-
Connector.
Liisa Rossi
Siunattuna eteenpäin
20.08.2024
Liisa Rossin lähettikirje 6/2024
20.8.2024
Head taasiseseisvumispäeva eli hyvää uudelleenitsenäistymispäivää! Virossa juhlitaan tänään sitä, että 33 vuotta sitten maa julistautui uudelleen itsenäiseksi viiden vuosikymmenen neuvostomiehityksen jälkeen. Ehkä itsekin työpäivän jälkeen juhlin television välityksellä – tarjontaa näyttäisi olevan presidentin juhlista ja historiadokumenteista virolaisuudesta ammentavaan stand up -show’hun. Täytyy muuten myös sanoa, että tuntui aikoinaan merkittävältä etapilta kielen oppimisessa, kun opin sanomaan ja kirjoittamaan tämän juhlapäivän nimen katsomatta mistään apuja!
Siunattu evankeliumijuhla
Kotimaankauteni on sujunut vauhdilla, ja vajaaseen kolmeen kuukauteen on mahtunut monenlaista. Kesäkuun lopussa saimme monin tavoin siunatusti viettää Evankeliumijuhlaa Oulaisissa. Itse juhlin vähän pitemmän kaavan mukaan, kun lähdin jo torstaiaamusta mukaan juhlatalkoisiin. Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa ja kohtaamisia. Lähetyspisteen haastattelujen ja kahden päälavan tilaisuuden juontamisen lisäksi päädyin lauantaina myös päälavalle haastatteluun Totuus vai tehtävä -kirjan artikkelistani, kun sairastumisen vuoksi yksi raamattuopetuksista korvattiin lyhyellä varoitusajalla keskusteluohjelmalla.
Juhlien kohokohta oli itselleni ilman muuta sunnuntain matkaan siunaaminen. Ilman siunausta ja isojen joukkojen rukouksia tätä työtä ei voisi tehdä. Tänä vuonna sain myös pitää juhlassa matkaan siunatun puheenvuoron. Tuota puhetta ei juuri tarvinnut tehdä, vaan koen, että se annettiin minulle. Ehkä se juuri siksi itseni lisäksi kosketti myös monia kuulijoita. Voit kuunnella puheen Sleyn YouTube-kanavalta Paluu Evankeliumijuhlaan 2024 -soittolistalta. Lähetysjuhla – kuten kaikki muukin päälavalla tapahtunut – on myös kokonaisuudessaan katsottavissa sunnuntain tallenteesta. (alkaen 3:38:07)
Kotimaan kohtaamisia
Heinäkuun kesäloman jälkeen käynnistyikin sitten toden teolla kotimaankauden vierailuosio. Tähän mennessä on takana tilaisuuksia ja lämpimiä kohtaamisia Tampereen Toimelan kesäkodilla, Kotkan Luther-salilla, Kouvolan lähetyslettukesteillä ja Loimaalla. Viime viikon loppupuolella kokoonnuimme Karkun evankeliselle opistolle lähetti- ja työntekijäpäiville sekä Raamattu- ja lähetysteologisille päiville. Oli virkistävää viettää aikaa työkavereiden kanssa ja välillä istua myös itse kuulijan ja oppijan paikalla. Tulevan kuukauden aikana edessä on vielä pitkä lista tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Tarkemmat tiedot löytyvät Sleyn tapahtumakalenterista ja paikallisseurakuntien ilmoituksista.
21.8. ke klo 17.30 HARJAVALTA Lähetysilta. Seurakuntatalo.
24.8. la klo 16 JOENSUU Itä-Suomen evankeliumijuhlat, raamattuopetus ja lauluseurat.
Röksän Ristikiven rukoushuone
25.8. su klo 12 JOENSUU Itä-Suomen evankeliumijuhlat, messu ja päiväseurat.
Röksän Ristikiven rukoushuone
1.9. su klo 16 LAPPEENRANTA Pyhäkoulu ja lähetyshetki. Armonkallio.
4.–5.9. ke-to KOUVOLA Anjalankosken seurakunta. Kouluvierailuja.
4.9. ke klo 18 KOUVOLA Kohtaamisen keskiviikko. Kohtaamispaikka.
5.9. to klo 18 KOUVOLA Lähetysilta. Myllykosken Triadin Eija-Sali.
7.–8.9. la-su KARKKU Raamattu läpi vuodessa -lähijakso.
12.9. to klo 18 JYVÄSKYLÄ Kotiseurat.
13.9. pe klo 17 ÄÄNEKOSKI Kohtaamispaikka. Kirkon Olkkari.
14.9 la klo 15.30 KOKKOLA Kokkolan evankeliumijuhla. Seurat. Kaarlelan seurakuntakoti.
15.9. su klo 17.00 KOKKOLA Kokkolan evankeliumijuhla. Tervetuloa kotiin -ilta. Armon kappeli.
16.9. ma klo 18.30 KOKKOLA EO-ilta. Armon kappeli.
17.9. ti klo 18.30 SEINÄJOKI Seinäjoen EO. Hyvän Paimenen kappeli.
23.9. ma klo 13 KOUVOLA Käpylän lähetyspiiri. Käpylän kirkko.
Pari sanaa taloudesta
Heinäkuun loppuun mennessä lähetysrenkaani tuotot ilman seurakunnista tulleita avustuksia olivat 8152 euroa eli tavoitesummasta oltiin jäljessä hieman yli 1000 euroa. Tulevina viikkoina elämme jännittäviä aikoja odottaessamme piispainkokouksen päätöstä Sleyn ja Kansanlähetyksen lähetysjärjestöstatukseen liittyen. Varmaa on kuitenkin se, että jatkammepa kirkon virallisena järjestönä tai emme, lähetysjärjestönä jatkamme. Tahdomme edelleen olla viemässä pelastuksen, rauhan, toivon, vapauden ja ilon evankeliumia eteenpäin. Kiitos, kun tahdot tehdä tätä maailman tärkeintä työtä yhdessä meidän kanssamme.
Todellinen vapaus
Viron uudelleenitsenäistymispäivä muistuttaa vapauden tärkeydestä mutta toisaalta myös hauraudesta. Siksi on tärkeää muistaa, mitä Jeesus sanoi todellisesta vapaudesta: ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh. 8:36) Ei lopulta ole hyötyä olla vapaa ja itsenäinen, jos sielunvihollinen pitää sydäntämme kahleissa. Ja toisin päin: jos olemme tulleet Jeesuksen vapauttamiksi ja kuulumme Taivaallisen Isämme valtakuntaan, on kaikkein vaarallisimmat orjuuden kahleet katkaistu ja vasta silloin saamme olla todella vapaita. Muistetaan iloita tästä vapautuksesta eikä anneta liikaa valtaa pelolle ja huolille. Yksi Viron uudelleenitsenäistymistä edeltänyt merkittävä puhe päättyi sanoihin: ”Ükskord me võidame niikuinii!“ eli ”Kerran me joka tapauksessa voitamme!” Meillä kristityillä on vielä suurempi varmuus sanoa näin, koska Jeesus on jo voittanut kaiken pahan, ja tiedämme, että kerran lopullinen voitto tulee kaikille näkyväksi.
Rukousaiheita:
- Kaikki tulevat vierailut, kohtaamiset ja matkat
- Raamattuopetusten ja puheiden valmistelu
- Tasapaino työn ja levon välillä, kun matkapäiviä tulee paljon
- Piispainkokous 3.-4.9.
- Kiitos hyvin sujuneesta Evankeliumijuhlasta ja muista kesän tilaisuuksista
- Kiitos virkistävästä kesälomasta
Kiitos rukouksistasi!
Alkuperäinen kirje kuvineen löytyy Mediakirjastosta.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Järjestöjohtajat: Lujasti raamatullinen – avarasti mukaansa sulkeva
- Juhlat Matongossa
- Kotimatkalla
- Elämän rajallisuus
- Ovatko herätysliikejärjestöjen ehtoolliset päteviä?
- Vuoden paras viikko
- Syyskeräys 2024: tulevaisuus on sinun käsissäsi – auta omilleen muuttanutta löytämään tie seurakuntaan
- Tuhlaajapojan paluu
- Lähetystä ja lautapeliä
- Kesä takana ja syksy edessä