1. Ihmeet kiinnostavat aina
Uuden testamentin ihmekertomukset ovat ainakin eurooppalaisessa kristillisyydessä olleet vuosisatojen ajan Raamatun osa, jota on käsitelty mielenkiintoisella tavalla. Toisaalta niihin on kohdistunut hyvin suuri ihmisten kiinnostus. Näinäkin vuosina on Suomessa järjestetty suuria parantamiskokouksia, joissa Uudessa testamentissa kerrottujen ihmeiden katsotaan toistuvan ja Suuren Parantajan liikkuvan ihmisten keskellä. Toisaalta monet eurooppalaiset teologit ovat vuosisatojen ajan suhtautuneet ihmeisiin hyvin kriittisesti, puhuttiinpa sitten Uuden testamentin aikaisista ihmeistä tai nykyaikaisista parantamiskokouksista.
Tämän luennon tarkoituksena on etsiä Uuden testamentin ihmekertomusten merkitystä. Samalla saamme epäilemättä näkökulman myös nykyajan parantamiskokouksiin.
Ennen kuin voimme käsitellä aihetta, joudumme kysymään, voiko ihmekertomuksia yleensä käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Kysyessämme miten ihmekertomukset tulisi ymmärtää, käsillä on suuri pinnallisuuden vaara. Onhan jokainen ihmekertomus oma erillinen kokonaisuutensa. Jos vertaamme toisiinsa esim. kertomusta tuhansien sikojen tuhosta (Mark 5) ja monisäikeistä kertomusta Lasaruksen herättämisestä (Joh 11), huomaamme, ettei edes näitä kahta kertomusta ole ongelmatonta asettaa rinnakkain. Käytettyjen termien (semeia, terata, dynameis) tarkastelu suosittaisi sekin tarkempaa aineksen erittelyä, ja ilmeisesti myös termi ”ihmekertomus” on ongelmallinen – ilmeisesti kertomukset ovat niin erilaisia, että niitä ei edes vaikeuksitta saada saman käsitteen alle. Voiko siis kertomuksia käsitellä ollenkaan yhtenä kokonaisuutena?
Pinnallisuuden vaara on todellakin kiistatta olemassa. Uskon kuitenkin, että käsiteltäessä ihmekertomuksia yhtenä kokonaisuutena voidaan löytää tulkinnan avaimia, jotka palvelevat ehdottomasti vaadittavaa pikkutarkkaa eksegeettistä käsityötä. Mitä ihmekertomus-genoksen (=kirjallisuuden laji) olemassaoloon tulee, siihen ei tässä artikkelissa tarvitse ottaa kantaa. Käsiteltäväksi nousevat ne evankeliumien jaksot, joissa puhutaan Jeesuksen ihmeistä, riippumatta siitä, kuinka moneen kerrontatyyppiin ne kuuluvat. Mutta ennen kuin voimme käsitellä Uuden testamentin ihmekertomuksia, meidän on käsiteltävä monta vaikeaa kysymystä, joista ensimmäiset liittyvät kertomusten uskonnonhistorialliseen taustaan.
2. Ovatko kaikki ihmeet Jumalasta?
Maailmassa on ties kuinka monta uskontoa ja kaikkien niiden piirissä uskotaan tapahtuvan ja tapahtuneen erilaisia ihmeitä. Uskonnolliset ihmiset saavat ilmestyksiä ja kokevat järjelle käsittämättömiä asioita. Varmaan useimpien uskontojen piiriin kuuluu ihminen tai ihmisiä, joiden katsotaan kyenneen tai kykenevän tekemään ihmeitä. Miten kristityn tulisi suhtautua näihin asioihin?
Jo Vanhan testamentin aikana tiedettiin, että ihmeitä osasivat tehdä myös muut kuin Jumalan omat. Ehkä tunnetuin esimerkki tästä antaa meille tärkeän punaisen langan: Mooseksen ja Aaronin välittämät ihmeet olivat pitkään Egyptin faraon silmissä hyvin tavanomaisia ihmeitä siksi, että Egyptin noidat pystyivät tekemään aivan samanlaisia ihmeitä kuin Jumalan lähettiläätkin. Aivan samoin opimme Uuden testamentin puolelta, että mykkien epäjumalien edessä koettiin yliluonnollisia kokemuksia (1. Kor. 12:1-3); että pahat henget saattoivat puhua totuuden sanoja (Ap.t. 16:16-18) ja että lopunaikana Antikristuksen suuret ihmeet eksyttävät Jumalan luota kaikki muut paitsi valitut (Ilm. 13:14). Meitä siis varoitetaan vääristä ihmeidentekijöistä. Toisinaan nämä väärät ihmeidentekijät ovat ilmiselviä huijareita kuten ”ylipappi Skeuaan seitsemän poikaa”, jotka eivät ilmeisesti olleet sen enempää veljeksiä kuin ylipapin poikiakaan. Toisinaan ihmeidentekijät saattavat olla vilpittömästi siinä uskossa, että he toimivat Jumalan asialla. Silti heidät ajetaan viimeisenä päivänä pois Kristuksen luota iankaikkiseen kadotukseen (Matt. 7:21-23).
Emme siis kiistä ihmeiden mahdollisuutta muissa uskonnoissa. Ihmeidentekijöinä esiintyvät varmaan nykyäänkin sekä huijarit että ne, jotka todella kykenevät saamaan aikaan hämmentäviä asioita. Raamatun opetuksen perusteella ymmärrämme, että ihmeet sinänsä eivät vielä takaa Jumalan läsnäoloa. Päin vastoin meitä varoitetaan vakavasti hyväuskoisuudesta. On mahdollista, että siellä missä kummastellaan suuria ihmeitä, rikotaan samaan aikaan ankarasti ensimmäistä käskyä vastaan ja syyllistytään törkeään epäjumalanpalvelukseen.
3. Jeesuksen ihmeet
Nyt siirrymme niihin ihmeisiin, joita Uusi testamentti kertoo Jeesuksen tehneen. Jaamme ne kahtia, parantamisiin ja muihin ihmeisiin. Tässä vaiheessa luomme niihin vain yleiskatsauksen: – Jeesus parantaa Pietarin anopin Matt. 8:14-15 (Mark. 1:29-31; Luuk. 4:38-39); Kapernaumin sadanpäällikön palvelijan Matt. 8:5-13 (Luuk. 7:1-10; vrt. Joh. 4:46-54); miehen kuivuneen käden Matt. 12:9-14 (Mark. 3:1-6; Luuk. 6:6-11); verenvuotoa sairastavan naisen Matt. 9:20-22 (Mark. 5:24-34; Luuk. 8: 42-48); spitaalisen Matt. 8:1-4 (Mark. 1:40-45; Luuk. 5:12-16); kymmenen spitaalista Luuk. 17:11-19; selkäänsä sairastavan naisen Luuk. 13:10-13; sokeita: Bartimeuksen Mark. 10:46-52; kaksi sokeaa Matt. 9:27-31; 20:29-34; (vrt. Mark. 10:46-52; Luuk. 18:35-43); sokeana syntyneen Joh. 9:1-41; rampoja: hänen luokseen kannetun Matt. 9:1-8 (Mark. 2:1-12; Luuk. 5:17-26); Betesdan lammikolla Joh. 5:2-47; ajaa ulos pahoja henkiä Mark. 1:23-28 (Luuk. 4:33-37); gerasalaisesta (gadaralaisesta) miehestä Matt. 8:28-34 (Mark. 5:1-20; Luuk. 8:26-39); foinikialaisnaisen tyttärestä Matt. 15:21-28 (Mark. 7:24-30); mykästä miehestä Matt. 9:32-34; (Matt. 12:22-24; Luuk. 11:14-15); epätoivoisen isän pojasta Matt. 17:14-21 (Mark. 9:14-29; Luuk. 9:37-43); herättää kuolleita: synagogan esimiehen tyttären Matt. 9:18-26 (Mark. 5:21-43; Luuk. 8:40-56); Nainissa lesken pojan Luuk. 7:11-17; Lasaruksen Joh. 11:1-44.
- Jeesus tekee muita ihmeitä: muuttaa veden viiniksi Joh. 2:1-11; tyynnyttää järven Matt. 8:23-27 (Mark. 4:35-41; Luuk. 8:22-25); ruokkii tuhannet: 5000 Matt. 14:13-21 (Mark. 6:32-44; Luuk. 9:10-17; Joh. 6:1-15); 4000 Matt. 15:32-39 (Mark. 8:1-10); kiroaa viikunapuun Matt. 21:18-22 (Mark. 11:12-14, 20-26) (vrt. Luuk. 13:6-9); kävelee veden päällä Matt. 14:22-33 (Mark. 6:45-52; Joh. 6:16-21)
Näihin ihmeisiin ovat teologit suhtautuneet eri aikoina ja eri piireissä hyvin eri tavoin. Tarkastelemme ensiksi teologisen tieteen parissa eläneitä tulkintamalleja ja sitten hieman käytännön kristillisyydessä esiintyviä virtauksia.
1600-luvulta alkaen sai Euroopassa sijaa hyvin järkiperäinen suhtautuminen ihmeisiin. Tämä oli yhteydessä empiirisen tutkimuksen nousuun: Tahdottiin uskoa vain siihen, mitä voitiin mitata ja punnita. Ihmeet näyttivät rikkovan hyvän, järkiperäisen järjestelmän. Siksi ne pyrittiin torjumaan. Erityisesti 1800-luvulla UT:n ihmekertomukset pyrittiin selittämään niin, että mitään ihmeellistä ei todellisuudessa tapahtunutkaan. Jeesus ei monistanut leipiä, vaan sai kuulijat jakamaan omastaan; hän ei kävellyt vetten päällä vaan rantakivillä eikä hän kuollut ristillä herätäkseen jälleen, vaan ainoastaan pyörtyi. Monet tällaiset selitykset ovat yksinkertaisesti järjettömiä eikä niitä enää edusta kukaan. Ihmekertomuksiin joko uskotaan tai ne torjutaan kokonaan.
1900-luvulla moni teologi piti ihmekertomuksia lainana kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista. Ihmeidentekijöitä uskottiin olleen kreikkalaisessa maailmassa paljon. Historiallinen Jeesus, niin sanotaan, ei tehnyt itse yhtään ihmetekoa. Kun hänestä puhuttiin kreikkalaisille, palestiinalainen parannussaarnaaja muuttui kreikkalaistyyppiseksi ihmeidentekijäksi. Palaamme tähän käsitykseen vielä erikseen, koska se merkitsee tällä hetkellä apostoliselle kristinuskolle suurta haastetta. Mikäli teoria pitäisi paikkansa, se olisi omiaan vetämään pohjaa pois uskoltamme. Kirkollisen elämän parissa ihmeitä käsitellään hyvin kirjavasti
Länsimaisessa – hyvin heikossa ja väljähtäneessä kristillisyydessä – ihmeet helposti unohtuvat lähes kokonaan. Kirkollinen elämä elää oma vaatimatonta elämäänsä näennäisesti hyvin vahvoissa puitteissa. Todellisuudessa elävälle uskolle ja Raamatun sanomalle saattaa olla vain hyvin vähän tilaa. Tällaisessa ympäristössä puhe ihmeistä – Jeesuksen tekemistä tai nykyaikaisista – koetaan usein vakiintunutta rauhaa rikkovaksi.
Tällä hetkellä erityisesti reformoidussa kristillisyydessä hyvin voimakkaasti esillä oleva tapa ymmärtää ihmekertomukset tulee ilmi suurissa parantamiskokouksissa. Sen edustajia kiinnostavat ihmeet siinä määrin, että kokoontumisissa esillä oleva sanoma jää vähemmän tärkeäksi. Tärkeää on kokemus ja kosketus. Mikä on kokemus ja mikä koskettaa, ovat sivuseikkoja. Monet joutuvat tällaisen opetuksen piirissä kokemaan suurta ahdistusta ja alemmuutta luvattujen ihmeiden jäädessä tapahtumatta tai osoittautuessa kokonaan saippuakuplaksi.
Meidän oma luterilainen perintömme liittää ihmeet yhteen Kristuksen ristin kanssa. Ennen kuin palaamme tähän käsitykseen meidän on varmistettava hieman taustaa ja tarkasteltava Jeesuksen ihmeiden uskonnonhistoriallista taustaa.
4. Ihmeet kreikkalais-roomalaisessa maailmassa
Sanoin äsken, että monien teologien mielestä kreikkalais-roomalaisia ihmeidentekijöitä oli niin paljon, että heidän vuokseen kristityt tulkitsivat Jeesuksen kokonaan uudelleen. Näin siis edellytetään, että evankeliumien Jeesus on jotakin kokonaan muuta kuin todellinen, historiallinen Jeesus. Tämän teorian edustajia ovat olleet ennen muuta saksalaiset Rudolf Bultmann, Herbert Braun ja Hans Dieter Betz sekä amerikkalainen E.P. Sanders. Olen omassa väitöskirjassani koettanut osoittaa tämän käsityksen perusteettomaksi. Samalla olen oppinut sen, että suuriakaan auktoriteetteja ei kannata kunnioittaa yli Jumalan sanan.
Itse asiassa emme tunne ajalta 300 e.Kr. aina noin vuoteen 150 j.Kr. yhtään ainoaa kreikkalais-roomalaista ihmeidentekijää. Esiin on tuotu useita henkilöitä, joiden elämäkerrat ovat kuitenkin peräisin huomattavasti myöhäisemmältä ajalta. Epäilemättä kreikkalaiset ja roomalaisetkin uskoivat ihmeisiin. Mitään näyttöä ei kuitenkaan ole olemassa siitä, että Jeesuksesta olisi tullut ihmeidentekijä vasta lähetystyön edetessä. Päin vastoin kaikki evankelistat kertovat paljon hänen ihmeteoistaan. Lisäksi kun etsimme taustaa hänen toiminnalleen, löydämme sen helposti huomattavasti lähempää – Vanhasta testamentista ja Jeesuksen ajan juutalaisuudesta.
5. Ihmeet Vanhassa testamentissa ja Jeesuksen ajan juutalaisuudessa
Kuten useimmiten, niin tässäkin tapauksessa UT:n ymmärtäminen alkaa Vanhan testamentin puolelta. VT kertoo useasta suuresta ihmeidentekijästä, joista merkittävimmät ovat Mooses, Elia ja Elisa. Erityisesti Elian ja Elisan suuret teot on UT:n tulkinnassa usein aivan turhaan unohdettu, aina näihin päiviin asti. Avainkohta on Jes 35: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.” Samaan yhteyteen kuuluvat myös Jes 33:23-24 ja Jer 31:8. Erämaa ja ihmeet kuuluvat yhteen.
Nämä raamatunkohdat olivat Jeesuksen aikana täyttä todellisuutta. Juutalaiset odottivat pelastuksen aikaa, jolloin Jumalan ihmeet kertautuisivat. Tunnemme useita juutalaisia, joiden toiminta liittyi näihin odotuksiin. Jo ennen juutalaissotaa oli ihmisiä, jotka saivat kansan lähtemään erämaahan nähdäkseen siellä ”pelastuksen ihmeitä”. Pelastuksen ihmeitä lupasi kansalle myös Jerusalemin kohtalonkellojen soidessa temppeliin rynnännyt profeetta, jonka toiminta johti silloin temppelin polttamiseen. Kun temppeli oli valloitettu, selootit eivät edes yrittäneet puolustaa yläkaupunkia, sillä kun yksi lupauksin siunauttu paikka, temppeli, oli menetetty, oli vielä jäljellä toinen, nimittäin erämaa. Ja kun koko tragedia oli jo melkein ohi, sai vielä v. 73 Jonathes-niminen mies suuren joukon kyreneläisiä innostumaan ja lähtemään erämaahan nähdäkseen siellä tunnustekoja. Näin tarjoutui roomalaiselle sotilaskomentajalle Catullukselle mahdollisuus aseettoman väkijoukon teurastamiseen, minkä hän myös halukkaasti teki.
Näin siis ikiaikojen ihmeiden odotettiin kertautuvan lopunaikana. Vanhan testamentin niitä koskevat lupaukset olivat Jeesuksen ajan juutalaisuudessa läsnäolevaa todellisuutta. Myös roomalaiset ymmärsivät, miten lopunaika ja ihmeet kuuluivat yhteen, ja murskasivat armotta ihmeistä puhuvat liikkeet.
6. Jeesuksen ihmeet
Nyt voimme tarkastella Jeesuksen ihmeitä uudesta ja samalla vanhasta näkökulmasta. Avainkohta on Matt 11:2-6. Johannes Kastaja esittää kysymyksen: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” Näin siis Jeesus vastaa viittaamalla ympärilleen: Katsokaa ympärillenne ja nähkää, miten VT:n (Jes 35) ennustukset toteutuvat – siinä on teille kylliksi vastausta kysymykseen, olenko minä VT:n lupaama Messias vai en.
Edellä kuvattu Jeesuksen ihmeiden ymmärtäminen merkitsee avainta lukemattomiin ihmekertomuksiin. Tärkeää on sekin, että sokea sai näkönsä (Mark 8:22-26) ja halvaantunut liikuntakykynsä (Mark 2:1-12) tai että kuuromykkä sai kuulonsa ja puhekykynsä (Mark 7:31-37); vaikuttavaa on ajatellakin tuhansien sikojen mäjähtelevän jyrkänteeltä veteen (Mark 5:1-20) ja koskettavaa ajatella iloa Jairoksen perheessä (Mark 5:21-43). Vielä enemmän kuitenkin merkitsee se, että Jumalan valtakunta on käsillä ja siitä osoituksena ”aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan”. Kun tuhannet demonit tottelevat armoa rukoillen Jeesuksen käskyjä ja kun kuoleman valta on murskattu – eikö silloin Jumalan ole valtakunta, voima ja kunnia? Näin jokainen yksittäinen ihmekertomus on kuin mosaiikin kivi, joka yhdessä muiden kanssa muodostaa upean kuvan: Jeesuksen toiminnassa toteutuvat ikivanhat Jumalan lupaukset ja Jumalan valtakunta on käsillä. Näin ihmekertomukset yhdistävät molemmat testamentit ja avaavat Jeesuksen seuraajille oven Jumalan valtakuntaan. Ihmekertomukset ja evankeliumi kuuluvat yhteen.
7. Ihmeet ja ristin teologia
Nyt voimme palata siihen tapaan ymmärtää ihmeet, joka on meille luterilaisille kristityille tärkeä. Avainsana on ristin teologia, joka tarkoittaa tätä: Useimmiten Jumala salaa tässä maailmassa voimansa ja kätkee sen heikkouteen. Siitä huolimatta, koska uskomme Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, uskomme hänen tehneen ihmeitä Raamatun aikana ja tekevän niitä niin halutessaan myös nyt.
Kristus ei luvannut omilleen suurta kunniaa eikä menestystä. Hän kehotti jokaista seuraajaansa ottamaan ristinsä, kieltämään itsensä ja seuraamaan häntä. Sanat toteutuivat hänen apostoliensa kohdalla, jotka joutuivat suuriin vaikeuksiin ja ahdistuksiin Kristuksen nimen tähden. Tänäänkin useimmat Jumalan omat saavat kantaa mukanaan sairautensa ja kipunsa aina hautaan asti. Silti Jumalan kansan kokemus on, että juuri kärsimyksen keskellä orjantappurakruunulla kruunattu Kristus tulee omiaan lähelle. Kärsimyksen keskeltä nouseekin aidoin ja teeskentelemättömin kiitos Jumalalle, joka ei jätä omiaan yksin. Ja kuitenkin Jumala on suuri ja hänellä on kaikki valta: Jos hän hyväksi näkee, ihmeitä tapahtuu yhtä hyvin nyt kuin Jeesuksen aikana.
8. Lopuksi
Tunnustaudun apostoliseen uskoon, joka kestää kriittisen tarkastelun. Siitä huolimatta kysymys ihmeestä on aina uskonasia. Evankeliumien mukaan Jeesuksen ja apostolien ihmeillä oli monta silminnäkijää, jotka jäivät kuitenkin epäuskoisiksi. Luterilaisina tunnustamme nöyrästi: ”Minä uskon, että en voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut.” Me emme kykene Pyhää Henkeä käskemään. Mutta missä Raamatun ihmeet kielletään, kyse ei ole yksittäisestä asiasta, vaan ennemminkin suuren sairauden oireesta. Näitä oireita on useita ja ne kaikki viittaavat yhteen suureen sairauteen: Olemme pahasti luopuneet apostolisesta uskosta ja pyhästä Raamatusta. Tästä sairaudesta meidät voi parantaa vain se Jumalan ihme, että saamme palata hänen luokseen.