Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö

 

Sley on saanut uusia työntekijöitä sekä kotimaahan että lähetystyöhön. Messuyhteisöjen perheeseen on liittynyt Niinisalon kirkon messuyhteisö. Talouden saralla viime vuoden tilinpäätös on valmistunut, ja Helsingin Luther-kirkon tiloista on solmittu uusi vuokrasopimus.

Sley toivottaa tervetulleeksi kaksi uutta työntekijää kotimaahan, uuden lähetystyöntekijän ja uuden messuyhteisön. Uusissa tehtävissä Evankeliumiyhdistyksessä aloittavat Aasian aluekoordinaattorina ja Hämeenlinnan messuyhteisön pastorina Pentti Marttila, Saksan pakolaistyössä Pasi Palmu ja raamattukoulutuksen koordinaattorina Antti Koskenniemi. Messuyhteisöjen perheeseen on liittynyt Niinisalon kirkon messuyhteisö.

Aasian aluekoordinaattorin ja Hämeenlinnan messuyhteisön pastorin yhdistelmätehtävässä aloittaa pastori Pentti Marttila. Marttila on toiminut aiemmin lähetysjärjestö Kylväjän koulutusjohtajana. Marttila aloittaa uudessa tehtävässään elokuun puolivälissä.

– Pentti Marttilan myötä Sley saa arvokasta kokemusta lähetystyön tekemisestä alueilla, joilla kristittyjä on vain vähän, lähetysjohtaja Ville Auvinen kertoo ja toivottaa Marttilan tervetulleeksi työyhteisöön.

Sleyn lähetysosaston työntekijäjoukkoon siirtyy Evankeliumiyhdistyksessä pitkään Keski-Pohjanmaalla työtä tehnyt pastori Pasi Palmu. Palmu lähtee ensi vuonna Saksaan Lutherische Kirchenmission (LKM) -lähetysjärjestön maahanmuuttajatyöhön. LKM on SELK:in eli Saksan itsenäisen luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Sley on myös uudistanut yhteistyösopimuksensa Lutherische Kirchenmissin -järjestön kanssa.

– Olemme iloisia, että Pasille aukeavat nyt uudet haasteet lähetystyössä ja olemme kiitollisia siitä työstä, jonka Pasi on Keski-Pohjanmaalla tehnyt. Nyt meidän on seuraavaksi löydettävä sopiva jatkaja Pasin työlle täällä Suomessa, kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen kertoo.

Sleyn raamattukoulutuksen koordinaattorin tehtävässä elokuun alussa aloittaa teologian maisteri Antti Koskenniemi.

– Antista saamme taloon uuden sukupolven raamattukouluttajan, jolla on hyvät pedagogiset taidot ja joka on valmis tuomaan Raamatun tutuksi ja rakkaaksi jälleen uudelle sukupolvelle, Tarvainen jatkaa.

Niinisalon kirkon messuyhteisö

Niinisalon kirkossa kokoontuva messuyhteisö on liittynyt osaksi Sleyn messuyhteisöjen perhettä. Niinisalon kirkon messuyhteisö kokoaa toimintaansa noin sata henkeä viikoittain. Messuyhteisön pastorina toimii lähetystyöntekijä ja pastori Antti Saarenketo.

– Tämä on luonteva jatko yhteistyöllemme. Meillä on lämpimät välit niin Niinisalon kirkon messuyhteisöön kuin Kankaanpään seurakuntaankin. Iloitsemme, että messuyhteisöjemme joukko kasvaa ja vahvistuu, Juhana Tarvainen kertoo.

Niinisalon kirkon toiminnasta vastaa itsenäinen Niinisalon Kappeliyhdistys ry. Lue lisää erillisestä tiedotteesta tästä linkistä.

Toisaalla Suomessa Sleyn Helsingin osasto on järjestäytynyt Helsingin Pyhän Sydämen kappelin messuyhteisöksi ja Sleyn hallitus on hyväksynyt messuyhteisön säännöt. Pietarsaaressa Sleyn toiminta muuttaa muotoaan. Toiminta jatkaa paikallisosaston sijaan toimintaryhmänä.

Tilinpäätös valmistui

Vuoden 2021 tilinpäätös on valmistunut. Hallitus on allekirjoittanut tilinpäätöksen ja hyväksynyt sen edelleen esitettäväksi tilintarkastajalle ja myöhemmin heinäkuussa yhdistyksen kesäkokoukselle.

– Korona vaikutti edelleen kulujen ja tulojen pienenemiseen. Tilikauden alijäämä oli 369 975 euroa. Kun puhumme yli yhdeksän miljoonan liikevaihdosta, on alijäämä kohtuullinen, vaikka siitäkin eroon pääsemiseksi teemme työtä tulevina vuosina, toiminnanjohtaja Tom Säilä toteaa.

Helsingin Luther-kirkosta on solmittu uusi vuokrasopimus. Uusi sopimus on 12 prosenttia vanhaa edullisempi. Uusi vuokrasopimus on voimassa kaksi vuotta entistä pidempään, vuoden 2032 loppuun.

Lähetystyöntekijät Pasi Hujanen sekä Päivi ja Hiroaki Yoshimura lähetetään uusille työkausille. Inkerin kirkko on kutsunut Hujasen uudelle työkaudelle Venäjälle 1.9.2022–31.8.2024. Päivi ja Hiroaki Yoshimura lähetetään uudelle työkaudelle 1.8.2022–31.7.2024 Japanin evankelis-luterilaisen kirkon työyhteyteen Tokion Suomi-kirkolla.

26.4.2020 klo 10:49: Juttua päivitettiin LKM-lähetysjärjestön nimen oikeinkirjoituksen osalta.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: