Luku 20
Viinitarhan työntekijät (20:1-16)
Taivasten valtakunnan uutta järjestystä Jeesus kuvaa vertauksen avulla. Hän selittää, mitä ”ensimmäisillä” ja ”viimeisillä” tarkoitetaan. ”Ensimmäiset” ovat ensiksi mukaan tulleita, vanhoja ja luotettuja, niitä, jotka ovat olleet kauan mukana maanpäällisessä kirkossa. ”Viimeiset” ovat yhdennellätoista hetkellä mukaan tulleita. Ei siis ole varmaa, että ”pitkä ja uskollinen palvelus” tekee jostakusta taivaallisen erityistunnustuksen arvoisen. Palvelushan on vain armoa eikä etuoikeus. Me olemme saaneet olla mukana ja saaneet niin paljon enemmän kuin muut. Miksi meidän pitäisi saada taivaassa enemmän kuin muut sillä perusteella, että olemme saaneet maan päällä enemmän?
Vertaus on siis suunnattu kaikkea sitä omaa vanhurskautta vastaan, joka tahtoo palveluksista korvauksen, vertaa itseään muihin ja pahastuu, kun he saavat saman palkan, vaikka ovat tehneet niin paljon vähemmän työtä. Nurisevat työmiehet ovat hengellisesti samaa maata kuin vanhempi veli tuhlaajapoikavertauksessa.
Kuten useasti, vertaus on otettu juutalaisten arkipäivästä. Työnvälitys tapahtuu torilla. Sinne mennään etsimään työtä ja työväkeä. Tällä kertaa oli ilmeisesti kysymys viinitarhan kausityöstä, jossa tarvittiin tilapäistä lisätyövoimaa. Saamme kuulla, mikä oli tilapäistyöntekijän tavallinen päiväpalkka: yksi denaari.
Tämä vertaus – samoin kuin vertaus armottomasta palvelijasta – on vain Matteuksella. On olemassa useita esimerkkejä tällaisesta ”erityisaineksesta”, joka esiintyy vain yhdellä evankelistalla. Vertaus kadonneesta rahasta tai rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on vain Luukkaan evankeliumissa. Tämä on esimerkki siitä, kuinka mielivaltaista moderni raamatunkritiikki voi olla, kun se tunnustaa tällaisen aineksen aitouden, mutta hylkää toiset kohdat, jotka voivat esiintyä kahdella tai kolmella synoptikolla. Syytä ei ole vaikea havaita. Sellainen aines hyväksytään, joka on sopusoinnussa ennalta muodostetun Jeesus-kuvan kanssa, ja hylätään sitä vastaan puhuva lähdeaineisto.
Kolmas ennustus kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta (20:17-19)
Jeesus lähtee nyt Jordanin itäpuolelta laskeutuen Jordanin laaksoon, kulkien sen halki ja jatkaen matkaa Jerikon kautta Jerusalemiin. Tämän vaelluksen aikana hän ottaa kolmannen kerran kahdentoista opetuslapsen joukon erilleen – suuri joukko pidetään piirin ulkopuolella – ja sanoo kolmannen kerran, mitä Jerusalemissa tulee tapahtumaan. Uutta on se, että hän nimenomaan sanoo, että hänen oma kansansa tulee jättämään hänet pakanoiden pilkattavaksi, kidutettavaksi ja surmattavaksi. Tämä oli uusi käsittämätön piirre tuossa kuvassa, jota oli mahdotonta ymmärtää. Jumalan kansa jättäisi Jumalan Messiaan kiduttajien käsiin, ja Jumala antaisi sen tapahtua!
Ensimmäiset Jumalan valtakunnassa (20:20-28)
Jerikoa kohti kuljettaessa Sebedeuksen vaimo tulee kahden poikansa kanssa Jeesuksen puheille pyytämään erästä asiaa. Kertoessaan samasta tapahtumasta Markus ei sano mitään äidistä. Jotkut kriitikot väittävät, että Matteus olisi tässä joutunut sen kiusauksen uhriksi, joka hänellä väitetään olleen, nimittäin kiusauksen poistaa tai muuttaa sellaisia kohtia, jotka olisivat näyttäneet apostolien kannalta epäedullisilta. Hän olisi siis antanut tämän hyvin inhimillisen pyynnön tulla äidinsydämestä eikä kahdelta apostolilta itseltään. Mutta nythän on ilmeistä, että Matteuskin edellyttää äidin toimineen vain poikiensa puhetorvena. Heidän puoleensahan Jeesus kääntyy vastauksessaan. Ja toiset opetuslapset närkästyvät heihin eivätkä heidän äitiinsä. Kun Matteus – epätavallista kyllä – on ottanut mukaan yksityiskohdan, josta Markus vaikenee, hän voi hyvinkin pohjautua vanhaan perimätietoon. Hän on juutalainen ja kirjoittaa juutalaisille. Sebedeuksen vaimon on täytynyt kuulua Palestiinan vanhimpiin kristittyihin, ja hän on todennäköisesti asunut poikiensa luona Jerusalemissa alkuseurakunnan toimiessa siellä. Matteus osoittaa tässä olevansa hyvin tietoinen siitä, että Jeesuksen uskollisten seuraajien joukossa oli myös joukko naisia, vaikka hän ei muuten puhu siitä asiasta ennen kuin Jeesuksen kuoleman yhteydessä.
Jaakob ja Johannes olivat siis ymmärtäneet, että Jeesuksen seuraaminen vihollisen voimakkaimpaan tukikohtaan voisi koitua kalliiksi. He olivat valmiita seuraamaan häntä, maksoi mitä maksoi. Mutta samalla heillä oli jäljellä inhimillinen kunnianhimonsa. Ja samoin oli muidenkin apostolien laita. He eivät olleet halukkaita antamaan noille kahdelle mitään etusijaa. Tästä Jeesus saa aiheen jälleen kerran osoittaa heille, kuinka täysin erilainen on se järjestys, jota sovelletaan tässä maailmassa, kuin se, joka vallitsee Jumalan valtakunnassa. Tässä maailmassa pidetään valtaa etuoikeutena, jota tavoitellaan ja jota käytetään omaksi hyödyksi. Jumalan valtakunnassa on myös hallitsemaan asetettu pantu palvelijan paikalle. Suurta on se, että saa olla toisia varten. Me voimine olla oma itsemme ja toteuttaa omia mahdollisuuksiamme vasta sitten, kun meidät sijoitetaan siihen paikkaan, mihin Jumala meidät tahtoo, ja silloin on aina kysymys palvelemisesta. Langenneessa maailmassa jokainen yksilö tahtoo tuoda itseään esille, tarvittaessa myös toisten kustannuksella. Jumalan valtakunnassa Jumala on kaikki kaikissa. Ei edes Ihmisen Pojalla ole valtuuksia kunniapaikkojen jakamiseen. Kaikki tapahtuu Jumalan määräämällä tavalla. Jeesus saa itse alistua tähän järjestykseen. Siksi maailma saa kokea sen käsittämättömän asian, että hän, joka on Israelin kuningas, kulkee ympäri maata köyhänä ja kodittomana, auttaa, parantaa, ruokkii ja armahtaa ja tulee kiitokseksi kansansa hylkäämäksi. Hänen osansa on uhrautua toisten, ”monen”, puolesta. Kyseessä on hepreankielinen sanonta, joka tarkoittaa samaa kuin ”kaikki”, suuri joukko, maailman ihmiset. Hän oli antava henkensä lunnaiksi heidän puolestaan, niin että ne, jotka olivat pilanneet elämänsä, saisivat kuitenkin elää.
Jerikon sokeat (20:29-34)
Tämä lyhyt kertomus on ollut aiheena monille keskusteluille. Se esiintyy myös Markuksella ja Luukkaalla, mutta he puhvat vain yhdestä sokeasta. Markus mainitsee hänen nimensäkin. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että Matteus olisi – varsin kömpelösti – yhdistänyt tähän kertomuksen Betsaidan sokeasta (Mark. 8:22-26), jonka hän on aikaisemmin jättänyt pois. Toisten mielestä Matteus on jostakin syystä kaksinkertaistanut parantuneiden määrän, kuten kertomuksessa gadaralaisten maan riivatusta (8:28). Mutta syitä tähän menettelyyn on vaikea nähdä. Evankelistat ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesus paransi monia. Jos hän ei tehnyt niin – kuten Nasaretissa – se mainitaan huomionarvoisena poikkeuksena. Meille kerrotaan vain pieni valikoima. Perimätietoja monista muista tapauksista on täytynyt olla, ja ne voivat heijastua Matteuksen antamiin tietoihin.
Toinen ongelma, joka on aiheuttanut tutkijoille päänvaivaa, on se, että Matteus on jo aikaisemmin (9:27–31) kertonut kahdesta sokeasta, jotka saivat näkönsä. Mutta yksityiskohdat ovat niin erilaisia, että on vaikea uskoa, että kyseessä olisi saman kertomuksen toinen versio. Yhtäläisyys on oikeastaan vain siinä, että sokeat nimittävät molemmissa kertomuksissa Jeesusta Daavidin pojaksi. Mutta se oli tavallinen Messiaan nimitys. Juuri siksi ihmiset Jerikossa tylysti vaiensivat sokeat. Niin vaarallisia asioita ei saanut sanoa. Markuksella ja Luukkaalla tämä onkin ainoa kohta, jossa joku avoimesti sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi. Mutta Matteus käyttää tätä nimitystä muulloinkin. Kanaanilainen vaimo sanoo niin, ja ihmiset kyselevät, voisiko Jeesus olla Daavidin poika. Jeesusta seuraava suuri kansanjoukko on muistutus siitä, että pääsiäinen on lähellä ja pyhiinvaeltajat kulkemassa sankoin joukoin Jerusalemia kohti. Ilmassa on myös jännitystä, nyt kun suuri profeetta on joukossa mukana. Voisikohan hän sittenkin olla Messias?