Ongelmallinen yhteiskristillisyys

Paikallisseurakuntien ja samoin kristillisten järjestöjen on otettava epäsäännöllisin väliajoin kantaa siihen, miten suhtaudutaan yhteistyöhön muiden protestanttisten ryhmien kanssa. Ellei kantaa muotoilla kirjallisesti, se kerrotaan käytännön toimin. Yhteistyöhön helluntailaisten ja baptistien kanssa joko lähdetään tai ei lähdetä. Evankelinen liike on ollut tässä suhteessa hyvin pidättyväinen. Perusteet on hyvä kerrata.

On olemassa vain yksi Kristuksen Kirkko. Se on pyhä, apostolinen ja elää kaikkialla maailmassa. Kirkon pirstoutuminen on Jumalan tahdon vastainen asia. Emme väitä, että vain luterilaiset pelastuvat, emme myöskään että kaikki luterilaiset pelastuvat. Eri kirkkokunnissa on ihmisiä, jotka Pyhän Hengen työn vuoksi uskovat Kristukseen ja pelastuvat. Toivomme todellista ja aitoa ekumeniaa, jossa Jumalan sanan valo poistaa kirkkokuntien mielipide-erot.

Keskustelussa roomalaiskatolisten ja ortodoksien kanssa törmätään määrättyihin ongelmiin. Yhteistyössä ns. vapaiden suuntien kanssa ovat taas esillä toiset ongelmat, suurimpana niistä käsitys sakramenteista. Niin kauan kuin kysymystä kasteesta ei kyetä ratkaisemaan, yhteistyö on vailla todellista pohjaa.

Luterilaiselle uskolle luovuttamatonta on, että syntisen ihmisen pelastus on alusta loppuun Jumalan teko. Jumala tuli Kristuksessa pimeään synnin maailmaan, toimitti Golgatan ristillä suuren sovitustyönsä ja perusti maailmaan armonvaltakuntansa. Tähän valtakuntaan hän ottaa meidät pyhässä kasteessa, joka merkitsee liittymistä Kristus-ruumiiseen, Kristuksen päälle pukemista ja uutta syntymää. Tämän ns. vapaat suunnat kiistävät.

Mikä paikka yhteiskristillisessä työssä on pyhillä sakramenteilla? Jos niistä vaietaan yhteisellä sopimuksella kuten usein on ehdotettu ja tehty, silloin sakramentit on määritelty pikkuasioiksi, joista voi joko vaieta tai puhua. Jos kaste ja ehtoollinen ovat toisen luokan asioita, silloin yhteiskristillisestä työstä on sisällöllisesti tullut vapaiden suuntien työtä. Ja mikä neuvo annetaan sille, jota yhteiskristillinen tilaisuus koskettaa: pitäisikö hänen mennä uudelle kasteelle vai alkaa iloita lapsena saadusta lahjasta? Jos vapaiden suuntien edustajat neuvovat lapsena kastettua uudelle kasteelle, he kertovat samalla luterilaisille työtovereille, etteivät pidä heitäkään oikeina kristittyinä ennen uutta kastetta. Ensimmäinen edellytys yhteiselle työlle on tunnustaa lapsena kastettu työtoveri oikeaksi kristityksi.

Emme siis järjestä yhteiskristillisiä evankelioimistapahtumia. Miksi tavoittavalle työlle pitäisi antaa samea, ihmistä korostava yhteiskristillinen sisältö? Luterilaisessa uskossa on aarre, jota parempaa uskosta osaton ei voi saada. Luterilaisia missioita sen sijaan tulisi järjestää nykyistä paljon enemmän. Ja kaikessa toiminnassa tulisi suuntautua rohkeasti ulospäin ja pyrkiä määrätietoisesti siihen, että saamme hengelliseen toimintaan mukaan ja ennen kaikkea evankeliumin osallisuuteen ulkopuolella olevia. Uskosta osaton on matkalla kadotukseen.

Tunnemme toisten kirkkokuntien edustajien kanssa rajattua uskonyhteyttä. Sen perusteella voimme esiintyä yhdessä esim. monissa eettisissä kysymyksissä Raamattuun nojautuen. Voimme iloita ystävinä työpaikalla, naapureina tai perhepiirissä. Rukoilemme, että tulee päivä, jona uskonyhteytemme on enemmän kuin rajattua.