikka, johon yhdistyvät monet muistot.
Opiskelijatyötä ja Maata Näkyvissä -festareita
Sleyn opiskelijatyön pääsihteeri Aleksi Kuokkasen työpanosta nostettiin 60 %:sta 70 prosenttiin. EO-työhön kohdistuu ensi vuonna uusia avauksia, kuten mm. Hämeenlinnan EO:n perustaminen ja lähetysaktioiden palaaminen toimintaan.
Ohjelmatoimisto Puisto Live Oy valittiin myös vuoden 2024 Maata Näkyvissä -festareiden tuottajaksi. Puisto Live tuotti myös vuoden 2023 tapahtuman, joka onnistui niin sisällön kuin taloudenkin puolesta hyvin.
– Me olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön Puisto Liven kanssa ja olenkin iloinen, että Maata Näkyvissä -festareiden toteuttaminen jatkuu hyvässä yhteistyössä Puisto Liven kanssa, Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kertoo.
Lähetystyöntekijä Virpi Otienolle on myönnetty uusi työkausi ajalle 2024–2026. Otieno työskentelee Keniassa opetustehtävissä teologisessa seminaarissa Matongossa sekä erityiskoulun yhdyshenkilönä Kisumussa.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Tietoa kesän jäsenkokouksesta Oulaisissa lauantaina 29.6. klo 8.30
- Sekä hallitus että jäsenet koolla joulukuussa – budjetti ensi vuodeksi valmiina
- Tervetuloa jäsenkokoukseen lauantaina – myös osittain etänä
- Jäsenkokous koolla Toholammilla: hallitus on valittu
- Sääntömuutosehdotus kesän jäsenkokoukselle