Katse kohti ristiä samburutyössä

 

Samburut ovat yksi Kenian yli neljästäkymmenestä heimosta. He ovat läheistä sukua maasaiheimolle ja esimerkiksi 95% heidän käyttämästään kielestä on yhteistä. Samburuheimon alue sijaitsee Pohjois-Keniassa ja se on alaltaan noin 21 000 neliökilometriä. Samburuheimon alueen pääkaupunki on Maralal ja se sijaitsee noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Kenian pääkaupungista Nairobista.

Omat tavat

Heimon jäsenet asuvat pääosin itsetehdyissä majoissa. Heidän tapoihinsa kuuluu muun muassa moniavioisuus, ja yleensä asumukset koostuvat samburumiehen ja hänen vaimojensa pihapiiristä, jossa jokaisella vaimolla on oma risuista ja savesta valmistamansa maja.

Samburut ovat karjankasvattajia. Lehmien lisäksi myös vuohet, lampaat ja kamelit kuuluvat hoidettaviin eläimiin. Karjalle on varattu majojen keskellä oleva piikkipensailla aidattu alue jossa ne viettävät yönsä pedoilta suojassa.

Sleyn työ

Kenian luterilainen kirkko (ELCK) on tehnyt työtä samburuheimon alueella 80-luvulta asti erityisesti yhdessä lähetysjärjestö World Mission Prayer League (WMPL) kanssa. Työssä on keskitytty erityisesti terveystyöhön ja seurakuntien perustamiseen.

ELCK ja samburut ovat kutsuneet Sleytä työhön. Sley on ottanut tavoitteekseen siirtää resurssejaan Kenian eteläosien maasaialueilta samburuun. Lähetyksen ”vanhoilla” maasaialueilla kirkon työ ja seurakunnat ovat monin paikoin itsenäistymisvaiheessa siten, että sieltä voidaan siirtyä eteenpäin sinne missä tarve työlle on tällä hetkellä suurempi.

Työlle tarvetta

Samburuheimo on vielä lujasti sidoksissa moniin ikäviin pakanallisiin tapoihin. Heimojen keskinäiset karjavarkaudet tuovat alueelle epävakautta.

Sley on yhdessä ELCK:n keskisen hiippakunnan kanssa aloittanut tutkimusta lähinnä Arsimin alueella. Kartoituksessa tutkitaan jo tehdyn työn tuloksia ja mahdollisia työtä vaativia alueita. ELCK:n Samburun työalue jakaantuu kolmeen rovastikuntaan. Maralalin, Ngilain ja Arsimin rovastikunnat sijaitsevat etäällä toisistaan.

Arsimin alueen kuuden seurakunnan tutkimuksessa on tullut esille melkoisia haasteita. Rovastikunnassa ei ole pappia eli sakramenttien jako on vierailevien pappien harteilla. Naisten lukutaidottomuuden taso puhuttelee. Lapset osallistuvat eläinten hoitoon ahkerasti ja koulunkäynti tahtoo jäädä taka-alalle. Miehet osallistuvat seurakuntaelämään varsin heikosti.

Keskisen hiippakunnan kanssa on suunniteltu Arsimin alueen työtä. Arsimiin yritetään saada pappi perheineen tekemään työtä. Miesten tavoittaminen on keskeinen osa seurakunnan työtä lähitulevaisuudessa. ELCK:n Neema:n seminaarista Matongosta valmistunut diakonissa aktivoidaan naistyöhön. Diakonissan yhtenä tehtävänä on lukea yhdessä naisten ja lasten kanssa Raamattua ja opettaa lasten Katekismusta. Lapsille halutaan tarjota mahdollisuus luku- ja kirjoitustaidon oppimiseen karjanhoitotyön ohessa.

Samburunuorten tavoittaminen lähitulevaisuudessa mahdollistuu samalla tehokkaan lapsityön kautta. Osalle seurakunnan nuorista tarjotaan mahdollisuutta opiskella ammatti, jolla nuoret voisivat kehittää nykyistä asuinaluettaan. Neema:n seminaarista valmistuneiden samburunkieltä osaavien opettajien käyttämistä lukutaitotyössä pyritään tehostamaan. Lisäksi Keskinen hiippakunta lähettää pappisopiskelijan ja diakonissaopiskelijan jokaisesta rovastikunnasta NEEMAn seminaariin opiskelemaan evankeliointityötä ja seurakuntatyötä turvaamaan.

Jo vuosia sitten on Samburuun tehty samankaltaisia suunnitelmia. Monia projekteja on jo toteutettukin. Tulevaisuuden samburutyö onkin aiemman hyvän lähetystyön, Sanan julistamisen ja opettamisen elvyttämistä.