Lyhyt katsaus historiaan

Evankelinen herätysliike syntyi 1840-luvulla pastori Fredrik Gabriel Hedbergin löydettyä Martti Lutherin tavoin synnin hädässään Raamatusta varmuuden pelastuksesta. Hedbergin löydön voi kiteyttää lauseeseen: Kristus on jo sovittanut koko maailman synnit ristinkuolemallaan Golgatalla, ja siksi jokainen saa siltä seisomalta uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi ilman mitään ehtoja. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys perustettiin vuonna 1873 erityisesti kustantamaan ja levittämään luterilaista kirjallisuutta. Tänä päivänä Sley toimii valtakunnallisesti ja tekee lähetystyötä yhdeksässä eri maassa. Sleyn toiminnan piirissä on viikoittain tuhansia ihmisiä.

Tämän aikananan on koonnut professori Seppo Suokunnas, joka toimi Sleyn toiminnanjohtajana 1991–2005.

1843

evankelisen liikkeen ALKUSYSÄYS

Fredrik Gabriel Hedbergin (1811-1893) virkaanasettaminen Pöytyän pitäjänapulaiseksi 30.7. Tätä sekä Suoniemen kappalaisen virkaanasettajaisia (tammikuussa 1844) on pidetty perustellusti evankelisen liikkeen merkittävinä alkusysäyksinä. Sley tukeutuu Raamattuun ja luterilaiseen uskoon ja tunnustukseen, mutta myös Hedbergin hengellinen perintö elää jatkuvasti Sleyn elämässä.

img-frederik
Fredrik Gabriel Hedberg

1843

Uskon oppi autuuteen ilmestyy

Vuonna 1843 ilmestyi Hedbergin ehkä merkittävin teos: Uskonoppi autuuteen -kirja. Sen 2. muutettu painos on saanut laajan levikin nykypäivään asti.

1873

Sley perustetaan

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry (Sley) perustettiin ja se aloitti toimintansa kirjankustannus- ja sisälähetysjärjestönä sekä evankelisen herätysliikkeen keskusjärjestönä.

1874

Ensimmäinen vuosijuhla

1874 järjestettiin ensimmäinen yhdistyksen vuosijuhla eli valtakunnallinen Evankeliumijuhla Helsingissä. Myös maakunnallinen evankeliumijuhlaperinne syntyi. Suuria juhlia pidettiin esimerkiksi Tyrväällä, Huittisissa, Tammelassa (yli 10 000). Monessa paikassa on nykyäänkin yli 100 vuoden katkeamaton juhlaperinne (Hämeenlinna, Tampere, Turku).

1874

Ensimmäinen Siionin kannel

Ensimmäinen Siionin kannel -laulukirja laadittiin. Sen toimitti J. A. G. Hymander. Sen jälkeen laulukirjaa on lisätty ja uudistettu monia kertoja, viimeksi 1999 ja 2022.

1876

Sanansaattaja ja Sändebudet

1876 alkoi ilmestyä yhdistyksen lehdet Sanansaattaja ja ruotsinkielinen Sändebudet. Sley on julkaissut muitakin hengellisiä lehtiä kuten Nuorison Ystävä, Lasten Lehti ja Nuotta sekä kausijulkaisut Kotimatkalla, Kevätkukkia, Talvikukkia ja Joululyhde.

1878

Ensimmäinen rukoushuone Helsinkiin

1878 valmistui Helsingin keskustaan ensimmäinen Sleyn rukoushuone, jota myöhemmin laajennettiin. Sen suurin kokoustila muutettiin ja vihittiin 1930-luvulla Luther-kirkoksi.

1884

Ensimmäinen toiminnanjohtaja

Sley palkkaa ensimmäisen yliasiamiehen. Tänään tuota toimea kutsutaan toiminnanjohtajan tehtäväksi. Yliasiamieheksi valitaan Johannes Bäck.

1890

Lasten Lehti alkaa ilmestyä

Sleyn ensimmäinen lastenlehti alkaa ilmestyä. Lehden nimi on nykyään Vinkki.

1890

Julius Engström

Julius Engström (1863-1942) Sleyn yliasiamiehenä.

1900

Japaniin

Lähetystyö Japanissa alkaa. Työ jatkuu Japanissa edelleen.

1906

Sleyn nuorisoliitto

Sleyn nuorisoliitto perustetaan. Vuonna 1906 toteutunut yhdistymis- ja kokoontumisvapaus käynnisti Sleyn paikallisen organisoitumisen, kun nuorisoliittoon perustettiin osastoja. Nuorisoliiton juurena oli 1889 perustettu Evankelis-Lutherilainen Nuorukaisyhdistys. Historian aikana on kaikkiaan ollut 768 Nuorisoliitto-osastoa.

1906

Pyhän Sydämen kappeli

Helsingin Kallioon valmistuu Sleyn rukoushuone.

1911

Laulujuhlat

Sleyn kuoroille aletaan pitää laulujuhlia.

1918

Ensimmäinen evankelinen kansanopisto

Ensimmäinen evankelinen kansanopisto perustetaan Karkkuun. Opisto siirtyy Sleyn omistukseen vuonna 1990.

1922

Kielellinen jakautuminen

Evankeliumiyhdistys jakautuu suomen- ja ruotsinkieliseen yhdistykseen. SLEF (Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland r.f.) perustetaan.

1922

Hämeenlinnan keskustelukokous

1923 keskustelukokous Hämeenlinnassa. Uskonnonvapauslain toteuduttua osa evankelisista erosi kirkosta Heino Pätiälän ja Aijal Uppalan johdolla. Tämä joukko jakaantui pian kahtia ja järjestäytyi pieniksi kirkkokunniksi: 1929 Suomen tunnustuksellisen luterilainen kirkko (Uppala) sekä 1928 Suomen vapaa evankelis-luterilainen seurakuntaliitto (Pätiälä), josta 1983 erosi Luterilainen Sanan yhdyskunta. Kriisi koetteli Evankeliumiyhdistystä 1920-luvulla. Vähitellen papiston myönteisyys Sleytä kohtaan kasvoi.

1923

Kauko Veikko Tamminen

Kauko Veikko Tamminen (1882-1946) Sleyn toiminnanjohtajaksi. Hän toimii tehtävässä aina vuoteen 1946 saakka. Hänen kuolemansa (1946) jälkeen Sleyllä on ollut 7 toiminnanjohtajaa.

1931

Evankelinen Ylioppilasliitto

Evankelinen Ylioppilasliitto, EYL, perustetaan. EYL toimii nykyään nimellä EO, Evankeliset Opiskelijat yli 10 kaupungissa.

1961

Nuorisoliitot vaihtuvat paikallisosastoiksi

Yhdistyksen Nuorisoliitto-osastojen nimi muuttuu Sleyn paikallisosastoiksi.

1966

Valtakunnallinen evankeliumijuhla lähtee kiertueelle

Sleyn vuosijuhla eli valtakunnallinen Evankeliumijuhla järjestetään Turussa. Lähes sadan vuoden ajan vuosijuhla oli aina pidetty Helsingissä, mutta nyt Evankeliumijuhla alkoi kiertää paikkakunnalta toiselle. Samalla juhlan keskeinen asema alkoi vahvistua. Katso lista kaikista Evankeliumijuhlista:
www.evankeliumijuhla.fi/juhlapaikkakunnat

1966

Turun Lutherin kirkko vihitään käyttöön

Turun Lutherin kirkko vihitään käyttöön Turun keskustassa Puutarhakadulla. Kirkko on suuren asunto-osakeyhtiön katutasossa.

1970

Lähetystyö Keniassa alkaa

Sley lähettää ensimmäiset lähetystyöntekijät Keniaan. Lue lisää Sleyn lähetyksen historiasta tästä linkistä.

1985

Ensimmäiset Maata Näkyvissä -festarit

Syksyllä 1984 seitsemäntoistavuotias Timo Vainio lähtee tavalliseen tapaansa aamulla kouluun. Kesken koulupäivän hän tuntee kipua rinnassaan. Timolla on synnynnäinen sydänvika, joka ei ollut koskaan pahemmin oireillut. Tuona päivänä Timo kuitenkin saa sydänkohtauksen ja kuolee. Timon muistojuhlassa, ensimmäisillä Maata Näkyvissä -festareilla vuonna 1985, on paikalla noin 120 nuorta. Tuolloin tuskin kukaan olisi osannut arvata, että hyvin nopeasti tuosta tapahtumasta kasvaisi Pohjoismaiden suurimmat kristilliset nuorisofestarit, tai että jo kuuden vuoden kuluttua tapahtumaa vietettäisiin Turkuhallissa. Tutustu Maata Näkyvissä-festareihin tapahtuman omilla sivuilla tästä linkistä.

1999

Uudistettu Siionin kannel

Viimeisin Siionin kanteleen, evankelisen liikkeen laulukirjan, kokonaisuudistus valmistuu.

2013

Myanmar

Myanmar Sleyn lähetyskentäksi.

2016

Paluu Luther-kirkkoon

Helsingin Luther-kirkko otetaan helluntaina uudelleen käyttöön kirkkotilan oltua vuosikausia yökerhona.

2022

Siionin kannel 2

Siionin kanteleen lisäosa otetaan käyttöön